Donnerstag, 23. Januar 2020

Iktsuarpok

Ostin itselleni joululahjaksi Kersti Juvan kirjan Löytöretki suomeen, siis suomi pienellä kirjaimella eli tarkoitetaan suomen kieltä.




Kuten joku aika sitten kerroin, olen 0,8% eskimo ja ajattelin tässä, että kun olen kielistä kiinnostunut, niin ehkä pitäisi vähän tutustua esi-isien kieleenkin.
Iktsuarpok on sana, jota ei ole kovin helppo kääntää muille kielille. Englanniksi se on käännetty näin:

kuvakaappaus Pinterestistä

Nykypäivänä käännökseen pitäisi lisätä loppuun "and you keep checking your phone".

Muistan miten saksaa opiskellessani yritimme kääntää suomen sanaa "talkoot" saksaksi ja siitä tulikin pitkä lause. Nyt luin, että Roman Schatz oli sanonut, että sanaa ei voikaan kääntää saksaksi sillä
– Kukaan saksalainen ei menisi lauantaina naapureiden kanssa tekemään ilmaista työtä!-

Dienstag, 21. Januar 2020

Perun sanani

Perun sanani tylsästä tammikuun säästä sillä tänään oli tällaista:













 Kaunista mutta kylmää eli edellisen postauksen marimekko on paikallaan.


Montag, 20. Januar 2020

Tylsä tammikuu

Olen  taas kerran todennut, että tammikuu on yksi vuoden tylsimmistä kuukausista. Luonto on väritön ja taivas useimmiten harmaa ja on ollut tarve saada väriä elämään.  Myimme lauantaina Ebayn kautta olohuoneen vanhan maton* ja siinä yhteydessä avasimme kellarissa ikiajat varastoidun anopilta perityn persialaismaton ja päätimme levittää sen kellarin lattialle. Sitä ei osta/huoli kukaan ja se vie rullalla paljon tilaa. Siellä se nyt makaa kellarin lattialla ja lämmittääkin vähän. Aina kyllä naurattaa, kun avaan kellarin oven ja näen sen maton. No väriä on ainakin tarpeeksi.


Punaista löytyi tänään päällekin pantavaksi. Kävin UNIQLOn kaupassa ja löysin sieltä 99 eurolla Marimekon  kevyen untuvatakin. Apinan tukka on vähän likainen, mutta pistän nyt silti kuvan tähän.


*Idean uuteen mattoon sain ostin muuten Glowdiasta ja sieltä myös ehdotuksen laiskanlinnon päällystekankaasta, mutta ehdimme vasta lähipäivinä ottaa yhteyttä verhoilijaan. Ensin on saatava kellarin putkiremontti valmiiksi.

Freitag, 17. Januar 2020

Hautakiveä etsimässä


Tähän karmeaan hautaan törmäsimme Wienin keskushautausmaalla. Siinä on elossa oleva pariskunta rakennuttanut mauttomuuden huipun, itselleen haudan, jota kuulemma käyvät jatkuvasti kiillottamassa.

Toinen erikoinen hauta oli tämä, olin niin sanaton, etten edes tajunnut ottaa valokuvaa ja lainaan sitä nyt Wikipediasta.


Veistoksen on tehnyt tunnettu itävaltalainen kuvanveistäjä Alfred Hrdlicka, jonka vaimo haudattiin tänne ja myöhemmin myös taiteilija itse. En edes huomannut kenen haudasta on kysymys, kun jäin suu auki töllöttämään sitä ja kyllä siinä ihmettelemistä riittää.  Kuolema yhtyy naisen kroppaan eli siis vaimo pettää miestään kuoleman kanssa. Täytyypä sanoa, että aika erikoinen hauta.

Meillä oli tässä muutama hyvin jännittävä päivä ja melkein aloin jo hommata hautakiveä Allumiehelle. Sydänfilmi näytti rasituksessa lisälyöntejä ja sen jälkeen tehty sydämen magneettikuva näytti uskomattoman hirveitä arvoja. Kahdessa päivässä ihana kotilääkärimme sai miehelle ajan yliopiston sairaalan parhaalle sydänlääkärille, joka tänään katetroi suonet ja totesi, että  pallolaajennukset ja stentit eivät ole tarpeen, sillä kalkki on vain valtimoiden ulkopuolella, sisällä virtaa veri ongelmitta. Vähän tässä ihmeteltiin, miten mies, jolla ei ole ylipainoa, joka ei ole polttanut yhtään ainoata tupakkaa elämässään, joka kuntoilee säännöllisesti ja pyöräretkellä päihittää tavallisella pyörällä kaikki sähköpyöräilijät, voi saada noin pahan sydänvian. Muutamat yöunet meni ja tänään yritin vaikka mitä ohjelmaa, etten olisi miettinyt sitä operaatiota, mutta nyt on kaikki kunnossa, kuin uusi elämä, jippii!

Mittwoch, 15. Januar 2020

Samstag, 11. Januar 2020

Lisää Wieniä

Yksi asia, joka oli Wienissä MUST, oli katsoa Pieter Bruegelin taulut. Viime vuonnahan kävimme Brysselissä Beyond Bruegel-installaatiossa ja nyt oli aika nähdä taas aidotkin taulut. Niinpä sitten marssimme museoon ja katsoimme tosiaan pääasiassa bruegelit. Caravaggio olisi myös kiinnostanut, mutta sinne olisi pitänyt jonottaa tunti.




Vaikka museossa oli uskomattoman arvokkaita tauluja, siellä sai ottaa valokuvia ja ottaa mukaan isommankin laukun, kun taas täällä Saksassa joutuu jättämään usein pienemmänkin laukun ja takit säilytykseen ja joka suunnalta vartioi kerberokset, ettei vaan ota valokuvaa.

Kun oli niin kamalan kylmä, tuli usein poikettua jonnekin kahvilaan ja Wienin kahvilathan ovatkin tosi kivoja. Yksi tuntemani wieniläinen professorska kertoi jo kauan sitten, että hän ei ole tilannut sanomalehteä vaan menee joka päivä kahvilaan ja siellä saa  lukea sanomalehden ilmaiseksi.


Strudelia odottaessa otimme tietenkin valokuvia. Tämä on Topfenstrudel eli rahkastrudel, itse pidän tosin enemmän Apfelstrudelista.


Kun oli aika kylmä ja mukana yksi polvivammainen, ajelimme aika paljon yleisillä kulkuneuvoilla ja käväisimme myös Grinzingin viinitupa-alueella, vaikka ei siellä tähän aikaan vuodesta ollut juuri katsomista, monet viinituvat oli kiinni.


Onnistuimme kuitenkin näkemään tiernapojat, mutta olivat niin kiireissään, etten meinannut ehtiä saada kohmeisilla käsilläni kännykkää esiin.


Hotellimme oli ratikkalinja 7 varrella ja päätimme "ottaa seiskan", mikä tarkoittaa Wienissä kuolemista, sillä ratikkalinja 7 menee Wienin keskushautausmaalle. Ostimme portilta eurolla hautausmaan kartan, muuten sinne varmaan eksyy tai ei ainakaan löydä niitä hautoja, jotka ehkä haluaa nähdä.

Vanhat säveltäjät on haudattu lähekkäin, tosin esim. Beethovenin hauta on feikkiä, sillä oikeasti hänet on haudattu muualle ja Wieniin on tehty vain aivan samanlainen hauta. Huomasin just, että kollaasiin on päässyt Wolfgang Amadeus kaksi kertaa.


Julkkisten haudat on muutenkin aika hyvin keskitetty yhteen. Sieltä löytyi kirjailijoita ja säveltäjiä ja näyttelijöitä ja vaikka kuinka paljon tuttuja. Usein oli myös aika vitsikkäitä hautakiviä.
Tässä jazzmuusikko Walter Malli.


Karikaturisti Manfred Deixl:



Erst Jandl piti kuvata, kun rakastan hänen kirjaansa Fünfter sein.


Rock/poptähti Falcon haudalle oli tullut pyhiinvaeltajia oikein matkalaukkujen kanssa.



Perhehauta Thonet piti kuvata myös, sillä onhan meillä kolme Thonet-tuolia.


Paljon ihmisiä seisoi Udo Jürgensin haudalla, jossa on valkoinen marmoriflyygeli hautakivenä. Oikeastaan olisi pitänyt vielä laittaa valkoinen kylpytakkikin siihen, sillä se oli aina Udon päällä encoressa.


Kuuntelin tätä kirjoittaessa Udon medleya ja tuli melkein tippa silmään. Konsertti oli vain muutamaa viikkoa ennen hänen kuolemaansa.

Hautausmaan portilla myytiin hauskoja kumiankkoja ja olihan se pakko ostaa Mozart ankkakokoelmaani.  Ankan kaulassa on hauska lappu, jossa lukee Best place to be (at least after being) ja on se hautausmaa kyllä aika hieno paikka.


Matkalla takaisin Baijeriin poikkesimme nopeasti Melkin luostariin.



Kun oli loppiainen, niin sielläkin tavattiin Itämaan tietäjät.


Sitten nopeasti Baijeriin ja seuraavana aamuna junalla kotiin. Ylistän tässä nyt Deutsche Bahnia, jonka junat olivat täsmällään ajassaan, nettiyhteys pelasi hienosti ja vessat oli melkein kuin hienossa hotellissa.
Viimeisen aamun aamiaisella oli tällaiset näkymät, yöllä oli pakkanen ja aamulla kuuraa.


Nyt ollaan kotona ja kappas vaan, sekin on ihan kivaa.

Freitag, 10. Januar 2020

Vuodenvaihde 2019/2020

Vietimme vuodenvaihteen ystäviemme luona Baijerissa ja siellä oli uudenvuodenaattona meidän lisäksi vieraana isäntäväen kiva kotilääkäri ja hänen morsmaikkunsa ja ilta oli todella onnistunut. Miehet olivat luvanneet laittaa pääruoan ja kävivät uudenvuodenaattoaamuna tukkuliikkessä ostamassa kuusi tuoretta nieriää, jotka paistettiin uunissa, nam nam. Minä väsäsin alkupaloja, Wäinämöisen palttoonnappeja munan ja Kallen kaviaarin kanssa, hanhenmaksapasteijaa vuonankaalisalaatin ja puolukkahillon kanssa ja luottoreseptillä bataattipyrettä kampasimpukoiden kanssa ja autoin pöydän kattamisessa ja kuvat jäivät ottamatta paitsi tässä yksi, jossa ystäväni E. sytyttelee kynttilöitä.


Uudenvuodenpäivänä aurinko houkutteli ulos ja kävelimme muutaman kilometrin lenkin Wörthsee-järvelle. Baijerilaiseen tapaan siellä poiketaan oluttupaan juomaan puolen litran oluttuoppi ja syömään ns. Weisswurstia ja Brezeliä.



Maisemat oli mahtavat ja taidettakin näkyi siellä täällä.




Seuraavana päivänä lähdimme autolla Wieniin, sinne oli reilun 400 km ajomatka, aika vähän liikennettä ja kuivat tiet eli matka meni ongelmitta. Olimme varanneet Secret Escapes'in kautta Lindner Hotel am Belvedere ja  se olikin hyvä valinta ja hintaan sisältyi myös parkkimaksu, parkkeeraus ei Wienissä ole todellakaan halpaa.
Alussa oli hyvin sumuista eikä hotellin viereinen Belvedere ollut kovin halukas poseeraamaan meille.



Myöhemmin sitten Wieninkin taivas oli vähän ystävällisempi, mutta voi että siellä oli kamalan kylmää ja aivan hirveä tuuli. Kyllä huomasi, että oltiin Siperian suunnalla. Onneksi olin ottanut mukaan naapureilta lomatuliasiksi saamani skottivillahuivin ja suomalaisen Myssyfarmin myssyn, ne olivat tarpeen.

Meillä ei ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa, halusimme vain viettää aikaa ystävien kanssa niin ettei kenelläkään ole mitään hommia tai vaivaa. Kävelimme paljon ja katselimme nähtävyyksiä mutta aivan ilman suunnitelmia.  Yksi juttu, mitä emme ole ennen nähneet, katsottiin ensimmäisenä ja se oli Gustav Klimtin yli 30m pitkä Beethoven-friisi, jonka omistajuudesta on ollut kova riita entisen omistajan, juutalaisperheen ja Itävallan valtion välillä. Klimt maalasi friisin 1902 ja sen osat symboloivat matkaa onneen. Inspiraation Klimt on saanut Beethovenin 9. sinfoniasta. Friisi on nyt Secession-taidekeskuksessa, jonka allaolevan kuvan lainasin Wikipediasta, meillä nimittäin satoi kun seisoimme siinä. Oven yläpuolella on teksti vuodelta 1898 "der Zeit ihre Kunst, der Kunst ihre Freiheit", suomeksi ehkä "joka aikakaudelle taiteensa, taiteelle vapaus".





Stephansdomiin poikettiin, se olikin ennestään tuttu


mutta en muista käyneeni koskaan Karlskirchessä ja sepä olikin hieno yllätys. Ensinnäkin pimeällä ulkona todella komea


ja sisällä yllätyksiä, joista toisesta tosin olin jo etukäteen sattumalta lukenut. Kirkon kattomaalausten restauroinnin jälkeen rakennustelineet on jätetty toistaiseksi kirkkoon ja niitä pitkin pääsee ylös katsomaan maalauksia läheltä. Tosin jono oli niin pitkä, että emme jääneet odottamaan.




Kirkon katosta roikkui kaksi valtavan isoa palloa, kyseessä on argentiinalaisen taiteilijan Tomas Saracenon installaatio. Isomman läpimitta on 10m. Pallot poistetaan ilmeisesti tämän vuoden aikana.


Selfiekin tuli otettua samalla kun katsoi alhaalta palloa. Aika kiva, kun vanhaan barockikirkkoon yhdistetään modernia taidetta, vaikka kaikki ei tosin tykkää.