Kauhun paikat

 Katselin tässä vanhoja blogikuvia paikoilta, joita ainakin osittain en ole enää olemassa.

Tätä siltaa ja kollaasin ravintolaa ei enää ole.

Täällä varmaan kaikki veden alla.

 

 

Ja tämä ravintola on täysin tuhoutunut, juuri kun lockdownin jälkeen bisnes alkoi vähitellen toimia.

Tämä taitaa olla kamalinta, mitä olen elämässäni nähnyt tai siis pahinta on nähdä yksityishenkilöiden kuvat ja videot ja kuvitella, mitä kauhun hetkiä he ovat kokeneet. Ihmisiä pelastettiin helikopterilla taloista ja puista ja paljon myös kuoli. Nyt uhkaa kaiken lisäksi koronainfektiovaara. Uhrit saavat ensihätään 3500 euroa, raha maksetaan tilille, mutta mitäs teet, kun pankkikortti meni tulvan mukana eikä ole oikein kunnon liikenneyhteyksiä, kun sillat,  junan raiteet ja tiet eivät ole kunnossa, sähköt ei toimi, kännykkä ehkä hävisi myös. 

Illaksi on luvattu taas kovaa sadetta, oh no!

Ei mennyt ihan niinkuin….

 Koronahelpotusten jälkeen olemme silloin tällöin tehneet muutaman päivän retkiä ei niin kovin kauaksi. Hotellit ovat usein täynnä, kun ihmiset pysyttelevät mieluummin kotimaassa ja kun päätimme lähteä pariksi päiväksi Moselin laaksoon, ei ollutkaan ihan iisiä löytää vapaata huonetta. Onneksi voimme ongelmitta muuttaa päivämäärän ja sitten kävi onni ja tuttu hotelli tarjosi mahdollisuuden yöpyä kaksi yötä. Pari päivää ennen keikkaa meillä alkoi sataa, sataa ja sataa, enpä ole pitkän elämäni aikana sellaista sadetta kokenut ja olimme kiitollisia, että kattoikkunat oli tiiviit eikä kellariin mennyt vettä niinkuin joillakin naapureilla oli. Koko illan naapuriston Threema-ryhmässä läheteltiin viestejä tilanteesta. Jossain vaiheessa päätin informoida viereistä kaikkitietävää pariskuntaa, joka ei ole mukana ryhmässä ja kysyä mikä tilanne heillä oli. Ei mitään hätää, heillähän on kaikki okay, nauroivat varmaan viestilleni, kunnes sitten jonkun ajan päästä tulikin tekstari, että kellarissa oli vettä. Eivät olisi varmaan huomanneet, jos en olisi ilmoittanut miten monella oli ongelmia. Toisen puolen naapureilla uhkasi vesi mennä kellarin luiskaan ja veimme heille kaatosateessa ison multasäkkimme lisäesteeksi. Itsellämme on terassilla lasikatto ja se esti hyvin, tosin kaikki tuolien tyynyt oli märkiä, vaikka ne normaalissa kaatosateessa pysyvät kuivina. Seuraavana aamuna selvisi sitten mikä katastrofi oli syntynyt, siihen verrattuna nekin kölniläiset kellarit, joissa oli 30 cm vettä, olivat peanuts. Monet meille tutut paikat, joissa olemme olleet patikoimassa tai syömässä tai pyöräilemässä, olivat nyt tuusan nuuskana, paljon ihmisiä kuollut, kodittomana. Kaupat, jotka pitkän lockdownin jälkeen olivat juuri saaneet avata, olivat täynnä liejua tai kokonaan jääneet massojen alle. 

Gretalle on ivallisesti hymyilty ja Elon Muskia ihailtu ja suomalaiset ovat ylpeinä kertoneet mahtavasta helteestään. Oi ihmiset, tämä ei ole normaalia.

Olisin mieluummin perunut Moselin keikan, mutta se oli maksettu etukäteen, sekä hotelli että ruoka ja päätimme lähteä matkaan arvaamatta minkälainen menomatkasta tulisi. Moottoritie oli suljettu, liikenne siirtynyt pienemmille teille, kuinkahan monta kertaa me jouduimme kääntymään ja etsimään toista reittiä. Auton GPS sekosi täysin, käski aina vaan kääntymään eikä kännyn Googlesta ollut sen paremmin apua.

Matkan varrella näkyi veden alla auton kattoja, ei edes tiennyt, oliko veden alla katu vai missä ne autot seisoivat ja oliko auton sisällä kenties ihmisiä. Yhdessä pikkukaupungissa meitä vastaan tuli kolonna ihmisiä, jotka vetivät/työnsivät sairaalasänkyjä, joissa oli potilaita eli sairaalaa evakuoitiin. Kun oli niin lähellä tapahtumapaikkaa, kaikki tuntui vielä kauheammalta kuin katsoa kuvia lehdestä. Jätän kauhukuvani julkaisematta.

Kerran ajoimme jyrkkää alamäkeä ja näimme puolessa välissä, että alhaalla oli paljon autoja, jotka eivät ilmeisesti päässeet eteenpäin. Minä en olisi ikinä selvinnyt siitä paikasta, mutta mies peruutti sen koko mäen ylös ja meillä oli takana kaiken kukkuraksi  polkupyörät. Noin 150km matkaan meni viisi tuntia ja hermot.

Melkein huonon omantunnon saimme sitten kun pääsimme perille paratiisiin. Hotellin omistaja oli pumpannut lammikostaan liiat vedet pois joten terassi pysyi kuivana ja kaikki oli ihan kuin maailmassa ei olisi mitään pahaa.

Illalla istuimme terassilla ja söimme tähtikokin herkkuja, mm. nieriää, nam.

Ja keittiön tervehdys oli aivan upea tikkari, jossa oli vihreää parsaa serranokinkun kanssa, oli melkein sääli syödä.

Seuraavana päivänä lähdimme Moselin rannalle pyöräilemään. Vesi oli korkealla ja joissakin kohtaa pyörätie päättyi veteen ja jouduimme siirtymään ajotielle.

Ajoimme 50km lenkin, osittain aika kuraisella tiellä. Matkan varrella monet pikkukahviloiden omistajat olivat putsaamassa tuoleja ja pöytiä veden jäljiltä. Hekin raukat olivat vihdoin saaneet avata kahvilansa ja olivat innolla odottaneet viikonlopputuristeja. Ainoa, mikä ei ollut moksiskaan, oli Riesling, rypäleet olivat ihan samannäköiset kuin muutenkin.

Teki hyvää, kun sai ainakin vähäksi aikaa unohtaa kauhun ja nauttia paratiisista.

Kotona lahjoitimme ensimmäiseksi rahaa uhrirahastoon. Ihmisten solidaarisuus on uskomatonta. Facebookissa on tarjolla vaatteita, hygienia-artikkelija, asuntoja, huoneita, hoitopaikkaa kissalle tai koiralle, terapiakoiraa lapsille ja vaikka mitä. Kauan menee varmaan ennenkuin me seuraavan kerran starttaamme patikkaretken Schuldin kylästä.

Foto:Rhein-Zeitung

Ei ole veden puutetta

Kun viime vuonna kerroin, että täällä kuolee jo kuusetkin kuivuuteen, niin tänä vuonna on vähän eri tilanne. Suomi kärsii helteestä ja kuivuudesta ja meillä täällä etelämpänä on viileää ja sataa kissoja ja koiria. Düsseldorfin lähistöllä tuli vettä 120 litraa kuutiometriä kohti, autot hukkuivat melkein veden alle ja Kölnissäkin on kai jo alettu rakentaa esteitä Reinin tulvien varalle. En ole varmaan koskaan ennen kokenut tällaista sadetta, mutta lohdutan itseäni, että ehkä ei sitten ihan kaikki kuuset kuole.

Nyt ei kasvit kärsi kuivuudesta, yksi hyvä puoli sateessa on.

Ulkoilla ei voi kaatosateen takia ja niinpä pitää keksiä kaikenlaista muuta ohjelmaa. Eilinen highlight oli, kun kävimme lähes kahden vuoden paussin jälkeen Ikeassa ostamassa silliä ja muuta pientä, mm. koiran pyllyjä eteisen naulakoksi.

Tänään kävimme mm. viiniostoksilla maailman kauneimmassa viinikellarissa, joka ei kuvassa oikein pääse oikeuksiinsa. Sieltä löytyy aivan kaikkea.

Samalla kävimme ilmastointifirmassa tilaamassa vihdoinkin ilmastoinnin, sillä kesäkuun +40C helteiden jälkeen syntyi päätös ilmastoida kämppä. Kun ei päästy yli vuoteen kaukomaille, jäi rahaa onneksi säästöön ja pystymme maksamaan hurjan summan. En ole koskaan kamalan kauniina niitä ilmalämpöpumppuja suomalaisissa taloissa pitänyt, toivottavasti meidän "stylish"-malli on vähän vähemmän ruma, vaikka vähän epäilen.

 

Ystävät lähettelevät mitä kauniimpia kuvia Suomen kesästä ja lämpötiloista. Niin kauan kuin Allumies on joutunut pakosta viettämään kesälomaa Suomessa, ilmat ovat olleet hyvin vaatimattomat. Samoin ystäväni saksalainen mies lopetti kerrallla Suomessa käymisen, kun olivat kolme viikkoa mökillä ja kolme viikkoa satoi, ei ihan niin paljon kuin meillä nyt, mutta riitti silti. Itselläni on myös Saksan ajalta muisto, että ajamme aurinkoisen Ruotsin läpi Suomeen ja heräämme aamulla Turussa laivalla ja ulkona sataa, se on iskostunut mieleeni niin, että se ei sieltä millään lähde. Toisaalta lapsuudesta Suomen kesässä on aivan eri muistot ja todisteena on lämpimästä kesästä mm. tämä uimakuva

ja hellemekossa poimin kukkiakin

Uutisissa sanottiin juuri, että yksi moottoritie on suljettu tulvan takia ja jossain kiellettiin ihmisiä välttämään likavettä, kun pumput ei enää jaksa, vessaa saa vetää, mutta suihkussa ei saisi käydä eikä pitäisi käyttää tiskikonetta.

Parempaan päin mutta kuinkahan kauan

Oliskohan se huono tuuri vähän hellittänyt, sillä elämä näyttää vähän paremmalta. Saimme vihdoin toisen rokotuksen ja uhrauksemme ottaa alussa sekundana pidetty AstraZeneca palkittiin nyt antamalla toisena Pfizer/Biontech ja tätä risteytystähän pidetään nyt kaikkein parhaana mahdollisena rokotuksena, juhuu!

Tuula Vainikainen lähetti ystävällisesti uuden kirjansa Matkalla jossain Saksassa, josta löytyy paljon tietoa Saksan historiasta ja hänen ja perheensä kokemuksista Saksassa matkustellessa, on tietoa kulttuurista, nähtävyyksistä ja kivoja anekdootteja heidän kokemuksistaan saksalaisten kanssa. Tuula tietää Saksasta enemmän kuin moni saksalainen, sillä varsinkin länsisaksalaisilla puuttuu aika paljon tietoa itäisestä Saksasta. Olin pitkään työpaikallani ainoa porukasta, joka oli käynyt DDR:ssä ja jopa muurin kaatumisen jälkeen 30v sitten itäiset paikat eivät ole välttämättä kiinnostaneet "wessejä".

 

Kun välillä tuntui, että olemme vankeja täällä kotona emmekä pääse minnekään, Suomeenkaan ei meitä välttämättä kaivata ja matkoissa on ollut kaikenlaisia hankaluuksia ja kalliita testejä. Mutta tässäkin asiassa tapahtui yllättävän positiivista. Ystävämme, joilla pieni talo Ranskan Burgundissa, kutsuivat pyöreille synttäreille elokuussa ja mikä onni, että saimme kuin saimmekin "chambre d'hote" heidän pikkukylästään, sillä ne ajat, jolloin nukuimme kaikki ahtaassa kämpässä ovat ohi, viimeistään sen jälkeen kun joudun nukkumaan uniapneamaskin kanssa. Tosi ihanaa päästä rakkaaseen Ranskaan pitkästä aikaa.
Tässä on kuva ystäviemme talosta, joka on aivan keskellä söpöä kylää. He ostivat talon aikanaan jonkun mummon kuolinpesältä 10000 eurolla ja kaikki on hyvin spartaanista. Tarvitsen sen verran luksusta, että en halua enää nukkua kämpässä muiden ihmisten kanssa samassa huoneessa, ne ajat ovat ohi.

Yhtäkkiä alkoi tulla kaikenlaisia muitakin pikkumatkoja, ensi viikolla pääsemme kahdeksi yöksi Mosel-joen laaksoon pyöräilemään ja nauttimaan hyvästä ruoasta. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna tapaamme Bonnissa neljä ystäväpariskuntaa, he tulevat eri puolilta Saksaa ja tapaamme kerran vuodessa to-su. Viime vuonna tapaaminen  Elsassissa peruuntui, kun siellä jylläsi korona niin pahasti, että potilaita tuotiin Saksan puolelle tehohoitoon. Tänä vuonna porukat eivät vielä halunneet pois Saksasta ja niinpä Allumies otti ohjakset käteensä ja suunnitteli viikonlopun Bonniin, kivaa vaihtelua sekin. Yhtenä päivänä teemme retken näihin upeisiin Reininmaan maisemiin.

foto: Wikipedia

Eilen sitten Allumies sai yhtäkkiä idean lähteä ensi viikolla pariksi yöksi Mosel-joen laaksoon, jossa pyöräilimme viime vuonnakin korona-ehdoilla ja ihme ja kumma, me löysimme vielä kämpän, kotimaa on nimittäin nyt niin kysyttyä lomaseutua, että on vaikea saada huoneita. 

Meillä on kotona kymmeniä laitteita, joita pitää jatkuvasti ladata. Ostin nyt olohuoneeseen hauskan plug truck'in, jossa on kolme pistorasiaa.

Naapuristossa on uudet kissaveljekset, joista toinen on pelokas ja pysyttelee enimmäkseen kotipihassaan, mutta Murphy on eri maata. Viime perjantaina olimme matkalla ja meillä kotona oli siivoja, joka ei muistanut laittaa oven hyttysverkkoa kiinni ja tietenkin Murphy oli hiippaillut salaa sisälle ja mennyt kellariin. Mikä onni, että toinen naapuri oli huomannut asian ja Murphy saatiin kiinni, muuten se olisi jäänyt kolmeksi päiväksi meille sisään. Kuvan otin hyttysverkon läpi, Murphy oli päikkäreillä meidän terassilla. Tänään se muuten yritti jo tassulla avata hyttysverkkoa, ei varmaan kauan kestä kun osaa senkin tempun, mutta ensin kissat lähtevät isäntäväen kanssa Espanjaan mummulaan.

Syyskuun fillarimatkan tiedot tuli sähköpostitse, saimme hotellien nimet ja osoitteet ja voimme alkaa suunnitella yksityiskohtia, esim. ruokapaikat on parasta varata etukäteen, sillä porukka vaan suurenee ja meitä on jo 8 henkeä, vaikka oikeastaan 6 oli yläraja. Ilmeisesti me ollaan niin kivoja, etta kaikki haluaa aina meidän mukaan lomalle. Mutta ihan kiva, että tykkäävät.

Koronauutiset eivät olekaan sitten niin hyviä kuin olivat. Meidän kaupunginosan ilmaantuvuus on nollassa, mutta koko kaupungin on taas noussut yli 10. En voi kuin ihmetellä jalkapallofaneja. No, ainakin saimme rokotuksen ja tauti ei tule ainakaan niin pahana. Katsoin tilastosta, että Suomessa on kuollut 967, Saksassa 91197, huh huh! Onneksi tulee rokotustodistuksella helpotuksia elämään, me saimme todistuksen puhelimen koronavilkkuun, kun täällä Saksassa ei ole mitään omakantaa vaan passin kokoinen rokotuspassi, jota ei ole kiva kuljettaa aina mukana.

Kavereita katsomassa ja identiteettivarkautta

Ennen nämä lomapostaukset ovat olleet vähän kauemmista kohteista, nyt tyydytään kotimaahan ja niinpä lähdimme Hampuriin, jonne kannattaakin aina mennä, tosin nyt olimme pääasiassa ystävien luona ja kaupunkia ei katsottu sen enempää.
Kun kahden päivän vierailu tuntui aika lyhyeltä, pidensimme matkaa mennen tullen yhdellä päivällä kivoissa hotelleissa, joihin nykyään pääsee testin tai täydellisen rokotuksen kanssa. Meillä on toinen rokotus vasta viikon päästä ja niinpä kävimme nyt testissä. Ensimmäinen stoppi oli todella kivassa hotellissa in the middle of nowhere, tosin ravintola oli ala-arvoinen ja meitä harmitti, että kävimme läheisessä ravintolassa vain juomassa Aperolit, olisi kannattanut jäädä sinne syömään, niiden hampurilainenkin olisi ollut parempi kuin hotellin seisova pöytä.

Sitten menimme kahdeksi yöksi ystäväpariskunnan luokse Hampuriin. Heillä on kiva omakotitalo ja saksalaisissa olosuhteissa valtavan iso tontti, täydellinen salainen puutarha, tosin en jaksaisi hoitaa sitä. Nytkin kun katsoin aamulla kuudelta ikkunasta ulos, ystäväni C oli siellä jo kahden letkun kanssa kastelemassa.

Aamulla kävin C:n kanssa torilla ostamassa mm. maitoa, jota siellä myydään pulloissa eikä roskia lisäävissä tölkeissä.

Hyvät oli valikoimat ja C sai toivomiansa viiriäisiä.
 

Illalla isäntä tarjosi herkullista kaakaopastaa, siinä oli taikinassa tosiaan vähän kaakaota antamassa makua ja väriä ja pääruokana oli mm. grillattuja viiriäisiä.

Sunnuntaina lähdimme retkelle Mecklenburg-Vorpommerniin ja siellä Schaalsee-järvelle, joka on Unescon biosfäärireservaatti. 

Järven ja rinteellä olevien talojen välissä oli kävelytie eli jalankulkijoilla on mahdollisuus kävellä järven rantaa, jossa oli joka talolla oma laituri. Paikka on entistä DDRää ja talot ovat siihen aikaan olleet tietenkin kommaripomojen käytössä. Vesi on uskomattoman kirkasta, järvi on Saksan syvimpiä.

Uimalakin oli olemassa, mutta useimmat ihmiset pulahtivat järveen ihan missä sattui. Itäsaksalaisissa oli paljon nudisteja ja nytkin tuolla monet riisuivat vaatteensa ja uivat järvessä eikä heitä häirinnyt, että me istuimme siinä piknikillä vieressä eikä se meitäkään häirinnyt.

C oli paistanut piknikkiä varten herkullista kakkua, jossa oli savustettua nieriää, juustoa ja yrttejä, nam ja kylmälaukusta löytyi myös pullo roseviiniä.

Kakku oli niin hyvää, että otin reseptin muistiin:

150g jauhoja
3 tl lieivnjauhetta
3 munaa
80 ml oliiviöljyä
125 ml maitoa
tilliä
pippuria
100g juustoraastetta
200g savukalaa
1 tl piparjuuriraastetta

+180C / 45 min.

Lenkkimme ja piknikin jälkeen piipahdimme vielä kahville Zarrentinin pikkukaupunkiin ja kävimme katsomassa nätin kirkon.

Paluumatkalla kotiin yövyimme Münsterissä tutussa hotellissa, jossa olimme kerran syntymäpäivänäni, todella idyllinen paikka, kiva tilava huone ja illalla terassilla tarjottiin hyvää ruokaa ja hyvää palvelua.

Linnun pöntössä lukee, että kissat ovat tyhmiä.

Hampurin ystävillämme oli sattunut jo kaksi kertaa identiteetin varkaus. Eräänä päivänä posteljooni oli soittanut ovikelloa ja tuonut pienen paketin Vodafonelta ja kertonut, että talon edessä oli ollut mies, joka oli yrittänyt saada posteljoonilta pakettia, väitti olevan herra tohtori B eli ystävämme. Petkuttajat tilaavat jonkun nimellä tavaraa laskuun ja netistähän voi seurata paketin toimitusta ja he menevät sitten talon eteen odottamaan postia ja jos posteljooni ei tunne ihmisiä, hän saattaa mennä lankaan ja antaa paketin vieraalle ihmiselle. Varsinkin näin korona-aikaan paketit jaetaan ilman kontaktia, mitään ei tarvitse allekirjoittaa. Tuossa paketissa oli ilmeisesti ollut kallis kännykkä, jonka rikollinen oli tilannut ystävämme nimellä ja osoitteella. Onneksi oli fiksu posteljooni.
Rikollisuutta riittää muuallakin. Naapurit olivat varanneet ystävien kanssa ison talon loma-asunnoksi Harz-vuoristosta ja nyt kävi ilmi, että matkatoimistoa, joka taloa välitti, ei ole olemassakaan. Porukka menetti 3200 euroa. Jälkikäteen he tajusivat, että olisi pitänyt huomata mm. että matkatoimiston nettiosoitteessa ei ollutkaan "com" vaan "co" eli osoite oli kolumbialainen.

 

Kuumaa , kävelyä, kirsikoita, kirjaa, kukkia

Kokeilin blogata kännykän kautta, mutta yhteistyö ei oikein toiminut , teksti ei onnistunut, mutta kuvat siirtyivät kyllä eikä vain ne, jotka piti siirtää vaan myös esim. tämä. No, jätetään tähän. Siinä kölniläislääkäri, joka oli Tanskassa kouluttamassa jalkapalloilijoita ensiapuasioissa, kertoo miten oli huomannut, että tanskalaiset keskittyivät Eriksen kielen asentoon ja hän riensi paikalle antamaan defibraattorilla shokkia, että sydän käynnistyi.

 

Lämmintä riittää. Eilen oli kamalin päivä minulle. Sauvakävely onnistui aamuvarhain, tosin olimme hiestä märkänä ja olin koko päivän aivan rätti ja nukuin varmaan kolmet päikkärit ja yöllä jopa 6,5h, joka on meikäläiselle uniapneamaskin kanssa nukkujalle hieno suoritus. 

 

 

Olemme päättäneet, että nyt on saatava ilmastointi koko taloon, mutta sama ajatus on kymmenillä miljoonilla saksalaisilla eli ei varmaan ole mahdollista saada sitä tänä kesänä, mutta eihän nämä helteet koskaan lopu, joten ensi vuonna sitten. Aamut on ihania, silloin voi juoda kahvit varjoisessa paikassa ulkona. Tämä teksti hyppii nyt ihan hullun lailla enkä osaa korjata. 

Meillä on niin kaunista rikkaruohoa, että jätin ruohon leikkaamatta tästä kohtaa.

 

Kuvat on ihan sekaisin, tämä sauvakävelyltä, kamala määrä joutsenia ja vielä enemmän kakkahanhia. 

 

Punarinta teki pesän naapurin postilaatikon lehtilokeroon ja odottelemme milloin poikaset lähtevät, kovaa ääntä sieltä kuuluu.

 

 

 

Kellarissa on viileää ja tein taas kuolinsiivousta ja heitin pois mm. lasitavaraa. Laitoin laatikon kadun varteen ja se tyhjeni ihan muutamassa tunnissa. Kiva, että jollakin on käyttöä.

 

 

 

Kirsikat on nyt hyviä ja aikaisin aamulla ja myöhään illalla voi istua kirjan ja kirsikoiden kanssa pihan perälle 

 

 

Naapurit lähtivät eilen ystäviensä hopeahääjuhliin Eifel-vuoristoon, mutta unohtivat lahjakukat kotiin ja sain Signalin kautta viestin, että voin hakea kimpun ja nauttia siitä. No, kelpashan ne.