Herkuttelua ja taulun tarina

Patikkaporukkamme Parkinsonia sairastava nainen kuoli puolisen vuotta sitten ja nyt hänen miehensä kutsui koko 14 hengen porukan syömään vaimonsa lempiravintolaan Bonniin. Päivämäärä oli vaimon syntymäpäivä ja meny koostui hänen lempiruoistaan, jotenkin liikuttavaa. Eipä ollut valittamista, kaikki kelpasi ainakin minulle hyvin.

Eilen vein Allumiehen serkun täkäläiseen hotelliin viettämään teatime eikä siinäkään ollut valittamista. Istuimme lähes kolme tuntia juttelemassa ja nauttimassa hyvää teetä ja herkkuja. High tea tai teatime olen saanut ensimmäisen kerran Shanghaissa vuonna 2001, vuoden muistan sen takia niin hyvin, että olimme siellä viikkoa World Trade Centerin katastrofin jälkeen ja minulta otettiin kynsiviila lentokentän tarkastuksessa pois käsimatkatavaroista. Toisen kerran nautimme teehetkestä Singaporessa. Ja nyt sitten ensimmäistä kertaa täällä kotona eikä sekään huono ollut.

Oli jopa clotted cream tarjolla.

Skannasin taas yhden vanhan valokuvan Viipurista ja lähetin sen mm. lapsuuden ystävälleni, joka heti kysyi, että onko oikealla oleva taulu ollut kotonani ja onhan se ollut lapsuuden kodissani. Aika jännä, että kaverini voi muistaa tuollaista, miksikähän se on jäänyt hänen mieleensä?

Ja tuossahan se on nyt restauroituna meidän olohuoneemme seinällä.

Olispa muuten kiva tietää kuka tuota pianoa nykyään siellä Venäjällä pimputtaa.

Hyvää ystävänpäivää

Hirveä myrsky

Hirveä myrsky on  yksi Allumiehen lempisanontoja suomen kielessä, kun siinä on äätä ja yytä ja ärrää ja se myrsky tuli nyt sitten pohjoisesta tännekin sunnuntai-iltana. Pääsimme vielä kolmen aikaan iltapäivällä lähijunalla "kummiminiän" konserttiin, mutta jo matkalla tulikin viesti, että konsertti on jouduttu peruuttamaan, kun Ruhrin alueelta Essenistä tuleva hanuristi ei päässytkään tulemaan, kun junat eivät kulkeneet. Konsertti siirrettiin nyt lokakuulle.

Konsertin sijaan menimme sitten kavereitten luokse kahville ja sitten emme olisikaan päässeet enää lähijunalla kotiin, kun sekin liikenne pysäytettiin, mutta onneksi meillä on vaihtoehtona aina ratikka ja bussikin.
Kotona oli polkupyöräni kaatunut ja kastelukannuja lenteli, mutta mitään pahempaa ei onneksi sattunut. Whatsappin kautta tuli vaikka mitä vitsejä myrskystä, jolla oli tällä kertaa naisen nimi, Sabine.  Jossain ehdotettiin "Sturmwichteln", wichteln tarkoittaa sitä, että kaikki ostavat/antavat jonkun lahjan säkkiin ja jokainen voi sitten nostaa sieltä paketin, en tiedä mitä suomeksi sanotaan, amerikkalaiset harrastavat jouluna Secret Santaa. Nyt siis ehdotettiin laittaa ulos kaikenlaista tavaraa, mitä ei itse enää tarvitse, ja sitten katsoa kuka naapureista on mitäkin saanut. Itse olen kerran saanut pienen punaisen kastelukannun, en vieläkään tiedä keneltä se on tullut.
Maanantaina koulut oli suljettu, samoin eläintarha, mutta tiistaina tilanne oli jo vähän rauhoittunut ja kun kävelin lääkärille verikokeen tuloksista keskustelemaan, maailma näytti jo ihan rauhalliselta. Yksi kaatunut polkupyörä vaan tuli vastaan.

Tuulista on ulkona edelleenkin, mutta siitä huolimatta on krookus uskaltanut nostaa päätään meidän etupihassakin, muualla aurinkoisemmissa paikoissa niitä kukkii jo paljon.

Ystäväni soitti juuri ja kertoi, että rikospoliisi oli soittanut useamman kerran hänen tädilleen ja varoittanut tätiä rikollisista, jotka saatavat viedä rahat. Käskivät tädin mennä pankkiin ja ostaa koko rahalla kultaharkkoja ja asiasta ei saanut tietenkään vihjaista kenellekään, sillä se saattaisi vaarantaa rikospoliisin hommia, he kun ovat jo melkein jäljittäneet rikolliset. Luojan kiitos pankkivirkailija oli heti tajunnut mistä on kysymys ja soitti heti poliisille eikä onneksi syntynyt vahinkoa. Ns. Enkeltrick on täällä myös hyvin pidetty, soittavat vanhuksille, hei mummu, minä täällä, voitko lainata rahaa, kun olen juuri ostamassa sitä ja sitä ja unohtui rahat kotiin.  Uskomatonta miten monet menevät lankaan ja tuo ystäviemme tätikin on normaalisti niin fiksu, että ei olisi uskonut, että hänkin menee lankaan.

Keskiviikon kuvat

Eilen oli ihana ilma ja lähdimme lenkille Reinin rannalle. Vuoristojen lumien sulaminen ja kovat sateet ovat saaneet taas tulvia aikaiseksi ja yksi Reinille viettävä katu oli jo saanut portin veden nousun estämiseksi.

Leikkikenttä oli jo veden alla.

Saara Irlannista postasi jo narsissien kuvia, mutta meillä näkyy tällä hetkellä vain lumikelloja ja krookuksia.

Roskapostaus

Tuossa kuvassa on kölniläisen "action artist" (mitähän sekin on suomeksi?) H.A. Schultin trash people tuomiokirkon edessä.

Me asumme kahden kesken ja kun ajattelen, että meillä kahdella on neljä roskista, niin miten paljon sitä roskaa tuottaa koko Saksa, jossa on yli 80 miljoonaa asukasta!
Siniseen roskikseen tulee paperi, ruskeaan biojäte, keltaiseen muovi, metalli jne ja harmaaseen kaikki muu. Lasit viedään siellä täällä seisovaan lasinkeräyspaikkaan, samoin vaatteita kerätään erikseen yleisiin laatikoihin. Vaikka yritämme vältellä muovijätteitä, keltainen tynnyri on joka toinen viikko, jolloin se tyhjennetään, täynnä. Naapureilla on kaksi kertaa isompi tynnyri ja se täynnä.

Paperiroskikset tyhjennetään myös kahden viikon välein, joudumme itse viemään ne kadun varteen.

Kuinkahan monta rullaa kelmua olen käyttänyt elämäni aikana! Viime vuosina olen yrittänyt käyttää paljon kansia tai lautasia peittämään ruokia, mutta se ei aina onnistu ja jääkaapista astiaa ottaessa on lautanen jos toinenkin pudonnut ja mennyt rikki. Lautasista olen siirtynyt venytettäviin silikooni-kansiin, jotka olen todennut tosi käteväksi. Myös ziplock muovipussien käyttäminen harmittaa. Voisihan ne teoriassa pestä ja käyttää uudelleen, mutta usein olen ollut laiska ja heittänyt roskikseen. Weck'in kannelliset lasipurkit ovat käteviä. Vieläkin harmittaa, kun jouduimme aikanaan anopin kellaria tyhjentäessä heittämään satoja sellaisia lasinkeräykseen, kun ei kerta kaikkiaan ollut aikaa ja paikkaa varastoida niitä.
Saksalaiset luomukurkut käärittiin ennen kelmuun kun taas ei-luomukurkut myytiin ilman kelmua. Onneksi kaupat ottivat asiakkaiden kritiikin vastaan ja nyt biokurkut on merkitty pienenpienellä tarralla.

Joku aika sitten ostin kokeeksi mehiläisvahakangasta ja se onkin osoittautunut käteväksi, tällä hetkellä on esim. juustopala sellaiseen käärittynä jääkaapissa. Näitä kääreitä voi tehdä itsekin. [KLIK]

Mikä myös on mielestäni aivan tyhmää, on se, että muka luontoa säästääkseen ostaa käsipesuaineen täyttöpakkauksessa. Höh, se täyttöpakkaushan on ongelmajätettä sekin. Olen alkanut ottaa hotelleista mukaan pienet saippuat ja käyttämään niitä. Ärsyttää tosin joissakin hienoissa hotelleissa käytäntö, että kerran käytetty pikkusaippua korvataan uudella, riittäisihän se pieni ainakin viikoksi.

Meillä on kaupungissa muutama kauppa, jossa myydään kaikki tavarat ilman pakkausta eli pitää olla omat asiat mukana ja eilen huomasin, että kuntosalini lähellä oleva isompi market on myös osittain siirtynyt pakkaamattomaan tavaraan. Papuja, viljaa, pähkinöitä, mysliä jne voi ostaa omaan purkkiin.

Kuljen paljon polkupyörällä ja yritän käyttää mahdollisimman paljon yleisiä kulkuneuvoja ja meiltä onkin hyvät yhteydet keskustaan ratikalla, lähijunalla ja bussilla, mutta se lentohäpeä on tuttu juttu. Saksan sisäiset lennot olemme lopettaneet kokonaan, vaikka lentäminen on usein paljon halvempaa kuin junalla matkustaminen. Suomessa en käy kovin usein, mutta sinne mennään kyllä lentämällä, sillä junalla kulkeminen olisi aika työlästä hommaa ja soutamiseen ei kunto enää riitä. Katsoin tuossa huvikseni mitä junamatka maksaisi. Matkaa Suomeen ei ole edes Deutsche Bahnin listoilla, Tukholma oli tarjolla ja maksaisi yhteen suuntaan halvimmillaan noin 90 euroa, varmasti ihan hauska matka, sillä junan vaihtoja olisi SEITSEMÄN, ei käy ainakaan aika pitkäksi.

It's February

Tammikuu loppui Corona-viruksen merkeissä ja sama juttu jatkuu helmikuussakin. Kiinalaiset ystävämme ehtivät juuri ja juuri Kiinasta takaisin, viikkoa ennen suunniteltua paluuta ja onneksi tulivat ajoissa, sillä nyt saattaa joutua parin viikon karanteeniin. Baijerilaiset ystävämme asuvat siellä Alppien lähellä raittiissa ilmassa, jonne muut menevät viettämään lomaansa, mutta eipä ole sekään takuu, sillä 20km päässä heiltä sijaitsevassa Starnbergin kaupungissa paljastui ensimmäiset Corona-tartunnat Saksassa. Kaiken kukkuraksi heidän tyttärellään oli sovittu palaveri juuri siihen firmaan, mutta onneksi vasta sinä päivänä, kun firma sitten suljettiin kokonaan ja palaveri peruttiin.
Facebookissa kiersi tämä vitsi Corona-rokotuksesta. Tätä ei voi oikein kääntää suomeksi, suun kautta otettava rokotus on saksaksi Schluckimpfung, mutta Schluck tarkoittaa myös ryyppyä.

Helmikuun kalenteri on alkanut vähitellen täyttyä.

Tänään meidät on kutsuttu naapuriin syömään. Kun kaikilla on nyt tulppaanitulvia asunnoissa, ostin vähän erilaisen kukkakimpun. Toisaalta tulppaaneja ei voi koskaan olla liikaa, viikko sitten ostin kotiin jopa 50 kappaletta.♥

Maanantaina tulee verhoilija tekemään tarjousta kahden aikanaan kotoani perimän laiskanlinnan verhoilusta. Saapa nähdä mitä kaveri suosittelee, yksi mahdollisuus, josta pidän aina vaan enemmän ja enemmän, on tuo Designersguildin kangas, sitä ehdotti sisustusarkkitehti. Let's see.

Tällaisen maskotin olen saanut viime vuosituhannella abiturienttina ja mistä ihmeestä tuli nyt ykskaks mieleen sellainen nimi kuin Sumppi.

Ja kappas vaan, netistä tuli vahvistus, että sumppihan siinä.

Tuokoon tulevaisuudessa yhtä paljon onnea kuin on tähänkin asti tuonut.

Keskiviikon kulttuuri

Valtion taidehallissa Bonnissa on meneillään taiteilija Martin Kippenbergerin  näyttely.

Muna oli yksi Kippenbergerin teemoista, tässä munalapsi.

Kippenbergerillä ei ollut estoja jatkaa maailmankuulujen taiteilijoiden töitä, tässä hän on esim. maalannut kuvan Picasson vaimosta viimeisestä Jaquelinestä, kuva kuuluu sarjaan "The Paintings Pablo couldn't paint any more".

Kippenberger oli aika provakatööri ja sai usein sapiskaa kriitikoilta. Tällä nurkassa seisovalla veistoksella hän vastasi kriitikoille. Teoksen nimi on "Martin, ab in die Ecke und schäm dich" eli Martin, nyt nurkkaan häpeämään.

Poikkesimme myös viereiseen Saksan historian museoon, jonka alakerrassa oli näyttely nimeltä Very British. Siellä oli Brexit-countdown meneillään.

Kulttuuri kuuluu nyt myös uudesta Bosesta keittiön ikkunalla, juhuu, voin kuunnella vaikkapa Yleä.