Posts mit dem Label vaatteet werden angezeigt. Alle Posts anzeigen
Posts mit dem Label vaatteet werden angezeigt. Alle Posts anzeigen

Montag, 31. Mai 2021

Vähän väriä jo elämässä

Toukokuun viimeisen viikon aikana on silloin tällöin voinut jo uskoa, että asiat voisivat sittenkin joskus muuttua parempaan päin. Joissakin Saksan osavaltioissa oli ilmaantuvuus laskenut niin paljon, että siellä voitiin avata tarkkoja hygieniamääräyksiä noudattaen ravintoloita ja hotelleja. Maskeja käytetään edelleenkin ja hotellit vaativat joka toinen päivä testin. Meidän kaupunginosassa luvut olivat todella alhaalla, mutta kun otetaan kaupungin keskiarvo, edelleenkin pitkään epätyydyttävää, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä ja esim. ulosmenokielto peruttiin. Hotellit avaavat vähitellen ja yritimme löytää ensi viikoksi kahdeksi vaivaiseksi päiväksi hotellihuonetta, mutta monien hotellien varauslistat oli jo täynnä. Onneksi saimme kahdeksi päiväksi huoneen Pfalzin maakunnasta, tapetinvaihto - kuten Saksassa sanotaan - on todellakin tarpeen ja kaksi yötä saa jo ihmeitä aikaan. Sekin hotelli vaatii negatiivisen testin.
Panen tähän ihan vaan muistoksi testituloksen, ehkä sitä ei kymmenen vuoden päästä (toivottavasti nopeammin) enää sellaista eksoottista asiaa muistakaan. Aika hyvin toimii mielestäni kontrolli, sillä aika varataan netin kautta, paikalla kontrolloidaan henkilöllisyys todella niin, että katsoivat henkkaria ja vertasivat valokuvaan, ettei vaan kukaan lähetä nimellään kaveria testiin. Tulos tulee varttitunnin päästä kännykkään. Kerrankin joku asia toimii Saksassa hyvin.

Aurinko on antanut myös positiivisuutta maailmaan. Ilma lämpeni niin, että söimme iltaruoankin terassilla, sadeviikkojen perään tosi luksusta.


Lauantaina tuli sitten oikein kesäsää ja niin lämmin, että oli pakko avata markiisit, että pystyimme syömään terassilla kummipojan ja -miniän kanssa. Aperol Spritz, avokadoGrannySmith-tartar kampasimpukoiden ja jättiravunpyrstöjen kanssa, lampaanfile linssien kanssa ja raparpericrumble jätskin kanssa kelpasivat vieraille.

 

Väriä elämääni tuo myös uusi marimekkoni, jonka tilasin Uniqlosta. Tälle viikolle on luvassa +27C, joten tulee heti käyttöä uudelle mekolle.


Luonto on nyt kauneimmillaan, keltaisia rypsipeltoja ja punaisia unikkoja ja niin vihreää kiitos viikkojen sateen.  Me ajelimme eilen pyörällä 40km lenkin, mutta jostain syystä en jaksanut ottaa kännykkää repusta esiin, mutta ystäväni C:n ottama kuva hoitaa hyvin asian.


Kuolinilmoituksesta ei yleensä tule hyvä mieli, mutta nyt oli lehdessä koko sivun kokoinen ilmoitus, joka sai hymyn huulille.


Katson muuten edelleen Amazon Primen kautta The Underground Railroad-sarjaa, yhden osan kerrallaan, joskus vähemmänkin, sillä se on todella julmaa, mutta mielestäni todella hyvin tehty ja hyvät näyttelijät. Trump-kauden jälkeen on hyvä muistella vähän amerikkalaistenkin tekoja.





Donnerstag, 14. Mai 2020

Koronaa, kukkia, kilpirauhasta ja kuteita

Näinä epävarmoina aikoina kannattaa pitää huolta omavaraisuudesta. Sain eilen ystäviltä mansikantaimia amppelissa, tässä vielä lahjapakkauksessa eli mansikoiden saanti on nyt sitten turvattu.


Kielot ovat valitettavasti jo kuihtumassa, niitä oli niin kiva poimia maljakkoon omasta pihasta.


Kukkien poimimisesta tulee mieleen tämä kukkaismummo. Laitoin kuvan Facebookin Tampere-sivulle ja sain heti 800 liketystä. Olin itsekin aika söpö tässä kuvassa.


Toisin on tänään, kun olen viimeksi ollut kampaajalla VIISI kuukautta sitten. Nyt sain ajan 22.5. ja tarkat määräykset tulla sekunnilleen sovittuun aikaan, ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Kahviakaan ei enää saa eikä juorulehtiä.


Kölnissä on miljoona asukasta ja tänään 51 koronapositiivista ja uskaltauduin menemään ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa julkisilla, kun ajattelin, että ei kai kukaan niistä satu samaan junaan ja samaan vaunuun. Kävin verikokeessä lääkärillä, kun kilpirauhanen pottuilee ja käyn ylikierroksilla. Yöuni on minulle vieras sana, valvominen on helppoa, viime yönä heräsin puoli kolmelta enkä sen jälkeen nukkunut minuuttiakaan. Kunpa löydettäis pian oikea lääkitys, en kohta enää kestä. Onko kellään kokemusta tuollaisesta?
Näinä aikoina en mielelläni käy kaupassa. Kaikkein paras kauppa on tukkuliike, jossa on leveät käytävät ja joka on pitkään auki ja jossa on tiettyinä aikoina päivästä on hyvin vähän asiakkaita ja josta saa lähes kaikkea paitsi kuminauhaa, siitähän on nyt puute. En normaalisti niin kamalan paljon halua tilata netin kautta, kun haluaisin tukea paikallisia kauppoja ja pakettiautot vaan likaa ilmaa päästöillään, vaikka minun paketit on kuin hyttysen p*sk* Itämeressä verrattuna omituisiin naapureihen, joille tulee ainakin kaksi pakettia päivässä. Nyt olen koronan takia tilannut useammankin kerran, viimeksi Marimekon ja Finlaysonin paitoja Uniqlosta. T-paita maksaa 14,90€, ihmeen halpoja.


Montag, 20. Januar 2020

Tylsä tammikuu

Olen  taas kerran todennut, että tammikuu on yksi vuoden tylsimmistä kuukausista. Luonto on väritön ja taivas useimmiten harmaa ja on ollut tarve saada väriä elämään.  Myimme lauantaina Ebayn kautta olohuoneen vanhan maton* ja siinä yhteydessä avasimme kellarissa ikiajat varastoidun anopilta perityn persialaismaton ja päätimme levittää sen kellarin lattialle. Sitä ei osta/huoli kukaan ja se vie rullalla paljon tilaa. Siellä se nyt makaa kellarin lattialla ja lämmittääkin vähän. Aina kyllä naurattaa, kun avaan kellarin oven ja näen sen maton. No väriä on ainakin tarpeeksi.


Punaista löytyi tänään päällekin pantavaksi. Kävin UNIQLOn kaupassa ja löysin sieltä 99 eurolla Marimekon  kevyen untuvatakin. Apinan tukka on vähän likainen, mutta pistän nyt silti kuvan tähän.


*Idean uuteen mattoon sain ostin muuten Glowdiasta ja sieltä myös ehdotuksen laiskanlinnon päällystekankaasta, mutta ehdimme vasta lähipäivinä ottaa yhteyttä verhoilijaan. Ensin on saatava kellarin putkiremontti valmiiksi.

Dienstag, 8. Oktober 2019

Villaisia tuliaisia Irlannista

Numero 1:  Dublinissa oli sen verran tuulista, että oli "pakko" ostaa myssy.
Numero 2: Corkin (blogi)ystävä Saara oli kutonut mulle ihanat villasukat, kiitos Saara ♡
Numero 3: En voinut millään olla ostamatta Aran villapaitaa ja odottelen nyt kylmää talvea.


Sonntag, 10. März 2019

Päivän niksi

Kokeilin tänään vinkkiä villavaatteen nöyhdän poistamiseen. Monella on sähköinen laite, jotkut käyttävät hommaan partakonetta, mutta kokeilin suihkuttaa hiuslakkaa talouspaperin päälle ja pyyhin paperilla cashmirvillatakkini ja voilà, se toimii ihmeen hyvin:

Montag, 22. Januar 2018

Mittwoch, 3. Januar 2018

Freitag, 25. November 2016

Täydellinen päivä

Me lähdemme jouluksi Suomeen ja oli pakko ostaa kunnon talvikengät ja olin niin onnellinen kun heti ensimmäisestä kaupasta löytyi Panama Jackin saappaat, nyt ei tassut palele pohjoisessakaan.


Onnellisena kävelin joulutorin ohi, joka on pimeällä paljon kauniimpi kuin valoisalla, mutta eipä tuo aurinko, sininen taivas ja tuomiokirkko rumia olleet nekään. Marraskuu osaa joskus olla kauniskin.



Puoli yhdeltä oli treffit kahden serkkutytön kanssa Philharmoniassa, jossa kuuntelimme, miten orkesteri harjoitteli Ravelin Boleroa.


Musiikin jälkeen menimme Philharmonian viereiseen bistroon syömään lounasta


ja sitten tulimme meille kotiin juomaan kahvia ja syömään paistamaani pekaanipiirakkaa, joka oli niin hyvää, että laitan tänne linkin. Se on mausteiltaan niin sopiva tähän vuodenaikaan. Ei ollut viimeinen kerta kun sitä paistoin.


Tänään ei sitten olekaan niin täydellinen päivä, sillä mulla on TAAS aivan kamala nuha. Miten ihminen voi sairastaa yhden kuukauden aikana kaksi kertaa???? Onko tämä seurausta flunssarokoituksesta, jonka otin tänä syksynä ensimmäistä kertaa elämässäni?

Donnerstag, 28. Januar 2016

Konmarinoitua

Konmarinointi jatkuu ja huomiseen vaatekeräykseen lähtee yksi sun toinen vaate kaapistani. Ja kun kaappiin tuli tilaa ja Sjöden houkutteli alennuksilla, niin tuli taas ostettua jotain uuttakin. Kunhan tässä nyt ensin harjoittelen vähän sellaista ihan luonnollisen näköistä poseeraamista niin sitten voin näyttää nuo kuteet ilman henkariakin sarjassa päivä-nasu.

Mittwoch, 19. August 2015

Vaatekeräys

Punainen Risti oli laittanut postilaatikkoon säkkejä vaatekeräystä varten ja innostuin asiasta.


Eiväthän ne kaksi säkkiä mihinkään riittäneet, avuksi piti ottaa vielä neljä tavallista säkkiä. Ostan mielestäni hyvin vähän vaatteita ja ihmettelen, miten ihmeessä nuo säkit täyttyy.


Henkareita olisi vaikka millä mitalla, tässä murto-osa niistä ylimääräisistä.


Ja katsokaapas minun käsityötaitojani. Komerosta löytyi noin 140cm pituinen pitsiverho vai onko tämä nimeltään kappa. Mitähän sillekin tekisi? Jos löytyisi joku mökin omistaja, jolla olisi käyttöä, niin antaisin sen lahjaksi.


Mittwoch, 17. September 2014

Kuumat kivet ja lämpimät sämpylät

Ostin itselleni eilen ihanan kevyen ja lämpimän kashmiriponchon ja myyjä sanoi niiden menevän kaupaksi kuin "warme Semmeln" eli lämpimät sämpylät ja rupesin ajattelemaan, että suomessahan ne menisivät kuin kuumille kiville. Ranskalaiset puhuvat myös sämpylöistä, ruotsalaiset voista ja englantilaiset kuumasta kakusta. Mistähän nuo suomen kielen kivet ovat peräisin, saunastako?
Varmaan tunnistatte, että minähän se tuossa tietysti poseeraan päivän asussa.


Foto: www.peterhahn.de

Kashmiria ei tänään todellakaan tarvita, sillä taivas on pilvetön ja ilmatieteen laitos lupaa meille +26C  (sorry Clarissa, taas tuli säätiedotus).
Viiden minuutin päästä suomalainen kummipoika laskeutuu Frankfurtin kentälle ja hyppää junaan ja tulee moikkaamaan Kölnin kummituksia, uskollinen kaveri, joka jaksaa pitää yhteyttä ja nähdä vaivaa kiertää pitempikin lenkki tavatakseen, juuri sellainen kummisuhde mitä toivoisikin.

Dienstag, 29. Juli 2014

"Häämatka"valmisteluja

Meillä on suuri kunnia osallistua lokakuussa singaporelaisiin häihin, jonne tulee iso liuta paikallisia sukulaisia ja sulhasen puolelta parisenkymmentä eurooppalaista vierasta. Olemme pitkään miettineet, mitä voisimme yhdistää Singaporessa käyntiin, sillä eihän sinne kannata ihan päiväseltään lentää häihin eikä Singapore taida antaa kovin pitkäksi aikaa katsomista. Niinpä päätimme tehdä ennen häitä opintomatkan Javalle ja Balille. Kun me emme kovasti rakasta yli 13 tunnin lentoja apinaluokassa, tiedustelimme, miten paljon enemmän maksaisi businessluokan lento Singaporen lentoyhtiöllä ja meinasimme pyörtyä kuullessamme hinnan: 3500 euron LISÄMAKSU HENGELTÄ eli 7000 euroa meiltä kahdelta, siis lisämaksua normaaliin turistiluokan lippuun. No go. Onneksi kuulimme, että Emirates tarjoaa tariffin, jossa yksi maksaa businessluokan ja kamu saa businessluokan paikan turistiluokan hinnalla. Lento on Düsseldorfista, ja kun lennetään businessluokassa, chaufför hakee meidät kotoa lentokentälle ja paluumatkalla taas hotellista. Kolmen tunnin välilasku keskiyön aikaan Dubaissa on meille ihan sopiva, saa jaloitella ja sitten on tarpeeksi väsynyt ja voi mennä pitkällä lennolla pitkäkseen ja saa toivottavasti nukuttua. Nyt maksamme koko lennosta meistä kahdesta businessluokassa "vain" 4400 euroa.

Panen tänne ihan itseäni varten muistiin lentoreitit Singaporeen asti, paluulento onkin sitten Singaporesta Dubain kautta Düsseldorfiin. Välilennot lennämme Garudalla ja KLM:lla. Hiilijalanjälki taas vaan kasvaa, mutta ei tuonne oikein soutuveneelläkään voi lähteä. Lentokoneita on viime aikona tippunut jo tarpeeksi, joten toivomme selviävämme hengissä.









Matkaoppaatkin saapuivat matkatoimistosta. Toivon, että ehdimme piipahtamaan myös Malesien puolelle Malakkaan, sinne pääsee kai bussilla Singaporesta.



Marimekon alennusmyynti Suomessa otti vaatehuoletkin pois, 50 prossan alennuksella löytyi musta/ecru leninki, sillä edustan Suomenmaata kaukana Singaporessa. Eilen ostin ilmastoitujen tilojen pelossa aivan mahtavan hienon mustan kashmirhuivin, se on ns. "ring shawl", joka on niin ohut, että sen saa saa pujotettua sormuksen läpi. Kyllä nyt kelpaa.


Dienstag, 17. Juni 2014

Suomi-varusteet

Kun ystävät Suomesta lähettävät kuvia lumisateesta ja yksi kaveri tuli juuri sieltä lomalta ja raportoi hyttysistä ja siitä punkkimäärästä, mitä hän miehensä kanssa "saalisti", päätin varustautua hyvin tulevaan Suomen keikkaan ja kävin ostamassa nämä kaksi Aata


Arctic garment ja Autania hyttysiä ja punkkeja vastaan.

Freitag, 7. Februar 2014

Torstain touhut

Aamulla soi kahdeksalta puhelin ja gynekologin vastaanotto perui ultraäänitutkimuksen, koska lääkärin äiti on ilmeisesti hyvin kriittisessä tilassa. Olin niin valmistautunut lähtemään keskustaan, että pidin kiinni suunnitelmasta ja näin kauniilla säällä on ihan kiva kävellä kaupungilla(kin).
Kuten kuvasta näkyy, tuomiokirkon seinällä on rakennusteline, kirkkoahan joudutaan jatkuvasti korjaamaan, sillä ilman saasteet syövyttävät kiveä. Meillä oli kerran mahdollisuus mennä tuollaisella ulkohissitelineellä ylös kirkon katolle, hieno elämys.


Sjödenin liikkeeseen oli tullut uusia malleja ja sinnehän oli aivan pakko mennä eikä sieltä voi juuri lähteä ostamatta mitään. Muovikassin asemasta vaatteet pannaan kangaspussiin ja niitä täällä alkaa olla sellainen kokoelma, että voisi vaikka alkaa myymään.

Kun olin kiertänyt tarpeeksi kauan kauppoja, tuli ruoka-aika ja poikkesin syömään svaabilaisia Maultaschen, tällä kertaa porkkanan ja suippokaalin kanssa. Suippokaali on aina kuulunut herkkuihini ja se tunnetaan näköjään nykyään jo Suomessakin. Jälkiruokana kuppi cappuccinoa ja muutama sivu Inspector Lynleya. Tykkään lukea englanninkieliset kirjat Kindlestä, kun siinä on engl.engl. sanakirja, josta voi kätevästi tarkistaa vieraat sanat.


Kadulta olisi voinut ostaa jälkiruoaksi  munkin, jotka on täällä nimeltään Berliner ja Berliinissä taas Pfannekuchen eli pannukakku. Pannukakku on täällä taas littana ja niinhän se on Suomessakin. Hauskoja nuo nimitykset, mm. viineri on Saksassa Kopenhagener eli kööpenhaminalainen.


Tänä iltana juhlitaan BFF:n synttäreitä kivassa maalaisgasthofissa ja päivänsankari saa lahjaksi:
Toivottavasti tykkää ja jos ei, otan sen itselleni. :D

Samstag, 16. März 2013

Rahanreikä tuli kaupunkiin

Vihdoinkin tännekin tuli Gudrun Sjödenin liike, jonka avajaisiin menin eilen. Oli muuten aika jännä tarkkailla siellä yleisöä, jonka joukosta ei löytynyt niitä tavallisia muotinukkeja, mutta kylläkin todella jännästi pukeutuneita, usein vähän extravagantteja naisia.


Kun tuhlasin siellä paljon rahaa, piti yrittää säästää toisaalla. Kivassa lounaspaikassa toivat pöytään "amuse gueulena" korillisen aivan mahtavan hyvää vastaleivottua rapeakuorista ruisleipää, slurps. Enhän minä sitä jaksanut syödä, kun tiesin saavani annoksen svaabilaisia Maultaschen. Uskomatonsa, mutta minä kehtasin pyytää tarjoilijalta paperipussin ja otin ne neljä paksua leivän viipaletta mukaani ja tarjoilin ne kämppäkaverille iltapalana ja hyvin kävi kauppansa.  Eihän niitä siellä baarissa enää mihinkään saa käyttää eikä niitä kuulemma saa antaa edes sioille vaan laki vaatii heittämään roskikseen. Ennen en olisi kyllä IKINÄ kehdannut pyytää saada niitä mukaan, olisko tämä sitten sitä vanhuuden nuukuutta viisautta??



P.S. Krookukset taistelevat henkensä puolesta.

Donnerstag, 10. Januar 2013

Viides vuodenaika

Meillä on taas meneillään ns. viides vuodenaika eli karnevaalit. Leipomot myyvät leivonnaisia, joita on vain tähän vuodenaikaan, vähän niinkuin Suomessa on tippaleipiä tai laskiaispullia. Täällä on karnevaali- eli periaatteessa siis laskiaisaikaan tarjolla Muzen ja Muzemandeln. Laitoin tänne blogiin kerran reseptinkin, helppo tehdä ja maistuu hyvälle. Myös kukkakaupassa on ikkuna koristeltu ilmapalloilla ja klovneilla.



Katukarnevaalit alkavat kyllä vasta 7.2., mutta nyt on jo sisätiloissa jatkuvasti karnevaalibileitä ja kaupungilla näkyy ihmisiä kaikenlaisissa kostyymeissa. Me emme juuri osallistu perinteiseen karnevaalihumputteluun, mutta menemme ensi viikolla ystäväporukan kanssa ns. Stunksitzungiin, missä on tarjolla yllinkyllin ensiluokkaista satiiria ja kabareeta. Kun sinnekään ei nykyään mennä ihan siviilissä, kävin eilen ostamassa jotain päällepantavaa. En ollut ennen koskaan käynyt tässä karnevaalikaupassa ja meinasin pyörtyä, miten iso liike se oli, valtava tehdashalli kahdessa kerroksessa ja siellä vaikka mitä tavaraa, vaatteita, peruukkeja, meikkejä, leluja. Jos haluaa olla Robin Hood tai Aku Ankka tai munkki tai lääkäri tai palomies tai ihan mikä vaan, sieltä löytyy varusteet.


Minähän voisin pukeutua vaikka prinsessaksi tai eskimoksi. Ja tuo edellisen kuvan mummoperuukki alhaalla oikealla olisi iän puolesta sopiva. Mutta ostin nyt ihan vaan nurkkapatrioottina kaupungin t-paidan ja vilkkuvan tuomiokirkkopinssin.

Kun olin ensimmäistä vuotta Kölnissä ja meidät oli kutsuttu Allumiehen opiskelukaverin luokse karnevaalihippoihin, Allumies "pakotti" minut laittamaan päälleni Marimekon punavalkoisen Tasaraita-yöpaidan. Olin vähän ihmeissäni, että yöpaidassako sitä nyt mennään kylään, mutta kiltisti pukeuduin sitten marimekkooni ja muut vieraat olivat aivan innoissaan, että osasin heti olla kuin täkäläinen alkuasukas, sillä raidalliset paidat ovat jo aina kuuluneet Kölnin karnevaalin perinteisiin vaatteisiin. Eli siis se Marimekon Tasaraita on todellisuudessa feikkiä☺☺☺


Samstag, 22. September 2012

Päivän asu

Kalenterin mukaan tänään on syyspäivän tasaus eli syksy alkaa. Meillä on vielä ihmeen lämmintä, mutta parasta sittenkin varautua hakemaan takki säilöstä.

Punainen isokauluksinen takki, makkaralla olevat sukat, ruskeat nilkkakengät, valkoinen rusetti hiuksissa.

(Tuli ihan mieleen "Roma Ligocka Punatakkinen tyttö", joka vilahti Schindlerin listassa punainen takki päällään, taisi olla ainoa värillinen kohta mustavalkoisessa elokuvassa.)

Donnerstag, 12. Juli 2012

Muodin mukana

Pitäisköhän ostaa syksyllä taas baskeri? Eevalla oli valkoinen, minulla keltainen.

Sonntag, 15. April 2012

Maija täyttää 100v

Tiesittekö, että Maija Mehiläinen on jo 100 vuotta vanha vanhus, sillä Bonselsin kirja ilmestyi jo vuonna 1912. Asia tuli eilen puheeksi, kun minulla oli patikkaretkellä Kaikkiallan vihreä paita ja alkoivat väittää, että minä olen kuin Flip, se heinäsirkka Biene Majasta. Nämä kaverit ovat Saksassa päässet jopa postimerkkiin.

Biene Maja on minusta yksi ihanimpia sarjoja ja tätä laulua jaksaisin kuunnella vaikka kuinka, nimenomaan Karel Gottin laulamana.