Mittwoch, 28. September 2016

Vanha viini


Viini kypsyy punaiseksi,
maa on lokainen ja haapa vaiennut.
Sytytetään kuunvärinen lamppu,
avataan ensimmäinen pullo
ja kerrotaan lapsille vanhan viinin sametista,
vanhenemisesta yleensä.

- Pertti Nieminen

Dienstag, 27. September 2016

Kuvahaaste 8 / keittiössä


Keittiössä odotellaan edelleen uuden mikron ja full steam-uunin saapumista, mutta onhan meillä onneksi esiteltävinä kaksi uutta Le Creuset-patakinnasta, jotka pysyvät magneetin avulla ovenkarmissa. Entiset mustat saivat häädön, kun löytyi erikoistarjouksesta kaksi putipuhdasta punaista.


Montag, 26. September 2016

Kuvahaaste 7 / kuvioita




Taj Mahal

Sonntag, 25. September 2016

Onko tämä syksyä?

On se ainakin kalenterin mukaan ja onhan nuo omenatkin syksyn merkki. Pussissa Elstar-omenaa, joka on Ingrid Marien ja Golden Deliciouksen risteytys, aromikas ja sopivan hapan omena. Näin syksyllä tulee usein mieleen, että meillä oli kotipihassa Valkeaa kuulasta ja Punaista kanelia, joita en olekaan saanut aikoihin.


Hortensiat kukkivat täällä, ovat vaihtaneet väriänsä vaikka minkälaiseksi ja yksi violetti kärhökin on alkanut taas kukkia.


Meidän ja naapurien rajalla olevaan ruusukaareen ilmestyi tänä vuonna kiipeilevä kasvi, jota epäilimme rikkaruohoksi, mutta se oli sen verran kaunis, että annoimme sen kasvaa. Joku aika sitten saimme selville, että se on villi kärhö.


On tämä vuosi ollut ihmeellinen ja helle jatkuu edelleen. Meillä on nytkin +28C. Taidan ottaa ihanan Williams Stonerin kainaloon ja lähteä terassille lukemaan.

Hyvää sunnuntain jatkoa!

Donnerstag, 22. September 2016

Vihdoinkin Venetsiassa

Vähän yli 350km pyörämatkan viimeinen etappi kulkee Brenta-kanavan varrella ja siinä voi ihailla vanhoja venetsialaishuviloita, joista osa on tosin vähän ränsistynyt.




Reittimme päättyi Venetsiaan Mestren kaupunginosaan, joka on mantereella ja josta pääsee 20 minuutissa bussilla Piazzale Romalle, josta voi sitten jatkaa matkaa joko kävellen tai vaporetto-veneellä, joka on Venetsian tärkein kulkuneuvo. Pyörällähän ei keskustassa voi ajaa ja kun siellä on hotellitkin sen verran hintavampia, että päätimme jäädä Mestreen asumaan. Hotelliimme olimme hyvin tyytyväisiä, se oli todella rauhallinen paitsi silloin kun roska-auto tuli kerran aamulla viideltä tyhjentämään roskista, mutta se on Italiaa.  Ostimme kolmeksi päiväksi lipun yleisiin kulkuneuvoihin ja se kelpasi sekä bussiin että vaporettoon.
Olen ennen käynyt Venetsiassa tyttökaverini kanssa joskus 19v, kun olimme liftimatkalla Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Sveitsissä ja kymmenisen vuotta sitten, kun ajoimme saman pyörämatkan ja aina se kaupunki vaan viehättää ja aina sitä päivittelee niitä samoja asioita.
Asuminen Venetsiassa on tullut niin kalliiksi, että asukasluku on laskenut roimasti ja jos tämä jatkuu, siellä ei kohta ole muita asukkaita kuin turisteja, mikä on todella harmi. 1700-luvulla Venetsia oli vielä Euroopan suurimpia kaupunkeja. Kaupunki oli tietysti nytkin täynnä turisteja ja kaikki oli mielestämme kalliimpaa kuin matkan varrella totesimme. Ravintolat, joissa kävimme,  eivät mielestämme olleet kovin ihmeellisiä, Venetsiassa löytyy niille aina asiakkaita eikä ole tarvetta olla erikoisen kreatiivinen. Me oikeastaan kyllästyimme, kun ruokalista oli melkein joka paikassa sama. Onhan siellä varmaan joitakin tähtiravintoloita, mutta ne eivät nyt sopineet pyöräilijöiden budjettiin.
Kaikki on tietenkin kallista myös sen takia, että kaikki tavarat joudutaan kuljettamaan käsikärryillä tai veneellä


ja roska-autokin on siellä vene


Ehkä paras ruokapaikkamme oli Al Vagon, jossa istuimme kivasti varjossa kanaalin varrella ja saimme samalla katsella veneliikennettä. Sinne voisin mennä toisenkin kerran.


Ponte Rialto oli korjauksen alla ja sattumalta luin juuri tänään lehdestä, että farkkufirma Diesel maksaa korjauksen ainakin osittain.
Tässä muutama kuva, siellähän on joka nurkka kuvaamisen arvoinen. Kaupunki on aika labyrintti, onneksi meillä oli kaksi hyvää suunnistajaa mukana, joiden perässä me muut kävelimme.







Pyörämatkalla ei juuri riitä aika kulttuuriin, sillä on aina ajettava se etappi seuraavaan hotelliin ja siellä heti suihkuun ja ehkä pieni lepohetki ja sitten nälkäisenä syömään ja illalla aikaisin nukkumaan. Siksi ehdimme matkan varrella vain Giotton kappeliin. Venetsiassa oli sitten vähän enemmän aikaa ja menimme Peggy Guggenheimin museoon, sopivasti alkoi juuri silloin sataakin, joten timing oli loistava.


Tästä Paul Kleen taulusta pidin niin paljon, että ostin sen jääkaappimagneettina muistoksi. Taulun nimi on Bildnis der Frau P. im Süden eli Portrait of Ms. P. in the South ja se kelpaisi meille kyllä seinällekin eikä vain jääkaapin oveen.



Kun sade jatkui, menimme Accademia-museoon, jossa on esillä vanhoja mestareita.


Erityisesti meitä kiinnosti Tiepolo ja Carpaccio, joka on lainannut käyttämänsä punaisen värin takia nimensä toiselle carpacciolle.


Kaikkein kaunein Venetsia on illalla ja voin hyvin kuvitella, millainen se on talvella, jos sattuu olemaan kirkas sää. Ystävämme olivat siellä kerran uutenavuotena ja silloin oli kylmä ja kirkas sää ja heidän kuvasarjansa on aivan hurja, varsinkin jos taustalla soi Vivaldin Talvi.



Mittwoch, 21. September 2016

Garda-Verona-Vicenza-Padova

Matka jatkuu Trentosta kohti Gardajärveä. Yksi kamalan jyrkkä nousu, jossa kiitän Luojaa sähköpyörästä ja sitten näkyykin vilaus järvestä. Ilma oli vähän utuinen valokuvaukseen, mutta saahan tuosta nyt jonkinlaisen kuvan, mikä palkkio meitä odotti kukkulan päällä.


Tästä alkoi sitten aivan mieletön alamäki järvelle. Annoin muun porukan lähteä laskettelemaan enkä katsonut perään, sillä pelkäsin, että Allumies ajelee taas kädet vapaana jarruttamatta , mutta ei kuulemma tällä kertaa tehnyt niin. Gardajärven rantaa ei ole kovin mukava ajaa pyörällä, tie on sen verran kapea ja siinä on paljon liikennettä eli ainoa mahdollisuus on ylittää järvi laivalla, joka lähtee Rivasta ja kiertää joka maitolaiturin kautta eli matkaan Desenzanoon meni yli neljä tuntia. Se tuntui vähän pitkältä, harmitti, etten ottanut lukemista mukaan.







Hotellimme oli Desenzanossa aivan järven rannalla ja todella positiivinen yllätys, sinne olisi voinut jäädä pitemmäksikin aikaa, olisi voinut vaikka uida. Tuntui kuin olisi ollut Suomessa, kun järven laineet liplattivat ja ikkunasta katselimme ohi uivia joutsenia ja sorsaperheitä. Ja aivan vieressä oleva ravintola oli yksi matkan parhaista, vaikka gourmethullu ystävämme J ei meinannut suostua sinne tulemaan, mutta onnekseen suostui, sillä hänkin joutui myöntämään, että paikka oli täydellinen, kun istuimme ulkona terassilla ja katselimme Gardan valoja.


Tämä tonnikalatartar guacamolen kanssa kelpaisi tänäänkin.


Aamu-uintikin jäi tekemättä, sillä meidän on aina vietävä yhdeksäksi matkalaukut hotellien respaan eikä ole kiva ottaa märkiä vaatteita satulalaukkuun. Muuten olisi tuossa hotellissa ollut uima-allas ja ranta, jossa oltaisi viihdytty kovalla helteellä pitempäänkin. Onneksi pyörällä ajaessa käy aina sen verran tuuli, että ilma ei tuntunut niin kamalan kuumalta kuin pysähtyessä, jolloin etsimme heti varjoa. Lämpö oli koko pyöräviikon yli +30C, joskus jopa +34C.
Matkan kivoin ja eksoottisin lounastauko oli Gardajärven ja Veronan välissä. Olimme jo pitempään etsineet jotain ruokapaikkaa kunnes näimme yhden talon pihalla muutaman pöydän ja yhden pöydän ääressä istui useampia ihmisiä. Mietimme, oliko se yksityispiha, mutta jostain syystä kehtasimme ajaa sinne ja sieltähän tuli talosta iloinen mamma, joka puhui ainoastaan italiaan ja luetteli meille, mitä ruokaa hän antaa. Tarjolla oli kympillä leipää,  pasta ragu, scaloppine ja insalata mista ja lopuksi joku torta, jota en maistanut. Hintaan kuului myös valkoviiniä ja kivennäisvettä.  Ruoka oli herkullista kotiruokaa ja viinikin maistui, vaikka vähän mietimme, mistähän se oli tuohon pulloon tullut, ainakin pullo oli etiketin mukaan ollut jo pitempään käytössä.



Valokuvaaminen näillä matkoilla jää aina vähäiseksi, sillä ajaessa on hankala käyttää kameraa ja perille tultua on usein niin väsynyt, että ei kerta kaikkiaan viitsi. Vicenzasta ei näytä olevan kuvia lainkaan, vaikka kaupunki on oikein kiva. Olimme ihan rättejä, sillä takana oli matkan rasittavin etappi, sillä ennen Vicenzaa on ensin 800m ylämäki, mutta niin jyrkkä, että jopa Allumies joutui loppumetreillä hyppäämään satulasta ja kun siitä oli selvitty, tuli reilu 4km pitkä ylämäki, ei tosin ihan niin jyrkkä, mutta aika raskas sekin. Saimme sitten vielä pienen shokin, kun saavuimme hotelliin ja sen vieressä oli kamalan äänekäs kansanjuhla tai mikä tivoli lie ollut. Sitten vielä kaiken kukkuraksi me saatiin Allumiehen kanssa kaksi yhden hengen huonetta ja piti alkaa jaella hammastahnoja sun muuta, kun ne oli tietenkin kaikki yhdessä matkalaukussa. Huoneeni haisi hyvin tunkkaiselta ja tukehtumisen estämiseksi jouduin pitämään ikkunaa selkosen selällään ja kuuntelemaan kamalaa meteliä ulkoa. Tästä asiasta aiomme valittaa matkan järjestäjälle. Kaiken kukkuraksi oli vielä sunnuntai-ilta eikä koko kaupungista meinannut löytyä ravintolaa, joka oli auki ja päädyimme lopulta yhteen yksinkertaiseen texmex paikkaan, jonne gourmetystävämme J ei suostunut tulemaan, hän saisi siellä kuulemma näppylöitä. Siitä sanonnasta tulikin sitten loppumatkalle lentävä lause.

Veronasta on sentään yksi kuva Piazza Erbestä


ja toinen Aperol Spritzistä tai oikeastaan niistä kivoista lisukkeista, joita Italiassa saa juomia tilatessa. Sipsejä saa usein myös, mutta sitten saattaa saada vielä pieniä herkullisia leipiä tai kuten tässä vielä vihanneksia.


Veronan ja Padovan välillä poikkesimme Saccolongossa kivaan trattoriaan, jossa tarjoilija oli iloinen saadessaan puhua saksaa, hän oli ollut au pairina Kölnissä ja meillä riitti juttua. Olin ehtinyt jo vähän kyllästyä ikuiseen pastaan ja halusin vain vihanneksia ja sieltähän tulikin kaikkien aikojen paras grillilautanen, aivan taivaallista! Seudun erikoisuus on muuten lipeäkala, mutta minä en välitä suomalaisesta lipeäkalasta enkä sen enempää italialaisestakaan ja olin onnellinen tuon lautaseni kanssa.


Seuraavaksi saavuttiin Padovaan.



Padovan jälkeinen etappi oli vain 40km ja meillä oli sinä aamuna reilusti aikaa kulttuurille ja olimme ajoissa varanneet slotin Cappella degli Scrovegniin, jonka freskit on maalannut Giotto (ei oikein löytynyt kunnon linkkiä Giottosta suomeksi, olisko suhtkoht tuntematon siellä?). Sisälle päästetään aina vain pieni määrä ihmisiä varttitunniksi ja sen jälkeen taas tuuletetaan ennenkuin seuraavat turistit pääsevät sisälle. Aivan uskomatonta, miten Giotto on voinut muutaman vuoden aikana (1304-1306) tehdän sellaisen työn.


Otin siitä pienen filminpätkänkin, kun kerran kuvaaminen oli sallittua. Kannatti käydä!



Montag, 19. September 2016

Pyörän selkään Bozenissa

Ensimmäinen kahvipaikka ennen pyöräreittimme starttipaikkaa Bozenia löytyi Reschen-järven rannalta, eipä ollut maisemissa valittamista. Meille ennestään tuttua monelta matkalta, mm. muutaman vuoden takaiselta pyörämatkalta, jolloin ajelimme järven rannalla menevällä pyörätiellä.


Bozen (italiaksi Bolzano) on Etelä-Tirolin autonomisen maakunnan pääkaupunki. Se on ollut aikaisemmin täysin saksankielinen, mutta fasistit "istuttivat" sinne tarkoituksella teollisuutta ja italiankielistä väestöä vähän niinkuin venäläiset aikanaan venäläisiä Baltian maihin ja nykyään vain noin neljäsosa ihmisistä puhuu saksaa.

Bozeniin saavuuttuamme haimme lainapyörät Eurobiken toimintapisteestä ja yövyimme meille jo ennestään tutussa Luna/Mondschein-hotellissa, joka on kätevästi keskustassa. Kolmella meistä kuudesta oli sähköpyörä ja minä kuuluin niihin onnellisiin. Pyörästä ei näkynyt, mitä merkkiä se oli, mutta luulen, että se oli sveitsiläinen Flyer ja se oli täydellinen. Polkeminen on aivan samanlaista kuin tavallisessa pyörässä eikä pyörä liiku minnekään, jos ei polje, mutta napista saa painaa tarvittaessa myötätuulta, siinä on kolme eri astetta eli eco, standard ja high. Joissakin kamalissa ylämäissä käytin standardia ja kerran high, normaalisti ajoin eco-asetuksessa. Akku kestää noin 120km ja siitä näki aina kätevästi, kuinka monta prosenttia virtaa on jäljellä. Me otimme varmuuden vuoksi iltaisin akun mukaan hotellihuoneeseen lataukseen, sitä saa ladata aina eli ei tarvitse odottaa, että se olisi täysin tyhjä. Tällä kertaa ihastuin pyörääni niin, että mietin jopa tosissani sellaisen ostoa.
Ensimmäisen päivän etappi Bozenista Trientiin eli Trentoon oli noin 75km ja reitti kulkee Etsch/Adige-joen rantaa ja lähes koko ajan lievää alamäkeä. Ensimmäiset 40km ajoin ilman sähköä ja sitten vasta huomasin, että akku ei ollut oikein paikallaan, mutta asia korjattiin ja sitten sain vähän apua.
Jotkut kuvat ovat valitettavasti vähän tärähtäneitä, kun otin niitä pyörällä ajaessani. Tästä näkee, miten hieno pyörätie oli joen rannalla, osittain viinipeltojen tai omenaviljelmien halki. Huono puoli on tämän porukan kanssa ajaessa, että ei ole oikein aikaa pysähtyä ottamaan kuvia, kun täytyy yrittää pysyä mukana. Meillä oli muuten koko viikon ajan täydellinen sää tai pitäisi ehkä myöntää, että välillä oli vähän liiankin kuumaa. En ole varmaan koskaan ennen ollut niin ruskea kuin nyt.



Onneksemme löysimme matkan varrella taas kivan lounaspaikan, johon tutustuimme kymmennen vuotta sitten ohi pyöräillessämme. Nyt pitää oikein laittaa paikan nimi muistiin, sillä sinne kannattaa poiketa.
http://www.lacacciatora.net/
Kuvissa se näyttää vähän liian hienolta, mutta ulkona on pyöräilijöille kiva varjoisa terassi ja ruoka on todella hyvää.

Matka jatkuu Trientiin/Trentoon ja siellä suoraan hotelliin suihkuun, mikä ihanuus 75km matkan päälle. Meillä oli muuten pyörissä todella hyvät satulat, kenelläkään ei ollut vaikeuksia peppunsa kanssa. Itse olin varmuuden vuoksi ottanut mukaan vauvojen vaippasalvaa ja käytinkin sitä joka päivä. Pienen tauon jälkeen suuntasimme Domplatzille juomaan perinteiset pakolliset Aperol Spritzit ja sen jälkeen syömään ja ajoissa nukkumaan.




Ensimmäinen päivä on aina ensin vähän totuttelemista vieraaseen pyörään ja satulaan ja kartan lukemiseen. Meillä oli mukana testimielessä Allumiehen hampurilainen työkaveri, oikea sonnyboy, jonka vaimo ei saanut lomaa ja joka halusi testata, tulisiko tuollainen loma heille kysymykseen. Hän oli todella hyvä lisuke porukkaan, harmi, ettei hän enää tule olemaan mukana. Me emme halua kuutta henkeä isompaa ryhmää, sillä sitten syntyy jo vaikeuksia pitää ryhmää yhdessä ja löytää ruokapaikkaa jne.