Donnerstag, 2. Juli 2020

Pikkuloma Baijerissa

Tunnetuista syistä tänä vuonna vietetään loma pääasiassa kotimaassa, asui sitten Suomessa, Saksassa tai Ranskassa. Tammikuussa ehdimme sentään käydä Wienissä, mutta pitemmät ulkomaan matkat eivät nyt viehätä ja niinpä päätimme lähteä viikoksi Baijeriin.
Asuimme tutussa hotellissa Oberstaufenissa. Kauhuksemme kuulimme, että omistajan noin 50v vaimo oli lokakuussa vuorilla kiipeilleessään pudonnut 50 metriä alas rotkoon ja tietenkin kuollut heti. Tytär oli ollut kiipeämässä edellä äitiä ja sitten kuullut/nähnyt sen kauhutapauksen. Henkilökunta oli vieläkin vähän poissa tolaltaan, kun hotellin tärkein ihminen ei ole enää paikalla.
Koronan takia hotellissa oli joitakin rajoituksia, kädet piti desinfioida ennen ravintolaan menoa, seistessä/liikkuessa piti olla maski naamalla ja puhvetista sai ottaa vain kumihanska kädessä. Spa-osastossa oli myös rajoituksia, mutta ei ne mitenkään haitanneet, itse olin kaksikin kertaa aivan yksin uimassa isossa altaassa eli tilaa oli.


Yhtenä iltana ravintolan terassilla oli järjestetty kaikille asukkaille candle light dinner ja siellä esiintyi mm. kolme alppitorven soittajaa ja ne soittivat niin kauniisti, että melkein tippa tuli silmään. Kuvasta näkee osan hotellin uimajärvestä. (photo credit NF)



Allgäun vuorisella alueella ei kasva viljaa vaan maailman kauneinpia niittyjä, missään muualla ei ole niin vihreää kuin siellä.


Meillä oli pyörät mukana ja ajelimme noin 20km Alpsee-järvelle. Paluumatkalla oli kamalan pitkä ylämäki ja miehet, joilla ei ollut sähköpyörää, saivat kyllä polkea.




Toisena päivänä teimme patikkaretken vuorille. Ylös päästiin gondolilla.


Baijerilaisissa kirkoissa on usein sipulitorni.



Ylätasangolla oli paljon vaellusreittejä.


Lehmiä on kaikkialla.


Joitakin häiritsee lehmänkellojen kilkatus, mutta itse rakastan sitä ääntä eikä haitannut, vaikka keskellä yötä hotellin lähellä oleva lehmäpariskunta alkoi syödä ja kellot kilahteli.

Oberstdorf oli noin 40km hotellistamme ja ajoimme autolla sinne suuntaan ja löysimme jostain metsästä parkkipaikan, sielläkin piti maksaa siitä sievoinen summa, seutu on kallista. Siitä ajoimme ensin pyörällä Oberstdorfin keskustaan. Tarkkasilmäinen löytää kuvasta hyppyrimäen.


Oberstdorfista lähdimme sitten pyöräilemään Iller-joen vartta komeissa maisemissa. Silloin tällöin jouduimme ajamaan lehmälaitumen läpi, portit piti aina laittaa visusti kiinni, etteivät lehmät päässeet karkuun.



Sitten olimmekin perillä ja Allumies sai vihdoin herkkuansa, josta oli koko ajan haaveillut. Tämä on nimeltään Kaiserschmarrn, alunperin itävaltalainen "pannukakku". Se syödään usein puolukkahillon kanssa, tuolla sen sai herkullisen luumuhillon kanssa. Kaiserschmarrn olisi jälkiruokana liian tuhti, se syödään yleensä pääruokana.


 Paluumatkalla kotiin koukkasimm tunnetun baijerilaisen barokkikirkon, Wieskirchen kautta, vähän ylikuormitettu niinkuin monet Baijerin kirkot, mutta pitihän sinne poiketa kun melkein ohi ajettiin.




En voi kuin sanoa, että kyllä Saksakin on kaunis maa.







Mittwoch, 1. Juli 2020

Enemmän kivaa♥

Edelliseen postaukseen viitaten voin tänään postata keskiviikon kollaasissa vain kivaa.


Ylhäällä hajuhernepeltoa Baijerissa. alhaalla ystäväni Erikan pihasta kukka-asetelma ja last but not least alhaalla vasemmalla minun ikioma sydämeni, joka on radiologin mukaan "neitseellinen" ja suonista ei löydy edes pienenpientä kalkkia ja voin avata kuoharipullon, kun omistan tuollaisen sydämen. Juhuu!
Lyhyt loma Baijerissa teki hyvää, teen siitä postauksen kunhan saan siirrettyä kuvat kännykästä.

Mittwoch, 17. Juni 2020

Kivaa ja vähemmän kivaa

Allumies poimi naapurin puusta (luvalla) kilon verran kirsikoita ja teki niistä hilloa, jonka joukkoon tuli suklaata. Emme ole vielä ehtineet kokeilla.



Iltakävelyllä tuli vastaan kaunis  kukkaniitty 


ja haikarakin siellä ihmetteli maailman menoa


Ystävät kutsuivat syömään herkullista jamaikalaista kanaa, jossa oli mausteena mm. kanelia, neilikkaa, mustapippuria jne. Lopuksi saimme vielä pinon kirjoja lainaan.


Tänään kävimme Bonnin taidemuseossa installaationäyttelyssä, muuten aika tylsä, mutta tämä yksi huone oli jännä, siellä kun näki itsensä tauluna.



Olin rutiinitarkastuksessa kotilääkärillä ja siellä otetaan mm. sydänfilmi, ensin lepotilassa, sitten pyörälläajon jälkeen eli rasituksessa. Rasituksessa löytyi niin paljon lisälyöntejä, että joudun - apua - huomenna magneettikuvaukseen. Minkäänlaisia oireita ei ole ollut, ainoa vaiva on ollut kamala unettomuus, jonka luulin johtuvan kilpirauhasesta, ehkä se johtuikin sydämestä.  Apua. Jos ette kuule enää mitään, niin 🤍🤍🤍

Sonntag, 14. Juni 2020

Mikä vuodenaika?

Suunnilleen siihen aikaan kun kirsikat ovat kypsiä, loppuu parsakausi, sillä parsa tarvitsee fotosynteesin valmistamiseen noin sata päivää ennen hallanvaaraa eli se jätetään rauhaan. Tosin vihreää parsaa myydään vuoden läpi, sehän tulee usein ulkomailta.  Kuten tämän päivän kuvasta näkee, kirsikat alkavat olla jo kypsiä.



Parsan korjuu loppuu 24.6. eli nyt on kesäkuu. Jostain syystä juhannusruusuni ei ole sitä tajunnut ja alkoi pukata nuppua, no se sopii kyllä meille hyvin.


Lockdownia helpotettiin ja 10 hengen patikkaporukkamme pääsi vaeltamaan Eifelin kukkuloille. Reitin oli suunnitellut Axel, joka tuntee melkein jokaisen Eifelin puun ja kukan ja heinänkorren henkilökohtaisesti ja se olikin yksi kauneimpia vaellusreittejämme. Se ei ollut mikään ohjattu patikkapolku vaan mentiin aivan luonnossa enkä ikinä löytäisi sitä uudelleen.



Valitettavasti tästä kännykuvasta ei näy oikein todellisuus, tuo niitty oli niin täynnä kaikenlaisia luonnonkukkia ettei voinut kuin ihailla.






Täällä Eifelissa on Saksan villiorkidearikkain alue, tässä joku kämmekkälaatu. Valkolehdokkeja näkyi myös.




Tämä heppa oli niin hassunnäköinen, että oli pakko ikuistaa. Muutenkin seudulla näkyi hyvin paljon hevosia.


Sää oli mitä kaunein, onneksi ei ihan +30C kuten kotona Kölnissä, mutta janotti kyllä usein, onneksi oli vesipullo mukana. 12 kilsan patikoinnin jälkeen oli kello sitten jo puoli kolme ja nälkä kova, mutta tiesimme mistä saa avun. Pienessä Mirbachin kylässä on vaeltajille kiva paikka, josta saa Flammkuchenia ja kahvia ja kakkua. Olin ilmeisesti niin nälkiintynyt, että en huomannut ottaa valokuvaa. Sielläkin muuten noudatettiin koronaohjeita, jouduimme täyttämään kaavakkeisiin nimen ja osoitteen ja jos lähti terassilta sisälle vessaan, piti laittaa maski naamalla. Maskeista puheen ollen, ystäväni Helga oli käynyt kaupungilla postitoimistossa ja kun ulkona kulkiessa ei käytetä yleensä maskia, hänkin oli sen vetänyt alas ja unohtanut sisäänmennessä vetää taas ylös. Postivirkailija  ei ollut vastannut Helgan tervehdykseen Guten Tag vaan oli sanonut että 250 euroa! Tosi kiva ja vitsikäs kaveri, jotkuthan saattaa muistuttaa maskista aivan eri tavalla.

No tulihan sitten kuitenkin otettua talon vieressä olevista unikoista ja ruiskaunokeista kuva.




Montag, 8. Juni 2020

Sadan päivän saldo

Tässä on nyt elelty noin 100 päivää erilaisissa puitteissa kuin normaalisti. Olemme patikoineet ja pyöräilleet satoja kilometrejä sekä lähistöllä että Eifelin vuoriston kukkuloilla, vain Reinin rantaa olemme yrittäneet vältellä, sillä sinne on mennyt aina turhan paljon ihmisiä. Oikeastaan olisimme nyt Pietarin Eremitaasissa, mutta matka peruuntui tunnetuista syistä ja eilen ajattelimme, että etsitään nyt sitten taidetta omasta kotikaupungista ja sitähän löytyi Stammheimin kaupunginosan linnan puistosta. Linnasta ei ole enää jäljellä mitään, se on tuhottu tuusan nuuskaksi sodassa, mutta netistä löytyi sentään kuva.


Puisto on edelleenkin olemassa ja siellä on kaikenlaisia patsaita.






 Yritimme tiiristellä joen toiselle puolelle, siellä on nimittäin hienoja hiekkarantoja ja kummipoika asuu siellä vaimonsa kanssa ja he viettävät paljon aikaa rannalla, koska heillä ei ole parveketta.



Eihän tuo nyt ihan Eremitaasia korvaa, mutta näinä aikoina ei voi eikä halutakaan valittaa mistään. Itse asiassa täällä on koronaluvut aika hyvin kurissa, miljoonasta asukkaasta alle 50 hengellä on tällä hetkellä tartunta. Kävin tänään nopeasti keskustassa ja siellä oli kyllä niin vähän ihmisiä, että luulin liikkeissä olevani DDR:ssä, jossa oli aina paljon myyjiä ja vähän asiakkaita, kun ei ollut tavaraa hyllyissä, täällä oli tosin oli hyllyt täynnä kaikkea muutakin kuin vessapaperia.

Mittwoch, 3. Juni 2020

Helteinen helluntai ja parsarisotto

Olipa taas helteinen helluntai.  Normaalisti olisimme olleet risteilyllä Pietarista Moskovaan, mutta kävi köpelösti, kun tuo koronapöpö tuli sekoittamaan kaiken. Kun muuten kysellään aina ihmisiltä minne he ovat lähdössä lomalle, tänä vuonna kysytään mitä kaikkia matkoja olette peruuttaneet ja oletteko saaneet rahanne takaisin. Me saimme käsirahan ongelmitta takaisin, mutta moni on menettänyt rahaa, kun mm. kroatialainen laivanvarustamo sanoi, että laiva on käytössä, tervetuloa eikä välitä siitä, että rajat ovat kiinni eikä asiakas pääse tulemaan.
Sunnuntaina laiskottelimme kotona, maanantaina on täällä myös pyhä ja silloin lähdimme Rur-joelle pyöräilemään, Rur siis ilman hoota on Maas-joen sivujoki, Ruhr Ruhrin alueella on eri joki.  Jostain syystä ei tullut otettua yhtään ainoaa valokuvaa koko matkalla. Kerran poikkesimme jätskille yhteen kylään, siellä piti taas meidän kaikkien neljän täyttää kaavakkeeseen nimemme ja osoitteemme, että pystyvät jäljittämään meidät, jos korona on sattunut jylläämään siellä paikalla. Kölnissä on muuten tällä hetkellä 40 tartuntatapausta miljoonan asukkaan joukossa eli hienosti on toimenpiteet toimineet. Göttingenissä oli ollut muutama isompi porukka varomaton, jos oikein ymmärsin, ainakin osittain muslimiperheiden bileitä, ilmeisesti juhlineet paaston loppumista ja siellä sitten 80 tartuntatapausta ja iso porukka karanteenissa ja nyt joudutaan sulkemaan koulut. Ne varomattomat eivät siis vain yksin kärsi vaan nyt saavat kaikki Göttingen koululaiset myös rangaistuksen. Kotikoulu toimii täällä keskiaikaisessa Saksassa hyvin huonosti, vain kolmasosalla lapsista on kotona nettimahdollisuus. Joissakin isoissa migraatiotaustaisissa perheissä saattaa olla vanhemmilla yksi älypuhelin ja sillä pitäisi sitten koko lapsikatraan tehdä koulutehtävät.

Pioni on saksaksi Pfingstrose eli helluntairuusu ja Allumies toi lauantain ostosreissultaan ihanan pionikimpun.



Olemme syöneet parsaa, parsaa ja parsaa, sillä sitä saa sunnuntainakin tuoreena läheisestä parsa/mansikkakioskista. Ystävä suositteli parsarisottoreseptiä ja se olikin oikein hyvää.
Vihreästä parsasta leikataan yläosa pois, lopputanko leikataan palasiksi ja ne keitetään pehmeäksi vedessä (suhteessa 750g parsaa ja 6 dl vettä), johon on laitettu suolaa ja ripaus sokeria.  Kypsät parsat ja keittovesi muussataan taikasauvalla.  Kevätsipulia kuullotetaan pannulla, siihen lisätään risottoriisi ja vermuttia, jonka annetaan haihtua ja sitten lisätään vähitellen parsamuussia nesteeksi ja jos se ei riitä, voi lisätä kasvislientä. Kun riisi on kypsää, raastetaan parmesaania sekaan. Mausteena suola ja mustapippuri.
Parsan päät paistetaan muutama minuutti pannulla ja laitetaan koristeeksi risoton päälle. Nopeasti paistetut isot katkaravut sopivat väriltään(kin) hienosti lisukkeeksi.



Sain pari viikkoa sitten naapureilta tuliaisiksi mansikka-amppelin ja siitä on popsittu jo muutama kypsä mansikka ja ihmeen hyviä ovat, mansikat on tänä vuonna muutenkin olleet erittäin hyviä.


Asiantuntijat uhkaavat. että tänä vuonna tulee taas erittäin kuuma kesä. Nyt on ollut oikeastaan koko korona-ajan aurinkoa ja lämmintä ja sadetta rukoillaan, sillä kaikki on kamalan kuivaa. Kastelen ruukuissa olevat kasvit kaksi kertaa päivässä, 10 l vettä hujahtaa nopeasti yhdelle tomaatille. Meillä on makuuhuoneen ikkunassa vain sisäkaihtimet ja nyt on pakko asentaa ulos kunnon kaihtimet, jotka pitävät myös kuumuutta pois, huomenna tulee asentaja laittamaan. Sen jälkeen on ilmeisesti pieni tapiseeraamishomma hoidettava, kun vetävät sähköjä ja ehkä joudun ostamaan jonkunlaiset päiväverhotkin, let's see.

Freitag, 29. Mai 2020

Melkein kuin koronaa ei olisikaan

Kun hotellit ja ravintolat saivat avata tietyillä edellytyksillä ovensa, oli pakko tarttua kiinni mahdollisuudesta lähteä Moselin laaksoon pyöräilemään pariksi päiväksi ennenkuin helluntairuuhkat alkavat. Menomatkalla poikkesimme puutarhakahvilaan kahville ja siellä oli määräysten mukaan merkitty mistä saa mennä "sisään" ja mistä poistua, jotta ei olisi vastaantulijoita. Maski täytyy pitää naamalla niin kauan kuin seisoo/kävelee, istuessa sen saa riisua. Yksi pariskunta tuli myös pyörällä, heillä oli koiraa varten peräkärry ja meni aikaa ennenkuin he saivat koiran kärrystä, riisuivat kypärät ja lukitsivat pyörät ja tulivat sisäänkäynnille, ilman maskia. Kahvilan omistaja meni heitä heti kehottamaan laittamaan maskit, mutta sellaiseen tyhmyyteen ei pariskunta suostunut, luopuivat mieluummin hyvästä kahvista ja herkullisesta kakusta, heidän mielestään ei ulkoilmassa tarvita maskia. Mutta kun määräykset on niinkuin ne ovat. Mekin jouduimme aluksi desinfioimaan kätemme ja täyttämään kaavakkeen, jossa oli pöydän numero, molempien nimet, osoite, puhelinnumero ja kellonaika. Kahvila joutuu säilyttämään kaavakkeet neljän viikon ajan.

Ajelimme polkupyörällä Moselin rantaa ja nautimme kauniista maisemista ja hienosta säästä.



Yksi nimeltään erikoisimpia Moselin viinejä on Kröver Nacktarsch eli Krövin paljaspylly. Nimi lukee tuolla ylhäällä, on vaan vähän kaukaa kännykällä otettu kuva.



Illan suussa ajoimme sitten kivaan hotelliin, josta olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi. Paikka oli siitä kiva, että siellä on paljon tilaa eli heillä on mahdollisuus laittaa pöydät tarpeeksi kauas toisistaan eikä tarvitse jättää joitakin pöytiä tyhjäksi niinkuin monessa muussa paikassa on pakko tehdä. Täällä ei tarvittu mitään nuolia näyttämään mistä kohtaa saa kulkea ja kun istui pöydässä, vain henkilökunnan maskit muistuttivat koronasta (ja tietenkin asiakkaat joutuivat liikkuessaan laittamaan maskin).


 Illalla oli niin lämmintä, että voimme syödä illallisen ulkona terassilla.






Ruoka oli tosi hyvää ja jotenkin oli tunne, että elää taas muutaman tunnin siinä entisessä ajassa ilman koronaa. Kuvassa "amuse gueule".


Aamiainen on pakko tarjoilla pöytiin, määräykset eivät salli nykyään puhvettia ja se sopii meille hyvin, koska emme tykkää takana seisovista kurkottavista ihmisistä, jotka pelkäävät, että jäävät jotain vaille, jos eivät heti pääse ruokiin käsiksi. Nyt oli pöydällä aamiaslista ja sai tilata mitä mieli teki.


Aamiaishuone oli tosi kaunis.


Toisena päivänä hyppäsimme taas pyörän selkään.





Välillä poikkesimme useammankin kerran ulkomaillekin, selvittiin ilman karanteenia.


Luxemburgissa ei olla näköjään niin tarkkoja pöytien etäisyydestä ja inhotti vähän, kun yksi nainen poltti jatkuvasti tupakkaa ja puhalteli savua (ja ehkä koronaakin) pöytänaapureihin päin. Tuolla toisella puolella jokea on Saksa, sinne pääsi tuosta lautalla.


Paluumatkalla kotiin poikkesimme  tänään vielä Eifel-vuoristossa katsomaan 10500 vuotta sitten syntynyttä vulkaanikraaterijärveä, jonka olen aina kuvitellut paljon pienemmäksi. Vesi näytti todella kirkkaalta, sen syvyys on uskomattomat 51 metriä!


 Järven rannalla on vuohilauma pitämässä huolta kasvistosta. Koko lauma tuli meitä moikkaamaan.



Komeat maisemat on kilipukeilla.


Ylhäällä kukkulalla oli vielä kappeli ja pieni hautausmaa, vaikka lähistöllä ei ole yhtään asutusta. Kylä on hävinnyt 1500-luvulla, kun rutto tappoi kaikki asukkaat. Kappelin vieressä on pieni hautausmaa, jonne ilmeisesti haudataan vielä lähistön ihmisiä, koska siinä oli aika uusia hautoja.