Montag, 11. Dezember 2017

Talvi kävi

Eilinen päivä toi lumisadetta, sitten myöhemmin aurinkoa ja kun tulimme kymmenen jälkeen illalla joulukonsertista kotiin, satoi vettä ja nyt ei ole lumesta tietoakaan ja luvassa tälle viikolle +8C. Olisin mielelläni pitänyt jonkun aikaa tuon lumen, vaikka pelkäänkin hysteerisesti liukasta.






Naapurin lasten fez-hattuinen lumiukkokaan ei ole tänään varmaan enää elossa.


Sonntag, 10. Dezember 2017

Suomi 100 + 3

Paikallinen Suomi-Saksa-yhdistys järjesti eilen kolmen päivän viiveellä itsenäisyysjuhlan ja mukana oli myös ystävyyskaupunki Turun edustaja. Kuulimme esitelmiä Suomen historiasta (Allumies vähän murisi, kun esitelmöitsijä vähän vähätteli saksalaisten pahoja tekoja Lapissa), jonkun verran myös Kalevalasta. Yliopiston suomiproffa oli haastatellut opiskelijoitaan ja saanut heiltä tietoa, mitä muuta he yhdistävät Suomeen kuin ne kaikki netistä löytyvät tiedot kuten että suomalainen juo 2,8 kuppia kahvia päivässä.
Suomi tuo tämän opiskelijan mieleen Nokian lisäksi luonnon, mustikat, mökin, jääkiekon, Angry Birdsit,  Miina Sillanpään ja Minna Canthin.


Musiikista vastasi Jukka Kuoppamäki, joka oli yllätyksenä tuonut mukana myös sympaattisen perheensä. Kuvat on otettu vähän kaukaa, kun jouduin jalkavaivaisena usein nousemaan ylös ja jäin siksi aivan salin takaosaan. En muuten tiennytkään, että Jukka on säveltänyt mm. Jari Sillanpään hitin Satulinna.
Tässä Taika ja Jukka laulavat Sade on mun kyyneleeni, jonka ovat näköjään laulaneet jo 20v sitten tässä (vähän nuoremman näköisinä).


Myös Inkan kanssa hän lauloi


ja tässä kaikki saivat laulaa kertosäkeen mukana, Allumies tietenkin kaikista kovemmin, suomalaiset kun on niin hillittyjä ja hiljaisia.



Lapsenlapsiakin oli mukana ja hekin esiintyivät.


Viimeinen laulu oli Maamme-laulu, jonka kaikki lauloivat yhdessä. Enpä olisi koskaan uskonut, että laulan sitä yhdessä Jukka Kuoppamäen kanssa.



Lopussa esiintyi vielä ystävyyskaupungista Turusta tullut kansantanssiryhmä. Tilaisuus oli hienoissa puitteissa Rautenstrauch-Joest-museossa. Kuvassa mukana museon ylpeys, indonesialainen riisiaitta.


Ratikkapysäkin vieressä on yksi kaupungin joulutoreista, mutta ratikka tuli sattumalta heti emmekä ehtineet edes pikakierrokselle.


Jouluvaloja voi muuten ihmetellä myös naapuristossa. Lähistöllä on omakotitalossa silityspalvelu ja heidän pihansa on aina ajankohdan mukaan koristeltu eikä todellakaan vähän. Tässä vain pieni osa ja kun nämä lähtevät, tulee tilalle karnevaalikoristelut ja sitten heti pääsiäisjutut sen perään. Tuo laite joulukuusesta vasemmalle on muuten vanha Mielen pesukone.


Meillä on nyt talvi ja makuuhuoneen ikkunasta on tällainen näkymä eli täkäläisittäin kova lumisade.


Hyvää adventtisunnuntaita!

Donnerstag, 7. Dezember 2017

Finnland in aller Munde

Meinasin kirjoittaa tuohon titteliksi Suomi kaikkien suussa, mutta sentään ajoissa tajusin, että eihän niin suomeksi sanota. Joskus nämä sanonnat tuottaa hankaluuksia ulkosuomalaiselle, täytyy esim. miettiä, että sanotaanko suomeksi sinisilmäinen vain olenko kääntänyt sen suoraan saksasta enemmän ajattelematta. Joskus alkuaikoina pyrin sanomaan, että on vesi kielellä, kunnes joku korjasi, että mir läuft das Wasser im Munde zusammen" Eli saksalaiselle "juoksee vesi suussa yhteen".
Siis Suomi on nyt ollut kaikkien suussa ja jopa meidän aika huono paikallislehti julkaisi eilen kaksi artikkelia itsenäisestä Suomesta, toinen jopa lasten sivulla.


Radiossa oli pitkä ohjelma Suomesta ja televisiossa on näkynyt erilaisia ohjelmia. Ja jopa Sjödenin kaupassa oli 100 v Suomi johdosta jotain alennusta.

Meillä oli eilen aivan tavallinen arkipäivä paitsi että oli Nikolauksen päivä ja lapset löysivät kotoa jotain yllätyksiä. Tuttavien 10v ja 6v saivat mm. meidän vanhan Sodastreamin ja se olikin ollut päivän paras lahja kirjoitti heidän äitinsä. Me lähdimme Aacheniin ostamaan kaupungin kuuluisia pipareita eli Aachener Printen, EU-suojattu nimi. Printen-kauppoja on kaupunki täynnä, oikein fiinejä ja kalliita tuomiokirkon lähellä kuten tämä


mutta me ostimme omamme vähän sivummalta pienemmästä liikkeestä, jossa kaikki tehdään käsin.

Tuomiokirkon lähellä kun olimme, niin tietysti menimme sisälle (ja mietimme miksi sinne pääsee ilmaiseksi, mutta Temppeliaukion kirkkoon Helsingissä vaadittiin sisäänpääsymaksu!). Sytytin kynttilän Suomelle sekä ystävälleni, joka oli sairaalassa leikkauksessa.


(Kuvakaappaus Helenalta, en löydä tähän hätään omaa kuvaani)

Illalla sytytin kynttilöitä kotona ja takkaan tulen ja istuin tuntitolkulla television ääressä ja annoin Allumiehen hemmotella salaatilla ja kuplivalla ja suomalaisella piparisuklaalla. Hän ei vieläkään ole oppinut tajuamaan miten joku voi katsella tuntikausia Linnan juhlia, mutta siinä pitää kai olla suomalainen. Vaikka olen lähtenyt Suomesta, Suomi ei lähde minusta. Onnea synnyinmaalleni♥

Sonntag, 3. Dezember 2017

Ensimmäinen adventti 2017

Mikä ihana näky, kun aamulla näin, että täällä sataa lunta. Eihän se pitkään maassa pysy, mutta kuitenkin.



Olohuoneessa istuvat söpöt Mailegin nisset ja ihailevat Arabian kastehelmikynttilää


ja terassilla valaisee herrnhutilainen tähti, jonka Allumies vuosia sitten kokosi monenmonesta osasta.




Yläkerrassa istuu hanhi vanhassa käsintehdyssä kelkassa, jonka olen perinyt itäberliiniläisiltä ystäviltämme


ja se vaihtaa välillä paikkaa ja menee ihmettelemään (myöskin Itä-Saksan) Erzgebirge-vuoristosta peräisin olevaa käsintehtyä joulupyramidia. Turkulainen Karen on kertonut blogissaan Erzgebirgen joulusta ja meidän on pitkään tehnyt mieli mennä adventtina Erzgebirgeen katsomaan niitä oikein isoja pyramideja ja kauniita maisemia.


Kivaa adventtiaikaa kaikille!

Donnerstag, 30. November 2017

Piipahdimme Suomeen

Käväisimme pe-ti Suomessa moikkaamassa sukulaisia ja ystäviä, joista vanhin oli 90v ja nuorin 2,5v. Tällä kertaa yövyimme Fabianissa, joka on todella kiva hotelli. Ainoa asia, jota voisi kritisoida, on hyvin ahdas aamiaishuone ja suhtkoht vähän tarjontaa, mutta siinähän on se hyvä puoli, että ei tule syötyä liikaa.
Olin lukenut jostain, että Kansallismuseossa olisi hienot museokauppojen joulumyyjäiset ja sopinut treffit sinne lapsuudenystäväni kanssa. Hän ei kuitenkaan päässyt tulemaan, mutta löytyihän hänelle sitten hyvää korviketta, kun blogiystävä HK ja miehensä tulivat iltapäivällä glögille Musiikkitalon kahvilaan (kiva kun tulitte♥).
Myyjäisiin petyimme vähän


mutta sitten keksimme ostaa lipun museoon ja se olikin hyvä idea, kun olemme varmaan viimeksi käyneet siellä yli 20v sitten. Kyllä sinne kehtaa viedä ensi kerralla saksalaiset vieraatkin, niin paljon hienoa katsottavaa.




Ajatus oravannahkakaupasta on aina viehättänyt minua ja oli kiva nähdä oravannahkoja.


Musiikkitalossa sattui olemaan Suomi-Viro gaala ja sinne alkoi vähitellen saapua ihmisiä hienoissa vaatteissa. Ehdin jo ihmetellä, miten hienosti suomalaiset pukeutuvat konserttiin, mutta sitten saimme tietää, että ei tämä ollutkaan ihan tavallinen tilaisuus. Tuttujakin oli siellä kutsuvieraana tai esiintymässä, mutta eivät he sinne rahvaan puolelta sisään menneet, joten jäivät näkemättä.

Syödäkin ehdimme monta kertaa oikein hyvin, ehdottomasti paras oli mielestämme Emo, todella hyvä palvelu ja ruoka, tässä hirveä, jota Allumies ehdottomasti halusi kokeilla.


Palvelusta puheen ollen, mielestäni Suomessa saa todella hyvää palvelua. Suomessa asuva saksalainen Pinni on kirjoittanut blogissaan, miksi hän tykkää asua Suomessa. Itsekin huomaan aina, miten ystävällisesti suomalaiset reagoivat. Siellä ei rappukäytävässä kyllä mielellään tervehditä vieraita, mutta jos kysyy joltakin jotain, saa ystävällisen vastauksen eikä siellä ole museossa tai kaupassa tunne, että vartija ja myyjä tarkkailee koko ajan, ettei vaan asiakas tee mitään väärää. Express-bussin kuljettaja on kohtelias ja avulias, samoin S-pankin luukun rouva. Ainoa kerta, jolloin saimme tylyä kohtelua, oli kun Allumies Aleksilla kävellessämme näki Nordean pääkonttorin oven läpi, että siellä oli isoja veistoksia ja halusi katsoa niitä tarkemmin. Siellä jouduimme heti kerberoksen inkvisitioon vastaamaan mitä ihmettä me etsimme. Ja valokuvia ei sitten kyllä oteta. Ei ollut kameraa esillä eikä niitä kamalia DDR-tyylisiä patsaita oltais ikinä haluttu kuvataan. Jos pitäisi avata tili Suomessa, en ikinä menisi Nordean asiakkaaksi. En voisi kuvitellakaan, että jos joku turisti menisi täällä meidän pankkimme isoon aulaan, hänen pitäisi kertoa syy vierailuunsa.

Perinteisesti poikkesimme myös Kauppahalliin lohikeitolle. Siellä oli kivat katiskoista tehdyt lamput.


Arabian kaupassa oli tehty muumimukeista komeita kuusia.


Näin pitkästä aikaa lapsuuteni traumavaatteen, laamapaidan. En oikein itsekään tiedä, miksi pidin sitä niin kamalana, se vaan kuului jotenkin samaan kategoriaan kuin villahousut, jotka rullasin ylös epämukavaksi paksuksi rullaksi, ettei vaan kukaan näe niitä.


Nuorin suomalainen kaverimme on B (2,5v), joka on ollut kolmisen kuukautta englanninkielisessä päiväkodissa ja ymmärtää ihmeen paljon ja puhuukin jo jonkun verran sitä. Oli niin söpöä, kun Allumies leikki piilosta B:n kanssa ja lauloi Jaakkokullan melodialla "Where is B, where is B" ja pöydän takaa lauloi ihan nuotilleen heleä lapsen ääni "I am here, I am here", ihana lapsi.


Black Fridaykin sattui täksi viikonlopuksi ja sain lentsikasta todella halvalla kivan Balmuirin huivin,
Akateemisesta Mauri Kunnaksen Suomen historian ja Arabiasta pienenpieniä muumimukeja kuusenkoristeeksi. Lähtiessä ostin sitten vielä (ilman alennusta) torilta litran karpaloita, siinä tämän kerran ostokset.

Sää ei ollut parhaita mahdollisia, aika pimeä oli, vaikka onhan siellä paljon kauniita jouluvaloja, joten ei tässä mitään masennusta saatu. Kotona odotti sitten kyllä vähän sinisempi taivas, mutta on sekin nyt taas jo harmaantunut ja viikonlopuksi on luvattu jopa lunta, tosin ei varmaan ihan meidän korkeusasteilla.


Huomenna on suomalaisen seurakunnan joulumyyjäiset ja sunnuntaina ensimmäinen joulukonsertti, jossa laulaa naapurimme eli sinne pitää ehtiä. Ja nyt alan etsimään joulukoristeita ensimmäistä adventtia varten.

Mittwoch, 22. November 2017

Sintra

Yhden päivän Lissabonin matkasta varasimme Sintralle, Unescon maailmanperinnölle ja hyvä, että tehtiin niin, sillä Sintra on ehdottomasti MUST. Sinne pääsee todella helposti ja halvalla Rossion asemalta Lissabonista junalla vajaassa tunnissa. Rossioon menimme metrolla ja vähän pelästyimme ihmismäärää pysäkillä, mutta kyllä sinne vaunuun hyvin mahtui.


Sintran asemalla ja kylässä on lauma tuktuk-kuskeja ja taksimiehiä houkuttelemassa kyytiin, mutta me halusimme kävellä. Ohitimme raatihuoneen


ja kauempana näkyvän National palacen


ja sitten pääsimme maistelemaan Sintran herkkua paikkakunnan kuuluisimmasta kahvilasta. Satuimme jopa saamaan pöydän ulkoa auringosta, ai ai että oli hyvää. Leivoksen nimi on Queijadas, suosittelen.


Huvin jälkeen oli vuorossa työ eli kiipeäminen ylös vuorelle, jonne useimmat turistit menevät bussilla tai riksalla. Taksikuskit yrittivät valistaa meitä, miten pitkä matka ylös on, mutta eivät onneksi saaneet meitä puhuttua yli, sillä kävely kannatti. Reitin varrella näkyi vuoristokiipelijöitä.


Ja  yksi possukin tuli taas vastaan. Meistä ei se nousu tuntunut raskaalta eikä meillä ollut edes mitään juotavaa mukana, vaikka luin jostain blogista, mikä saavutus on mennä tuonne kävellen.


Tässä häämöttää jo päänmäärä eli Palacio da Pena, kuninkaiden kesäpalatsi, Portugalin Neuschwanstein.


Linnan alapuolella oli sisäänkäynti, siitä ostettiin lippu ja jatkettiin matkaa söpön ankkalinnan ohi.


Pitempään kuin itse linnaa olisin voinut tuijotella tuntikausia noita heijastuksia vedessä.


Parasta linnassa oli värit, varsinkin kun meillä oli niin hieno ilma ja sininen taivas.



Linnasta kävelimme sitten toista reittiä alas kaupunkiin. Sintrassa on aikanaan asunut paljon taiteilijoita ja kirjailijoita, mm. Lord Byron ja Hans Christian Andersen, joka on jossain maininnut pitävänsä Sintraa Portugalin kauneimpana paikkana.




Montag, 20. November 2017

Lisää Lissabonia

Olisimme mielellämme aloittaneet ensimmäisenä päivänä Lissabonin katsomisen tekemällä ratikkakierroksen numerolla 28, mutta yhdeltäkään pysäkiltä emme mahtuneet kyytiin ja fiksu ratkaisu kävellä päätepysäkille ei auttanut yhtään. Tästä tuli mieleen banaanijono aikanaan DDR:ssä.


Onneksi viereiseltä raiteeltä lähti ratikka 12 ja se tekee myös ihan mukavan kierroksen ja sieltä löytyi selkävaivaiselle istumapaikkakin.


Pääasiassa kuitenkin kävelimme ja kävelimme, kuinkahan paljon niitä kilometrejä oikein kerääntyi.


Välillä kävimme lepäämässä majapaikassamme ja poikkesimme usein lähellä olevaan apteekkimuseon baariin kahville, siinä oli mukava istuskellä auringossa.


Museota vastapäätä on Santa Catarinan kaupunginosan näköalapaikka. Illalla siinä myytiin huumeita, mutta ei ollut meillä tarvetta.


National Pantheo on mausoleumi, sinne olisi riittänyt katsoa ovesta sisään eikä välttämättä kannata maksaa sisäänpääsymaksua.




Kaakeleista ei ole puutetta Portugalissa ja Lissabonissa oli paljon kaakeliseinäisiä taloja, enemmän ja vähemmän kauniita. Tässä oli kerätty vanhoista kaakeleista seinämä yhden rakennuksen viereen.


Mosteiro de Santo Vicente de Foran luostari oli mielestämme ehdottomasti katsomisen arvoinen. Sinne eivät ilmeisesti kaikki turistit mene ja me olimmekin aamupäivällä ensimmäiset vieraat, vartija oli ihan innoissaan, että joku tuli.

Komea ruumisarkku tai siis jotain pyhäinjäännöksiä siinä oli.


Luostarissa on yli 10000 kaakelia, jotka kuvaavat Fontainen faabeleita. Siinä riittäisi katsomista moneksi päiväksi. Tunnistimme joitakin faabeleita, mutta kaikkien lukemiseen menisi monta päivää.


Luostarin katolta oli mahtavat maisemat ja siellä oli turistien puutteessa niin ihanan rauhallista.




Illalla maisemat muuttuivat pastellinväriseksi.


Yksi Lissabonin parhaita on mielestäni kadut, niitä voisin ihmetellä vaikka kuinka kauan.




Museokäynnit olimme suunnitelleet sadepäiville, mutta niitähän ei sitten tullut, joten museot jäivät katsomatta.