Mittwoch, 5. Januar 2011

Niksi-Pirkka

Ystäväni, joka on pääammatiltaan perillinen, on toiselta ammatiltaan himosiivooja. Kukaan siivooja Saksanmaalla ei kelpaisi hänelle eli hän siivoaa itse ja jatkuvasti. Lavuaarit ja vesihanat kiiltävät kuin olisi juuri kaupasta tuotu, vaikka meillä on niin kalkkinen vesi, että ei tahdo millään saada kalkkiläiskiä pois. Sitruunamehulla tai -hapolla ja etikalla niitä yritetään putsata enemmän tai useimmiten vähemmän hyvällä tuloksella. Nyt kuulin ystävältäni niksin, jota hän käyttää. Ensin kaakelit jynssätään etikkapesuaineella ja sen jälkeen niille levitetään pyykinhuuhteluainetta, joka kiillotetaan kuivalla liinalla. Taidan olla liian laiska noihin hommiin, mutta innostuin jostain syystä (huono omatunto?) siivoamaan maustekaappini ja sieltähän löytyikin antiikkia eli mausteita, joiden parasta ennen-päivämäärä oli vuonna 1999! Onneksi ei sentään elukoita tullut vastaan.




22 Kommentare:

  1. Häpeällisesti myönnän että meidän maustekaapissa saattais olla yhtä vanhoja, jos ei vanhempiakin mausteita... :D

    AntwortenLöschen
  2. Maustekaappi näyttää täällä meilläkin olevan viihtyisä paikka, mausteiden mielestä ainakin. Viime vuosisadan aarteita löytyy siis tästäkin huushollista.

    AntwortenLöschen
  3. Maustekaappisi näyttää aivan samalta kuin meilläkin. Ja mausteet viihtyvät hyvin siellä. Täytyisiköhän minunkin vilkaista noita päivämääriä. Kerran sain vihjeen, että kun/jos on elukoita, kannattaa hävittää mausteet ja ne joissa ei näy eläviä, kannattaa pakastaa muutamaksi päiväksi varmuuden vuoksi.

    AntwortenLöschen
  4. Mulla tuppaa kaappien kanssa käymään samalla tavalla eli vanhentuneita on aina kaapissa. Jos vaikka joskus tarvitsee...

    AntwortenLöschen
  5. maustehylly on kyllä ehdottomasti sellainen, minne helposti unohtuu purkki/pussi jos toinenkin ikuisiksi ajoiksi :D Meiltäkin löytyi iän ikuisia mausteita kun muuttoa varten pakatessa hyllyt tyhjennettiin :D

    AntwortenLöschen
  6. Ystäväsi ei varmaan halua pieniä sivutuloja siivoamalla teillä? Jotta siis sunkin kraanat kiiltäisivät... :)
    Minulla ei pitäisi löytyä antiikkisia mausteita eikä kovin vanhaa teetä, sillä tyhjensin ne kun koti oli vuoden varastossa 2005-2006.

    AntwortenLöschen
  7. Minullakin oli Saksassa ystävä pääammatiltaan perillinen, mutta hän ei kyllä paljon siivonnut, eikä hänellä siivoojakaan käynyt, koska hän on sivuammatiltaan saituri.
    Meiltäkin eilen löytyi kaapista mausteita viime vuosisadalta, joita pitää heittää varmaan roskiin. Varsinkin kun himonani on tuoda kaikilta ulkomaan matkoilta uusia mausteita.

    Maikki

    AntwortenLöschen
  8. Minä olen käyttänyt ikivanhaa kardemummaa kun ei uuttakaan ollut saatavilla...oli vielä ihan hyvää, en heittänyt pois.
    Että joku ihan lystiksensä kiillottelee kaakeleita..sitä perintöä en kadehdi.

    AntwortenLöschen
  9. Olisikohan meilläkin maustekaapin siivousaika, sieltäkin voisi löytyä vaikka mitä mukavaa. Ei ole muutettukaan 20 vuoteen, joten ei ole ehkä joka kaapin sisältöä tullut uudistetuksi.

    AntwortenLöschen
  10. Etikka ja sitruuna tuttu juttu mutta huuhteluaineesta en tiennytkaan.
    Taytyy joskus kokeilla. Melkein kaikkea pitaa kokeilla jotta tietaa.......

    AntwortenLöschen
  11. Muistan Kölnin kalkit. Meidän WG:n tytöt sai jatkuvasti uhkauskirjeitä, kun eivät olleet poistaneet kalkkeja kylpyhuoneestaan ja kerran ne hinkkasivat kylppäriään kahden päivän ajan aamusta iltaan. :D

    Minä siivosin oman maustekaappini viime talvena ja tällä hetkellä vanhin päivämäärä on 02/2007 viiden pippurin sekoituksessa, mutta tuskin ne homehtuu tai muutenkaan pilaantuu, niin aion käyttää purkin loppuun.

    AntwortenLöschen
  12. Eikö ystäväsi, joka on pääammatiltaan perijä, tunne lauseita:"Liian siisti koti kielii hukkaan heitetystä elämästä". "Ikävillä naisilla on moitteettomat kodit"."Pääasia, että elämä on järjestyksessä, ei kaappien ole väliä". Eihän tuo ainainen siivoaminen ole mitään elämää. Mutta tietenkin on jokaisen annettava taaplata tyylillään. Onhan elämässä paljon muutakin sisältöä kuin paikkojen lääppiminen. Älä Sinä Allu vaan kanna huonoa omaa tuntoa, jos maustekaapissasi on mausteita, joiden Haltbarkeitsdatum on ylittynyt. Kyllä niitä vielä voi käyttää, mutta voihan olla että ne ovat hiukan laimistuneet.
    Jätin ennen joulua kaapit siivoamatta, sillä en vietä joulua missään tapauksessa kaapissa!!!!
    Meillä suomalaisilla on aika tavalla erilaiset käsitykset muutenkin siivoamisesta kuin saksalaisilla naisilla, eikö vain?

    AntwortenLöschen
  13. Etikkaa käytän,leivinsoodaa ja sitruunahappoa,hyviä ja ekologisia siivousaineita.Onpa sulla tainnut jäädä mausteiden käyttö vähiin vai sitten on vaan ollut liikaa mausteita. Mulla ei ihan niin vanhoja taida olla,koska olen asunut nykyisessä kodissa vasta vähän yli 2 vuotta. Ja käytänkin reilusti mausteita,joten niitä myös kuluu.

    AntwortenLöschen
  14. TaiNa: hyvä, etten ole sitten yksin
    Clarissa: jos ei vaikka viime vuosituhannelta
    Sira: minä tulisin aivan hysteeriseksi, jos tulisi jotain elukoita. Kerran ostin italiaisesta kaupasta keksejä ja kun avasin paketin, sieltä lensi parvi sellaisia Lebensmittelmotten ja koko keittiö oli niitä sitten täynnä ja heitin ihan kaikki elintarvikkeet pois.
    Sari: sinne takahyllylle tuppaa jäämään sellaisia, joita harvoin käyttää
    MaaMaa: muutto on aina hyvä asia
    Helena: itse asiassa se lupasi tulla pitämään sellaisen demon meille siitä huuhteluaineen käytöstä
    Maikki: minä rakastan ruokatavarakauppoja ulkomailla ja ostan tosiaan sieltäkin mausteita
    Sirokko: minä pelkään aina, että kaikki menee härskiksi
    Kirlah: no ei olla mekään muutettu aikoihin, siksi niitä tänne kasaantuu
    BLOGitse: onko teilläkin kalkkista siellä Casassa?
    Sauerkraut: täällä on heti kamalat läiskät tiskipöydällä, jos vähänkin vesi roiskuu
    Maija: no ei taatusti yksikään suomalainen nainen ole niin kova siivoamaan kuin saksalainen
    Yaelian: soodaa käytän minäkin, viimeksi termoskannun pesuun

    AntwortenLöschen
  15. Mulla ei pahasti mausteet pääse vanhenemaan, koska ostan vaan mausteita, joita myös jatkuvasti käytän. Korkeintaan joku kardemumma voi mennä vanhaksi, kun mun ei tule käytettyä sitä kuin joulukuulla. Enkä ole huomannut mitään epäilyttävää maustepurkeissa, paitsi inkivääripurkissa kerran. Sen jälkeen olen tarkkaillut inkivääriä erityisesti.
    Siivoamisesta voi tulla addiktiksi ihan siinä missä kaikesta muustakin.

    AntwortenLöschen
  16. Teillä on sama hyvä meno kuin meilläkin. :) Oli aika onni, että muutimme kesällä 2009, silloin tuli heitettyä vuosikertamausteet pois, mutta nykyisen kodin keittiössä on kaikkiaan nelisenkymmentä kaappia/laatikkoa, jonne kerryttää aarteita. :)

    AntwortenLöschen
  17. Soili: sen voin sanoa, että minusta ei tule koskaan siivousaddiktia
    lumiomena: meillä ei ole siinä mielessä onneksi niin iso keittiö, vaikka muuten haaveilenkin reilumman kokoisesta

    AntwortenLöschen
  18. Et voita anoppiani noissa parasta ennen asioissa!

    AntwortenLöschen
  19. violet: no voi, luulin itseäni maailmanmestariksi

    AntwortenLöschen
  20. violet: no voi, luulin itseäni maailmanmestariksi

    AntwortenLöschen
  21. Hui kamalaa,

    pyykin huuhteluaine ei varmasti ole keittiössä terveellistä! Siis ihan oikeasti, eikä sitä ainetta sieltä väkisinkin leviä tavraoiden/käsien kautta lopulta suuhunkin...

    AntwortenLöschen
  22. Anonyymi: ei kai ne keittiössä sentään tuota käytä, vaan pääasiassa kylppärin kaakeleihin. Pullon kyljessä lukee, ettei olis myrkyllistä, mutta parempi tosiaan olla juomatta sitä. :-)

    AntwortenLöschen