Taas pyörän selkään

Tänään pakataan

ja huomenna lähdetään autolla kohti Baijeria ja tämänvuotista pyörämatkaa. Kaksi asiaa on nyt eri lailla kun edellisillä pyörämatkoilla: Baijerissa on ilmeisesti kylmää ja sateista, jopa lunta ennustettu ja olen t-paitojen asemasta pakannut pitkähihaisia paitoja ja villasukkia ja last but not least tietenkin sadevaatteita. Toinen asia on, että emme sähköautoaikakaudella pysty ajamaan tuosta noin vain 900 km yhdellä tankilla vaan joudumme lataamaan autoa ja siksi ajammekin iisisti vain 350 km ja yövymme matkalla söpössä tutussa Schwäbisch Hallissa. Katos vaan, siitähän onkin jo 10v kun olimme siellä. Tämä on parasta blogissa, että täältä löytyy helposti vanhoja muistoja. Ehkä ehdimme taas moikkaamaan madonnaakin.

Ja ehkä Garmisch-Partenkirchenissä on tarpeeksi lunta ja laskettelemme pyörällä hyppymäkeä alas, ei tarvi polkea. Pitäkää peukkuja, että selviän kunnialla.

Torstain kulttuuri

 Kuumana päivänä on kiva mennä ilmastoituun museoon ja me lähdimmekin Museum Ludwigiin, jossa oli kuuluisan kölniläisen valokuvaajan Chargesheimerin valokuvanäyttely, pääasiassa mustavalkoisia kuvia 1950-luvulta, loistavia kuvia Kölnistä.

Museon kattoterassilta on hienot näkymät

Sattumalta löytyi Reinin rannalta kiva ruokapaikkakin, alkupala oli blinejä vuohenjuuston ja mm. karviaisten kanssa, nam nam ja pääruokana Tafelspitz, nam nam.

La vita e bella🎶

Sustainability, mitä se on suomeksi?

 Sustainability - avoidance of the depletion of natural resources in order to maintain an ecological balance.

 Meillä käytetään aurinkosähköä, sen pitäisi riittää ainakin 10 kk vuodesta sekä auton lataamiseen että taloussähköön.

Sadevettä keräämme tynnyriin, sillä kastelemme kukat.

Eilen kuulin serkulta, että nyt voi viedä pahvilaatikotkin uusiokäyttöön. Nykyäänhän ihmiset ostavat paljon netin kautta ja esim. meidän naapuripariskunnalle tulee keskimäärin kaksi pakettia päivässä, heillä on jopa talon edessä paketteja varten iso postilaatikko, jonne pakettiposti jättää paketit, täällähän ne kannetaan vielä kotiin. He saattavat tilata vaikka kilon jauhoja tai hammastahnaa netin kautta. Itsekin toki tilaamme netistä, mutta ei nyt ihan sellaista mitä lähikaupasta saa, mutta jonkun verran paketteja tulee ja niiden mukana paljon pahvia, jota sitten joutuu pilkkomaan paperiroskikseen. Nyt on olemassa sovellus, josta voi katsoa lähimmän repacket-liikkeen ja sinne voi viedä pahvilaatikot uusiokäyttöön, niitä ei tarvitse edes taitella pienemmäksi. Serkku asuu kuuden asunnon talossa ja porukat vievät autotalliin laatikot ja hän heittää ne autoonsa ja vie repacketille. Tuskin nuo meidän naapurit ovat halukkaita samaan, he ajavat jopa autolla 750 m leipomoon, sustainability on heille vieras sana jopa saksankielisenä (=Nachhaltigkeit).

Ikoninikin korjautin enkä ostanut uutta, hah hah, hyvä vitsi. Se on siis restauroitu, näkeehän siitä tarkka silmä, että on ollut halki, mutta hyvä noinkin. 

Rivitalon omistajan iloja ja tippiasiaa

Alkukesä oli aika sateinen ja on todella haitannut maanviljelystä ja sato tulee olemaan kehno, esim. vehnää ei ole 30 vuoteen tullut näin vähän,  mutta toinen puolisko on ollut muutamasta pahasta hellepäivästä huolimatta hyvä kesä, on voitu istua varjossa lukemassa  tai kestitä illalla vieraita terassilla ja nauttia rehevistä kasveista, jotka kiittävät alkukesän sateista.

Pihassa oli tosi kivaa kunnes naapurit tällä viikolla saivat terassilleen lasikaton ja uuden markiisin. Asumme rivitalossa ja naapuri on siis lähellä,  aivan rajalle ei saa rakentaa, mutta nyt kävi niin, että tyypit olivat tilanneet konstruktion niin, että se on vain 12cm meidän rajasta ja kauhulla seurasimme tilannetta. Tuo kaunis päätykappale on siis meille päin ja kun istun ulkona aamulehden kanssa, voin aina välillä ihailla sitä.

Tässä lopullinen tulos

Meillä on itsellä lasikatto ja se on täysin eri maata ja tarpeeksi kaukana rajasta. Nyt tässä ihmetellään tuota naapurin systeemiä, mm. emme tajua minne sadevesi johdatetaan ja vähän pelkäämme, että se tulee roiskumaan meidän terassille. Nyt tässä odotellaan, että sataisi ja näkisimme miten systeemi toimii tai pahimmassa tapauksessa ei toimi. Onneksi tykkäämme kovasti naapureistamme, itse asiassa he ovat hyviä ystäviä, muuten tulisi vielä pahempi olo.

Työmiehet puhuivat huonoa saksaa, olivat ilmeisesti itäeurooppalaisia (diletantteja). Kun tuli aika poistaa vanha markiisi, kaverit sanoivat, että asia ei kuulu heille, he poistavat sen vain jos saavat tarpeeksi tippiä ja tästä juttelin sitten suomalaisen ystäväni kanssa, joka ei voinut tajuta, että täällä ”joutuu” aina antamaan juomarahaa. Se ei ole niin organisoitu juttu kuin nyt esim. Kanadassa oli, jossa sai laskun maksulaitteeseen ja siinä oli tarjolla 10, 15 tai 20% ja joku niistä piti valita, siellä tippi ”kuuluu” tarjoilijan palkkaan. Täällä annetaan tippiä kampaajalle, kosmetologille ja työmiehille, jotka tulevat taloon , ja me olemme maksaneet tänä vuonna aurinkopaneelien laittajille, kivetyksen tekijöille, putkimiehelle, yhteensä ehkä 400€.  Ravintolassa annetaan yleensä noin 10% ja se on tarjoilijalle verotonta kun se annetaan  Olen aina inhonnut tippisysteemiä, mutta jos ei anna mitään, tuntee itsensä kitupiikiksi ja kuka nyt sellainen tahtoo olla. Ravintolassa annetaan tarjoilijalle 5- 10% ja se on verovapaata, jos ja kun tarjoilijan ja asiakkaan välille on syntynyt henkilökohtainen ”suhde” ja asiakas haluaa kiittää hyvästä palvelusta. Kun nykyään jopa Saksassa maksetaan ravintolalasku usein kortilla ja haluaa maksaa kortilla myös tipin, se tuottaa ravintolalle lisätyötä ja ravintola ei välttämättä anna koko tippiä tarjoilijalle ja jotkut ravintolat eivät hyväksy tipin maksua kortilla. Toisaalta on nyt tarjolla sovellutus, jonka avulla tippi menee suoraan tarjoilijan tilille.

Suomessahan ajatellaan aivan oikein, että tällaiset maksut ovat veropetosta ja sitähän ne oikeastaan ovatkin. 

Sauvakävelyllä näkyi tänään taas iso ryhmä joutsenia, olivat vaan sen verran kaukana, etten saanut kännyllä oikein hyvää kuvaa.

Krakovan keikka

 Ja taas pakattiin matkalaukku ja lähdettiin Krakovaan, jonne olimme saaneet kutsun synttäreille. Vuokrasimme huoneen täältä ja olimme oikein tyytyväisiä sekä sijaintiin että ylipäänsä huoneeseen. Lähistöllä oli kivoja kahviloita, joista sai hyvää aamiaista. Kävelimme ympäri ämpäri kaupunkia, yhtenä päivänä jopa 16km, katsomista riittää Krakovassa.

Näin puolisaksalaisena, jonka on ollut pakko elää keskiaikaista elämää käteismaksujen kanssa (saksalainen rakastaa käteistä ja käyttää vielä kuparicenttejä) ihailin puolalaisten korttimaksuja ja aivan loistava idea oli ratikkapysäkkien lataamismahdollisuudet.

Satuimme oikeaan aikaan Mariankirkkoon, jossa on upea saksalaisen Veit Stossin tekemä kaksoisalttaritaulu, joka avataan aina kello 11:50. Ylemmässä kuvassa on tilanne ennen avaamista

ja toisessa kuvassa vasemmalla näkyvä nunna on juuri avannut taulun

Kirkko on muuten vähän liian ylikuormitettu, mutta tuo alttaritaulu on todella taideteos. Allumies entisenä kuoripoikana tuntee lähes kaikki nuo raamatun kohtaukset, itse olen aika avuton niissä asioissa, pitäis varmaan lukea uudestaan.

Kävimme tietenkin myös juutalaisessa kaupunginosassa, mutta sinä päivänä satoi niin etten juuri ottanut kännykkää esille. Tässä kuvassa on saksalaisten hävittämistä haudoista tehty muuri.

Synogoogaan pääsi ihan helposti, kun taas täkäläinen synagooga on tarkasti varjeltu, edessä seisoo aina poliisiauto ja sisälle pääsee vain, jos on varannut ajan ja näyttänyt henkilötodistuksensa

Jugend-talojakin löysimme, vasemmalla ylin on Laulavan sammakon talo

Syy Krakovan keikkaan oli kummipojan syntttäriviikonloppu ja se alkoikin juhlavasti Wielitzkan suolakaivoksen juhlasalissa jousikvartetin säestämällä hienolla illallisella. Opin siellä, että englannin kielen sana salary tulee suola-sanasta, suolahan on ollut tärkeä maksuväline.

Nyt on juhlat juhlittu ja arki alkanut, täällä kitketään rikkaruohoja ja matkalaukkua ei tarvitse muutamaan viikkoon pakata. 

Matkalaukkuelämää

 Kanadan jälkeen pakattiin taas matkalaukku ja lähdettiin Münsteriin, jossa oli yhden kaveriporukan vuositapaaminen. Münster on nätti kaupunki ja siellä on paljon historiaa, mm. 30v sodan rauha allekirjoitettiin siellä vuonna 1648. Kaupungissa on kiva tunnelma, paljon opiskelijoita ja paljon polkupyöräilijöitä ja todella kivoja kauppoja, suosittelen.

Taidettakin oli tarjolla, mm. dominikaanerien kirkossa nykyajan kuuluisimman (kalleimman) saksalaisen taiteilijan, Gerhard Richterin Foucault´n heiluri. 

Picasso-museokin Münsterissä on , sen edessä oleva kivetys on hieno, sitä tosin tuskin huomaa sen yli kävellessä eli se pitää kuvata ylhäältä.

Foto Stadt Münster

Hotellimme parvekkeelta saimme nähdä joen rannalla vihkitilaisuuden

Kotonakin tapahtuu, saimme jossain välissä etupihan kivetyksen valmiiksi ja pääsemme lataamaan automme wallboxista ikiomalla aurinkosähköllä.

Meillä on tänä vuonna satanut tähän mennessä yhtä paljon kuin menneinä vuosina koko vuonna ja sen huomaa kasveista, hortensiassa on ämpärin kokoisia kukkia

ja auringonhatut (vai mikä tuo on suomeksi) on ainakin puoli metriä pitempiä kuin normaalisti

Kanada 8

Viimeinen Kanadan kohde oli Vancouver ja se olikin oikeastaan parasta vähän tylsän preerian ja laivamatkan jälkeen tai kyllä Kalliovuoret oli ehkä paras,  henkeä salpaavaa maisemaa. Läiskin nyt tänne vaan sikin sokin muutaman kuvan, että saan Kanadan päätökseen, kun tiistaina ollaan jo Krakovassa. Just nyt tuli mieleen, että bannerikuvanihan on Krakovasta eli se on jo 14v vanha enkä aio sitä muuttaakaan. Tuolla se Vancouver kaukana häämöttää.

Bussin ikkunasta kuva Stanley Parkin nauravista miehistä. 

Steam clock 

Kanada taitaa olla ainoa maa, jossa Mäc on saanut muuttaa logoa lisäämällä vaahteranlehden.

 

silitysrautatalo

Lowden‘s lookout, tässä oli juuri tapahtunut virallinen kosiminen, pariskunta ystävineen juhli siis kosimista, en tiedä tuleeko sitten kihlajuhla ja sitten häät.

Viimeisenä iltana ryhmän kanssa matkatoimisto kutsui meidät syömään Top of Vancouver pyörivään ravintolaan. Matkan aikana ehdimme usein ihmetellä kanadalaista systeemiä. Olimme yhdessä muussakin tornissa ja paikalla oli vain meidän porukan 24 henkeä ja meitä kohdeltiin kuin lastentarhalaisia, jouduimme seisomaan riviin, ihme kun ei tarvinnut pitää parista kättä. Tuolla tornissa oli meny ja siinä alkuruokana salaatti, joko sekasalaatti tai caesar‘s salad. Koska saksalaiset mielellään syö patonkia tai muuta leipää salaatin kanssa, matkaoppaamme oli pyytänyt, että saisimme myös leipää. Sepä olikin vaikea juttu ihan kuin joku patonki maksaisi maltaita. Pitkän neuvottelun jälkeen tulos oli, että ne, jotka ottavat sekasalaatin, saavat palan leipää, mutta caesar‘s salaatissa kun on jo krutonkeja, sen kanssa ei saa leipää.

Maisemat tornista olivat todella näkemisen arvoisia.

Jäimme porukan lähdettyä vielä pariksi päiväksi Vancouveriin, joka on kallis paikka, hotellihuoneesta pulitimme 400€ per yö, tosin huone oli hyvä ja aamiainen loistava.

Kanada on ylpeä rautatiestä, joka vie valtamereltä toiselle, tosin se historia radan rakentamisesta on myös yksi suuri häpeäläiskä Kanadan historiassa. 

Toinen karmea asia Vancouverissa oli kilometrien pituinen katu, jossa lojui huumeporukkaa. Otin kuvat bussin ikkunasta, todellisuus oli vielä paljon kamalampi, sen näimme kun kävelimme noiden jalkakäytävien läpi ainakin kilometrin. Siellä ne lojuivat kuin ruumiit puoliksi pukeutuneina ja pistivät itseään. Allumiehellä oli puhelin takataskussa, ihan tyhmä tehdä niin ja yksi puolikuollut narkkari kehotti häntä ottamaan puhelimen pois taskusta, „Sir, you'd better take your mobile phone…“., liikuttavaa.

Matkan aikana tutustuimme muutamaan vahvaan kanadalaiseen naiseen, ensin Calgaryssä famous five ja Mary Schäffer . Vancouverissa tutustuimme lähemmin Emily Carr‘iin. Kävimme mm. taidemuseossa, jossa oli hänen taulujaan.

Kanada oli mielenkiintoinen mutta monessa mielessä myös vähän omituinen. Olimme ennen käyneet vain idässä ja sielläkin kyllä ihmetelleet ihmisten käytöstä. Voiko olla, että nuoret ihmiset eivät osaa kaksikielisessä Kanadassa englantia, sellaisia kokemuksia meillä oli idän maaseudulta. Nytkin tavattiin omituisia ihmisiä, jos olet jonossa luukulla, tyyppi saattaa ykskaks panna nenäsi edestä luukun kiinni ja lähteä kahvitunnille tai jos jotain kysyt vähän ihmetellen, saat kuulla „calm down“. 

Hurjia uutisia nyt kun Kanadassa on pahoja metsäpaloja, mm. Jasperissa, jossa mekin olimme, on kaupunki jouduttu evakuoimaan, mikä onni, että emme olleet nyt siellä. Voin kuvitella mikä kaaos siellä oli, kun on vain yksi tie, joka vie pois. Me olemme ilmeisesti pahan ilman lintuja, kun viime vuonna Israelin matkan jälkeen tuli sota ja nyt Kanadaan metsäpalo, joita siellä tosin usein on, mekin näimme paljon palanutta metsää.