Freitag, 7. Dezember 2018

TV.n töllötystä ja taidetta

Olisi vaikka kuinka paljon tekemistä, kun tuo kämppäkaveri on toipilas ja korsetissa eikä saa tehdä juuri mitään eli kaikki nostamiset ja kantamiset sun muut jää meikäläisen hoidettavaksi. Tänään sain aikaiseksi lakaista etupihasta koivun ja pähkinäpuun lehdet, kun jo hävetti mitä ohikulkijat ajattelevat. Ennen aina nauroin äidilleni tai anopille, miten hulluja he ovat, kun miettivät, mitä naapurit ajattelevat, mutta nyt olen ilmeisesti tullut samanlaiseksi.

Telkkaa on tullut töllöteltyä ihmeen paljon, kun on jouduttu välttelemään muita menoja. Toissailtana oli mielenkiintoinen filmi (toinen osa tulee ensi keskiviikkona) saksalaisesta muotilehden julkaisijasta Aenne Burdasta, joka taisi olla Suomessakin tunnettu muoti- ja ompelulehdistään. Aennen osaa näytteli loistava Katharina Wackernagel, täyskymppi siinä osassa. Aenne oli lehtikustantaja Franz Burdan vaimo, joka sai selville, että miehellä, joka oli estänyt Aennea perustamasta muotilehteä ("minun vaimoni ei käy töissä", oli suhde ja jopa lapsi sihteerinsä kanssa ja sihteeri julkaisi Franzin rahoittamana muotilehteä. Mutta Aenne ei antanut periksi, hän jäi Franzin vaimoksi, mutta vaati vastapalvelua ja Franz joutui antamaan muotilehden Aennelle ja siitä lähti käyntiin Burda Moden. Aenne oli itsevarma nainen, ajeli autollaan Pariisin tapaamaan muotiguruja ja sai usein tahtonsa läpi. Helppoa ei hänellä varmaan ollut, siihen aikaanhan (siis sodan jälkeen) naisilla ei saanut Saksassa olla edes omaa tiliä pankissa. Odotan jo ensi viikon toista ja viimeistä osaa.




Eilen eli itsenäisyyspäivänä täällä liehui Suomen lippu. Sitä heilutteli erzgebirgeläinen puu-ukkeli olohuoneessa. Valitettavasti ovat vaan kiinnittäneet lipun väärinpäin.


Olin eilen todella liikuttunut, kun tulin ratikalla kuntosalilta ja avasin kännykkäni ja sinne oli tullut niin ihana viesti: suomalainen ystävä kirjoitti lämmöllä ajattelevansa kolmen vuoden takaista itsenäisyyspäivää ja meidän aamiaispöytäämme ja tuota ukkoa. Miten joku mies voi ollakin noin kohtelias? Tosin kyllä vähän myöhemmin myös vaimo viestitti kaunista tekstiä. Tuli hyvä olo.

Lippu liehui sitten illalla myös pari kerrosta ylempänä meidän takkahuoneessa, Ylen ohjelmassa tv:ssä. Allumiehen avulla sain Linnan juhlat yläkerran isoon telkkaan ja siinä sitten tein samaa, mitä tuhannet muut suomalaiset eli katselin kättelyä ja pukuja, vaikka enhän juuri niitä ihmisiä tunne. Panin joulupyramidini pyörimään ja join itsenäisen Suomen kunniaksi lasillisen valkoviiniä. Tämä kuva on otettu alkuvaiheessa, siinä oli vielä muumimuki pöydällä.



Tänään oli sitten vähän enemmän oikeaa kulttuuria ohjelmassa, kun kävimme katsomassa saksalainsen Gabriele Münterin näyttelyä. Hän syntyi 1877 ja oli pitkään avoliitossa Wassily Kandinskyn kanssa, mikä siihen aikaan eli 1900-luvun alussa ei tosiaankaan ollut normaalia, siis avoliitto eli aika itsevarma nainen hänkin. Pariskunta asui yhdessä Murnaussa Baijerissa ja kävimme kerran heidän talossaan. Pidän kovasti Münterin tauluista, voisin ottaa niitä kotiini, mutta ei  taida olla varaa.
Tässä muutama kuva näyttelystä:






Dienstag, 4. Dezember 2018

Saksalainen joululeivonnainen Lebkuchen

Lebkuchen on saksalainen joululeivonnainen, josta on monenlaista reseptiä olemassa. Tunnetuin Lebkuchen taitaa tulla Nürnbergistä, joka on yksi tunnetuimmista joulukaupungeista ison joulutorinsa eli Christkindlmarktin ansiosta. Me olemme tähän asti ostaneet Lebkuchenit valmiina, mutta nyt innostuin kokeilemaan ja leivoin niitä itse.


3 munaa
130g sokeria
5 tl vaniljasokeria
1 rkl hunajaa
50 g sukaattia
150 g kuivattuja aprikooseja pilkottuna
200 g jauhettuja manteleita
100 g jauhettuja hasselpähkinöitä
100 g pieneksi pilkottuja saksanpähkinöitä
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1/2 tl jauhettua kardemummaa
Veitsenkärjellinen jauhettua neilikkaa ja korianteria ja maustepippuria.


Erottele kahdesta munasta keltuainen ja valkuainen.
Vatkaa keltuaiset plus yksi kokonainen muna sokerin kanssa vaahdoksi.
Lisää vaniljasokeri ja hunaja.
Lisää muut aineet taikinaan.
Vaahdota valkuaiset ja nostele vaahto taikinaan.
Ota taikinasta märin sormin ruokalusikan kokoisia annoksia leivinpaperin päälle ja paista noin 20 min. kiertoilmauunissa +160C.

Saksassa käytetään lebkuchenin alla ns. Oblate (öylätti), joka on ohuen ohut vohveli, mutta luulen, että paistaminen onnistuu ilmankin, jos ei tohtori Oetker oli vielä tuonut Oblateja Suomen markkinoille.

Lebkuchenit päällystetään usein suklaakuorrutuksella, mutta itse laitoin sitruunakuorrutuksen. Tuli kova kiire lähteä konserttiin ja kuorrutus ei ole kovin kaunis, mutta maistuvat hyvälle.






Samstag, 1. Dezember 2018

Japanin leftovers

Nyt olisi oikeastaan adventin aika, mutta olen vähän myöhässä kiireiden ja Allumiehen sairastelujen takia. Ennenkuin kokonaan unohdan Japanin, laitan talteen muutaman kuvan.

Tämä portti on yksi Japanin kuvatuimpia kohteita, pyhätön portti, joka seisoo - riippuen nousuvesitilanteesta - enemmän tai vähemmän vedessä.




Miyajiman saarelta


Yhtenä päivän kiipesimme 785 kiviporrasta temppeliin, jossa sattui olemaan vihkimistilaisuus ja näimme morsiusparin oikeastaan vain takaa, mutta kerran he kääntyivät ja sain napattua kuvan.


Temppeli on pyhiinvaelluspaikka, mutta kun kaikki eivät jaksa enää kiivetä sinne, jotkut lähettävät sinne koiransa hoitamaan asian.


Seuraavan kauniin morsiusparin näimmekin lähempää, he poseerasivat valokuvaajalle.


Katsokaapas morsiamen jalkoja.


Kauniin puiston olivat valinneet vihkipaikakseen,




Naoshiman saarella ihailimme maisemia ja taidetta.




Akashi-Kaikyo-silta on maailman pisin silta, kuvaan mahtui vain osa.



Kurashiki on vanha kauppakaupunki Edo-ajalta ja siellä on paljon hienoja varastorakennuksia.



Ostin Japanista on yhden ainoan asian ja se on tuo keskimmäinen pullo.


Satuimme Kurashikiin sunnuntaina ja siellä oli aivan uskomaton kulkue, jossa olivat mm. nämä jumalattaret mukana.


Jotkut kulkivat maskeissa ja läimäyttivät aina ohikulkijoita päähän.


Tässä kuljetetaan jumalia/henkiä, jotka asustavat tuon pyhätön sisällä. Miehet pitivät kovaa ääntä ja heiluttivat arkkua sinne sun tänne. jumalat kuulemma tykkäävät siitä.


Matkamme kolmas hääpari olikin aika erikoisissa vaatteissa, tai siis ainakin mies. Kuva on Okinawan saarelta.


Samstag, 24. November 2018

Vihdoinkin pimeämpää

Täällä on ollut aivan ihmeellinen marraskuu, en tällaista muista koskaan kokeneeni. Tällaisissa maisemissa olen sauvaillut ja ihmetellyt miten tuo aurinko aina vaan jaksaa paistaa.



Eilen ripustettiin terassille Herrnhuter-tähti, tuntui ihan hassulta ripustaa sitä auringossa.


Mutta tänään, vihdoinkin harmaa taivas ja jopa satanut jonkun verran. Sitä sadetta on kovasti odotettu, sillä tämä vuosi on ollut todella kuuma ja kuiva. Se näkyy nyt mm. bensan hinnoissa, jotka ovat astronomisia, yksi syy on, että Reinissä on niin vähän vettä, että tankkilaivat voivat kulkea vain puolella lastilla ja joskus eivät saa kulkea lainkaan. Kävin muutama päivä sitten tankkaamassa ja tuttu huoltoasemani oli suljettu bensan puutteessa. Luulin jo, että en voi hakea ICE husbandia sairaalasta, jos en saa bensaa. ICE husband tuli yhtäkkiä kännyni kontakteihin ja olin vähän hämilläni, kun joku nimeltä ICE husband lähetti viestin ja ehdotti Phiharmoniaan menoa. ICE on Saksassa lyhenne pikajunalle, InterCityExpress ja ihmettelin, miten joku junasta lähettää viestiä ja pyytää konserttiin kunnes tajusin, että whatsapp oli vaihtanut Allumiehen numeroon tuon nimityksen. Olen aikanaan laittanut hänen numeronsa kännykkääni hätänumeroksi (in case of emergency), en tiedä miksi ne nyt vaihtoivat hänen nimensä kontakteissa.


Kännykästä puheen ollen päätin käyttää hyväkseni Black Fridaya ja ostin uuden kännykän, kun tuo vanha välillä reistaili. Siirryn nyt Sonysta Huaweihin, ans kattoo miten saan sen toimimaan.

Käytin myös hyväkseni Myssyfarmin 30% musta lammas-tarjousta ja tilasin itselleni ja BFF:lle ihanat myssyt. Kylmä talvi saa tulla.

Pipareitakin leivoin sillä aikaa kun ICE husband oli sairaalassa. Suomalainen piparitaikina ja saksalaiset Ampelmännchen-muotti sopivat hyvin yhteen.


Meidät on tänää kutsuttu 75v synttäreille ja on kamalan vaikea ostaa lahjaa ihmiselle, jonka maku on ehkä täysin erilainen kuin oma tai sitten ei edes itse tajua minkälainen hänen makunsta on. Allumiehen sairaalakeikan takia ei ollut tässä oikein paljon aikaakaan kierrellä kauppoja ja miettiä mitä ostaisi ja sitten taas otettiin samasta oljenkorresta kiinni kuin aina samanlaisissa tapauksissa ja ostettiin Alvan Aallon maljakko.


Kiitos Alvar, kun olet tämän maljakon suunnitellut!

Dienstag, 20. November 2018

30 kysymystä

1. Avioliittoja?
Yksi

2. Kihloissa?
Ei koskaan

3. Lapsia?
Meitä ei ole valitettavasti ilmeisesti pidetty pätevänä.

4. Lemmikkejä?
Ei koskaan, vaikka olisin aina halunnut koiran.

5. Leikkauksia?
Vaikka kuinka monta, viimeksi selkä tammikuussa.

6. Tatuointeja?
Ei ole eikä tule.

7. Lävistyksiä?
Korvissa, rippilahjaksi sain korvikset.

8. Muuttoja?
Aika vähän. Vanhemmat eivät koskaan muuttaneet Karjalasta tultuaan ja itse olen oikeastaan muuttanut (jos ei opiskelukämppiä otetaan huomioon) sitten vain Saksaan ja Saksan sisälläkin vain kerran.

9. Ottanut lopputilin?
En koskaan

10. Ollut saaressa?
Hyvin usein, viimeksi loman lopuksi Okinawalla Japanissa nauttimassa varpaiden katselusta ja kastelusta  temppeleiden ja pyhäkköjen sijaan.



11. Autosi?
Pikkuinen Yaris, taitaa olla vuosimallia 2002, still going strong.

12. Ollut lentokoneessa?
Ihan tarpeeksi tai varmaan liikaakin, jos hiilijalanjälkeä aletaan laskea, mutta kun soutuveneellä ei pääse niin helposti kaikkialle.

13. Onko joku itkenyt vuoksesi?
Voi hyvin olla.

14. Ollut rakastanut?
Kyllä ja olen edelleenkin.

15. Ollut ambulanssissa.
Joku vuosi sitten, kun polkupyörästä irtosi ohjaustangon kahva ja lensin asfaltille. Ambulanssi vei sairaalaan ommeltavaksi.



16. Luistellut?
Jopa rusettiluistelua. Päiväkirjassa lukee näin:
Rusettiluistelussa mun pari oli yksi sellainen nappula ja mä vaihdoin Ojalan Pirkon kanssa lippua ja sain (vihdoin) parikseni Dördön. (En muista enää kuka oli Pirkko enkä myöskään Dördöä, se oli varmaan joku meidän antama salanimi.)

17. Surffannut?
Vain internetissä, vedessä en uskaltaisi.

18. Ollut risteilyllä?
Ei ole vielä kiinnostanut.

19. Ajanut moottoripyörällä?
En uskalla.

20. Ratsastanut hevosella?
En uskalla.

21. Lähes kuollut?
En onneksi.

22. Ollut sairaalassa.
Hyvinkin usein. Eilen viimeksi, tosin vierailulla. Mehän olemme Allumiehen kanssa symbioosi ja kun minulta leikattiin tammikuussa selkärangasta kysta, mies päätti olla solidaarinen ja saada saman ongelman, leikattiin eilen, sama neurokirurgi ja sattumalta myös sama huone. Kaikki o.k.





23. Suosikkihedelmä
Mango

24. Aamu vai ilta.
Aamu. Morgenstund hat Gold im Mund, sanoo saksalainen.

25. Lempiväri
Vaihtelee kovasti

26. Viimeisin puhelu
Kaveri soitti kysyi miten leikkaus meni.

27. Kahvi vai tee.
Kahvi

28. Kissa vai koira
Koira

29. Viimeisin viesti
Millä alueella se kysta oli? LWS?
Näin kysyi ystäväni. Tämä on sitä meidän puhumaa siansaksaa saksansuomea eli käytetään sitä kieltä ja sanaa, mikä ensimmäisenä tulee mieleen. LWS on Lendenwirbelsäule enkä edes tiedä, mitä se on suomeksi, siellä ei taida olla sille sanaa lainkaan, englanniksi lumbar spine, onkohan se lannenikama?

30. Paras vuodenaika.
Kevät kun luonto puhkeaa kukkaan.




Freitag, 16. November 2018

Friday Favourite Photo


Japanilaiselle koira on jotain täysin muuta kuin eurooppalaiselle. Useimmiten ihmiset kantavat koiraansa sylissä kuin lasta tai sitä pidetään sisällä kuin sisäkissaa. Minna Eväsoja kertoi kirjassaan Melkein geisha lainakoirastaan, joka ei ollut juuri ulkona ollut ja pelkäsi jopa ensimmäistä vastaantulevaa kukkaa. Koirille on omia lastenkoiranvaunuja ja ne puetaan ihmeellisiin vaatteisiin. Tämä aurinkolasipäinen koira oli se kaiken huippu.

Mittwoch, 14. November 2018

Hiroshima mon amour

Kiotosta lähdimme Shinkansenilla Hiroshimaan. Meiltä kotoa pääsee parisensataa kilometria Frankfurtiin kolmessa vartissa nopealla junalla, mutta eipä Deutsche Bahn pysty kilpailemaan japanilaisten luotijunien kanssa, jotka kulkevat omalla leveällä radallaan kymmenen minuutin välein aivan mielettömään äänettömästi ja täysin keikkumatta ja sekunnilleen aikataulun mukaan. Olisipa meilläkin Euroopassa tällaisia matkustusmahdollisuuksia ja kenenkään ei tarvitsisi lentää. Vain isojen matkalaukkujen kuljetus Shinkansenissa on hankalaa, varsinkin jos on 25 hengen ryhmä ja jokaisella iso matkalaukku plus käsimatkatavara. Siksi meidän isot kapsäkkimme kuljetettiinkin kuorma-autolla, joka toi laukut tosin vasta seuraavana päivänä hotelliimme, mutta tiesimme sen ja osasimme ottaa päivän tarpeet mukaan käsimatkatavaroihin.


Hiroshima oli mukava yllätys, idyllinen ystävällinen moderni kaupunki, vanhaahan ei tunnetuista syistä ole enää tallella. Hypokeskus, jossa atomipommi räjähti 500m korkeudella maasta 6.8.1945 kello 8:15, oli aivan lähellä hotelliamme. (Onneksi oli kreikkaa osaava Allumies mukana, joka osasi selittää, että hypokeskus on maan päällä, vastakohta epikeskus maan alla.)


Jostain ihmeen syystä tämä lähellä ollut rakennus ei kokonaan romahtanut, se on nyt "Atomic Bomb Dome" ja muistuttaa trumppilaisten julmista teoista, hehän olivat tahallaan etsineet tietyn kokoisen kaupungin ja siviiliväestön uhrikseen.


Tämän nurmikon alle on kerätty tuhansien pommiuhrien tuhka, yhteensä pommituksessa kuoli noin 90000 ihmistä.


Tämä muistomerkki muistuttaa Sadoke Sasakista, joka oli pommin pudotessa vähän alle 3v. Hän sairastui myöhemmin leukemiaan. Vanhan japanilaisen legendan mukaan jumalat antavat ihmiselle mahdollisuuden saada yhden toiveen toteutumaan, jos tekee 1000 origami-kurkea ja Sadoke teki ja toivoi paranevansa, mutta eipä toive toteutunut ja hän kuoli 1955.


Lapsiryhmät käyvät katsomassa patsasta


ja tuovat paperista taiteltuja pieniä kurkia.



Kävimme myös Hiroshiman Peace Memorial-museossa ja se otti välillä koville. Tämä taulu ja Akiko Takakuran teksti koskettivat.


Ehkä kaikkein eniten vollotin nähdessäni  tämän kolmipyöräisen.


Hiroshiman katastrofista eloonjäänyt Tatsuharu Kodama on kertonut pyörän tositarinan kirjassaan Shin's tricycle. Pikku-Chin (kuvassa oikealla) oli ajelemassa pyörällään ulkona, kun pommi räjähti. Isä hautasi poikansa ja tämän rakastaman pyörän pihaan ja kaivoi ne esille 1985 ja pyörä lahjoitettiin museoon.


Museo on ehdoton MUST hyvähermoisille.

Japanilaisilla on erilainen suhde atomivoimaan, koska suurin osa sähköstä tuotetaan sillä keinolla. Minä hätkähdin, kun Tokiosta lähdettyämme näin risteyksessä kyltin Fukushima.  Päivämäärä 11.3.2011  (korjattu) on muistissa aivojeni samassa lokerossa kuin World Trade Center ja Estonia.  Paikallinen matkaoppaamme oli kotoisin 20km Fukushimasta ja hän kertoi, että Japanin virallinen taho ei pitänyt tärkeänä informoida kansalaisia ja hekin saivat tiedon tapahtumasta internetin kautta ulkomaisista lähteistä. He nappasivat 13v tyttärensä ja lähtivät autolla sukulaisten luokse Osakaan, jossa olivat muutaman viikon. Kun sitten tuli tieto, että koulut ovat taas auenneet, ystäviään kaivannut tytär halusi välttämättä takaisin kotiin ja kouluun ja niinpä sitten taas palattiin saastuneelle kotiseudulle, huh huh. Tosin he sitten myöhemmin muuttivat vuoristoseudulle puhtaampaan ilmaan.