Welcome to the Land of Ch’tis

 Joskus ehkä vuonna 2008 elokuvissa oli hauska ranskalainen leffa , joka kertoi eteläranskalaisesta postivirkailijasta, joka pelkäsi kovasti saavansa potkut, mutta sitten hänelle kävi vielä pahemmin, sillä hänet siirrettiin täysin tuntemattomaan pohjois-Ranskaan, lähelle Belgian rajaa, jossa ihmiset puhuvat ranskan sukuista kieltä nimeltä ch’ti ja asukkaita nimitetään samalla nimellä.

Kun tuo Ranskan kolkka oli meiltä jäänyt käymättä, päätimme ykskaks lähteä sinne pariksi päiväksi ja varasimme Lillen kaupungista huoneen kivasta pienestä hotellista. Edellisviikon helteiden jälkeen säätiedotus lupasi epävakaista ja viileää, mutta aika hyvin selvisimme ilman mitään isompia sateita.

Meiltä menee matkaan Belgian läpi kolmisen tuntia ja olimme Lillessä kolmen aikoihin ja kiertelimme iltapäivällä kaupunkia, oli kova tuuli ja välillä sadepilvet uhkaili, mutta lopulta ei satanutkaan.

Toisena päivänä oli heti aamusta vähän kirkkaampaa ja teimme pitkän lenkin kaupungin linnoituksen puistossa. Siellä oli kaikkien Nato-maiden liput salossa paitsi Suomen jäsenyyttä ei oltu vielä huomioitu.

Kävelimme ensin puistossa ja sitten keskustassa ja katselimme kivoja taloja ja kauppoja. Ranskassa on  niin kivoja ruokakauppoja, kukkakauppoja, vaatekauppoja, ja last but not least keittiötarvikekauppoja kuten tämä.

Halusimme välttämättä nähdä vanhan nunnaluostarin Hospizin (onko se suomeksi hoitola?) ja pääsimmekin luostariin sisälle

Siellä mm. tällainen hieno pottahuone

mutta sitten kun menimme viereiseen rakennukseen, jossa on ”la salle des malades” eli siis se vanha sairaala, se olikin kiinni. Wikipediasta löytyi nyt valokuva siitä 

ja huomasin, ettei se vedä vertoja Beaunen hospizille, joten ei ollut mikään draama, että emme päässeet sisälle.

Emme käyttäneet autoamme kaupungissa lainkaan emmekä myöskään kaupungin busseja tai metroa ja totesimme, että kävelimme kolmen päivän aikana melkein 30km! 

Ihmettelimme miten ranskalaiset istuvat kylmälläkin ilmalla ulkona ja juovat kaiken kukkuraksi kylmää olutta. Ihmeen monet Lillessä puhuivat englantia, varsinkin verrattuna elsassilaisiin, joista meillä oli toissa vuonna karmeat kokemukset, kun Colmarin sairaalan lääkäritkään eivät osanneet muuta kuin ranskaa. Kaikki myyjät, tarjoilijat ja hotellin henkilökunta olivat ystävällisiä ja hyvin monet kysyivät mistä tulemme ja palvelu oli tosi hyvää.

Kotimatkalla poikkesimme katsomaan Roubaixin vanhaa komeaa uimahallia, joka on nyt museo

Päivän todellinen high light oli Villa Cavrois, rikkaan tekstiilipohatan 1930-luvulla rakennuttama asuintalo, jonka suunnitteli tunnettu arkkitehti Robert Mallet-Stevens, uskomaton palatsi, jossa 7-lapsinen perhe asui

Talon omistaa nykyään Ranskan valtio, se on kunnostettu täydellisesti.

tässä lasten ruokahuone

mobiili bidet

Luin netistä vierailijoiden kommentteja, kaikki antoivat viisi pistettä viidestä paitsi yksi nainen, joka antoi vain yhden pisteen, koska ei saanut viedä koiraansa taloon, meistä on moneksi.🙄

Remonttia ja kummipoikakonventti

 Olipa taas mukavaa, kun vesimittaria vaihdettaessa todettiin, että jossain täytyy olla vuotoja kun mittari pyöri, vaikka kaikki hanat oli kiinni. No, sieltähän se paikka löytyi saunan suihkusta kellarista. Kolme päivää miehet hakkasivat kiviseiniä ja kaakeleita, meteliä ja pölyä oli ja on edelleen koko talossa, mutta nyt eli 5000€ myöhemmin on sitten uusi suihku. Ans kattoo mitä vakuutus maksaa, tuskin tonnia enempää, mutta mitäs teet. 

Meillä oli kummipoikakonventti kun vietimme kivan päivän suomalaisen ja saksalaisen kummipojan kanssa, ensin pitkällä kävelyllä Reinin rannalla

ja illalla olimme syömässä herkkuja,

mm. selleristä valmistettua keittiön tervehdystä

ja purotaimenpiirakkaa

ja kaikenlaista makeaa

Kun koko päivän puhuttiin sekaisin suomea, saksaa ja englantia, pyysin tarjoilijalta suomeksi laskua, mutta ei ymmärtänyt. 

Ulkona on ollut kova myrsky ja vähitellen alkaa olla tunne, että ensi kuussa on joulu eikä elokuun lopusta alkaen olevat kauppojen joulutavarat enää niin pahasti häiritse, vaikka mieluummin saisi kaikki alkaa vasta adventtina. Saimme jouluksi kutsun Leville, sama kiva porukka kuin kaksi kertaa aikaisemmin plus uusi kaveri 6kk❤️ On tosi kiva päästä taas Lappiin.

 Joululehtiäkin sain jo Suomesta.

Tänään menemme vihdoin katsomaan Kaurismäen Kuolleet lehdet, jossa puhutaan saksaa.

P.S. Unohtui laittaa tänne jouluruususta kuva:

Helluntaisunnuntain puuhia

Yksi pioni sentään ehti aueta helluntaiksi. Vähän epätarkka kuva, kun täällä on ollut niin tuulista, että kaikki vaan heiluu ja välillä sataa hullun lailla vettä eli ei mikään kiva kevät säänkään puolesta.

Jotain tekemistä on keksittävä ja aloin lajitella valokuvia, joita taitaa miljoona ja niitä on joka huoneessa ja joka laatikossa. Kaupat on edelleen kiinni, olleet jo marraskuun puolivälistä eli PUOLI vuotta eikä voi ostaa mitään laatikoita tai tietenkin netin kautta voisi tilata, mutta kun meillä on tukkuliikkeeseen ostolappu, ostin sieltä kenkien säilytykseen tarkoitettuja halpoja muovilaatikoita, joihin voin parkkeerata kuvat teemojen mukaan, kronologia ei enää onnistu.

Haikeudella katselen kaikenlaisia lomakuvia, siellä on Golden Gate Bridge ja Pyhän enkelin linna Roomasta, on Kalifornian rannikkoa ja Liguriaa ja Pugliaa. En ala, tahtoo taas matkalle.

Ja löytyi kuva opiskelijakämpästäni Heidelbergistä. Kuvasta näkee kenen musiikki oli tärkeää ja on edelleenkin.

 Asuin amerikkalaisten upseeriperheiden talossa ns. maiden room'issa, jonka sain ilmaiseksi käyttööni tai oikeammin babysittausta vastaan ja se olikin ihan mieluinen homma, sillä babyni on söpöliini Matty, joka rakasti minua yhtä paljon kuin hän minua ja olin hänen kanssaan paljon enemmän kuin olisi ollut pakko. Olen yrittänyt etsiä Mattyä netistä, mutta en ole onnistunut.

Aloin katsoa Amazon Primen kautta sarjaa nimeltä The Underground Railroad.
Oletteko nähneet? Ai että se on julma ja jännittävä, mutta sellaistahan se elämä on USAssa silloin orjuuden aikaan ollut, ovat taineet itse unohtaa vähän liikaa menneisyydestään. En ole kovin pelkuri, mutta kyllä nyt piti välillä pitää taukoja, että jaksoi sulattaa kaiken. Ehdottomasti suosittelen.

Hauskaa helluntaita kaikille, meillähän on harmi kyllä huomennakin vielä pyhä eli helluntaimaanantai, en oikein tykkää nykyään pyhäpäivistä.

Töllöttämistä ja pelejä

Kateellisena katselen talvikuvia Suomesta, kun meillä vaan sataa ja tuulee eikä edes pienelle kävelylle tee mieli. Kellarissa vuoti yksi putki, oli vuotanut jo jonkin aikaa saunan taakse ja putkimiestä tarvittiin korjaamaan ja sen jälkeen jouduimme vähän siiivoamaan paikkoja ja maalaamaan seinää ja veimme anopin vanhan jääkaapin ja muutakin kamaa kaatopaikalle. Siinä mielessä oli kaatosateestaa hyötyä, että kaatopaikalla ei ollut nyt pitkää autojonoa kuten normaalisti korona-aikaan. Naureskelimme miten kiitollinen ihminen voi olla, kun tuollaisista puuhista,  joita normaalisti vihaa, alkaa olla kiitollinen.  Variatio delectat, sanottiin latinaksi, vaihtelu virkistää.

Televisioita on tullut katsottua vaikka kuinka. Tällä hetkellä nautin norjalaisesta Atlanticc Crossing-sarjasta ja nyt on Netflixiin ilmestynyt hyvältä kuulostava elokuva The Dig, saksaksi Die Ausgrabung, jonka katson ehkä sunnuntaina, kun joudun keräämään endokrinologille 24 tunnin pisut enkä uskalla lähteä minnekään ulos.

Kellaria siivottaessa tuli esiin meidän vanhat pelit ja aloin muistella miten paljon joskus 20+ ikäisenä pelasimme erilaisia pelejä ystävien kanssa,  Trivial pursuit oli yksi lemppareitani. Stadt, Land, Fluss oli myös ihan kiva, en tiedä mikä se on suomeksi, siis siinä arvotaan joku kirjain  ja etsitään sitten sillä alkavia sanoja. Kemiaaa opiskeleva ystäväpari valitsi teemaksi aina jotain kemian aineita ja itse otin sitten kostoksi suomalaisia jokia, lapsuudesta muistui vielä mieleen Oulun Siika Pyhä Kala, noilla rimssuilla opeteltiin maantietoa.

Eilen otin kellarista mukaani Scrabblen. Sitä on pelattu usein ja meillä on myös pienikokoinen matkascrabble, jonka otan usein mukaan pitkälle lennolle. Nyt osui käteen vahingossa englanninkielinen versio, sai vähän harjoitella englantia samalla.

Tänä iltana on taas tiedossa yksi tämän ajan highlight, (testattu) ystäväpari tulee meille illalliselle ja nyt lähdenkin valmistelemaan portviinisalottisipuleita.

Vähän tylsää

 Elämä on tuntunut viime aikoina vähän tylsältä, kun ei ole mitään oikeita lomamatkoja tehty ja on tavattu vähemmän ihmisiä kuin ei-korona-aikana enkä ole uskaltanut käydä kuntosalilla eivätkä kulttuuritapahtumat ole vielä lähteneet kunnolla käyntiin. Philharmoniassa pohditaan edelleen sopivaa istumajärjestystä ja ensimmäinen konsertti on meille vasta ensi kuussa. Elokuviin sentään uskalsimme viime lauantaina mennä, iltapäivänäytökseen, jossa on aina vähän ihmisiä ja niin oli onneksi nytkin, varmaan alle 20 henkeä eli oli helppo pitää välimatkaa muihin. Olimme katsomassa Mika Kaurismäen Mestari Cheng.  Jos ette ole nähneet, niin menkääpä katsomaan, siinä on kaikkea mitä hyvässä elokuvassa tarvitaan.

Vaihdoin WhatsAppin profiilikuvani tällaiseen, muistuttamaan niitä joitakin maskinvihaajia kuten esim. Ranskan serkkua, joka on kerran sanonut että ei , niin se on sitten aina ei. Madame on sanonut, ettei tule Saksaan, koska täällä on maskipakko ja hauska tarkkailla miten kauan hän pitää lupauksensa, yleensä hän pitää ne ikuisesti. Wat mutt, dat mutt = was muss, das muss eli se on pakko, kun on pakko.

Sisustustakin piti vähän muuttaa, kun jouduin keksimään hengityslaitteelleni jonkun säilytyssysteemin. Ikeasta löytyi kätevä vaunu, jota on helppo siirtää vaikka huoneesta toiseen. Harjoittelen nyt hapensaantia ja kas vaan, se onnistuu aika hyvin, happimaski vaan nenään ja ilma alkaa virrata enkä enää unohda hengittää öisin.

Ruuanlaittokin välillä kyllästyttää ja tänään päätimme päästä helpolla ja syödä shushia supermarketista ja se olikin ihan syötävää.

Syksy se on nyt meilläkin ja vettä on satanut mukavasti, luonto kiittää.

Huomenna meillä on pyhäpäivä eli Saksan yhdistymisen muistopäivä ja hollantilaisten rajakaupunkien pormestarit anoo ja pyytelee, että saksalaiset pysyisivät kotona eivätkä ryntäisi Hollannin puolelle ostoksille, sillä siellä on tavallinen lauantai.

 

Pitääkö nuoren polven saksalaisen tuntea syyllisyyttä esivanhempien kauhuteoista?

Pitääkö nuoremman polven saksalaisen(kin) tuntea syyllisyyttä esivanhempiensa kauhuteoista?
Pitääkö jokaisessa saksalaisessa elokuvassa ainakin jossain määrin näyttää jotain holokaustista?
Aina silloin tällöin kuulee jonkun sanovan, että hän ei ole itse syyllistynyt natsien tekoihin eikä ymmärrä, miksi hänen pitäisi tuntea syyllisyyttä.

Tämän vuoden Oscar-ehdokkaiden joukossa oli saksalainen elokuva „Werk ohne Autor“, joka kertoo toisen maailmansodan ajasta ja filmin sankari kärsii perheensä kanssa natsiregiimistä, mutta  elokuva ei näytä vilaustakaan juutalaisten kohtalosta . Tähän otti äskettäin lehdessä kantaa israelilainen psykologi/käsikirjoittaja Ayelet Gunda-Goshen.  Hän sanoo, että ei jokaisessa israelilaisessa elokuvassa puhuta Palestiinan miehityksestä eikä amerikkalaisissa nykyelokuvissa Trumpista, MUTTA jos saksalainen elokuva kertoo toisen maailmansodan ajasta, SE EI SAA olla mainitsematta holokaustia.

Aina silloin tällöin kuulee jonkun sanovan, että hän ei ole itse syyllistynyt natsien tekoihin eikä ymmärrä, miksi hänen pitäisi tuntea syyllisyyttä  ja he saavat minulta kuulla filosofi George Santayanan lauseen:

"Those who cannot remember the past are condemned to repeat it."
Asiasta ei saa vaieta, se pitää aina muistaa.

Holokaustin muistopäivänä joku oli laittanut tämän piirroksen Facebookin.

Huh, tänään on Holokaustin merkkipäivä- ihan tosissaan- mikä järki siinä on?
Täytyykö mun saksalaisena tuntea syyllisyyttä jostain, joka tapahtui vuosikymmeniä ennen syntymääni?
Ei, en usko, että sun täytyy tuntea syyllisyyttä.
Just niin! Ja ihan totta, se on vaan propagandaa, jolla halutaan polkea saksalaisia maahan, ettemme uskaltaisi olla ylpeitä historiastamme ja kulttuuristamme ja olisimme vaan kiltisti. Todellisuudessa kaikki on toisin, meille halutaan vaan antaa syy.
Nimenomaan! Mielestäni tämä riittää. Eikö tätä lukua voisi jo unohtaa eikä jatkuvasti puhua siitä?
Myönnän, että useimmat on koululaisena varmaan kysyneet, miksi asiaa käsitellään niin intensiivisesti

ja sitten käsittää, MIKSI SITÄ KÄSITELLÄÄN NIIN INTENSIIVISESTI.

Katsoin eilen Charite-sarjasta uuden osan ja kyllä tuli taas huono olo katsellessa mikä peto ihminen voi olla!

Viikonlopun ohjelmaa

Perjantaina:
Hammashoito
Illallinen kummipojan luona

Lauantaina:
ruokaostoksilla
takkatulta

laiskottelua ja hyvää lukemista 

Pitkästä aikaa levysoitin päällä ja ihanaa Klaus Hoffmannia, joka on laulanut paljon sekä omia sävellyksiään että  Jacques Brelin lauluja saksaksi.♥

Illalla syömässä kavereiden kanssa ja sen jälkeen leffassa katsomassa japanilaista Shoplifters,

Sunnuntaina:
Päivällä isoissa synttärijuhlissa, joissa onnistuimme pääsemään kivojen ihmisten pöytään ja viihdyimme pitkään, yleensä en pidä isoista bileistä. Päivänsankari on karnevaaliyhdistyksessä ja sieltä tuli musiikki- ja tanssiryhmä esiintymään. Perinteisillä karnevaaliseuroilla on täällä Napoleonin ajan vaatteet, Napoleonhan valloitti Kölnin 1794 ja niitä peruja Kölnin kielessä on paljon ranskalaisia sanoja, esim. sana "Fissematenten", joka tarkoittaa tyhmyyttä. Sanotaan, että nimitys johtuu ranskan kielen sanonnasta "visit ma tente" eli tule katsomaan telttaani  eli siis Napoleonin sotilaat houkuttelivat kölniläistyttöjä telttaansa ja äidit sanoivat tyttärilleen "älä tee mitään Fissematenten".

Nyt en tarvitse enempää ohjelmaa, illalla laitamme kintut pystyyn ja katsomme Tatort-dekkaria, jota kehuivat äsken radiossa. Kinttujen pystyyn laittamisesta muistuu mieleen tämä Allumiehen jumppaliike tältä aamulta. Yläreiden lihaksen venytykseen pitää roikuttaa jalkaa alas ja meillä ei ole mitään muuta tarpeeksi korkeaa paikkaa kuin ruokapöytä. Käyhän se noinkin.