Dienstag, 22. Januar 2019

Viikko vierähti Baijerissa

Baijerissa asuva ystäväni juhli viime viikolla synttäreitään. Mikä onni, että olimme varanneet ajoissa junalipun, sillä etelä-Saksassa oli todellinen lumikaaos ja teitä oli osittain jouduttu sulkemaan, kun puita kaatuili. Junamatka oli tosi iisi ja kaiken lisäksi vielä edullinen, sillä maksoimmen kahden hengen edestakaisesta matkasta paikkalippuineen satasen, sillä hinnalla ei autolla pysty menemään. Lumi oli alkanut sulaa, sillä sää lämpeni ja edellispäivänä oli satanut vettä, mutta jonkun verran lunta oli vielä ystäviemme seudulla, ylempänä vuoristossa tietenkin enemmän. Ensimmäisenä päivänä teimme lenkin Andechsin luostarin ympärillä, valitettavasti ei ollut kunnon kameraa mukana, tässä kaverin kännykuva, siitä näkee, että lunta on riittävästi ja maisemassa ei ole valittamista.


Kuva ystäviemme olkkarista, lunta oli heidänkin pihassa.


Toisena päivänä kävelimme Ammerseen rannalla olevan Herrschingin kaupungin promenaadilla, sieltä oli lumet sulaneet. Majavat olivat tehneet tuhoa rannassa oleville puille.


Herrsching on 10000 asukkaan pikkukaupunki, josta löytyy kaikki palvelut ja suora S-Bahn-yhteys Münchenin keskustaan ja se onkin hyvin kysyttyä asuinseutua. Muutenkin Baijerin viiden järven alue eli Fünfseenland on niin kallista seutua, että meikäläisen ei kannattaisi sinne muuttaa. Ystäviemme Suomen oloihin pieni tontti on jo miljoonan arvoinen ilman rakennustakin.


Wörthseen maisemat olivat kuin Suomesta, tässä järvessä ystävämme käyvät kesällä aina aamu-uinnilla.


Me kävelimme sinne noin tunnin matkan ja poikkesimme baijerilaisravintolaan syömään Weisswurst-makkaraa, joka on tehty vasikanlihasta ja jota syödään perinteisesti vain aamupäivällä ennen kello 12 ja makean sinapin ja Brezel'in kanssa.


Ystäväni onnistuineista synttärijuhlista ei ole yhtään ainoata kuvaa (tai ne ovat vielä hänen miehensä kamerassa), ainoastaan sen valmisteluista kun pakkasimme onnenkeksejä pussiin ja laitomme päälle vieraan nimen ja pussit paikkakortiksi pöydälle.


Lauantaina lähdimme kahdeksi yöksi Müncheniin, josta olimme varanneet söpön hotellin. Hotelli on aivan uusi, baijerilaistyyliin hauskasti sisustettu, lampunvarjostimena lypsyämpäri jne. Voin suositella. Hotellin yhteydessä on myös oikein suositeltava baijerilainen ruokapaikka, jos pitää sikäläisestä keittiöstä. Meikäläisellä alkaa aika pian Baijerin sianpotkan ja olutlitrojen jälkeen  tekemään mieli jotain kevyempää ruokaa, kalaa, salaattia tms ja pientä lasia hyvää valkoviiniä.
Kun tulimme iltapäivällä hotelliin, näimme ison ihmismäärän läheisen kirkon edessä olevalla aukiolla. Siinä esiintyi Tynnyrintekijöiden killan tanssiryhmä, joka kuulemma esiintyy vain joka seitsemäs vuosi eli aika jännä, että satuimme näkemään.



Alte Pinakothek-taidemuseossa oli firenzeläisten mestarien näyttely, jonne halusimme välttämättä. Mikä onni, että saimme kassalta heti liput ja pääsimme sisään, vähän sen jälkeen syntyi nimittäin pitkiä jonoja. Sisällä oli tosin niin täyttä, että oli vaikea päästä lähelle tauluja. Mukana oli Botticellia, Da Vinciä, Filippo Lippiä ja vaikka ketä kuuluisia maalareita.

Ylläolevassa kuvasa on Filippino Lippin eli Filippon pojan maalaus nuoresta miehestä. Tämä kuva oli otettu näyttelyjulisteeseen ja siihen on aika hienosti lisätty nuo silmälasit, joissa heijastuu Firenze.



Sunnuntaina käväisimme Nymphenburgin linnassa. Silloin oli vähän pilvisempi sää ja sateli vähän luntakin. Linnan puisto on ihanteellinen paikka kävellä ja sisällä on erilaisia näyttelyitä, me tosin teimme vain pikakierroksen sisällä.




Nopeasti se viikko hurahti hyvässä seurassa, kiitos E ja G hyvästä palvelusta.

Samstag, 12. Januar 2019

Hammaslankatanssi ja laskiämpäri

Ulkosuomalaisen kannattaa kerran vuodessa tarkistaa Kotuksen sivuilta uudet sanat, että edes vähän pysyy kärryillä suomen kielen kehityksestä. Enhän olisi ilman tätä sivua tiennyt, mikä on hammaslankatanssi.
Tällä kertaa muistin tarkistaa viime vuoden sanat, kun lukiessani Minna Rytisalon kirjaa Rouva C (loistava teos, juuri minun makuuni, faktaa ja fiktiota ja vahva nainen) vastaan tuli joitakin vanhoja sanoja, joita ulkosuomalainen ei ole kuullut puoleen vuosisataan. Yksi niistä sanoista oli LASKIÄMPÄRI, josta tuli heti mieleen vitsikäs opettajani, joka opetti meille alaluokilla Lauri Viidan runon:

Akka kylän laskit kantoi
joka murun läävään antoi.
Sika lihoi, akka laihtui,
Joulun alla vuoro vaihtui.

Onko muuten pilkun käyttöä vähennetty? Vastaan tulee aina useammin lauseita, joista puuttuu mielestäni pilkku. Ei silti, en kyllä itsekään hallitse pilkun käyttöä, en suomen enkä saksan kielessä.

Donnerstag, 10. Januar 2019

Tammikuu Saksassa ja jupinaa kuntosalilta

Aikamoinen ero on tammikuulla Kölnissä ja tammikuulla Baijerissa.


Ensi viikolla pääsemme juhlimaan ystävämme synttäreitä Baijerissa ja saan taas etsiä sitä varten komerosta viimeksi Lapissa käyttämäni vaatteet. Mikä onni, että varasimme jo kauan sitten junaliput emmekä joudu nyt törppöilemään autolla Baijerin kinoksiin vaan saamme - jos Luoja suo ja Deutsche Bahn ei peru taas junia - istua junassa ja lukea ja olla jo 4,5 tunnissa perillä, mitä ei autolla ikinä voi.

Olen yrittänyt pitkään käydä suhtkoht säännöllisesti kuntosalilla ja siellä tehdään silloin tällöin kontrollitreenit. Tosin ohjaajat muutenkin ohikulkiessaan katsovat ja huomauttavat, jos tekee jotain väärin. Eilen oli pitkästä aikaa kontrolli.



 Salilla on yksi valmentaja, jota en jostain syystä ole koskaan pitänyt sympaattisena, vaikka en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä eikä hän ole tehnyt minulle koskaan mitään pahaa.  Eilen tullessani sisään näin ensimmäisenä hänet ja kiroilin itsekseni, että pitääkö olla niin huono onni ja pitihän olla, olin tämän tyypin uhri. Ilmeisesti hän oli nähnyt, että olin viime vuonna pari kuukautta vapautettu maksuista, kun en selkäleikkauksen takia saanut treenata. Siksi tyyppi kysyi ensimmäisenä, miten on selkävaivat. Sanoin, että selkävaivat loppuivat 22.01.2018 kun heräsin leikkauksesta. Sitten siirryttiin ensimmäiseen laitteeseen, jossa olen käyttänyt asentoa 1 ja se on toiminut hyvin ja sen on moni muu valmentaja vahvistanut. Nyt sitten pitäisi kuulemma muuttaa kakkoseksi. Kun kysyin, miksi ihmeessä, hän vastasi, että selkäkipujeni takia. Mutta kun minulla ei ole minkäänlaista selkäkipua, kivut loppui leikkaukseen. Hänen mukaan minulla on ollut pitkään, vuosikausia selkäkipuja ja ilmeisesti leikkauskaan ei toiminut eli niitä kipuja on edelleen. Kun kysyin, mistä hän sen tietää, hän sanoi, että hän kyllä tietää. Tietää näköjään enemmän kuin itse koskaan olen tiennyt. Seuraavassa laitteessa hän päätti laskea painoa 78 punnasta 60 puntaan eli aikamoinen lasku, on kuulemma parempi niin. Normaalisti yhtä liikettä tehdään kaksi minuuttia ja jos jaksaa kauemmin, nostetaan painoa. No joo, minä aloin sitten tehdä sitä 60 puntaa ja tein ja tein ja olisin voinut jatkaa vaikka puoli tuntia ja kun kysyin, miksi pitää olla niin vähän painoa, jos kerran pystyn tekemään 15 kertaa sen kaksi minuuttia, hän sanoi armollisesti, että voin ensi kerran nostaa painoa kokonaisella KAHDELLA punnalla. Ei ymmärrä. Kahdessa seuraavassa laitteessa, jossa molemmissa oli viime kerralla sattumalta toinen ohjaaja kävellyt ohi ja kehunut, miten hienosti osaan sen, tein tyypin mielestä kaiken väärin. Huvitti muuten, miten paljon agressiot saa aikaan, sillä olisin nyt pystynyt varmaan vaikka mihin painoihin, kun inhosin sitä tyyppiä niin. Oliskohan ollut parempi, jos olisin heti sen ensimmäisen selkäkipukeskustelun jälkeen sanonut, että meillä ei taida kemiat toimia ja jättänyt koko homman? Aion kyllä ensi kerralla jutella jonkun muun ohjaajan kanssa ja jos varaan kontrollitreenin, sanon, että tämä herra ei tule kysymykseen.


Sonntag, 6. Januar 2019

Viikonlopun ohjelmaa

Perjantaina:
Hammashoito
Illallinen kummipojan luona

Lauantaina:
ruokaostoksilla
takkatulta



laiskottelua ja hyvää lukemista 

Pitkästä aikaa levysoitin päällä ja ihanaa Klaus Hoffmannia, joka on laulanut paljon sekä omia sävellyksiään että  Jacques Brelin lauluja saksaksi.♥


Illalla syömässä kavereiden kanssa ja sen jälkeen leffassa katsomassa japanilaista Shoplifters,

Sunnuntaina:
Päivällä isoissa synttärijuhlissa, joissa onnistuimme pääsemään kivojen ihmisten pöytään ja viihdyimme pitkään, yleensä en pidä isoista bileistä. Päivänsankari on karnevaaliyhdistyksessä ja sieltä tuli musiikki- ja tanssiryhmä esiintymään. Perinteisillä karnevaaliseuroilla on täällä Napoleonin ajan vaatteet, Napoleonhan valloitti Kölnin 1794 ja niitä peruja Kölnin kielessä on paljon ranskalaisia sanoja, esim. sana "Fissematenten", joka tarkoittaa tyhmyyttä. Sanotaan, että nimitys johtuu ranskan kielen sanonnasta "visit ma tente" eli tule katsomaan telttaani  eli siis Napoleonin sotilaat houkuttelivat kölniläistyttöjä telttaansa ja äidit sanoivat tyttärilleen "älä tee mitään Fissematenten".



Nyt en tarvitse enempää ohjelmaa, illalla laitamme kintut pystyyn ja katsomme Tatort-dekkaria, jota kehuivat äsken radiossa. Kinttujen pystyyn laittamisesta muistuu mieleen tämä Allumiehen jumppaliike tältä aamulta. Yläreiden lihaksen venytykseen pitää roikuttaa jalkaa alas ja meillä ei ole mitään muuta tarpeeksi korkeaa paikkaa kuin ruokapöytä. Käyhän se noinkin.




Mittwoch, 2. Januar 2019

Vuosi vanha

Isäni lauloi lapsuudessani joka uudenvuodenaattoiltana kotikaupungin torilla mieskuoron kanssa Vuosi vanha vaipui hautaan ja sitten ihmeteltiin ja ihasteltiin kaupungin järjestämää ilotulitusta. Ajat ovat muuttuneet, sillä nykyään en pidä lainkaan ilotulituksista, en ainakaan niistä, joita joka mattimeikäläinen yrittää järjestää ja ammuskelee koko aattoillan enemmän tai vähemmän epäonnistuneita ja kovaäänisiä raketteja ilmaan. Roskat jätetään sitten ampumapaikalle muiden kerättäväksi. Eilen sauvakävelyllä näin, että jotkut olivat sentään keränneet stadionilla roskansa kasaan, mutta useimmat olivat jättäneet keräämättä ja niitä raketinjätteitä olikin sitten ihan kaikkialla. Kaikista pahinta on kuitenkin rakettien ampumisesta aiheutuva ilman saastuminen. Yhdessä illassa päästetään yhtä paljon pienhiukkasia kuin KAIKKI Saksan henkilö- ja kuorma-autot aiheuttavat kahdessa kuukaudessa. Dieselsaasteista puhutaan kovasti ja dieselin käyttöä rajoitetaan, tänään mm. Stuttgartissa ei saa ajaa enää dieselautolla keskustaan, mutta kukaan ei kiellä tuota mieletöntä ja paljon maksavaa hulluttelua uutena vuotena.


Mieluummin istuisin Lapissa ja katselisin ikkunasta tätä maisemaa.



Aattoiltana olimme Philharmoniassa kuulemassa sinfoniaorkesteria Jukka-Pekka Sarasteen johdolla. Voi taivas miten ihana konsertti, Saraste sai seisovat aplodit ja kaupunkilaiset ovat surullisia, kun hän jättää orkesterin melkein kymmenen vuoden jälkeen. Palatessamme konsertista asemalle jouduin kaksi kertaa näyttämään käsilaukkuni, epäilivät jokaista rakettien kuljetuksesta.

Muuten olimme hyvällä tuulella hienon konsertin jälkeen ja söimme kotona Jamie Oliverin Egg Benedict, tosin kinkun sijaan käytimme savulohta. Kokeilumielessä laitoin myös pienen annoksen blinipannukakkua ja sepä oli hyvää myös eli pääsee isompana annoksena joskus vieraille tarjottavaksi. Illalla olimme jostain syystä niin väsyneitä ja niin aikaisin nukkumassa, että emme juuri kuulleet ulkoa ampumisia.



Eilen kutsuimme naapuripariskunnan uudenvuodenkahville ja kuohuvalle. Olin komentanut sauvakävelylle lähtiessäni Allumiehen paistamaan Britakakun pohjan ja antanut hänelle reseptin, josta tapani mukaan unohdin jotain pois, tällä kertaa jauhot, mutta eipä hätä, mies oli etsinyt netistä  sen reseptin ja osasi laittaa täysin oikean annoksen jauhoja.



Piparirasioista löytyi vielä pieniä piparisydämiä ja laitoin niitä koristeeksi Britan päälle. Muuten alkavat nuo nurkan piparirasiat olla jo aika lailla tyhjiä.


Hyvää uutta vuotta! Olkaamme kaikki kiitollisia Donaldille, että saamme kokea tämän vuoden.


source: FB/Katrin Bauernfeind

Sonntag, 30. Dezember 2018

Joulu Suomessa

Ihana kummipoikamme kutsui meidät jo toista kertaa joulun viettoon Lappiin ja onneksi lähdimme, vaikka vähän epäilin miten tuo kämppäkaveri selviää polvivammansa kanssa. Selkäleikkauksen takia hän ei saanut kantaa mitään, mutta siitäkin selvittiin, kun meillä oli vain yksi matkalaukku, jota minä kannoin tai siis vedin lumessa perässäni.
Matka alkoi pienellä stressillä, kun Helsingin lentokentän pitkissä ja jyrkissä rullaportaissa takana olevan miehen kova matkalaukku karkasi yhtäkkiä alas meitä kohti ja paiskaantui liukuportaita alas milloin vasemmalle milloin oikealle, aina vain vauhtia lisäten ja olin aivan varma, että se osuu meihin, kun sen kulkua ei voinut millään arvata ja tietää millä reunalla seistä, mutta onneksi siinä välissä oli vielä yksi fiksu mies, joka reagoi oikein ja sai laukun kiinni. Siinä olisi voinut käydä pahastikin.
Ensimmäinen päivä oli annettu sukulaisille ja kävimme mm. komeassa Oodissa, todella näkemisen arvoinen paikka ja jännä arkkitehtuuri. Vaikka mukana oli todella vilkkaat ja äänekkäät pikkupojat, heidän huutoaan ei kuulunut kaikkialle eli akustiikka on tehty oikein. 


Tuomaan markkinoillekin  menimme, polvivammainen Allumies kulki ratikalla, me muut kävelimme. Pojat halusivat välttämättä karuselliin ja siinä sitten värjöteltiin kovassa viimassa ennenkuin tuli heidän vuoronsa. Jonolaisia viihdyttämässä oli mm. Elsa.



Jäätyneitä käsiä voi hyvin lämmittää Kappelin glögillä ja sieltä on aina kauniit näköalat ulos.


Seuraavana aamuna olikin sitten jo aika lentää Kittilään, täpötäydellä Finnairin koneella, jossa oli paljon erimaalaisia turisteja. Kummipoika oli kentällä vastassa ja pääsimme helposti mökille. Tai mökki on vähän väärä nimitys tuolla 250 neliön luksustalolle, jossa oli hyvin tilaa meille kahdeksalle aikuiselle ja kolmelle lapselle (3,3 ja 8v).


Talo oli aivan lähellä Iglu-hotellia ja kävimme vähän kurkkimassa. En taida olla valmis maksamaan 600 euroa yhdestä pienestä huoneesta, varsinkin kun ei ole varma näkyykö revontulia. Me emme esim. nähneet taaskaan niitä.


Päivistelin kaiket päivät noita muuttuvia värejä, milloin tummemman, milloin vaaleamman sinistä ja sitten pastellivärejä, uskomattoman kaunista.



Keittiön ikkunasta näkyi yksi laskettelurinne.


Tämä näkymä olohuoneesta on kuin taulu.



Joskus ikkuna oli näinkin värikäs, kun siihen heijastui sisältä lamppuja ja takkatuli, jota poltettiin joka päivä.




Kävimme lasten kanssa katsomassa poroja ja kelkkailemassa ja jotkut aikuisista hiihtivät, laskettelivat, lumilautailijat. 3v tyttö lumilautaili, mutta samanikäinen serkkupoika ei ollut kiinnostunut. Kun setä ehdotti, että jospa lainattaisi lauta, jonka päällä  hän voisi seistä, hänellä oli oitis syy miksi se ei käy: "ei kiitos, katkaisin jalkani kun törmäsin autoon, se on tosta poikki" (näytti kohtaa polven alapuolelta). Äitinsä epäili, että Pekka Töpöhännässä olisi ollut joku tuollainen tapaus, kun ihmettelin, mistä kaveri keksi niin nopeasti hyvän syyn olla hiihtämättä, cute♥, kolmevuotiaat on ihania.



Joulukuusikin meillä oli, tässä sitä koristellaan.


Ja tietenkin meillä oli myös oikea joulupukki, joka tuli oikein poron kanssa eikä vaan minkä tahansa poron vaan valkoisen poron kanssa.


Oli kyllä niin hieno joulu kuin olla ja voi, kaunis asunto, hyvää ruokaa, meille tärkeitä ihmisiä, söpöjä lapsia ja Lapin lumoa, Jos en ennen niin ainakin nyt ymmärrän sen Lapin kuumeen.

Last but  no least: meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus käväistä blogiystävä Helenan loma-asunnolla. Saimme kummipojan Volvon lainaksi ja hurauttelimme 40 km lumista tietä tai ei sitä kyllä hurauttelemiseksi voi sanoa, kun itse pidin koko ajan kauhukahvasta kiinni, kun pelkään niin talviajoa, mutta mies ei ollut moksiskaan hommasta ja navigaattori neuvoi tien. Kiitos Helena, oli kiva käydä ja kiitos herkullisesta ruoasta.
Tässä kuvakaappaus Helenan paratiisista, takana Pallastunturi.


Montag, 24. Dezember 2018