Vietimme viime vuonna välipäivät Venetsiassa ja kun se onnistui hyvin, lähdimme nyt samaan aikaan Pariisiin, sinne pääsee meiltä mukavasti reilussa kolmessa tunnissa junalla. Metrosysteemi on tänä vuonna muuttunut ja oli helppo käyttää, lippu on voimassa koko Ile de Francessa eikä tarvitse miettiä mitä matka kulloinkin maksaa. Automaatista voi ostaa Navigo easy-kortin (sitä sanotaan passiksi) ja sen avulla ostetaan lippu automaatista maksamalla pankki- tai luottokortilla. Kun sen tajuaa, se on helppo käyttää, mutta nyt oli automaateilla vielä paljon avuttomia turisteja. (Panin tuon käyttöohjeen tänne vain ihan itsellekin muistiin)
![]() |
| Navigo pass |
Olimme varanneet kämpän ZOKU hotellista ja se oli meille täydellinen, sisustuksessa käytetty Marimekon ja Artekin tyynyjä!
Hotellia vastapäätä oli Pariisin uusi oikeuspalatsi, komeassa rakennuksessa, jonka keskikerroksessa kasvoi puita. Muutaman sadan metrin päässä oli pieni ”telttakylä”, missä majaili asunnottomia, mutta he eivät häiritseneet, vaikka joku netissä valittikin asiasta, me ei nähty ketään asukasta. Pariisista löytyy hienoa arkkitehtuuria, vanhaa sekä uutta.
Kävelimme neljän päivän aikana yhteensä varmaan ainakin 40km. Ensimmäisenä päivänä oli ohjelmassa Petit Palais ja siellä Pekka Halosen upea näyttely Hymni Suomelle. En meinannut usko silmiäni nähdessäni kassajonon ja sisällä oli hyvin täyttä ja ihmiset ostivat museokaupasta paljon kataloogeja ja julisteita ja kortteja.
Taulujen lisäksi seinällä oli myös hauskannäköinen Suomen kartta ja kartassa kaikki tärkeät suomalaiset paikkakunnat kuten kotipaikkakuntani Toijala.😁
Vastapäätä pientä palatsia oli iso palatsi, mutta sinne emme ehtineet.
Olimme joskus aikaisemminkin käyneet Pariisissa talvella ja yrittäneet mennä Pere Lachaisen hautausmaalle, mutta se oli silloin liukkauden takia suljettu. Se onkin aika kukkulaista maastoa eli varmaan vaarallinen liukkaalla. Nyt oli mitä kaunein talvipäivä ja pääsimme vihdoinkin kivalle kierrokselle
![]() |
| Välillä käytiin lämmittelemässä kaakaolla Notre Damiin oli tietenkin pitkä jono, mutta ihmeen nopeasti pääsimme kuitenkin sisään |
Sacre Coueriin emme edes yrittäneet























Yhyy, tuli ikävä Pariisiin. On muistoja monen rakkaan ihmisen kanssa käymisistä omalla autolla, bussilla ja junalla. Meiltä on 500 kilometriä sinne suoraan länteen. Pohjoistuuli on Pariisissa jäätävä, jos sattuu vaikka olemaan huhtikuu. On kokemusta kevätvaatteissa hytisemisestä. Pekka Halosen näyttelyn trailer on upea, niin kai näyttelykin. Kerran kävin vanhojen tyttökavereitteni kanssa Musée d´ Orsayssa Akseli Gallen-Kallelan näyttelyssä. Sekin oli upea. Järkyttävää, miten paljon nykyisin on turisteja ja jonottamista joka paikassa.
AntwortenLöschenToijalassa ei tarvitse jonottaa. Saatoit tuntea Toijalassa talouskoulun johtajan, äitikultani serkun. Pienellä paikalla kaikki tunsivat toisensa.
En ole aikaisemmin nähnyt tuollaista Suomen karttaa. Lankovainaa oli Sallan evakkoja.
Sodan jälkeen hävitettiin koulukirjoista kaikki vanhat kartat, oletan että itänaapurin toiveesta,
Onhan tuo ranskalaisten kurvikas versio Tarton rauhan rajoista aika... sanoisinko huvittava ja vieraan oloinen. Ei se tainnut ihan noin mennä. Petsamo on kuitenkin neuvoteltu Suomeen kuuluvaksi ja Leningrad on olemassa. Kyseessä siis sotien välinen aika joskus kakskytluvun loppupuolelta eteen päin.
LöschenHalosen näyttely olisi hieno nähdä. Notre Damissa kävin joskus aikoinaan marraskuussa ja olin ainoa vierailija. Välipäivinä ihmiset on liikkeellä. paskeriville
Näytti ihan lapsen piirustukselta se kartta. Notre Dame oli nyt niin vaalea sisältä.
LöschenEn tunne mitään talouskoulua enkä siksi opettajaakaan.
LöschenMiksikähän vastaus Katriinalle ei onnistu tuonne Katriinan tekstin alle?.
LöschenMiksihän "joka paikassa" on nykyään niin paljon väkeä? Mulla tarkoitus lähteä parin viikon päästä Riikaan junalla tai bussilla, toki ensin laivalla yli.
AntwortenLöschen