Kuvittele jos tää tapahtuis marraskuussa

Silloin keväällä/kesällä tapasimme sanoa, että kuvittele, jos tämä (korona) olisikin tullut marraskuussa, miten kamalaa se olisi ja nythän on ollut se marraskuu ja korona vaan pahenee. Onneksi taas ilmat on ainakin Saksassa olleet osittain todella hienot ja niin oli tänäänkin taas sellainen päivä, että iltapäiväkävelyllä harmitti, etten ollut ottanut aurinkolaseja mukaan. Lähinaapuristossa oli taas papukaijaporukka liikkeellä, tarkemmin sanoen vihreitä kauluskaijoja, olivat vain sen verran kaukana korkealla, että kännykuvasta ei näy mitään tai näkyy sentään kaksi jos tarkkaan katsoo..

Olemme yrittäneet elää ohjeiden mukaan ja välttäneet isompia porukoita eli jos tapaamme kavereita, vain yhden pariskunnan kerrallaan ja kotonakin on tuuletettu hyvin ja lautaset laitettu kauemmaksi toisistaan. Hyvin paljon teemme treffejä ulos, huomennakin on taas suunnitteilla 12km lenkki luonnossa.

Viranomaisten määräykset eivät ole aina ihan ymmärrettävissä. Esimerkiksi jouluna tehdään poikkeus ja sallitaan viiden sijasta kymmenen aikuisen porukka kotona, lapsia ei lasketa. Välillä tässä vähän ihmettelee, tietääkö se virus, että 24-26.12. sillä on porttikielto. Toiset tottelevat kiltisti eivätkä valita, niin esim. ystävämme, joiden ainoa lapsi perheineen asuu Singaporessa, hyväksyvät rajoitukset, vaikka eivät ole tavanneet vuoteen kun taas jotkut, jotka asuvat lastensa kanssa samassa pikkukaupungissa ja tapaavat jatkuvasti, ovat hysteerisiä, jos eivät saa olla jouluaattona yhdessä.

Tässä Spiegel-lehden piirroksessa nainen sanoo: emme voi tänä vuonna koronan takia juhlia vanhempieni kanssa.

kuvakaappaus Spiegel/Chappatte

Huomenna on ensimmäinen adventti ja rerassiamme valaisee nyt Herrnhutin tähti

ja sisälle on alkanut ilmestyi kaikenkarvaisia kavereita toivottamaan joulua tervetulleeksi.

Piparitaikina odottaa paistamista ja hedelmäkakun tarpeet pilkkomista.

Ajattelin, että jos ostaisi naapureille jonkun kivan astiapyyhkeen joulutervehdykseksi ja katselin jo yhdestä kaupasta ja tuli vastaan tällainen. En löytänyt minkäänlaista tietoa, että pyyhe olisi suomalainen. Mökki-sana taitaa vallata maailmaa, sillä muutama päivä sitten oli lehdessä haastateltu ihmisiä ja kysytty, mitä ovat saaneet korona-aikaan aikaiseksi ja siellä yksi saksalaismies oli rakentanut pihaan (leikki)mökin ja käytti siinä myös suomenkielistä sanaa "mökki", vaikka hänellä ei ollut mitään tekemistä Suomen kanssa. Myös yhdessä asuntoautossa näin nimikyltin "mökki".

Virkistävä vierailu

Hampurilainen ystäväpari alkoi saada "cabin fever" ja kun hotellit ovat koronan takia kaikki kiinni, he kysyivät joku aika sitten löytyisikö Allulan B&B:stä huone ja mikä ettei, kun olimme molemmin puolin suhtkoht varmoja, ettei kenelläkään ole koronaa. (Vaikka ei tässä kyllä voi olla enää mistään varma. Tuttavaperheessä, jossa vaimo sairastaa haimasyöpää, on oltu niin varovaisia kuin olla voi, mutta ykskaks aviomies alkoi yskiä, meni testiin ja oli positiivinen. Ainoa mahdollisuus tartunnan saantiin on ollut ruokakaupassa käynti.) Niinpä he sitten tulivat sunnuntaina ja lähtivät takaisin keskiviikkona. Taivas oli vähän harmaa koko ajan, mutta ei onneksi sentään satanut eli saatoimme pitää kiinni suunnitellusta ohjelmasta. Vähän tylsä oli, että emme voineet kertaakaan mennä minnekään syömään tai juomaan, koska kaikki ravintolat ja baarit ovat kiinni. Siksi suunnittelin ajoissa ruokalistan ja kokkailimme itse.

Olihan se aika hässäkkää, kun yritti seurustella vieraiden kanssa ja samalla taikoi jotain ruokaa lautaselle. Vain viimeisen illan flanksteakista ehdin ottaa kuvan, kun lautasen värit oli mielestäni niin hienot. Siinä oli härkäpapuja, kantarelleja ja kirsikkatomaatteja lisukkeena.

Maanantaina ajelimme Ahr-joelle katsomaan löytyykö vielä "ruskaa". Yleensä käymme siellä vähän aikaisemmin vuodesta, jolloin lehdet eivät ole vielä putoilleet, mutta ihan kaunista siellä oli näinkin myöhään vuodesta.

Tietenkin tuollakin oli kaikki paikat kiinni ja niinpä olin pakannut mukaan chrorizopurjopiirakkaa, juustoa, viinirypäleitä ja Ahrin omaa punaviiniä ja sain vierailta hyvän arvosanan lounaasta.

Normaalisti Marientalin luostarin kahvila on täynnä ihmisiä, nyt sielläkin surullinen näkymä.

Tiistaina katselimme vähän kaupunkia ja teimme kahden sillan kierroksen Reinin rannalla. Oli vähän pimeä marraskuinen päivä, mutta minkäs teet.

Lampaat oli ainoa vaalea ilonpilkku.

Lopuksi näytimme vieraille meidän lähistöllä olevan luostarin kirkon, josta olen varmaan ennenkin kertonut. Siellä nimittäi natsit pitivät Saksan liittokansleria Konrad Adenaueria vankinaan ja kun sodassa rikkoutuneet ikkunat piti korjata, Adenauer lahjoitti kirkolle lasi-ikkunan, joka esittää raamatun kohtausta Daniel leijonien luolassa. Ikkunasta tunnistaa helposti punaisenHitlerin ja  keltaisen Adenauerin.

kuva: konrad-adenauer.de

Kirkko on muutenkin ihan söpö ja sehän on todella vanha, sillä se valmistui jo vuonna 1220 kun Kölnin tuomiokirkkoa aletttiin rakentaa vasta 1248.

Yksi sentään normaali

Keskiviikkona 11.11.2020 oli Martin päivä, jolloin lapset kulkevat itsetehtyjen paperilyhtyjen kanssa talosta taloon ja laulavat Pyhästä Martista, joka leikkasi takkinsa kahtia ja antoi toisen puoliskon kerjäläiselle. Unohdan usein ostaa karkkeja, mutta tänä vuonna niitä ei tarvittukaan, sillä vanhemmat pitivät huolen, että lapset eivät saa liikkua koronan takia. Yhden naapurin etupihalle oli laitettu lasten lyhdyt pensasten sekaan, jotenkin säälitti.

Yhtään ei säälittänyt, että samana päivänä alkoi virallinen karnevaalisesonki, joka päättyy laskiaisen jälkeisenä tuhkakeskiviikkona. Normaalisti vanhakaupunki on kello 11:11 täynnä juhlivia porukoita, mutta nyt oli kokoontuminen kielletty ja kaupoista ei saanut ostaa alkoholia. Ihmeen hyvin kaikki hyväksyivät määräykset. Jos paikalla olisi ollut noin paljon ihmisiä kuin normaalisti on, olisi varmaan tullut hieno tulos tartunnoista.

kuva KSTA/Daniela Decker

Yksi asia sentään ei ole muuttunut, se on jouluruusuni, joka on alkanut avata nuppujaan.

Isä ja Nobel-palkinto

Sunnuntain isänpäivän kunniaksi laitoin Facebookiin vanhan kuvan omasta isästäni. Hymyilytti australialaisen ystävän kommentti: What a great picture! He has the look of a Nobel Prize winner. 

Korona ja luonto

Olen lapsuudessani pitänyt luontoa itsestään selvänä asiana, josta ei sen enempää tarvinnut puhua. Suomessa oli kaikkialla puhdasta luontoa (jos ei nyt muistella sitä kaunista kotitaloni lähellä olevaa pientä järveä, johon paikkakunnan tapettitehdas laski estottomasti kaikki likavetensä ja myrkkynsä). Kun sitten muutin Keski-Eurooppaan, aloin jo vähän enemmän tajuta, mikä rikkaus luonto Suomessa onkaan, ei se olekaan kaikkialla itsestään selvää. Eilen olimme ystäväpariskunnan kanssa patikoimassa Eifelin kukkuloilla noin tunnin matkan päästä kotoa ja totesimme, että korona-aikaan luontoa imee entistä enemmän itseensä. Miten ihanaa oli patikoida reilut kolme tuntia puhtaassa ilmassa ja nauttia maisemista. Meille on tullut tavaksi, että jompikumpi pariskunta etsii sopivan reitin, ottaa jotain pientä purtavaa mukaan ja tarjoaa sitten illalla kotona jotain ruokaa. Eilen oli meidän vuoro ja valitsimme Himmel & Ääd (taivas ja maa) nimisen 11 km lenkin. Aamulla paistoin piknikkiä varten nopeasti italialaisia salamimuffinsseja ja ai että ne oli hyviä. Paistoin ne noissa paperivuoissa ja ne oli helppo kuljettaa. Ei ollut viimeinen kerta kun niitä tein.

Nyt on taas keuhkot puhdistettu.

Marraskuu ja lockdown

Tänään uudet rajoitukset tulivat voimaan, ei tosin niin rajut kuin keväällä. Ravintolat, baarit, kuntosalit, teatteri, elokuvat ovat kiinni. Monet ravintolat myyvät ruokia take away ja orkesterit soittavat facebookissa. Vain viisi ihmistä saa tavata ulkona, hekin vain kahdesta huushollista eli me kolme suomineitoa emme saa enää kolmistaan lähteä sauvakävelylle. Myö kotona piää vältellä isompia porukoita. Olimme eilen kävelyllä Reinin rannalla ja tapasimme sattumalta tuttavan, joka on jo pitkään tehnyt etätöitä ja asuu yksin. Hän oli käynyt kahdessa kaupassa ja pian oli jo koronavilkku vilkutellut, kahdeksan tapaamista oli siinä lyhyessä ajassa rekisteröity, itselläni oli välillä yksi, nyt on taas kaksi. Taivas on täällä harmaa niinkuin marraskuussa odottaakin, mutta on ihmeen lämmintä, nytkin meillä on ovi ja ikkunat auki ja ulkona saattaa tulla jopa +20C. Kävelyllä poikkesimme Reinin rannalla olevaan patsaspuistoon.

Selfiekin tuli otettua.  (Miksi tää tulee nyt sinisenä, ei ymmärrä)

Kamppailen tässä edelleen uuden bloggerin kanssa, se ei halua niinkuin minä. Tuo oli siis myös yksi taideteos, sellainen pallopeili.

Nyt en sitten taas saa vaihdettua kunnolla riviä, en kestä tätä systeemiä. Pitää kai laittaa siihen piste, ehkä se sitten vaihtaa riviä.

.

No, nyt se oli niin tyhmä, että vaihtoi. Löysin pari päivää sitten Kotilieden juustoleipäreseptin ja sepä olikin jännä juttu, vähän sellainen pizzan makuinen ja kelpasi hyvin aperitiivon kanssa,

Tässä nyt sitten taas totutellaan siihen, ettei olla isompien ihmisporukoiden kanssa tekemisissä. Juuri Ranskasta palanneet ystävät ovat parhaillaan kotilääkärillä koronatestissä ja kun saavat puhtaat paperit, voimme kutsua heidät hyvällä omallatunnolla kylään, jos eivät sitten he pelkää meitä. Ruokaa tehdään taas entistä enemmän itse ja luonnossa liikutaan, jos ilmat sen sallii. Nykyiset rajoitukset ovat voimassa koko marraskuun, joka on aina ollut se kuukausi, jonka puolestani voisivat poistaa kalenterista kokonaan. Mutta eiköhän me tästäkin selvitä. Jotkut kuljettavat kaupasta jo europaletilla vessapaperia ja hiivaa, mutta me olemme varmoja, että ne eivät lopu. Stay healthy!

 

Kun esi-isä kuoli pandemiaan

Joku aika sitten minuun otti yhteyttä pikkuserkkuni Pirkko, jonka olin joskus lapsuudessa ehkä kerran nähnyt. Hän oli etsinyt netistä sukulaisia ja joutunut blogiini, josta löytyi hänelle tuttuja nimiä, mm. Amerikan täti Rosa, joka sattuu jopa olemaan hänen kummitätinsä. Jonkun verran meni aikaa tajuta kenestä on kysymys, koska olemme asuneet sen verran kaukana toisistamme, että yhteyttä ei ole pidetty. Löysin vanhojen valokuvien joukosta valokuvan viime vuosituhannelta, siinä Pirkko on ollut Aili-tätini kanssa käymässä meillä. Hän on kuvassa oikealla ylhäällä, minä alhaalla oikealla leikkikaverieni Eevan ja Markun kanssa. 

 Pirkolta löytyi vanha valokuva viipurilaisista hopeahäistä juhannuksena 1924. Kun oikein tarkkaan tutkin ja vertailen, luulen tunnistavan sieltä muutaman henkilön.  Voi mikä aarre tämä kuva minulle onkaan vaikka onkin vähän huonolaatuinen kuvasta kuvattuna.

Pirkolla oli äitinsä perintönä tallella kirje, jonka Rosa-täti on vuonna 1920 lähettänyt sisarelleen. Siitä käy ilmi, että Rosan isä on kuollut vuonna 1920 eli tasan sata vuotta sitten Espanjan tautiin. 

Aika sattuma, että nyt sata vuotta myöhemmin täällä jyllää taas pandemia, jota ei meinata saada kuriin. Meillä on Saksassa tartuntaluvut nousseet niin hurjiin lukemiin, että tilanne on dramaattinen ja maanantaina alkaa "lockdown light", jolloin baarit, ravintolat, teatterit, elokuvat jne sulkevat kokonaan. Vain 10 henkeä ja hekin vain kahdesta huushollista saa liikkua yhdessä ulkona. Myös kotona suositellaan jättämään isompien porukoiden tapaamiset, matkustelua pyydetään välttämään ja hotellit saavat majoittaa ihmisiä vain erikoissyyn takia. Olipa onni, että ehdimme viime viikolla tekemään kolmen päivän keikan.

#stayathome
#stayhealthy