Kirjan päivä ja paperin kulutus

 Joka vuosi toukokuun neljäntenä tulee mieleen Amerikan täti Rosa ja kirjan päivä.

Kävimme freiburgilaisten vieraiden kanssa vanhassa paperimyllyssä katsomassa paperin valmistamista. 

Alunperin myllyssä oli töissä kuusi perhettä ja he asuivat myös paikan päällä

Perheen lapset auttoivat lumpun keräyksessä, lumpuista keitettiin „puuroa“, josta valmistettiin paperia. Tehdas oli hyvällä paikalla lähellä Kölniä, jossa valmistettiin paljon kirjoja.

Raskasta hommaa oli paperin valmistaminen, en ole sitä ennen miettinyt vaikka lapsuuden naapurikaupungissa oli paperitehdas. Paperin valmistaminen puusta alkoi Saksassa 1843, Suomessa vähän myöhemmin.

Vieraat saivat kokeilla paperin valmistusta

Saksalainen käyttää vuosittain lähes 200kg paperia, luku tuntuu hurjalta ja aloimme miettiä mihin kaikkeen käytämme paperia. Tietysti kirjoihin, mutta sähkökirjojen myötä paperin käyttö niihin vähenee. Vessapaperiin menee paperia ja nykyään mielettömän paljon pakkauksiin. Jos katson keittiön ikkunasta ulos, niin joka päivä naapuriperheeseen tulee paketteja, siinä on postin auto ja Amazonin auto ja paikallisen supermarketin auto, naapurit tilaavat lähes kaikki ruoat kotiin toimitettuna ja täällä ei ole niitä söpöjä suomalaisia roboja. 

Käytiin Hampurissa

Hampurin konserttirakennus Elbphilharmonie eli puhekielessä Elphi valmistui tammikuussa 2017 ja vihdoin mekin pääsimme sitä katsomaan. Alussa ei ollut mahdollisuutta saada lippujan kovan kysynnän takia ja viime vuosina ei löytynyt sopivaa konserttia sopivaan aikaan, mutta viime viikolla se onnistui, ohjelmassa oli mm. Tsaikovskyn Pateettinen ja kapellimestarina Jukka-Pekka Saraste. Esitys oli hieno, mutta rakennuksessa viehätti vain ulkopuoli ja näkymät näköalatasangolta kaupunkiin ja satamaan.

kuva Wikipedia

Sisällä en ensinnäkään pitänyt erityisemmin väreistä ja ne portaat, sinne piti kiivetä satoja jos ei tuhansia portaita ja koko ajan piti tuijottaa lattialle tunnistaakseen onko siinä portaita. Tässä hyvä esimerkki, tuskinhuomaa, että tuossa kuvan alaosassa on portaita ja nuo kaiteetkin on ilmeisesti laitettu vasta kun kymmenet ihmiset putoilivat portaita alas.

foto: shz

Kävimme myös taidehallissa, jossa oli Edvard Munckin ja itävaltalaisen taidemaalarin  Lassnigin näyttely, mutta se oli suuri pettymys ja opas oli kaikkien aikojen huonoin, ilmeisesti amerikkalainen, joka yritti vääntää saksaa. Vöhän ihmettelimme miksi pitää Munck-näyttely, jos museo omistaa muutaman vaivaisen Munckin taulun. 

Paljon kivempi oli patikkalenkki suoalueella koillisessa Hampurissa, näimme paljon erilaisia lintuja.

Ja näitä ystäviemme tulppaaneja emme kyllästyneet ihailemaan.

 

Totesimme taas, että Hampuri on kiva kaupunki ja siisti verrattuna Kölniin, missä ihmiset heittävät kaikki roskat kadulle.

Kevättä ilmassa

 

Tuomi kukkii ja pellot on keltaisinaan rypsistä tai rapsia se kai täällä on.

Pääsiäiskutsu peruuntui kun ystävämme sai silmään vyöruusun, ihmiset muistakaa ottaa rokoitus, tunnen hurjia vyöruusutapauksia. Lähdimme spontaanisti Eifel-vuoristoon ja se olikin hyvä idea. Kävimme mm. söpössä Monrealin kylässä.

Monreal

Kotiin palattuamme kävimme kummiminiän kanssa katsomassa filharmoniaorkesterin harjoituksia, kapelimestarina Sakari Oramo, ai että tykkään siitä miehestä, pätevä ja vitsikäs ja puhuu hirveän hyvää saksaa. Konsertin jälkeen söimme lounasta ulkona auringossa Reinin rannalla.

Musiikkia on ohjelmassa tulevalla viikollakin, silloin pääsemme vihdoin Hampurin Elphiin eli Elbphilharmoniaan, sitä on suunniteltu jo vuodesta 2017 kun halli valmistui. Sielläkin sattuu olemaan suomalainen kapellimestari, nyt Jukka-Pekka Saraste, hänkin on Saksassa kovassa kurssissa.

Ensimmäiset parsatkin on jo syöty, perinteiseen tapaan perunan ja kinkun kanssa.

Päivän kylttyyri

 “Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!”

Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.

Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.

Tuhatkarvainen on kyltyyri –
se on Kiinassa Kiinaan myyri –
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.

- Eino Leino

Tämän päivän kyltyyriä oli käynti filharmoniaorkesterin harjoituksissa, kuultiin Beethovenin 6., kapellimestarina Saraste, jota kölniläiset rakastavat.

Konsertin jälkeen kävimme vielä taidemuseossa katsomassa Kusama-näyttelyä. Kusamaan tutustuimme vuosia sitten Naoshiman saarella

Tässä on yksi selfiekin. Missä Allu luuraa?

Kuvanveistomuseossa

 Kävimmme eilen taas pitkästä aikaa Wuppertalin Waldfrieden-puistossa, jossa on tunnettujen kuvanveistäjien teoksia kauniissa luonnossa, tässä esim. Joan Miro

   

ja Thomas Moore

Markus Lüpertz

Pidimme kovasti Rebecca Hornin teoksista. Tässä kuvassa on teos nimeltä Nimettömien torni, joka muistuttaa Jugoslavian sodan pakolaisista.

The sculpture is composed of several
ladders extending from the ground and up to a very high window, adorned with
nine mechanical violins that play a single, mournful note on their own. It is
as if they sing of some kind of bittersweet hope of what might lie at the top
of the ladder and out into the sun. The melancholy humming of the violins has
been known to inspire buskers to improvise along with them. (artelectronicmedia)

Tämä installaatio oli hauska, siinä on kahdessa kupissa sinistä maalia, joka roiskuu kenkien päälle. Tosin se ei ollut käytössä, jotta museovieraat eivät saa väriä päällensä.

Poikkesimme museon kahvilaan syömään seudun tyypillisiä vohveleita kirsikoiden ja jäätelön kanssa.

Ei ollut seurasta puutetta

 

Eipä ole ollut seurasta puutetta, sillä viikon aikana meitä oli kolmena iltana kutsuttu syömään ja kahtena iltana meillä oli kotona vieraita. Vinoilimme jo tässä, että onpa erikoinen paastoaika.

Eilen Allumies kokeili paistaa briossia ja siitäpä tulikin hyvä🤤

Luonto on nyt taas niin kaunis

Eilisellä päiväkävelyllä huomasin, että magnoliatkin avaavat kukkiansa.

Tämä maailman tilanne on nyt kyllä kaikkea muuta kuin kaunista. Thaimaassa työasioissa käyvä ystävämme jätti menemättä, kun halvin lentolippu maksaisi yli 5000€ ja yksi tuttavien tuttavaperhe on jumissa Sri Lankassa, paluulento maksaisi 17000€.  Tulee mieleen vuosi 2008, jolloin olimme Bangkokissa ja lentokenttä oli suljettu levottomuuksien takia. Kyllä siinä vähän alkoi miettiä miten sieltä voisi päästä kotiin, Italiasta voisi vaikka lähteä kävellen, mutta kaukomailta se ei onnistu. 

Carpe diem

Carpe diem eli tartu hetkeen sanoi roomalainen, mutta lauseen voi jatkaa Carpe diem quam minimum credula postero eli luota mahdollisimman vähän tulevaan. Viikatemies on ollut viime aikoina ahkera tuttavapiirissä ja vienyt nuorempiakin. Eilen olimme patikkaporukan nuorimman hautajaisissa ja tässä tuli ajatelleeksi vaikka mitä mahdollisuutta ja mahdottomuutta. Mies oli ollut pedantti ja oli hoitavinaan kaiken täydellisesti, oli mm. pannut keittiön mausteet aakkosjärjestykseen, mutta kuolema ei (vielä) kuulunut valmisteluihin ja siinäpä olikin vaimolle ongelma, hän ei tuntenut miehen kännykän salasanaa eikä löydä miehen osoitelistaa, jossa oli mm. opiskelukavereiden yhteystietoja kun vaimo halusi heille lähettää kutsun hautajaisiin. Meillä on ns. Notfallordner, jonka löytää kaapista ihan heti ja sieltä löytyy kaikki tarpeelliset tiedot, siellä hoitotahdot sun muut.

Eiliset hautajaiset pidettiin hautaustoimiston salissa, tämä on aika yleinen käytäntö Saksassa. Vähän ihmettelin arkkuhautausta, nykyään on tuhkaaminen hyvin yleistä, varsinkin kun Saksassa hautaus pitää järjestää paljon nopeammin kuin Suomessa

Vainaja oli rockmusiikin ystävä ja niinpä siellä puheen välissä soitettiin kaksi kertaa Rollings stoneseja.

Ja kun hän oli myös vannoutunut karnevalisti, soitettiin yksi hänen lempikappaleistaan

Hautajaiskahvit on Saksassa melkein aina sama eli mennään johonkin läheiseen paikkaan ja siellä on tarjolla lämmin keitto, sämpyläleipiä ja kakkua