Samstag, 12. September 2020

Unen etsintää ja hellepäiviä

 Meillä Saksassa on ollut jo pitempään toiminnassa koronavilkku, mutta emme ole (onneksi) saaneet huonoa viestiä siihen, mutta hyvä viesti tuli puhelimeeni jokin aika sitten. Olimme pyöräporukan kanssa kahvilla ja Allumies maksoi laskun. Useimmiten pankkikorttia vaan vilautetaan koneelle,  mutta jostain syystä kahvilassa heidän piti työntää se koneen sisään ja siinä hässäkässä mies ei ollutkaan saanut korttia takaisin käteen. Kun olimme jo parkkipaikalla ja istahdimme juuri autoon, kännykkäni soi ja kahvilasta soitettiin, että heille unohtui herra Allumiehen pankkikortti. Ja mistäs he tiesivät puhelinnumeroni? Aivan jokaisessa ravintolassa, kahvilassa, jäätelöbaarissa täytyy aina täyttää kaavake, jossa annetaan henkilö- ja kontaktitiedot ja minun nimi ja kännynumero oli meidän porukan kaavakkeessa ensimmäisenä ja meidät saatiin heti kiinni. Onhan täällä sellaisia covidiootteja, jotka kirjoittavat nimekseen Aku Ankka ja antavat väärän numeron, mutta me kyllä annamme oikeat tiedot ja hyödyimme nyt siitä. Muuten olisimme saattaneet ajaa 100km ja sitten vasta huomata, että pankkikortti on hävinnyt.


 Olin pari yötä unilabrassa, laittoivat kaikenmaailman piuhat taas hiuksiin, kasvoihin ja ihan joka paikkaan ja testailivat reaktiokykyä, josta selvisin kolme kertaa sellaisella tuloksella, että olen 25v. Ihan fiksu paikka se oli, kiva huone ja hyvä aamukahvi ja sämpylä ja mukava henkilökunta.

 



Nyt sitten harjoittelen unimaskin käyttöä yöllä. Mikä sattuma, että nyt käytetään sitten päivin ja öin maskia, ei tarvitse koskaan huulipunaa. 


Huomasimme pari päivää sitten, että meillä oli terassilla hiirulainen ja kun en tykkää hiiristä, etsimme autotallin hyllyltä  taas vanhan supercatin. Olemme ennen käyttäneet supercatin omaa "kieltä", jossa on joku hajuaine, joka houkuttelee hiiren, mutta nyt joku kertoi, että hiiret eivät välitä juustosta tai supercatin aineesta niin paljon kuin Nutellasta ja se on totta, kaksi hiirulaista tuli heti nutellalle. Suosittelen.



Kesähelteet tulivat takaisin ja mikäpä siinä, varsinkin yöt eivät ole enää trooppisia eli sen puolesta saa nukuttua.

 

Ehkäpä loput tomaatit ja oliivitkin ehtivät vielä kypsyä.






Freitag, 4. September 2020

Amoi seg ma uns wieder

Tänään siunattiin ystävämme haudan lepoon ja uurna laskettiin vanhan äidin läsnäollessa hautausmaan metsähauta-alueelle suuren puun alle. Valtavan iso ystäväporukka oli saattamassa ihanaa ystävää, joka oli aika paljon itse suunnitellut hautajaisensa sisarensa kanssa. Koronan takia kappeliin pääsivät vain lähimmät omaiset, me muut seisoimme ulkona ja kuulimme kaiken kaiuttimien kautta. Musiikkina oli mm.
Andrea Gabalier'in  Amoi seg ma uns wieder eli Joskus tapaamme jälleen.

Ja kävellessämme hiljaa metsän läpi hautapaikalle soi taustalla hiljaa My way.
Tschüss Uschi

Dienstag, 1. September 2020

Pyöräloma Itämeren rantateillä

Eipä mennyt pyörämatkamme tänä vaikeuksien vuonna 2020 kuin Strömsössä. Ensin jännitettiin nousevatko koronaluvut taas niin että tulee ongelmia sen takia, mutta siinä mielessä kyllä kaikki toimi. Hotelleissa ja ravintoloissa on tarkat määräykset hygieniasta, maski pitää olla kuonossa silloin kun seisoo tai kulkee, istuessa sen saa riisua. Etäisyydestä huolehditaan mm. niin, että aamiaiselle ei saa mennä milloin vain vaan saa tietyn aikaslotin, jotta kaikki eivät tule samaan aikaan.
Päivää ennen matkalle lähtöä Allumiehen selkä alkoi kiukutella ja se meni niin pahaksi, että mies kärsi kamalista lääkemääristä huolimatta kivuista ja oli ihan kumarassa, seisominen ja kävely teki pahaa, mutta sisukas kun on, ajoi 270km ja sen tavallisella pyörällä kun meillä kolmelle muulla oli sähköpyörät, ei voi kuin ihailla.
Matka alkoi Lyypekistä, jossa tapasimme kahden ystäväpariskunnan kanssa. Meillä oli sen verran aikaa, että teimme pienen laivaristeilyn satamassa ja katselimme vähän kaupunkia. Ajoimme laivalla mm. näiden vanhojen suolavarastojen ohi, joissa säilytettiin Lüneburgista saatua suolaa, jota vietiin Pohjoismaihin kalan suolaamista varten.


Pohjois-Saksassahan on paljon tiiliskivirakennuksia ja tiilibarokkikirkkoja.



Kaupungista löytyy kiva vanha suojelun alla oleva asuinalue Füchtingshof, joka on aikanaan rakennettu merenkulkijoiden ja kauppiaden leskien asunnoksi. Sieltä löytää söpöjä sisäpihoja.


Holstentor, vanhan kaupungin portti, on Lyypekin maamerkki.


Söin ensimmäistä kertaa elämässäni pohjoissaksalaista "kansallisruokaa" nimeltä Labskaus. Se on ollut aikanaan laivoissa syöty ateria, joka koostui ruuista, jotka säilyivät hyvin. Tämä meidän labskaus oli vähän fiinimmin tarjoiltu, joskus kaikki on lautasella sekaisin, silli, corned beef, punajuuret, kananmuna, peruna jne.



Lyypekissä hyppäsimme sitten pyörän selkään ja ajoimme Itämeren rantaa pohjoiseen päin. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Neustadt, illalla oikein romanttinen paikka.



Neustadtista matka jatkui Grömitzin kautta Heiligenhafeniin, kaunis aurinkoinen päivä, tyyntä myrskyn edellä.



Seuraavana yönä alkoi sitten sataa ja myrsky "Kirsten" jylläsi Saksan yli ja sää oli niin kamala, että meidän piti keksiä joku ratkaisu eli miehet hakivat autot Lyypekistä ja pyörät sitten auton perään ja autolla seuraavaan hotelliin Schönbergiin. Yksi neljän hengen porukka oli ajanut matkan pyörällä ja he olivat aivan rättimärkiä ja väsyneitä kamalasta vastatuulesta.

Schönbergistä ajoimme Eckernfördeen, joka oli yksi matkan kivoimmista kaupungeista. Hotellissamme oli oma ranta ja rannalla tynnyrisauna, jonka toinen pääty oli kokonaan lasia eli saunassa istujat näkivät suoraan merelle.


Eckernfördessä oli keksitty kiva ratkaisu rakkauslukoille.


Seuraava yö oli oikeastaan kuulunut viettää söpössä Kappelnin kaupungissa, jossa on mm. filmattu saksalainen tv-sarja Landarzt, mutta (sittemmin koronan uhriksi jääneen) regatan takia siellä ei buukatessamme matkaa ollut hotellihuoneita ja jouduimme ajamaan 10km pohjoiseen Kronsgaardiin, in the middle of nowhere. Hotelli on hyvin yksinkertainen ja kaiken kukkuraksi siellä lähistöllä ei ollut minkäänlaista ruokailumahdollisuutta. Onneksi tiesimme sen ja ostimme Kappelnista juustoa, oliiveja, kinkkua jne ja söimme illalla piknikin hotellin aamiaishuoneessa, juomia sentään sai ostaa hotellista.

Matka jatkui ja oikeastaan viimeisen ajopäivän maisemat olivat melkein matkan kauneimpia ja aurinkokin oli taas tullut esiin.



Viimeinen paikka ennen päämääräämme Flensburgia oli Glücksburgin kaupunki, kuvassa linna.
Glücksburgista menimme lautalla 45 min Flensburgiin, joka oli viimeinen etappimme.


Freitag, 21. August 2020

Potuttaa

kun on niin kamalan kuumaa, viime yönä koko ajan +25C, uusi yöllinen lämpöennätys sitten ajanlaskun
kun nukun helteen lisäksi huonosti uniapnean takia ja sain ajan labraan vasta syyskuun alussa
kun jääkaapin ovi reistailee juuri nyt, kun on niin kuumaa ja ollaan lähdössä matkalle
kun ampiaiset on tehneet pesän meidän meidän katon rajaan ja ilmassa lentelee nyt seinän eristyksen styroporia kuin lunta konsanaan ja ampparit on luonnonsuojelun alla, yhtään ainoata ei saa tappaa. Ne tulee koko armeija meidän pöydän ääreen, kun syömme ulkona. Olen alkanut ruiskuttamaan spraypullolla vettä, että ne luulee, että sataa ja menevät pesäänsä. Tänä vuonna on ennätysmäärä amppareita, koska on ollut niin kuuma ja kuiva kevät
kun ystäväni Erika sai lääkäriltä pyöräilykiellon eli he ajavat nyt sitten autolla hotellista toiseen ja tapaamme vain iltaisin
kun Allumiehen selkä alkoi nyt sopivasti reistailla todella pahasti, tietenkin perjantaina, jolloin lääkärien vastaanotot on kiinni ja päivää ennen matkalle lähtöä ja nyt tässä leikitään lääkäriä ja kokeillaan mikä auttais




kun viikonloppuna loppuu koulujen lomat joissakin osavaltiossa ja joudumme ilmeisesti pahaan ruuhkaan ajaessamme Lyypekkiin
kun Putin myrkyttelee vastustajansa
kun Trumppi on entistä tyhmempi ja vielä tyhmempiä on ne amerikkalaiset, jotka häntä äänestävät
kun nuorempi polvi ei voi olla juhlimatta ja levittää koronaa. Poliisi joutuu jatkuvasti puuttumaan bileisiin, jossa ei välitetä etäisyydestä tai käytetä maskia

Eli tunnelma ei ole kovin korkealla, mutta eiköhän tästä jotenkin selvitä.

Mittwoch, 19. August 2020

Ruokaa sielulle ja vatsalle

Sielunruokaa on tarjolla, mm. Frida Kahlo ja Elämän värit



ja pari uutta suomalaista e-kirjaa lähtee mukaan pyörämatkalle Kindlessä, niitä on niin helppo kuljettaa



ja jos illalla en saa taaskaan unta, voin tutkiskella Tuula Vainikaisen lähettämää kirjaa uniongelmista.
Kiitos Tuula<3

 Mielettömän helteen aikana vatsa on saanut usein salaattia, tässä oli rucolaa, avocadoa, mustikoita ja fetaa, helppo ja herkullinen juttu.


Ja kun meillä on yksi kurpitsa, joka pitäisi syödä pois ennen matkallelähtöä, päätin kokeilla illalla tätä lowcarb kurpitsapastaa, jossa kurpitsa leikataan pastaksi ja tarjoillaan salviacremolatan kanssa, näyttää ainakin kuvassa herkulliselta.





Täällä on ilmat ollaat aivan heikunkeikun, välillä on tuskaisen kuumaa ja sitten tulee taas kännykkään varoitus rajuilmasta. Eilen tuli vettä kuin saavista kaataen, luonto tietenkin kiittää ja mekin, kun emme joudu kastelemaan pihakasveja. Postissa tuli vesilasku ajalta 1.7.19-30.6.20 ja voi jestas miten paljon meillä on vedenkulutus noussut nimenomaan kasvien kastelun takia.  Yksi tomaattikasvini vetää jo ainakin 10 litraa vettä päivässä, mutta se kyllä kiittääkin vedestä ja tekee edelleen ahkerasti lapsukaisia, jotka jäävät nyt valitettavasti naapurien syötäväksi kun eivät ehdi kypsyä lauantaihin mennessä.


Eilen ennen rajuilmaa oli oikein kiva, ei ollut liian kuumaa eikä märkää ja sain miehestä sauvakävelykaverin, kun muut ovat lomilla. Mieskin totesi, että meillä on todella hieno lenkki.





Lauantaina - jos korona suo - lähdemme autolla Lyypekkiin ja jatkamme sieltä kahden ystäväpariskunnan kanssa pyörällä Itämeren rantaa Flensburgiin asti. Toivon, että siellä ei ole niin kamalan kuumaa kuin meillä eikä näitä rajuilmoja.

CU

Sonntag, 16. August 2020

Tyttö lähti taivaaseen

15. elokuuta on katolinen juhlapäivä eli Marian taivaaseenottamisen päivä, se on tosin vain Baijerissa ja Saarlandissa virallinen pyhäpäivä. Meillä on Kölnissä kirkko nimeltä St. Mariä Himmelfahrt ja se on paikallisten italialaisten kotikirkko, Italiassa juhlitaan ferragostoa, mutta se on muuttunut aika maalliseksi juhlaksi, on kai niinkuin italialaisten juhannus ja onhan se Baijerissakin aikamoinen kansanjuhla.

Muistan päivämäärän siitä, että se on niin monen nimipäivä, Marian, Marjan, Marjatan ja jopa omani, koska toinen etunimeni on Marjut, mutta tulevaisuudessa tulen muistamaan sen rakkaan ystäväni Uschin kuolinpäivänä. Kahden ja puolen vuoden taistelu keuhkosyöpää vastaan loppui ja tuo pahuksen korona teki lopusta vielä vaikeamman, kun pahimpaan aikaan läheiset eivät päässeet vierailemaan sairaalaan. R.I.P. Uschi, joka nyt istuu tuolla ylhäällä pilven hattaran päällä ilman kamalia kipuja. Tämä oli nyt kolmas hyvä tyttökaverini, jonka menetin syöpäläiselle.



Uneen viimeinkin lipua
vailla ruumiinsa kipua
tunneista loputtomista.
Vaipuisin hiljaa sinne päin,
missä sen pienen vaahteran näin
leikkivän keltaisin lehdin.
Sanoisin: nyt minä ehdin.
Nyt olet tähti,
nyt olen maa.
Tuulessa saatamme koskettaa.
- Mirkka Rekola




Freitag, 14. August 2020

Pyöräkeikka Ahr-joelle

Torstaina panimme polkupyörät auton perään ja ajelimme Ahr-joelle, jonne on matkaa meiltä noin 60km.  Parkkasimme auton yhden hotellin pihaan ja hyppäsimme satulaan ja ajelimme aika kovassa helteessä viinivuorien läpi.




Jossain vaiheessa tuli kyllä niin kuuma että luulin jo pyörtyväni ja oli pakko poiketa johonkin paikkaan, josta sai kylmää juotavaa, mutta jäätelökahvin ja kivennäisvesipullon jälkeen olin taas kuin uusi ihminen.

Paikan nimi on Ahrweiler. Siellä näkyi hyvin paljon hollantilaisia ja belgialaisiakin turisteja.


Olimme varanneet pöydän tähtiravintolasta ja jäimme hediän hotelliinsa yöksikin, sillä tiesimme, että halusimme juoda hyvän ruoan kanssa myös paikallisia viinejä. Onneksi olimme ottaneet huoneen uudelta puolelta ja siellä oli ilmastointi, oli ihanaa käydä pyöräilyn jälkeen likomärkänä suihkussa ja nauttia huoneen viileydestä. Ravintolassa on normaalisti 10 pöytää, mutta koronan vaatiman etäisyyden takia he olivat joutuneet laittamaan kaksi pöytää pois. Ruoka oli aivan loistavaa ja meillä oli siellä hauska entertainment, sillä läheisessä pöydässä istui pariskunta, mies täyttää pian 88v, vaimo ehkä vähän nuorempi, mutta molemmat huonokuuloisia ja puheliaita ja kovaäänisiä. Harvoin olemme niin hyviä sketsejä televisiossa nähneet. Oli kyllä liikuttavaa miten he osasivat nauttia ruoasta ja viinistä, jota he joivat niin paljon, että olisin ollut täysin kännissä. Viimeisen puolikkaan pullon mies joutui juomaan yksin, koska se vaimon mielestä maistui vihreälle ruoholle.


Kotiin ajelimme hissukseen Reinin rantaa ja sanoimme, että täälläkin on kaunista.