Freitag, 21. April 2017

Junalla Rotterdamiin

Vaikeaa aikaa elävä ystävä Rotterdamista oli pyytänyt minua pariksi päiväksi tuekseen ja päätin lähteä matkaan junalla, sillä automatka yksin ei oikein viehättänyt ja junassa voi istua rentona ja lukea. Matkalla oli yksi vaihto Utrechtissa, mutta se ei ollut mikään ongelma ja päinvastoin otin paluumatkalla reilusti vaihtoaikaa ja sain kävellä vähän kaupungillakin. Junassa tapahtui kaikenlaista eli en edes koko kolmea tuntia lukenut vaan tarkkailin ihmisiä ja tapahtumia. Edessä istuva mies oli ottanut vahingossa lipun seuraavalle päivälle eli hänen ostamansa lippu ei ollut voimassa. Konnari oli oikein mukava mies ja tarjoutui heti antamaan hänelle samaan hintaan lipun, jonka mies joutui maksamaan ja hänelle sanottiin, että hän voi puoleen yöhön mennessä peruuttaa sen väärän lipun ja saa rahan takaisin. Mies oli tosin vähän uuno, kun luuli, että riittää, jos hän repii sen paperilipun, mutta kyllä hän sitten vihdoin tajusi, että se ei riitä. Toisella puolella istuva nainen pomppasi heti pystyyn, kun näki konnarin tulevan ja katosi, ilmeisesti vessaan eli hänellä ei aivan selvästi ollut lippua lainkaan. Takanani istui ilmeisesti pohjoisafrikkalainen nainen sylivauvan kanssa ja mies, joka oli tämän sukulainen, jolla oli Saksan passi. Hollannin puolella tuli nykyään ajankohtaisista syistä henkilöllisyyskontrolli, ei kaikille, mutta näille, joita voitiin epäillä pakolaiseksi. Kävikin ilmi, että naisella oli oleskelulupa ainoastaan Saksaan eli hän ei saanut matkustaa Hollantiin. Siinäpä sitten ongelma viranomaisille, mutta ilmeisesti he antoivat hänen vauvan takia jatkaa matkaa, kun hän vannoi palaavansa seuraavana päivänä ja ilmeisesti näytti, että paluulippu oli ostettu. Paluumatkalla junassa istui sitten taas ulkomaalainen nainen, jolla ei ollut voimassa olevaa lippua siihen junaan, vaan hän oli ostanut liput hitaanpaan junaan ja saanut sen halvemmalla. Konnari käski häntä jäämään junasta seuraavalla asemalla, mutta eihän se jäänyt. Huono tuuri, sillä sama konnari tuli myöhemmin uudelleen kierrokselle ja tunnisti naisen ja sanoi, että tämän oli heti ostettava uusi lippu. Kovasti ne ihmiset yrittävät fuskata.
Hollannissa pääsi asemalta vain silloin pois, jos oli junalippua ja samoin asemahalliin pääseen ainoastaan lipun kanssa. Oikeastaan ihan hyvä keino pitää kaiken maailman lorvijat ja rikolliset pois asemalta.



Rotterdamissa oli oikein kaunis ilma ja tykkään kaupungista kovasti. Kahtena päivänä kävimme sairaalassa katsomassa vakavasti sairasta potilasta, joka ei sieltä koskaan enää kotiin palaa. Raskasta on sekä potilaalle että vaimolle ja ei ole  helppo lohduttaa.

Yhdessä välissä ehdin kuitenkin käymään Boijmans-museossa olevassa surrealistien näyttelyssä.
Museon naulakko oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen eli siinä sai itse nostaa narulla vaatteensa ylös ja lukita narun niin, ettei kukaan muu pääse vaatteisiin käsiksi. Siellä oli myös yksi Marimekon unikkotakki säilössä.



Näytteillä oli tuttuja surrealisteja kuten Dalia, Magrittea, Max Ernstiä jne.


Tykkäsin esim. tästä Delvaux'n maalauksesta Les phases de la lune.

Viimeisenä aamuna kävimme kivassa paikassa hyvällä aamiaisella. Rotterdamista löytyy todella kivoja kahviloita ja bistroja.



Yhdessä biokahvilassa oli hyllyllä tosi jänniä kasveja:


Siinä oli maljakossa perunaa ja bataattia ja inkivääriä ja vaikka mitä.



Paluumatkalla Saksaan olin sitten parisen tuntia Utrechtissa ja kävelin keskustan läpi kulkevan Oudegracht-kanavan vartta. Valitettavasti aika ei riittänyt veneristeilyyn eikä ollut nälkä, sillä sieltä olisi löytynyt auringosta vaikka kuinka kivaa ruokapaikkaa, kaikki istuskelivat siellä ulkona.




Olisin mieluiten ostanut nämä kaikki tulppaanit mukaan.



Hollanti on aina yhtä kiva paikka käydä, tosin matkan syy olisi saanut olla joku muu kuin niin sympaattisen ihmisen vakava sairaus. Lähetän kipujenlievityksiä roppakaupalla sinne sairaalaan♥

Samstag, 15. April 2017

Arequipa

Ecuadorista lensimme Peruun ja siellä tarkoituksella ennen Cuscoa (3400m)  Arequipaan (2300m) , jotta voimme asteittain totuttautua korkeuteen. Reitti oli todella hyvin suunniteltu eikä kukaan meistä kärsinyt vuoristotaudin oireista. Myöskään tulvat ja mutavyöryt eivät onneksi haitanneet matkaamme. Sain jatkuvasti viestejä Euroopasta, kun kaverit olivat huolissaan, mutta ainoa mitä me koimme tulvista, oli nähdä perulaisten solidarisuus uhreja kohtaan. Joka paikassa kerättiin vaatteita, patjoja, juomavettä jne ja vapaaehtoisia oli paljon töissä. Kuvan keräys oli presidentinpalatsin pihassa.


Arequipa on vulkaanivuorten ympäröimä todella kiva kaupunki ja olimme siellä kaksi yötä Libertador-hotellissa, joka oli kävelymatkan päässä Unescon suojelun alla olevasta historiallisesta keskustasta.
Kaupungista löytyi idyllinen ja rauhallinen katu(kin)


mutta yleisempi kuva taitaa olla tämä taksijono. Jokainen, joka kynnelle kykenee, työskentelee muun työpäivän päätteeksi taksiautoilijana.



Me kävelimme illan suussa keskustaan aukiolle nimeltä Plaza de Armas. Valitettavasti Suomen Armas on paljon kivempi kuin tuo espanjankielinen, joka tarkoittaa aseita. Kiipesimme yläkerran kapakkaan, josta oli kaunis näkymä aukiolle


ja tilasimme Perun kansallisjuomaa eli Pisco sour. Pisco on rypäleistä tislattu vaalea "brandy" ja joka paikassa on tarjolla Pisco sour, johon tulee Piscon lisäksi limettimehua, sokeria ja valkuaista.


Tuomiokirjon vasen torni on korjattu, se oli luhistunut edellisessä maanjäristyksessä. Maa järisee 3-4 kertaa päivässä, siitä eivät asukkaat ole moksiskaan, ilmeisesti kaikkeen tottuu. Hyvin usein näki kylttejä, joihin oli merkitty, mihin paikkaan pitää mennä turvaan, jos tulee pahempi maanjäristys. Esim. jossain ravintolassa oli kaariholven alla kyltti, se oli varmin paikka.


Armaksen aukiolla istui myös tämä mies kirjoituskoneensa kanssa. Hän on ammatiltaan kirjoittaja ja kirjoittaa lukutaidottomille tekstejä. Tällainen ammatti tulee esiin mm. Gabriel Garcia Marquezin kirjassa Sadan vuoden yksinäisyys.

Arequipa oli todella idyllinen kaupunki.



Siellä oli myös hyviä alpakkakauppoja, joihin me naiset poikkesimme mielellämme. Nämä naiset kutovat erikoisilla "kangaspuilla".


Arequipassa on iso kauppahalli, jonka katon on suunnitellut ei sen vähäisempi kuin Gustave Eiffel.


Tarjolla on vaikka mitä hedelmää




ja perunoita perunoita perunoita. Perulaiset syövät paljon perunaa, laatuja on satoja. Aloinkin tässä jo itsekseni miettiä, että johtuuko peruna-sana Peru-nimestä, mutta ei kuulemma johdu.


Myynnissä oli myös perunaa eksoottisempaa, mm. härän kiveksiä. Allumies tajusi heti, mistä oli kysymys. Laitan tuon kuvan vähän pienempänä, ettei tule huono olo.


Taidan laittaa seuraavankin pienempänä, tässä on laaman embryo. Sellaisia ripustetaan oven päälle, tuo onnea ja jälkikasvua taloon.


Yksi Arequipan nähtävyyksistä on Santa Catalinan nunnaluostari keskellä kaupunkia. Siellä asuu vielä 16 nunnaa.







Nykyisten nunnan kämppiä emme nähneet, mutta vanhat olivat aika luksusta ja nunnat olivat rikkaitten perheitten tyttäriä, joista vanhemmat maksoivat kalliin hinnan, jotta naimaton tytär pääsi luostariin. Muistaakseni jokaisella nunnalla oli myös oma kotiapulainen.


Meillä oli luostarissa saksaa puhuva opas, joka päästeli reilun tunnin monotonisen litanian luostarista. Taisin jo mainita, että oma saksalainen oppaamme Jan tiesi aina paljon enemmän kuin kukaan paikallinen opas ja osasi esittää kaiken niin mielenkiintoisesti, että häntä jaksoi kuunnella vaikka kuinka kauan. Ainakin kaksi paikallista opasta sanoi oppivansa aina uutta Janilta. Luostarissa ei oltu yhtään "amused" Janin opastuksesta ja hänellä on ollut pitkään jopa porttikielto sinne. Nyt hän olisi saanut tulla mukaan, mutta koska hän ei kestä huonoa ja osittain väärää opastusta, hän ei uskaltanut tulla mukaan, sillä hän ei voisi olla hiljaa. Siinä taas näimme mikä ero on oppaalla ja oppaalla.

Arequipa on todella kiva kaupunki, se on mielestäni "must" Perussa kävijöille.

Donnerstag, 13. April 2017

Maailman korkeimmassa pääkaupungissa

Ecuadorin Quito on maailman korkein pääkaupunki eikä siitä mielestäni kamalan paljon muita superlatiiveja taida löytääkään. Sää oli aika sumuinen eikä kamerastani löydy mitään erikoisen hyviä valokuvia, mutta laitan tänne silti muistiin jotakin.
Olimme hotelli Hiltonissa sillä "oikealla" puolella eli näimme ikkunasta El Panecellon eli sämpylänimisen kukkulan , jossa on madonnan patsas. Kirkkaalla säällä kaikki olisi tietenkin ollut kauniimpaa.


Sama vanhasta kaupungista vähän paremmalla säällä kuvattuna.


Calle Ronda on kaupungin kauneimpia katuja.


Plaza Grande, tässä näkyy taustalla hyvin se sumu.


Quitossa saimme ensimmäistä kertaa kokateetä, jota olikin siitä lähtien jokaisessa hotellissa tarjolla ilmaiseksi. Sen pitäisi auttaa vuoristotautiin. Ei ole välttämättä minun makuuni.


Quiton kahdessa tärkeässä kirkossa, Jesuiitta- ja Franciscuskirkossa ei saanut valokuvata. Tässä ulkokuva viimeisen kirkon luostarin puutarhasta. Jesuiittakirkko on sisältä pelkkää kultaa, vähän jo liikaa meikäläiselle, joka pitää Temppeliaukion kirkon yksinkertaisista graniittiseinistä. 


Tämä pikkupoika seisoi kahden runsasliikenteisen kadun välissä ja hedelmiä myyvä äitinsä oli jossain kauempana myymässä ohiajavalle autolle hedelmiä. Euroopassa ei varmaan kukaan jättäisi noin pientä lasta yksin.


Vähän väriä toivat katukuvaan mielenosoittajat. Tässä heiluteltiin lippua presidenttiehdokas Lenin Morenon puolesta. Lenin on suosittu etunimi Ecuadorissa.


Ja olihan sitä väriä myös kangaskaupan ikkunassa. Eipä taideta Euroopassa osata tuollaista somistusta. :-)


Ja jos ei mitään muuta väriä löydy kuvaan niin kuvataan vaikka pyykkiä bussin ikkunasta, vähän tärähtänyt kuva.


Melkein parasta Quitossa oli mielestämme taidemaalari Oswaldo Guayasaminin talo, jonka viereen on rakennettu museo. Meillä oli iltapäivällä pari tuntia omaa aikaa ja menimme ystäviemme kanssa taksilla sinne. Guayasamin oli saanut paljon vaikutteita Picassosta. Hän tunsi henkilökohtaisesti paljon tunnettuja henkilöitä kuten Pablo Nerudan ja Gabriel Garcia Marquezin ja maalasi potretteja mm. Allendesta ja Castrosta. Hänen asuintalonsa ja taulut sen seinillä olivat mielenkiintoisempia kuin viereinen museo. Ateljeessa näimme potretin kitaristi Paco de Luciasta ja sen vieressä pyöri video, josta näki hienosti taulun synnyn. Guuglailin sitä ja huomasin, että melkein sama on Youtubessa:

Dienstag, 11. April 2017

Plussaa ja miinusta

Plussaa on ollut

neljän tunnin kävely Eifel-vuoristossa villejä narsisseja ihaillen



tai kylään tulleet vanhat hyvät ystävät, joilla on paljon kertomista ja jotka tuovat vielä tuliaisina itse kudottuja kauniita pyyheliinoja


tai toiset ystävät, jotka lahjoittavat meille konserttiliput ja pääsemme pitkänäperjantaina Bonniin kuulemaan Ian Bostridgea (ja sen jälkeen syömään 17.kerroksen ravintolaan Reinin rannalle)


ja ne miinukset ovat lukemattomia viestejä syöpää sairastavista ystävistä, nyt juuri  hyvin tervettä elämää viettäneellä tyttöystävälläni todettiin pitkään kestäneen flunssan olevankin syöpää, jossa pahanlaatuinen kasvain on kiinnittynyt keuhkopussiin eikä voida leikata. Voin olla sen verran ainakin avuksi, että kuljetan häntä sairaalaan tiputukseen. Ei kiva.

Montag, 10. April 2017

Ecuadorin kontrasteja

Poikkesimme Ecuadorissa Imbaburan provinssissa olevaan kouluun, jonka on perustanut 1990-luvulla saksalainen Elisabeth Munz ympäristön köyhien inkkarilasten kouluksi. Matkamme järjestäjä tukee koulua taloudellisesti ja saimme kurkata sisälle.


Ketsuapoikien tukka on usein poninhännällä ja oli vaikea tunnistaa tytöt ja pojat, tässä alemmassa kuvassa ilmeisesti pojat pelaavat jalkapalloa.


Ihanat pienimmäiset lauloivat meille. [KLIK], olisin mielelläni ottanut ne kaikki ihanat ipanat mukaani. Koulussa on myös musiikin ja tanssin opetusta ja isommat tytöt esittivät meille tanssia.


Mielellämme jätimme koulun kassaan osan dollareistamme. Ecuadorhan on siitä kätevä maa, että valuutta on US-dollari.

Kontrastina köyhien kouluun oli sitten käynti upporikkaan ruusuviljelijän luona. Ecuador kuuluu maailman suurimpiin ruusujen toimittajiin. Joskus mietitään, kannattaako saastuttaa ilmaa ja kuljettaa ruusut lentsikalla Eurooppaan, mutta ei taida Hollannin lämmitetyt ja valaistut kasvihuoneet olla ekologisesti kovinkaan paljon parempia.

Ruusut lajitellaan (urakkapalkalla) telineissä värin ja pituuden mukaan


ja pakataan usein jo paikan päällä  kimpuiksi, joita me sitten ostamme täällä vaikkapa supermarketista.


Saimme käydä myös ruusuparonin  1900-luvun alussa rakennetussa talossa


jossa oli aivan joka huoneessa valtava ruusukimppu. Täällä ei ole pikkurahan puutetta.


Herrasväen hattuja oli  esillä eteisen naulakossa.



Ruusujen kysyntä vaihtelee kovasti ja kun eurooppalaiset ovat ostaneet vähemmän ruusuja, on pitänyt etsiä uusia markkinoita ja niitähän on löytynyt mm. Kiinasta. Tässä teille maanantain piristykseksi Kiinaa varten kasvatettuja ruusuja. Yägh!