Sono in vacanza

Tää lähtee nyt tänään iltapäivällä ensin autolla niin pitkälle kuin ehtii, riippuen perjantaipäivän ruuhkista moottoriteillä, ensin kohti Müncheniä ja sitten lauantaiaamuna aikaisin eteenpäin Italian Friuli-Venezia Giuliaan, matkaa yhteensä 1104km.
kartta lainattu täältä

Pyörän satulaan istutaan sunnuntaiaamuna ja sitten poljetaan kuudessa päivässä 320km. Säätiedotus ei lupaa kovin täydellistä kesäsäätä ja osittain saattaa sataakin, mutta onhan meillä sadevarusteet. Tällä kertaa ei mennä Venetsiaan, mutta Lido di Jesolo siinä vieressä kuuluu reittiin, siellä olenkin käynyt joskus nuoruudessani liftimatkalla Euroopan halki. Matkatoimisto on antanut meille hyvät reittiohjeet ja kuljettaa matkalaukkumme hotellista toiseen.

Kiva sattuma, että Allumiehelle tuli joku työasia Müncheniin 7.6. eli voidaan jäädä Baijeriin ja niinpä minunkin loma pitenee parilla päivällä ystävien luona, sopii minulle paremmin kuin hyvin.
Ja ettette unohtaisi minua, tässä loman ajaksi naapurin pikku-Emilyn muutama vuosi sitten piirtämä kuva minusta. En muista, kuka on oikealla kuvassa, oliskohan vaikka Allumies viiden vanhana nahkahousut jalassa. Ja taiteilija ei taida enää itsekään muistaa, mitä nuo pitkät riipukset molempien korvissa ovat. Allumies ei ainakaan bruukaa käyttää korvakoruja.


Take care♥ ♥

27.5. Ritva

Saapasjalkaiselle Ritvalle ja kaikille muillekin Ritvoille nimpparionnittelut rusettipäiseltä Allulta♥

Lilla huset i Småland

Saksalainen fyysikko/hienomekaanikko/biologi/etnologi/kankaankutoja/savenvalaja/hopeakorujentekijä/taidemaalari-ystäväpariskuntamme osti muutama vuosi sitten Smålandista vanhan ränsistyneen talon, joka oli ollut 1930-luvulta asumatta. Nyt he ovat (tietysti omin voimin) kunnostaneet sen hienoon kuntoon, kaikki mahdollinen alkuperäinen on säilytetty. Kun he ensimmäistä kertaa yöpyivät talossaan, he pystyttivät olohuoneeseen teltan ja nukkuivat siinä, kun pelkäsivät, että nurkista saattaa ilmestyä jotain eläimiä, mutta eipä niitä ole ilmestynyt. Heillä on jokirantatontti ja sekä jokea että kylätietä pitkin pääsee muutaman sadan metrin päässä olevalle puhtaalle järvelle.
Meidän oli tarkoitus lähteä viime elokuussa katsomaan taloa, mutta juuri silloin ystävämme joutuivat tulemaan Saksaan ja tänä vuonnakin yritys meinasi epäonnistua, kun uusiseelantilainen etnologipariskunta päätti tulla sinne juuri samaan aikaan, mutta nyt asia saatiin järjestettyä ja jippii, me pääsemme käymään Smålandissa heinäkuussa.
Shopping-ohjelmakin on jo kunnossa: lähistöllä on Kosta Bodan lasitehtaat ja pääsen askeleen lähemmäksi haavettani saada vähän edullisemmin Limelight-paikkalautasia.

Of mice & men

Olipa kerrankin pitkänä viikonloppuna otettu myös työssäkäyvien intressit huomioon ja aivan mahtava ilma koko ajan. Me treenasimme pyöräilyä ensi viikon Italian pyörälomaa varten ja nenä on nyt punainen liiasta auringosta. Suomesta aikanaan tuotu rohtoraunioyrttikin sai viime päivinä tarpeeksi aurinkoa ja alkoi kukkia ahkerasti lukunurkkauksessani.

Lauantaina Hillevi Hiiri hyppeli yrttimaassani ja sille piti saada loppu ja loppu tulikin ihan heti, kun laitoin SuperCat-hiirenpyydyksen strategisesti hyvään paikkaan. Oli onni, että Allumies oli kotona ja poisti ruumiin, sillä minä joudun itse heittämään aina koko pyydyksen pois, kun en edes kumihanskoilla ilkene raatoa irrottaa loukusta. Jos joku haluaa välttämättä valokuvan teemasta, sen voi ostaa täältä. (EDIT: oliskohan munkin pitänyt ottaa valokuva ja alkaa myymään sitä?)
Helluntaimaanantaina, joka on täällä onneksi edelleenkin pyhä, keksin lähteä pyörällä keskikaupungille katsomaan Job ja minä-nimistä näyttelyä . Matkalla muistui mieleen, että oli maanantai ja museot maanantaisin kiinni, mutta pyhäpäivän ansiosta ne olivatkin onneksi auki. Job tarkoittaa tässä yhteydessä sitä Jobia, joka tunnetaan Raamatusta kovista kohtaloniskuista ja jonka nimi on ainakin Saksassa vielä yleisessä käytössä, kun puhutaan Jobin postista. Yliopiston sairaalan nuorisopsykologian laitos ja sairaalan koulu (pitkäaikaissairalle lapsille), olivat ottaneet opettajien ohjauksella Jobin teemaksi ja tehneet siitä näyttelyn. Museossa on Jobin alttari 1400-luvulta ja sen ympärille oli tehty tämä näyttely ja koskettava näyttely olikin. Esillä oli valokuvia, runoja, kollaaseja jne. Miksi juuri minä? Miten olen tämän ansainnut? Mistä saan lohtua? Taiteen terapeuttinen arvo tuli tässäkin taas esille.

Tässä osa Jobin alttarista.


Tämä on kahden 17v potilaan, tytön ja pojan, näyttelyä varten ottama valokuva nimeltä Lohdutus.


Molemmat kuvat netistä.

Illalla olimme meidän lemppariravintolassa syömässä. Viereisessä pöydässä istui ulkomaalainen mies shortseissa, leikkasi pihvinsä ensin palasiksi, laittoi sitten vasemman käden kyynärpäähän saakka pöydän päälle ja otti oikeaan käteen haarukan, pani senkin kyynärpään pöydälle ja nappaili sitten lautaselta lihapaloja. Arvoitus: mikä kansallisuus?

Pippuriprinsessa

Pippuriprinsessa
purppuraviitta
keittiön pöydän alla
istuu kieli kippuralla.
Leimusilmät,
roihuhuulet,
villin parahduksen kuulet,
viheltävät
hurjat tuulet
tässä salissa.

Pippuri purppura
prinsessa istuu
keittiön pöydän alla

- Hannele Huovi

Helluntain aattona

Kun viitsii kattaa terassille pöydän, ostaa turkkilaisesta liikkeestä alkupalaksi herkkuja, paistaa jättiravunpyrstöjä ja keittää parsaa ja tarjota sen kanssa punaisia linssejä balsamicokastikkeessa ja kylmää Sancerre-viiniä ja tehdä jälkiruoaksi uunissa mansikkaraparperimurupaistosta ja istua puoli yhteen asti ystävien kanssa ulkona kynttilän valossa


saa palkkioksi ihanan valkoisen kukkakimpun ja nyt koko olohuone tuoksuu tarhaleukoijalle


Hauskaa helluntaita♥

Vaatteet tekevät miehen

Torstaina oli meidän tuomiokirkon lähellä kävelykadulla kaksi lasikoppia, joista toisessa istui nainen, toisessa mies. He olivat ensin 1,5 tuntia pukeutuneena business lookiin, sitten vapaa-ajan vaatteisiin ja lopuksi halpavaatekertaan. Paikallinen televisio haastatteli ohikulkijoita eli heitä pyydettiin täyttämään kaavake, jossa esitettiin kysymyksiä näistä kahdesta henkilöstä eli arvaamaan tekijöitä kuten: älykkyys, ahkeruus, avuliaisuus, vakuuttavuus, ammatti, parisuhteen onnellisuus jne. Sosiaalipsykologit analysoivat tulokset heti paikan päällä. Tuloksena oli, että business lookissa kandidaatit saivat selvästi enemmän positiivisia attribuutteja kuten älykkyys ja vakuuttavuus. Ja tietenkin roolimallit olivat taas pelissä mukana: puvussa olevaa miestä pidettiin korkeassa asemassa olevana kun taas naisen arveltiin olevan putiikin tai parfyymikaupan myyjä. Think manager, think male!

Terveisiä Nigeriasta

Eilispäivän ja yön aikana tuli taas kovasti matkusteltua.
Iltapäivällä olin naisten kutsuilla läheisessä pikkukaupungissa Brühlissä, kun ystäväni juhli jälkikäteen synttäreitä tosi kivalla porukalla. Yksi vieraista toi ihanan parsasta ja persiljasta tehdyn kimpun tuliaisina, pitääpä joskus matkia. Tuossa kännykuvassa se ei taida kyllä näyttää niin hienolta kuin se todellisuudessa oli, hyvä että ylipäänsä löysin uudesta yhden euron kännystäni kameran.


Yöllä olinkin sitten pitemmässä reissussa, sillä olin liikkellä Allumiehen isolla autolla ja parkkasin sen ihan vinoon kamalan pieneen parkkiruutuun, johon siitä mahtuikin vain puolet. Kun tulin asioiltani takaisin auton luokse, siinä oli iso tv-tiimi, kaikki oikein pikimustia afrikkalaisia, kameroiden ja mikrofoonien kanssa filmaamassa, miten joku voi olla niin tyhmä ja sillä tavalla parkkeerata auton. Tämä kaikki tapahtui Nigeriassa, kaupungin nimeä en enää muista.

Luonto

Luonto ei avaudu
liian kiireiselle kulkijalle
se haluaa seurustella.
Sillä on paljon
sellaista asiaa
jonka vain hiljentynyt
mieli voi kuulla.
Yhden päivän rakastajat
jäävät helposti
hipaisukontaktin tasolle.
- Erkki Leminen

Finland 12 points

Ennen Lordin viisuvoittoa hävyttömät saksalaiset kehtasivatkin pilkata Suomen menestystä Euroviisuissa. Tässä videossa koomikko Hape Kerkeling (joka on muuten aika kielinero) esittää traagisia suomalaisia euroviisukappaleita.


Eipä ole Saksakaan kovin hyvin menestynyt, minä ainakin muistan vain yhden voiton eli Nicolen Ein bisschen Frieden vuonna 1982. Tänä vuonna Saksaa edustaa todella sympaattinen pirteä abiturienttityttö Lena, mutta minä en erikoisemmin pidä hänen viisukappaleestaan, mutta eihän mun tarvitsekaan. Pidän peukkuja Kuunkuiskaajille.

Eläin- ja ihmisystäviä

Helatorstain viikonloppureissulla ei ollut ainoastaan tarkoituksena ihailla kaunista luontoa ja moikata eläinystäviä (joista ilman muuta ihanin oli tuo ankka alhaalla vasemmalla. Harmi, että oli niin vaikea kuvata aidan reikien välistä eikä tuossa näy, miten suorassa herra Kvaak seisoi ja millaisen äänekkään tervetuliaispuheen hän minulle piti.)


vaan tavata myös ihmisystäviä. Freiburgissa, joka on yleensä Saksan aurinkoisin ja lämpimin kaupunki, oli tällä kertaa viileää ja sateista kuten kuvasta näkee. Pikkutyttö ihailee siinä tuomiokirkkoa sateessa.


Mitä tehdään sateella? Mennään museoon, tällä kertaa keväällä uudelleen avattuun Augustinermuseumiin, jossa on esillä vanhaa kirkkotaidetta. Monet veistokset oli kiinnitetty hauskasti vaakasuoraan roikkumaan seinästä. Kannattaa ehdottomasti käydä, pelkästään jo rakennuksenkin takia.




Freiburgilaisten ystävien lisäksi tapasimme myös Frankfurtin lähellä asuvan kummipojan vanhempineen. Heidän 10v Ares-hauva ei ole vanhana herranakaan vielä kyllästynyt leikkimään pehmoleluilla.

Kotimaisemissa

Perille päästiin, vaikka välillä ehdin jo luulla, että en selviä hengissä neitsytmatkasta Allumiehen uudella (työsuhde)autolla, kun se kulki turhan lujaa ja kuski näpläsi koko ajan jotain nappuloita ja minä istui pelkääjän paikalla ja tein täyttä kunniaa sille nimitykselle. Se on nyt siis sellainen ekoauto, että polttoainetta ei kulu ilmeisesti lainkaan ja voipi olla, että alamme vielä myymään dieseliä. Moottori sammuu ja syttyy jatkuvasti automaattisesti, outo lintu, mutta olkoon, ei ole minun autoni.
Viikonloppu hurahti nopeasti ja pohkeissa tuntuu edelleenkin, että ollaan kiipeilty ylös ja alas vuoria. Ilmat Schwarzwaldissa oli paljon viileämpiä kuin samaan aikaan Suomessa, mutta ihan sopivia patikkalämpötiloja. Vuoristoniityt oli kauneimmillaan ja joka paikassa kukki piiskaherne, jonka suomalaisen nimen opin viime viikolla Sirokon kasvioppitunnilla.


Kiipesimme ylös vuorelle ihailemaan vesiputousta, ei nyt ihan Niagaran veroinen, mutta näkemisen arvoinen sekin.


Kun alkoi väsyttää, istuttiin penkille lepäämään ja katselimme alas laaksoon. Maisemat on sellaiset, että siellä luulee, ettei maailmassa ole mitään pahaa, ei riitoja, ei sotia, ei metsäkuolemaa...


Kun tuli jano, poikettiin juomaan Radleria, joka on puoliksi olutta, puoliksi limskaa, ei liikaa sokeria, ei liikaa alkoholia.


Kun tuli nälkä, tilasimme yhteisesti yhden annoksen Käsespätzle. Spätzle on (useimmiten) itse tehtyä pastaa ja juustospätzleen laitetaan uuniin kerroksittain pastaa ja juustoraastetta ja se tarjotaan paistetun sipulin kanssa.


En uskaltanut punnita itseäni ja nyt lähden kuntosalille. Hyvää viikon alkua kaikille!

Brinkmannin maisemiin

kuva netistä

Pitkä viikonloppu käytetään taas hyväksi ja lähdetään moikkaamaan ystäviä Freiburgiin ja vaellellaan torstaista sunnuntaihin professori Brinkmannin ja vuoristosairaalan maisemissa.
Allumies on tänään Bonnissa kongressissa ja minä ajelen sinne iltapäivällä ratikalla ja sitten jatkamme matkaa Mustaan metsään. Sääkartta lupaa sateista ja korkeintaan +17C, olisi varmaan pitänyt lähteä Suomeen, siellä on tiedossa parempaa ilmaa. Mutta jos sataa kovasti, lähdemme Strasbourgiin, jonne on vajaa 50km matkaa majapaikastamme.
Auf Wiedersehen tai au revoir, riippuen keleistä!

Homo connectus

kuva netistä lustich.de

kato nyt tätäkin teki blogissaan hauskan postauksen, kuinka hankalaa on nykyään sopia tapaamisista. Luin äskettäin kirjan, jonka nimen voisi kääntää suomeksi vaikka "Tavoittamattomana olemisen onni". Suurin osa ihmisistä kuuluu nykyään kategoriaan "homo connectus", joka haluaa olla aina tavoitettavissa ja toisaalta kärsii siitä. Newsweekin tekemän tutkimuksen mukaan 70% haastatteluun osallistujista ei voinut kuvitella elävänsä enää ilman sähköpostia, 60% oli sitä mieltä, että heidän työnsä on sen avulla tehokkaampaa. Kuitenkin 94% valitti käyttävänsä päivittäin ainakin tunnin lukemalla tyhjänpäiväisiä viestejä ja deletoimalla niitä. Managerit tuhlaavat 3,5% elinajastaan irrelevantteihin meileihin.
Noin 80% saksalaisista managereista tunnusti valehtelevansa säännöllisesti ollakseen tavoittamattomissa(=rauhassa). Pidettyjä epätotuuksia ovat : ei ollut verkkoa, akku oli tyhjä, olin lentokoneessa, oli ongelmia serverin kanssa. Joka näin valehtelee, ei kehtaa myöntää tarvitsevansa välillä rauhaa. Ennen kun soitettiin lankapuhelimeen (suomalaiset ei taida edes enää tietää, mikä on lankapuhelin), oli Saksassa tiettyjä aikoja, jolloin ei ollut soveliasta soittaa, mm. kello 13-15, TV-uutisten aikaan tms. Nykyään ei ole minkäänlaisia tabuja, soittaa voi milloin tahansa ja kaikki on aina tavoitettavissa.
Miksi me annamme tekniikan käyttää itseämme hyväksi? Koska haluamme huomiota ja tunnemme itsemme tärkeäksi. Ei enää "Cogito, ergo sum" vaan "Meilaan, siis olen". Irlantilainen filosofi George Berkeley tunnisti ongelman jo 250v sitten: "Esse est percipi" eli "Olemassaolo on havaittuna olemista".
Suomeen tuli kännykät paljon ennen Saksaa ja muistan, miten siellä käydessäni ihmettelin moista systeemiä. Istuin kerran ravintolassa ja (pakostakin) kuuntelin viereisessä pöydässä istuvan naisen puhelinkeskustelua. Luulin, että hän soittaa jonkin tärkeän puhelun, kun on kyseessä elämä ja kuolema, mutta hän vain ajankuluksi soitteli jollekin ja jutteli säästä ja kaikesta tyhjänpäiväisestä, mutta niin, että kaikki kuuli. Oudolta tuntui, että tuppisuut suomalaiset olivat alkaneet avaamaan suunsa ja kertoivat intiimitkin asiansa koko ympäristölle. Saksa on kirinyt perässä, ei täälläkään enää sen parempia olla. Minä en ole (vielä) oikein sataprosenttinen kännyn käyttäjä, sillä se on usein käsilaukussa enkä kuule sitä ja jos olen kotona meidän nelikerroksisessa talossa, en kuljeta kännykkää mukana eli en kuule sen soittoa. Meillä on edelleenkin lankapuhelimia talossa ja jos haluatte soittaa, niin olkaa ystävällisiä ja soittakaa lankapuhelimeen. Numeron löytää puhelinluettelosta.

Säkkiostoksille

Lähden säkkiostoksille. Suomen Leijonat pelaavat tänä iltana täällä nykyisessä kotikaupungissani Saksaa vastaan ja saattaa olla, että joudun tänään illalla häpeämään niin, että joudun laittamaan säkin päähäni.

Olen aina Suomen puolella!

EDIT 22:26 CET
Hyvä Suomi! En tarvinnut säkkiä.

Laituril

Suvi o ain tullu,
niinko talvine maanantaamu,
oornink o jämt sama,
vaikkei sitä heti hoksakka.

Suvel voi istut laituri ja katel
katel kauas ja niin kauan ko kehta
istut vaik vuarokautte ympäris.

Syär savuankeriast ja kirsiktomatei
see verran ko murhettu, ete rompot put,
voisisis sitto vaik ohkasem pesti sem pruntti.

Aurink räköttä täyrelt kesäterältäs,
meri peilaskeli turhamaisuuksisas sättei takasi
Vesi niin kristallinkirkast katto.

Meijänki laituriviäres o kolmat meetteri syvä,
mut pohjal saak näky varsi hyvi.
Toi kännykkäkki, vaik siin on mattakuare.

- Ari Niittyluoto

Äidille valkovuokkoja

Lapsena kävin äitienpäivänä poimimassa äidille kimpun valkovuokkoja.
Joskus oli ilmeisesti aika lämminkin sää, kun tarkeni olla mekossa


mutta joskus piti olla takki päällä ja jopa hattu päässä


vai oliskohan tämä kuva otettu ennen Ascotin matkaa ja siksi jo hattu päässä??

Sinkkusukkia

Lajittelin eilen pyykkiä ja totesin, että meillä on nyt 12 paritonta sukkaa. Hauska sattuma, kun sitten myöhemmin illalla kuulin televisiosta, että sunnuntaina on Lost Sock Memorial Day. Haastattelivat asiantuntijaa, joka tiesi sanoa, että sukat eivät lähde salaa kävelemään vaan ne todellakin häviävät pesukoneessa sinne jonnekin rummun ja muun koneen väliin.
Toinen asiantuntija neuvoi, miten sitä voi välttää:

1) Sukat laitetaan verkkopussissa koneeseen


2) Sukat sidotaan ennen pesua hiuskuminauhalla (mikä on oikea suomalainen sana?) yhteen


3) Sukat laitetaan parittain kiinni varta vasten tähän tarkoitukseen kehitetyillä muovisilla sukkaklemmareilla.


Niksi-Pirkasta löytyy varmaan vielä vaikka mitä neroja vaihtoehtoja.

Tänään on kylmä ja kädet paleli, kun ajelin pyörällä hakemaan sämpylöitä leipomosta. Onneksi ei kuitenkaan sada muuta kuin sinisadetta

Ennennäkemätöntä

Sirokko haastoi näyttämään ennennäkemättömiä valokuvia.
Huomasin sen, minkä lehdistö on huomannut jo aika päiviä sitten: bloggaajat kuvaavat mitä tahansa. Kohta ei kehtaa kameraa ulkona esiin ottaa, kun muut ajattelevat, että jaahas, taas joku bloggaaja kuvaamassa päiväänsä, tätä söin, join, näin, ihan kuin kaikilla olisi patologinen pakko olla kiinnostunut siitä mitä kenenkin suolen sisällä liikkuu.
Tästä sainkin idean, HEUREKA! Nyt kaivetaan esiin kaikki ne omituisimmat kuvauskohteet, joita ei muiden kuin bloggaajan tulisi mieleenkään kuvata. Eikä mitään vahingonlaukauksia vaan tarkkaan harkittuja kohteita. Semmoisia, joita myöhemmin katsellessa itsekin ihmettelee mitä päässä on liikkunut. Eikä niitä kuvia tietenkään ole tullut käytettyä ennen kuin NYT!


Homeisia kenkiä serkun kellarissa Fréjusissa Ranskassa heinäkuussa 2009. Hänen kellariinsa oli tullut vettä ja mm. kaikki kengät olivat menneet pilalle. Kuvaa tarvittiin, kun talon asukkaat alkoivat vaatia korvausta rakennusfirmalta. Kellarissa ei ollut lainkaan sähköä ja ihan umpimähkään painoin pimeässä kameran laukaisijaa tietämättä, missä nurkassa ne kengät ylipäänsä olivat.



Täysin epätarkka kuva ravintolan pöydästä. Halusin vain panna merkille, miten jännästi servietti ja haarukka ja veitsi oli laitettu.



Suoraan kampaajalta, halusin katsoa, miltä hiukset näyttää takaa.



Heikkohermoiset jättäköön viimeisen kuvan katsomatta. Se on ompelus jalastani, josta poistettiin (hyvänlaatuinen) ruskea läiskä, joka oli sellaisessa kohtaa, että en pystynyt sitä itse näkemään ja piti ottaa valokuva.
Annan haasteen eteenpäin, nyt luurangot esille kaapeista!

Leen@n kevät päättynyt

Tänä aamuna blogiystävä Leen@ (jonka blogin nimi oli Leenan kevät) hävisi taistelun munuaissyöpää vastaan. Saattojoukossa oli viime viikkoina omaisten ja ystävien lisäksi suuri määrä blogiystäviä. Kaikkein mieleenjäävin kommentti satojen joukossa oli nimimerkin "Mie vaan", joka kirjoitti 10.04.2010 - 22:51
Jättää hiljaiseksi ja tyttö kysyi miksi mulla valuu kyyneleet. Löysin blogin syksyllä kun olin saikulla kun halusin lähteä oman käden kautta. Kuitenkin blogisi sai ymmärtämään etten voi lähteä kun veritaudista selvittiin ja lapset pieniä. KIITOS sinulle minun elämän jatkumisesta ja olen pahoillani tästä ratkaisusta, mutta tee kunniakierros kuitenkin tyylillä, joita on loistavissa kirjoituksissasi ollut. Hyvä loppumatkaa ja perässä tullaan, mutta ei sillä tavalla kuin syksyllä oli tarkoitus.




Kun salama iskee,
anna meidän tajuta tajuamaton
ja hyväksyä.
Hänelle, johon isku osuu,
meille, jotka mykistyen
katsomme ja näemme,
anna hiilen nöyryys,
anna tuhkan rauha.
- Lassi Nummi

R.I.P., Leen@. Kiitos, että sain oppia sinut tuntemaan blogimaailmassa.

Clooney ja isäni

Toukokuun kuudes on näköjään komeitten miesten syntymäpäivä, sillä tänään viettää syntymäpäiväänsä George Clooney ja viettäisi myös minun isäni, jos olisi vielä elossa.

Identity search

Mielenkiintoinen näyttely löytyy täältä.

Basilika

Basilika on yksi lempiyrteistäni. Intiassa basilikaa viljeltiin jo 3000v sitten lääkekasvina ja myös Hildegard von Bingen käytti sitä lääkkeenä. Minun ravitsemusterapeuttini suositteli sitä mm. migreenin estoon. Basilika on myös hindujumala Vishnun lempiyrtti. Sen sanotaan tuovan ihmisille rikkautta, perillisiä, terveyttä, onnea ja hyveitä.
Viime kesänä kasvatin basilikaa ulkona ja se menestyikin hienosti. Olin ostanut tomaatteja varten oikein hyvää "tomaattimultaa" ja ajattelin, että kun tomaatit ja basilika sopivat niin hyvin yhteen, niin ehkä basilikakin viihtyy tomaattimullassa ja niinhän se viihtyikin. Talvella olen yrittänyt kasvattaa basilikaa keittiön ikkunalaudalla, enemmän tai vähemmän, yleensä vähemmän hyvällä menestyksellä, mutta viime talvena keksin ostaa evasolon yrttiruukun ja siinäpäs on basilikakin viihtynyt erinomaisesti. Alaruukussa on vettä ja kasvi ottaa siitä tarpeellisen määrän yläpurkista riippuvien nauhojen avulla. Oli hyvä ostos.

Experiment of Green

A little madness in the Spring
Is wholesome even for the King,
But God be with the Clown —
Who ponders this tremendous scene —
This whole Experiment of Green —
As if it were his own!

Emily Dickinson

Luokkakaveri

Oletteko koskaan tavanneet ikäisiänne ihmisiä (luokkakavereita) ja ajatelleet, että en kai minä noin vanhalta näytä?
Istuin ensimmäistä kertaa uuden hammaslääkärin odotushuoneessa. Seinällä oli kehyksissä hänen tutkintotodistuksensa, jossa luki hänen koko nimensä. Yhtäkkiä muistin ison, komean, tummatukkaisen pojan luokaltani koulusta 30 vuoden takaa. Tosin, kun sitten näin hammaslääkärin, jätin heti ajatuksen, sillä edessäni seisoi vanhentunut mies, harmaa tukka, ryppyjä kasvoissa ja aivan liian vanha ollakseen entinen luokkakaverini. Kuitenkin, kun hän oli tarkistanut hampaani, kysyin, oliko hän käynyt koulua T:n yhteislyseossa. Hämmentyneenä mies vastasi: "Kyllä, kyllä minä olin siinä koulussa." Kysyin, milloin hän oli päässyt ylioppilaaksi. Vuonna 19xx, mies vastasi. No, sitten olimme luokkakavereita, sanoin minä. Hän katsoi minua ihmeissään ja sitten tämä
vanha,
lähes kaljupäinen,
harmaantunut,
ryppyinen,
läskimahainen äijä
kysyi:
„Mitäs aineita sinä opetitkaan?“


Kuva on viimeisestä luokkakokouksestamme, joka pidettiin yhden meidän luokkalaisen "tytön" kotona. Tunnistin kaikki!

Maastricht

Keski-Euroopassa asumisella on ilman muuta paljon hyviä puolia ja yksi niistä parhaista on se, että pääsee helposti matkustamaan maasta toiseen. Me lähdimme eilen vappua viettämään Hollannin puolelle Maastrichtiin, jonne on meiltä tunnin ajo. Maastricht on Hollannin vanhimpia kaupunkeja, asukkaita siellä on noin 120000. Useimmat suomalaiset eivät varmaan tunne kaupunkia, mutta nimi saattaa olla tuttu Maastrichtin sopimuksen ansioista, jossa sinetöitiin EU ja Euro.
Maastrichtista löytyy vaikka kuinka paljon vanhoja kauniita taloja, toreja ja katukahviloita.




Tämäkin talo oli kävelymatkan päässä keskustasta.

Polkupyöräilijöitä riittää kuten kaikissa muissakin hollantilaisissa kaupungeissa. Maastricht on yliopistokaupunki, sen taloustieteiden tiedekunta tunnetaan ulkomaillakin.

Ilma oli ihan kiva ja mekin söimme lounasta ulkoilmassa suuren torin laidalla.

Maastricht on hyvä ostoskaupunki. Vaateputiikkeja ja sisustusliikkeitä löytyy vaikka millä mitalla ja muutenkin söpöjä kauppoja kuten tämä kukkakauppa.
Suklaakaupan ikkunassa ihmettelimme taideteoksia suklaasta. En viitsinyt mennä sisälle kuvaamaan, sillä silloin olisi varmaan lähtenyt jotain noista ihanuuksista mukaan.