Kolme päivää Saarlandissa

 Saarland on Saksan pienin osavaltio ja on ollut kaivosalueena pitkään riitakapula Saksan ja Ranskan välillä. Tuskin sinne olisi tullut lähdettyä pikkulomalle, jos ei olisi koronaa ja olisi ollut helppoa ja vaaratonta lähteä vaikkapa Etelä-Tiroliin, mutta emme nyt rajoitusten takia halunneet ylitellä useamman maan rajaa ja keksimme piipahtaa Saarlandiin ja sepä kannatti. Tosin matka- ja majoitusrajotuksia piti pelätä jo Saksan sisälläkin, mutta ei nyt onneksi tullut esteitä.

Allumies löytää aina parhaat majapaikat ja buukkasi kolmeksi yöksi Saarlouisin kaupungista tosi kivan hotellin. 

Maisema ei tietenkään ollut samaa liigaa kuin Etelä-Tirolin alppimaisema, mutta nautin aamulla silmäni avatessa tästä näkymästä.

Aamiainen tarjottiin hygieniamääräykset huomioiden ja siinä oli käytetty pieniä kannellisia weck-laseja.

Herkullinen pehmeä kananmuna pysyi lämpimänä myssyn alla.

Ensimmäisenä päivänä kiertelimme vähän Saarlouisin kaupunkia ja kekkasimme taidegallerian, jossa oli Robert Capan valokuvanäyttely.  Minulle tunnetuin hänen kuvistaan on Picasso ja Fraicoise Gilot auringonvarjon kanssa rannalla. Kaikki näyttelyn kuvat olivat mieleenjääviä, mutta yksi niistä jäi nyt erityisesti mieleen. Kuvassa on kaljuksi ajeltu ranskalaisnainen vauva sylissään, vauvan isä saksalainen. Luin joku aika sitten Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa, jossa suomalaiset naiset lähtevät 1945 vankileiriltä Norjasta kotiin Suomeen ja siinä käsitellään samaa teemaa, jotenkin se kuva kolahti.

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa 1800-luvun loppupuolella perustettu Völklingenin rautaaruukki, joka kuuluu Unescon maailmanperintöihin. En ole välttämättä kamalan kiinnostunut rautateollisuudesta, mutta paikka oli kyllä mielenkiintoitoinen. Siellä tunsi itsensä aivan lilliputiksi, kun näki ne valtavat masuunit. Hurjissa oloissa ovat siellä työmiehet tehneet raskasta työtä.

Kuvassa Allumies heiluttaa korkealta masuunin päältä, itse en halunnut kiivetä kypärä päässä epämukavia portaita ylös.

Kuvassa kaivosmiehen kaappi

Raskasta ja terveydelle vaarallista on ollut kaivosmiehen elämä. Skandaalejakin on ollut vaikka kuinka, pakkotyöläisiä jne.

Teollisuuden lisäksi löytyy Saarlandista myös luontoa. Saar-joki kiemurtelee ja tekee mutkan, jotka kutsutaan nimellä Saarschleife eli silmukka.  Ylös kukkulalle on rakennettu torni, josta voi ihailla maisemia. Sinne päästiin tree top walkia pitkin.

Ei tietenkään missään paikkaa, josta ei löytyisi jonkun huolimattoman kanssaihmisen koronamaskia.

Komeat oli maisemat, aurinko vaan paistoi väärästä suunnasta enkä saanut oikein hyvää kuvaa.

Tuolta näköalapaikalta kapusimme noin 1,5 tunnissa alas joen rantaan.

Joen rannasta näkyi ylhäällä oleva näkötorni ja siitäpä olikin sitten aikamoinen kiipeäminen ylös kapeaa irtokivistä serpentiinipolkua, vieressä jyrkkä rotko, mutta kunnialla selvittiin.

Ajelimme sitten Mettlachin pikkukaupunkiin, joka on Villeroy & Bochin pääpaikka. Hienolla paikalla se pääkonttori sijaitsee, tässä heidän maisemansa.

Keikka oli todella onnistunut, saimme kulttuuria, luontoa, hyvää ruokaa ja kaiken kukkuraksi ehdimme vielä pariin tehtaanmyymälään tekemään muutaman löydön. Monet tuttavat ihmettelivät, miten joku voi lähteä Saarlandiin, mutta me olimme enemmän kuin tyytyväisiä. Nyt sitten odotetaan ja ihmetellään koronan kehitystä. Pormestari sanoi, että kello on viittä vaille 12 kuten saksalainen sanoo ja se tarkoittaa, että tilanne on kriittinen ja lockdown ei ole kaukana. Aldista sai ostaa enää yhden paikkauksen vessapaperia, ihmiset ovat ilmeisesti alkaneet hamstraamaan. Pysykää terveenä!

Kattaus herroille

 

 Olimme viikonloppuna kuuden porukalla syömässä kivassa paikassa vajaa 50km  kotoa. Yövyimme myös siellä, sillä kukaan ei halunnut jättää hyvät viinit kokeilematta ja ajaa yömyöhällä takaisin kotiin. Ennen kaikki oli iisiä ja itsestäänselvää, mutta näinä ihmeellisinä aikoina täytyy miettiä kuinka monta ihmistä saa olla yhdessä ja saako yöpyä vieraassa osavaltiossa, kun itse asuu koronahotspotissa toisessa osavaltiossa. Viime viikolla kaikki vielä onnistui, nyt ollaan muuttamassa määräyksiä.
Oli kiva viettää laatuaikaa ystävien kanssa ja herkutella. Yksi ravintolan herkuista on tuossa kuvassa, kala- ja liharuoan välissä tarjottu ns. Herrengedeck. Herrengedeck tarkoittaa suoraan käännettynä kattausta herroille, sellaiseksi kutsutaan usein esim. olutta ja snapsia, mikä on yleinen miesten tilaus. Tämän Herrengedeckin saimme myös me naiset. Valitettavasti kuvasta puuttuu kattauksen toinen juju, se oli konjakkilasissa tarjottu häränhäntäliemi, joka siis tarjoiltiin tuon "sikarin" kanssa. Sikari koostui filotaikinaan laitetusta suussasulavasta häränhäntäpalasta, "tuhkana" toimi maustesekoitus. Enpä ole ennen saanut noin kreatiivista ja herkullista ruokaa.

Mitä yhteistä on kipsijalalla ja koronalla?

Vuosia sitten jalkani oli kipsissä, oli tylsä ja sateinen syksy, Allumies pitkät päivät töissä ja kaikki muutkin kaverit töissä ja minä yksin kotona, kaikki oli tylsää, kunnes sitten keksin, että shopping voisi olla vaihtoehto ja niinpä aloitin tilaamaan vaikka mitä. Se aika on edelleenkin kaikkien muistissa ja usein kaverit kysyy, onko tuokin se, jonka tilasit silloin, kun jalka oli kipsissä. Siinä tuli tilattua kahvikalusto, kallis lompakko, vaatteita, Käthe Kruse-nukke ja vaikka mitä.
Ilmeisesti nyt on vähän samanlainen tilanne, kun ei voi matkustaa juuri minnekään, ulkona satelee eikä tee mieli ajella pyörällä eikä koronatilanteen takia oikein haluta lähteä keskikaupungille ihmisruuhkiin. Kaupassa käydään pääasiassa ruokaostoksilla. Siis hyvä tilaisuus tilailla taas jotain, onhan siinä vähän vaihtelua, kun silloin tällöin soi ovikello ja postipoika on laittanut paketin oven eteen. 

 Kun illat pimenevät, on aika sytytellä kynttilöitä ja se käy helposti tällaisen sytkärin kanssa, jonka voi ladata USB:n kautta, se ei tarvitse kaasua, joka ennen oli ainakin silloin, jos oli talossa vieraita, aivan taatusti loppunut. Nyt käytetään sytyttämiseen valokaarta, joka on mennyt fysiikan tunnilla kyllä täysin ohitseni, olin varmaan silloin(kin) sairaana.

 Design-juttuja myyvä firma tarjosi alennusta puutarhakamoista ja lähetyksen ilman postikuluja. Kun me tämän karmean kuuman kesän aikana pompimme pihassa edestakaisin markiisin ja auringonvarjon alle ja silti oli varjottomia paikkoja, päätimme ottaa ensi kesänä toisenkin varjon käyttöön. Varjo on meillä jo, mutta siitä puuttuu jalka, sellainen jalka, jota on helppo siirtää paikasta toiseen. Sellainen löytyi ystäväni Erikan avulla, jalka, johon voi istuttaa kasveja, wow, voin kuvitella miten kiva siitä tulee ensi kesänä.

Silmiin osui Kalevala Korun mainos korvakoruista ja tilasin itselleni kaulaketjun ja rannerenkaan lisäksi Vanamot. Kalevala Korusta saa aina loistavaa palvelua, olen joskus korjauttanut siellä jotain ja he hoitavat kaiken hienosti ja lähettävät nopeasti ulkomaillekin.

 

Tänään tuli paketti Suomikaupasta ja toi leipää, jota himoitsen ja kämppäkaveri saa Pätkistä, kun siitä niin tykkää ja Mariannea täytyy aina olla varalla. Olen varmaan koko ikäni käyttänyt Spice Islands'in sitruunapippuria keitetyn kananmunan päällä ja nyt sitä ei saa mistään, liekö firma mennyt konkurssiin. Kokeeksi tilasin Meiran sitruunapippuria, toivottavasti se toimii, Saksasta en ole löytänyt hyvää vastiketta.

Koronasta kun mainitsin tuossa ylempänä, tein Nobel-palkinnon ansainneen keksinnön. Täällä pitää ihan joka baarissa ja ravintolassa kirjoittaa kontaktitiedot kaavakkeeseen ja nyt keksin, että meillä on iso pino eri organisaatoiden lähettämiä osoitelappujtarroja, jotkut tulee paikasta, joita olemme avustaneet, monet yrittää sitä kautta löytää ihmisiä, jotka tukisivat toimintaa. Siinä on WWF, SOS lapsikylät, Lääkärit ilman rajoja jne. Nyt laitoin siihen lompakkoon, jonka kipsijalkaisena tilasin, osoitetarroja ja on helppo liimata tarra kaavakkeeseen, se on selvä ja helppo lukea.

Tämä uusi blogger tekee kiusaa, jätti nytkin pari valokuvaa pois, en ala.

Vähän tylsää

 Elämä on tuntunut viime aikoina vähän tylsältä, kun ei ole mitään oikeita lomamatkoja tehty ja on tavattu vähemmän ihmisiä kuin ei-korona-aikana enkä ole uskaltanut käydä kuntosalilla eivätkä kulttuuritapahtumat ole vielä lähteneet kunnolla käyntiin. Philharmoniassa pohditaan edelleen sopivaa istumajärjestystä ja ensimmäinen konsertti on meille vasta ensi kuussa. Elokuviin sentään uskalsimme viime lauantaina mennä, iltapäivänäytökseen, jossa on aina vähän ihmisiä ja niin oli onneksi nytkin, varmaan alle 20 henkeä eli oli helppo pitää välimatkaa muihin. Olimme katsomassa Mika Kaurismäen Mestari Cheng.  Jos ette ole nähneet, niin menkääpä katsomaan, siinä on kaikkea mitä hyvässä elokuvassa tarvitaan.

Vaihdoin WhatsAppin profiilikuvani tällaiseen, muistuttamaan niitä joitakin maskinvihaajia kuten esim. Ranskan serkkua, joka on kerran sanonut että ei , niin se on sitten aina ei. Madame on sanonut, ettei tule Saksaan, koska täällä on maskipakko ja hauska tarkkailla miten kauan hän pitää lupauksensa, yleensä hän pitää ne ikuisesti. Wat mutt, dat mutt = was muss, das muss eli se on pakko, kun on pakko.

Sisustustakin piti vähän muuttaa, kun jouduin keksimään hengityslaitteelleni jonkun säilytyssysteemin. Ikeasta löytyi kätevä vaunu, jota on helppo siirtää vaikka huoneesta toiseen. Harjoittelen nyt hapensaantia ja kas vaan, se onnistuu aika hyvin, happimaski vaan nenään ja ilma alkaa virrata enkä enää unohda hengittää öisin.

Ruuanlaittokin välillä kyllästyttää ja tänään päätimme päästä helpolla ja syödä shushia supermarketista ja se olikin ihan syötävää.

Syksy se on nyt meilläkin ja vettä on satanut mukavasti, luonto kiittää.

Huomenna meillä on pyhäpäivä eli Saksan yhdistymisen muistopäivä ja hollantilaisten rajakaupunkien pormestarit anoo ja pyytelee, että saksalaiset pysyisivät kotona eivätkä ryntäisi Hollannin puolelle ostoksille, sillä siellä on tavallinen lauantai.

 

Piipahdettiin Ranskan puolelle

Olimme pikalomalla kaksi päivää lempihotellissamme Pfalzin maakunnassa ja kun oltiin niin lähellä Ranskan rajaa, piipahdimme Elsassin puolelle ostoksille. Kun saksalaisfirma Lidl ei kotimaassaan myy herkullista tummaa Fleur de sel'illä maustettua suklaata, se pitää käydä ostamassa ulkomailla. Käteen osui myös 500 gramman lasi Dijon-sinappia hintaa 99 centtiä. Suklaata lähti mukaan 10 levyä.

Olemme usein käyneet Wissembourgissa, mutta näin kesällä se näytti paljon kivemmalta kuin talviaikaan.

Pfalzin puolella pyöräillessä ei tullut otettua valokuvia paitsi tämän sipulipellon ja takana siintävät Pfälzerwaldin vuoret halusin ikuistaa. Luonnossa näky oli tosin paljon hienompi kuin tässä kännykuvassa.

Koronaa, kukkia ja linnunpelättimiä

 Naapurin abityttö oli kavereidensa kanssa pari päivää Hollannissa ja kuinka ollakaan, Hollannista tuli kriittinen maa ja tyttö joutui paluumatkalla rautatieasemalla koronatestiin ja sai määräyksen pysyä kotona karanteenissa kunnes tulos tulee. Me lähdemme pariksi päiväksi Pfalziin ja tarkoitus olisi käydä Ranskan puolella supermarketista, toivottovasti onnistuu ilman karanteenia.
Meillä on edelleen aivan mahtava kesäilma, ei niin tukahduttavaa hellettä kuin pitkään oli vaan oikein kivoja kesäpäiviä. Spontaanisti keksivät tässä lähinaapurit, että olis kiva pitää jonkunlainen get together, jokainen tuo jotain syötävää tai juotavaa mukanaan, kaikilla omat lautaset ja ottimet ja etäisyyttä pidetään, samoin maskia. Leivoin tarkoitukseen aamulla Kotilieden chorizopiirakan ja juuri kun olin saanut sen uuniin, näin lehdessä uutisen, että yleisillä paikoilla ei saa tavata kuin 10 henkilöä tai sitten kahden talouden porukat. Jotkut naapureista haluaa kaikesta huolimatta tavata, yksi lääkäripariskunta ei missään tapauksessa uskalla riskeerata mitään ja samaa mieltä olemme mekin, koronatapaukset kun ovat lisääntyneet kovasti. Yksi meidän tuttavaperhe on karanteenissa, kun tytär altistui koulussa. Saa nähdä miten paljon naapureita nyt sitten uskaltautuu tuohon pihalle.

Eilen olimme kavereiden luona syömässä ja vein heille tällaisen kukkakimpun. Ei ollut mielestäni turhan kallis, maksoi 15 euroa.

Itselleni ei tarvinnu ostaa mitään, kun pihasta löytyy hortensoita.

Tarjosin pitkästä aikaa aperitiivin seuraksi tacosipsejä ja lautasella oli ensin guacamolea, tacomausteella maustettua ranskankermaa, raastettua cheddarjuusto ja tomaattipalasia ja ruohosipulia.

Naapurin halkokasasta ilmestyi siili, mutta juoksi pian takaisin ja pani päänsä piiloon. En voi kuin ihmetellä mistä siili on päässy tänne.

Pyörälenkillä tuli vastaan hauskoja linnunpelättimiä.

 

 

Unen etsintää ja hellepäiviä

 Meillä Saksassa on ollut jo pitempään toiminnassa koronavilkku, mutta emme ole (onneksi) saaneet huonoa viestiä siihen, mutta hyvä viesti tuli puhelimeeni jokin aika sitten. Olimme pyöräporukan kanssa kahvilla ja Allumies maksoi laskun. Useimmiten pankkikorttia vaan vilautetaan koneelle,  mutta jostain syystä kahvilassa heidän piti työntää se koneen sisään ja siinä hässäkässä mies ei ollutkaan saanut korttia takaisin käteen. Kun olimme jo parkkipaikalla ja istahdimme juuri autoon, kännykkäni soi ja kahvilasta soitettiin, että heille unohtui herra Allumiehen pankkikortti. Ja mistäs he tiesivät puhelinnumeroni? Aivan jokaisessa ravintolassa, kahvilassa, jäätelöbaarissa täytyy aina täyttää kaavake, jossa annetaan henkilö- ja kontaktitiedot ja minun nimi ja kännynumero oli meidän porukan kaavakkeessa ensimmäisenä ja meidät saatiin heti kiinni. Onhan täällä sellaisia covidiootteja, jotka kirjoittavat nimekseen Aku Ankka ja antavat väärän numeron, mutta me kyllä annamme oikeat tiedot ja hyödyimme nyt siitä. Muuten olisimme saattaneet ajaa 100km ja sitten vasta huomata, että pankkikortti on hävinnyt.

 Olin pari yötä unilabrassa, laittoivat kaikenmaailman piuhat taas hiuksiin, kasvoihin ja ihan joka paikkaan ja testailivat reaktiokykyä, josta selvisin kolme kertaa sellaisella tuloksella, että olen 25v. Ihan fiksu paikka se oli, kiva huone ja hyvä aamukahvi ja sämpylä ja mukava henkilökunta.

 

Nyt sitten harjoittelen unimaskin käyttöä yöllä. Mikä sattuma, että nyt käytetään sitten päivin ja öin maskia, ei tarvitse koskaan huulipunaa. 

Huomasimme pari päivää sitten, että meillä oli terassilla hiirulainen ja kun en tykkää hiiristä, etsimme autotallin hyllyltä  taas vanhan supercatin. Olemme ennen käyttäneet supercatin omaa "kieltä", jossa on joku hajuaine, joka houkuttelee hiiren, mutta nyt joku kertoi, että hiiret eivät välitä juustosta tai supercatin aineesta niin paljon kuin Nutellasta ja se on totta, kaksi hiirulaista tuli heti nutellalle. Suosittelen.

Kesähelteet tulivat takaisin ja mikäpä siinä, varsinkin yöt eivät ole enää trooppisia eli sen puolesta saa nukuttua.

 

Ehkäpä loput tomaatit ja oliivitkin ehtivät vielä kypsyä.