Montag, 6. Mai 2024

Ruusuja Rosalle ja isälle

 Edellisen postauksen räntäkuva alkoi ärsyttää ja on pakko laittaa tänne jotain uutta, mutta ei ole oikein ideaa. No, puhutaan vaikka isäni tädistä Rosasta, jonka nimipäivä oli lauantaina ja isästä, jonka syntymäpäivä olisi tänään.

Tässä vähän pihan ensimmäisiä ruusuja, tosin huonot kuvat, piti  kaukaa valokuvata, sillä niiden vierellä autotallin muratissa on punarintapariskunnan pesä ja kova lentoliikenne, jota en halua häiritä, sillä punarinta on yksi lempparilintuni ja odotan innolla poikasia.


Isästä löytyi laatikon pohjalta komea potretti, komea mies kun oli. Terveisiä vaan sinne pilven päälle, taidat sieltä varmaan nähdä hyvin meidän uudet aurinkopaneelit. 😂



6 Kommentare:

  1. Meilläkin punarinta ja muut pitävät sellaista konserttia, että ei ennen ole kuultu. Ei voi muuta kuin ihailla ja ihmetellä. Ihailla pitää myös tuota miellyttävän näköistä miestä, joka varmaan ihmettelee aurinkopaneelejanne:) Miettii, että kaikenlaista ne nykyään keksii, mistä tuo likkakin tuommoisen idean on saanut !!😂

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Et tuntenut mun isää, sillä oli aina kaikki vekottimet ensimmäisenä, kaikki uusi kiinnosti vielä yhdeksänkymppisenäkin.

      Löschen
    2. Sen verran olen oppinut tässä vuosien varrella "tuntemaan" isääsi, että kyllä minun olisi tuo pitänyt kertomustesi perusteella muistaa!

      Löschen
  2. Kauniit ruusut ja hieno kuva komeasta isästäsi

    AntwortenLöschen