Elämän yllätykset

 Niin nopeasti kaikki muuttuu. Kun kesäkuussa kirjoitin kaveriporukan tapaamisesta Münchenissä, niin nyt vajaa kaksi kuukautta myöhemmin sama porukka tapasi taas Münchenissä, tällä kertaa edellisen tapaamisen järjestäjän hautajaisissa. Uskomatonta, että kaveri sairastui kurkkusyöpään ja kuoli kahden viikon päästä. Eivät olleet lääkäritkään ennen noin agressiivista syöpää nähneet. Hautajaiset oli siinä mielessä erikoiset, että kun virallinen puhuja oli kertonut vainajan hyvistä ominaisuuksista, vainajan poika piti erikoisen puheen. Vanhemmat oli eronneet pojan ollessa aika pieni ja poika valitti, että ei juuri nähnyt isäänsä, ei syntymäpäivinään, ei ensimmäisenä koulupäivänä, isä ei auttanut koulun valinnassa tai opiskelusta päätettäessä, ei tullut ylioppilasjuhliin jne. Koko porukka istui hiljaa ja oli vähän ihmeissään, mutta loppujen lopuksi suurin osa piti poikaa rohkeana. Jonkinlainen terapia se pojalle varmaan oli. Monet sanoo, että olisi pitänyt aikaisemmin puhua, mutta kaipa sitä on yritetty. 

Kun nyt oltiin taas näinkin kauas taas lähdetty, halusimme muutakin ohjelmaa kuin hautajaiset ja menimme Lehnbachhaus-museoon katsomaan Blau Reiter-näyttelyä, sillä pidämme niitten maalauksista.

Teimme myös pitkän lenkin Münchenin valtavan isoon puistoon, ns. Englischer Garten ja näimme surffaajia.

Olenkohan jo sanonut, että tämä helle on aivan kamalaa!?Tänään +36C😱

Moylandin linnassa

 Teimme retken Moylandin linnaan, joka sijaitsee lähellä Hollannin rajaa. Se on vanha vesilinna, joka toimii taidemuseona ja sen puutarha on tunnettu erivärisistä hortensioista.

Linnassa oli nyt Armin Müller-Stahlin taidenäyttely, jonka halusin välttämättä nähdä, sillä Armin on lempinäyttelijäni ja pidän hänen tauluistaan. Hän näytteli mm. Jim Jarmuschin leffassa Night on earth, jonka viimeinen osuus oli Helsingissä, mukana Matti Pellonpää.  

                                   Euroopan parlamentti

                         Illuminati

                                   

                   Kardinaalit keskustelevat seksistä kirkossa

                             Franz Kafka

Müller-Stahl on todella nero, on viulusti, näyttelijä ja taidemaalari. Olin niin innostunut tauluista, että unohdin kuvata linnan puiston mahtavat hortensiat. Ihmettelimme miten olivat jaksaneet kastella niitä tämän kesän helteellä.

Pari päivää pyöräilemässä tai sitten ei

 Tänä kesänä en ole juuri pyöräillyt kun helteiden takia ollaan jouduttu olemaan sisätiloissa. Nyt kun ei ollut ihan niin kuumaa, lähdimme muutamaksi päiväksi pohjois-Hesseniin ja otimme pyörät mukaan. Mittariini tuli 22km johtuen siitä, että sitten tiet muuttuivat soraisiksi ja vihaan/pelkään jarruttaa soratiellä ja kaiken huippu oli ylhäällä rinteellä kulkeva pyörätie, joka teki yhtäkkiä u-käännöksen todella jyrkkään alamäkeen ja se oli niin jyrkkä, että kaikki muutkin taluttivat pyöräänsä. Siinä vaiheessa päätin mennä seuraavalle rautatieasemalle ja palata junalla hotelliin. Ihmeitä sattuu Saksassakin, juna tuli ja siinä oli jopa hieno vaunu pyöriä varten.

Pyöräily vaihtui sitten patikointiin kauniissa maisemissa.

Hotellimme vieressä on upea vanha puuristikkotalo.

Ja niitä taloja löytyi myös Fritzlarin pikkukaupungista

Kirkossa oli kiva käydä nauttimassa viileydestä

Marienkirche Fritzlar

Hotellin ruoka oli taas kuin taidemaalaus, tässä lähimetsän herkullista peuraa

Kotimatkalla poikkesimme vielä Siegeniin, siellä on nimittäin Rubens syntynyt, tosin paikallisessa pikkumuseossa ei tietenkään ollut sitä parasta Rubensia.

Helteinen heinäkuu

 Kesäkuun loppu ja heinäkuu on olleet tänä vuonna ollut kaikkien aikojen kuumimpia ja kiitän Luojaa, että älysimme investoida aurinkopaneeleihin ja ilmastointilaitteisiin, vaikka niistäkin huolimatta olen kärsinyt. Ennätysmäinen määrä ihmisiä on kuollut kuumuuteen. Tässä juuri mietin, että olemme kesän aikana yhden  ainoan kerran syöneet terassilla, istumme aina sisällä.

Naapurimme/ystävämme Maria on 6.6. lähtien ollut sairaalassa  aivoinfarktin takia ja olemme käyneet paljon häntä katsomassa. Nykyään hän on Bonnissa kuntoutuksessa ja sinne matka on aina yhtä seikkailua kuten ylipäänsä Saksassa kaikki. Kun samaan aikaan sillat on käyttökelvottomia ja junat ei kulje kuin väärällä puolella Reiniä ja  tiet on ruuhkaisia, saattaa 30 km matkaan mennä parikin tuntia. Kummipoika menee pyörän kanssa junalla jonnekin, josta pääsee lautalla Reinin yli ja jatkaa siellä matkaa pyörällä ylös vuorelle, jossa kuntoutuslaitos on. 

Yksi hyvä puoli siinä sijainnissa on, sieltä on hienot maisemat. Vieraan vaikea tunnistaa, mutta tuolla vastapäisillä vuorilla näkyy mm. Petersberg, jossa valtiovieraat asuivat sillloin kun Bonn oli vielä pääkaupunki.

Siellä puiden takana seisoo myös söpö Schloss-Drachenburg

Foto: Schloss-Drachenburg.de

Täällä alkaa olla vesipula ja nurmikoiden kastelua pitäisi välttää ja muita kasveja saa kastella aamut ja illat.

Joku päivä sitten pakenimme hellettä läheiseen metsään

Löytyi peukaloisen pesäkin ja kun menin lähemmäksi, kaverit luuli saavansa ruokaa ja aukaisivat kurkkunsa. Jonkun ajan päästä tuli sitten äiti tai isä ruokkimaan heitä.

Kotona meitä odotti sitten lautasellinen herkullisia kirsikoita

Kokojyväpähkinäleipä

 Sain kaverilta hyvän reseptin: 

150g kaurahiutaleita

100 g pellavansiemeniä

70g auringonkukansiemeniä

30 g kurpitsansiemeniä

100g pilkottuja hasselpähkinöitä (tässä lukee 3/4 eli ei ihan pieneksi)

50 g pilkottuja saksanpähkinöitä

40g chiansiemeniä

2 rkl kookosöljyä

1 tl suolaa

15 g agavesiirappia

3,5 dl vettä

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja taikina peitetään liinalla kuudeksi tunniksi.

Uuni +175C

Ennen paistamista taikina sekoitetaan vielä hyvin. Leipä paistetaan leivinpaperilla vuoratussa suorakaiteen muotoisessa vuoassa 25 minuuttia. Sen jälkeen se otetaan vuoasta pois ja paistetaan leivinpaperin päällä vielä 35-40. minuuttia. Annos mahtuu pienempään vuokaan.

Huh hellettä ja keikka Baijeriin

 Enpä muista kokeneeni näin pitkää ja kamalaa hellettä koskaan. Mikä onni, että meillä on aurinkosähkö ja ilmastointi olohuoneessa ja makuuhuoneessa. Terassilla oli eilen +42C eikä tehnyt mieli lähteä ulos.

Viime viikkoina on ollut paljon kivaa ohjelmaa. Kävimme mm. Allumiehen entisen työkaveriporukan tapaamisessa Baijerissa. Kun aika ja paikka oli jo kauan sitten sovittu, ei tajuttu etukäteen, että juuri kun olimme Münchenin parhaassa Biergartenissa on jalkapallon mm-kisoissa Saksan peli. Jos olisimme tienneet, emme varmaan olisi menneet tuonne, mutta mikä onni, että menimme. Waldwirtschaft on sitä oikeaa Baijeria, kannattaa käydä. Saimme hyvää ruokaa  ja tunnelma oli täydellinen, kun Saksa voitti 7-1. Suurimmassa osassa Waldwirtschaftia on itsepalvelu, mutta meille oli varattu palvelu ja se olikin täydellinen.

Yhtenä päivänä kävimme porukan kanssa Münchenin keskustassa. Olen ollut viime aikoina laiska ottamaan kuvia, tässä muutama

Kaikkein parasta oli 5Höfe ostoskeskuksen riippuva puutarha. Katosta roikkuu alaspäin kasvavia kasveja. Kasvien yläpuolella ei ole valoa, sitä tulee vain alhaalta ja siksi kasvit kasvavat alas. Tippakastelu toimii automaattisesti niin, ettei alla kulkevien ihmisten päälle tipu vettä.

Kävimme syömässä Gabelspiel-nimisessä ravintolassa, unohtumaton kokemus, niin loistavia pikkuruokia, kuvassa vain pieniosa menyystä, täydellinen ulkonäky ja maku.

Iloinen yllätys Münchenissä oli, että saimme parkkeerata jopa keskikaupungilla sähköauton kolme tuntia ilmaiseksi.

Ennen Müncheniä käväisimme Ammersee-järvellä

Kotona oli taas kaikki hyvin kun suomalaiset „talkkarit“ olivat kastelleet kukat ja pitänee hyvää huolta kaikesta. Oikeastaan me olemme heille kiitollisuudenvelkaa, mutta he ajattelevat toisin ja jättivät pöydälle kauniin kukkakimpun.

Naapurin stroke ja Suomen keikka

 En ole varmaan koskaan ottanut niin vähän valokuvia kuin viime viikkoina. Naapurini 86v lähetti viestin ja kysyi voisinko viedä hänet lääkäriin kun hänen jalkansa ei toimi. Normaalisti hän ajaa joka päivä pyörällä pitkiäkin matkoja ja on alppivaellusryhmässä ja patikoi mielellään jopa 40km nuorempien ihmisten kanssa ja mitä enemmän nousua sitä parempi, mutta nyt jalat eivät tahtoneet toimia. Vein hänet lääkäriin (jonne hän ei normaalisti enää mene, koska siellä tyrkytettiin hänelle statiineja), mutta kun se oli lähin lääkäri, vein sinne. Eipä kestänyt montaa minuuttia kun lääkäri epäili aivohalvausta ja ehdotti, että veisin rouvan heti sairaalaan eikä tuhlattaisi aikaa ambulanssiin ja sinne sitten kovaa vauhtia ja stroke se oli. Lähes 8h kökötin siellä sairaalassa ennenkuin lääkärin kanssa sai puhua, siihen mennessä potilaan tytärkin oli ehtinyt paikalla. Pahalta näytti, mutta rouva on nyt parempaan päin, puhe on normaalia ja ensi viikolla alkaa 3-4 viikon kuntoutus, Luojan kiitos vai saako niin enää sanoa kun suvivirsi jo kiellettiin.

Tämä kuva on parin viikon vanha, veimme rouvalle punaisen pallon käsiharjoituksia varten ja hedelmäsalaattia ja olen istunut monena päivänä yli kaksi tuntia hänen vierellään, olemme häneb lastensa kanssa tehneet taulukon, johon vierailut merkitään, että emme mene samaan aikaan. Oli se aika shokki näin maallikolle kokea.

Tuttavien 20v poika löysi asunnon ja etsi huonekaluja ja astioita. Meiltä löytyi kellarista Opan hieno kattila ja Schulte-Uferin wokkipannu, molemmat otettu käytöstä sen jälkeen kun saimme induktiolieden, poika oli iloinen

Suomessakin ehdin piipahtaa ja otin yhteensä kuvaa

pakollinen Fazerin katkarapuleipä

maisema katajanokkalaisten ystävien ikkunasta

kaikkien aikojen pahimmasta mokastani ei tullut otettua kuvaa:

olin tehnyt treffit Musiikkitalon konserttiin ja kun tulin sinne mielestäni hyvin ajoissa, ihmettelin, että ulkona ei ollut yhtään ihmistä ja sisällä näin, että vaatenaulakot oli täynnä -> konsertti oli jo alkanut. Olin laittanut kännykän laukkuuni ja katsonut aikaa rannekellosta, JOKA OLI TIETENKIN VIELÄ SAKSAN ajassa. Ensimmäinen kappale oli jo mennyt ja ihana tyyppi sai aplodien alkaessa salakuljetettua minut paikalleni, joka oli niin takana, että se oli mahdollista. Ystäväni ei meinannut uskoa silmiään, kun väliajan alkaessa istuinkin melkein vieressä. Hyvää palvelua Suomessa.

Oli tosi kiva olla yksin Suomessa, ei tarvinnut huomioida miestä ja tapasin ison määrän hyviä vanhoja ja uudempiakin ystäviä, todella hyvää terapiaa näiden kauhuviikkojen jälkeen.

Nyt huomaa, että on taas Saksassa kun mikään ei toimi. Tänne miljoonkaupunkiin ollaan laittamassa valokuitua, jota Suomen Lapissa on varmaan joka kunnassa.  Kerran meiltä jo meni nettiyhteys tämän asian takia ja nyt on toinen kerta eikä ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa Vodafonen asiakkaana vielä kaksi vuotta ilman nopeaa yhteyttä, kun Telekom töppäili eikä saanut hoidettua siirtoa ajoissa. Tänään meillä ei ole kumpaakaan ja käytän ihanan naapurin wifiä, ehkä kolmen päivän päästä Vodafone toimii taas.

Että olen Saksassa huomasin jo heti Düsseldorfin lentokentän asemalla. Mitkään junat ei kulkeneet ja laiturilla seisoi satoja ihmisiä, ulkomaalaiset täysin tietämättömiä mistä kysymys. Aurinko porotti ja asteita oli +34C. Vieressäni seisova ruotsalaispoika meinasi pyörtyä ja kuolla janoon, kun hänellä oli vain 50€ seteli ja automaattiin tarvitsee lantteja. Piffasin hänelle vesipullon. Miten voi lentokentällä olla automaatteja, joihin tarvitsee kolikoita, eihän kenelläkään ulkomaalaisella ole saapuessaan maahan pikkurahaa. Willkommen in Deutschland!