Freitag, 9. Juli 2010

Hej då!

Huomenna lähdemme ajelemaan kohti Sveamammaa ja tapaamaan ystäviämme Smoolannissa. He asuvat normaalisti keski-Saksassa maaseudulla söpössä kylässä. M. harrastaa kankaankudonnan, savitöiden ja vaikka minkä muun lisäksi maalausta. Tässä kuvassa on hänen ateljeensa, josta on kauniit maisemat luontoon.


Tässä yksi hänen (harvoista) maisematauluistaan:


Kuva olohuoneesta ylös parvelle. Siellä on kaksi torsomaalausta, joista alemmassa Allumies, joka oli kerran työmatkalla poikennut heille (vain siksi kraka kaulassa, vihaa muuten) ja kun M. tarvitsi välttämättä miehen kravatin kanssa malliksi eivätkä he liiku krakapiireissä, Allumies joutui uhriksi. Taulu on ollut jossain näyttelyissäkin.


Keittiön ikkunalla on aina väriläikkänä erilaisia tomaattipyreepurkkeja. Isommissa on joskus tomaatin alkuja kasvamassa.


Meillä on keittiön seinällä M:n tomaattipyreepurkista maalaama taulu:


Saksan talo on hyvin viihtyisä eikä minulla ole epäilystäkään, etteikö myös Ruotsin lomatalosta tulisi sellainen. Pian se nähdään.

Ennenkuin hyppäämme huomenna autoon ja moottoritien ruuhkaan matkalla pohjoiseen päin, ohjelmassa on patikkaporukkamme 12 km vaellus Bergisches Landin kukkulaisessa maastossa. Tosi fiksu juttu, että porukat ovat päättäneet lähteä liikkeelle vasta puoli yhdeltätoista. No, sitten saadaan ainakin nauttia lämpöisestä keskipäivän säästä, luvassa +37° C varjossa ja reitti kulkee taatusti auringossa. Jos ette kuule minusta enää mitään, olen menehtynyt auringonpistokseen. Muussa tapauksessa: vi ses!

14 Kommentare:

  1. Tosi makeita toita! Vie terveisia, etta taalla on yksi hanen tyylinsa ihailija!
    Torsoja bloggasin minakin lisaa :)
    (Minun miehenikin inhoaa skrakaa mutta joskus on pakko kayttaa - onneksi ole taalla pakollinen koodi - Cairossa useimmiten kaytti)
    Oikein mahtavaa reissua ja juokaa tarpeeksi nestetta ettette pyorry!

    BLOGitse

    AntwortenLöschen
  2. Muistakaa pysähtyä Juutinrauman sillalla vastaanottamassa ne kukkaset ja fanfaarit! Ja muistakaa, että jos Ingvar Kamprad kutsuu teitä kylään, se on aika visu mies, joten syökää ennen vierailua. Vaan taitaa se asustaa Sveitsissä eikä enää siellä Smålannissa.

    Hyvää ja turvallista matkaa!

    AntwortenLöschen
  3. Miten ihanaa, kun on boheemeja taiteilijaystäviä! Minä haluaisn elää pelkkää boheemielämää ja tavata vain rentoja tyyppejä.

    Mukavaa matkaa Ruotsiin, jonne me joudume vielä kerran, sillä olen luvannut viedä kummipojan Kolmårdeniin, vaikka vastustankin kaikkia villieläinten vangitsemisia. Mutta voinhan yrittää vaihtaa sen käynnin Legolandiareissuksi...

    AntwortenLöschen
  4. Kivoja yksityiskohtia saitkin esille ystävienne kodista ja mitkä hienot näköalat tuosta ateljeehuoneesta. Olen aina sanonut miehelle, että meidän yläkerran harjakattoisesta huoneesta saisi hyvän ateljeen, mutta on liian vähän valoa. Nyt sain hyvän vinkin, seinä auki ja lasia tilalle!
    Maalaus Allumiehestä on tuttu, onko se ollut sinun bogissasi, tai missä olen sen nähnyt?
    Antoisaa matkaa. Vi syns!

    AntwortenLöschen
  5. Ihana ateljee! Talon perusteella mökki on varmaan yhtä mukava paikka. Mutta patikointi tuossa helteessä huh... varo ettei jää mökki vallan näkemättä.

    AntwortenLöschen
  6. BLOGitse: vien terveisiä
    Helena: kyllä se Ivar ilmoitteli, että tulis ihan meitä varten sinne Älmhultiin ja tarjottavaa on muka riittävästi
    Leena: noi on tosi boheemeja, hyvin erikoisia tyyppejä
    Clarissa: on se vissiin ollut joskus, vähän niinkuin incognito
    Sirokko: on se Ruotsin mökki varmaan kodikas, vaikka ei nuo sellaisia muotisisustajia ole mitä blogeissa näkyy. Ei ne voi ottaa blogeista mallia, kun eivät varmaan tiedä edes, mitä blogi on. :D

    AntwortenLöschen
  7. Oi mitkä maisemat ateljeesta! Johan tuollaisessa viihtyisi liiankin kanssa. (Ja Clarissalle: kannatetaan oman ateljeehuoneen pykäämistä!)

    Iloisen kirjavia matkailupäiviä ihanaan kesäiseen Ruotsiin!

    AntwortenLöschen
  8. Terveisiä Sveamammalle täältä Tornio-Haaparanta rajakaupungista. Hellettä on Kainuussa riittänyt ja luulimme sen ulottuvan tännekin, mutta sellaista kesänvilpoisaa Suomen kesää täällä tällä haavaa on.

    AntwortenLöschen
  9. Hej da° och ha det so bra :=)

    AntwortenLöschen
  10. Älä saa auringonpistosta!!
    Nauti ruåtsilomasta ja ota paljon kuvia :)

    Mielettömän upea tuo ystävän maalaama maisemamaalaus!!!

    AntwortenLöschen
  11. Hienoja maalauksia tekee ystäväsi,ja hyvän näköinen on ateljeekin. OIkein mukavaa reissua Ruotsinmaassa.

    AntwortenLöschen
  12. Niin minäkin säästän kivoja purkkeja..

    AntwortenLöschen
  13. Hauskaa Ruotsin matkaa! Me piipahdimme helteisessä Tukholmassa, joka on ihana kesäkaupunki. Tapasimme vain iloisia ihmisiä ja ruotsin kielikin kuulosti niin tutulta ja kauniin pehmeältä saksaan verrattuna. Ylltäävän paljon vielä ymmärsin, vaikka puhuminen onkin takkuilevaa.

    AntwortenLöschen