Mittwoch, 15. Juni 2022

Kavereiden kanssa Elsassissa

 Jokavuotinen viiden pariskunnan pitkä viikonloppu oli tänä vuonna Strasbourgin lähellä Obernain pikkukaupungissa. Me menimme sinne jo päivää muita aikaisemmin, koska halusimme syödä kerran tähtiravintolassa ja ajella sieltä saadut liikakalorit pois ja suunnitelma onnistui. Etenkin alkupalat ja jälkiruoka olivat täydelliset, pääruoan lautasella oleva valkoinen parsa oli oudosti keitetty aivan pehmeäksi, mutta ilmeisesti tarkoituksella, sillä ei sellaista virhettä voi vahingossa tehdä. Me syömme parsan aina al dente ja mainitsimme asiasta tarjoilijallekin. Mutta se yksi parsa oli vain pieni osa lautasesta ja alkupalat oli sitäkin täydellisempiä ja mitä kauniinpia.


Olen ravintolassa usein niin täynnä, että en jaksa syödä jälkiruokaa, mutta tämä mansikkajälkkäri oli pakko syödä.


Sen jälkeen tarjoiltiin kahvia ja sen kanssa tuotiin jälkiruokakärryt, josta sai valita vaikka mitä, mutta en jaksanut enää edes kokeilla mitään.


Illallisen jälkeen näimme kaupungin pimeällä, niin kaunista.





Seuraavana aamuna teimme sitten pitkän pyörälenkin kukkulaisessa maastossa ja ainakin osa kaloreista jäi sinne. Tässä piti poiketa kaivolle juomaan.


Porukan kanssa kävimme mm. St.Odilen luostarissa, josta oli komeat näkymät alas laaksoon.





Teimme noin 7km lenkin ja nautimme hyvästä ilmasta ja kauniista maisemista.




Iltapäivällä Obernaissa huomasimme haikaran pesän talon katolla. Oli vähän liian kaukana kännykameralle.


Lauantaina lähdimme läheiseen Strasbourgiin, joka on hienosti vähentänyt autoliikennettä. Menimme kahdella autolla Baggerseen parkkipaikalle ja ostimme parkkilipun automaatista ja olimme aika yllättyneitä: yksi auto koko päiväksi plus viidelle henkilölle koko päivän lippu julkisiin maksoi yhteensä kokonaista 4,20 euroa! Parkkipaikalta pääsi helposti ratikalla keskustaan. 

Jotkut kävivät tuomiokirkossa, mutta me emme viitsineet jonottaa auringonpaahteessa, sillä olemme niin usein käyneet tosi komeassa kirkossa. Sen jälkeen teimme laivaristeilyn ja ihan vaan kävelimme ympäri kaupunkia.


Petite Francen kaupunginosassa on valtava plataani ja onnistuimme saamaan paikat sen alta varjosta  ja söimme vegetaarisen Flammkuchenin.


Bistrolla on hauska nimi, Pieni vihreä puu.




Risteilyllä en ottanut juuri kuvia, niisä kun näkyy vaan toisten päitä, tässä nyt vaan yksi kuva Eurooppaparlamentista ja pari kuvaa turistien päästä.





Sunnuntaina muut lähtivät kotiin ja me teimme vielä 35 km pyörälenkin maastossa, jossa en meinannut edes sähköpyörällä jaksaa polkea ylös, mutta sitä iisimpää oli sitten nauttia Obernaissa jääkylmä Aperol Spriz, joka on vihdoin löytänyt tiensä Ranskankin baareihin ( ja on sitä kai jo Suomessakin, vaikka Tornin baarissa meille joskus sanottiin, että sellaista ei Suomessa tarvita). Olipa taas kiva nähdä porukoita, laskimme, että tämä oli 14. tapaaminen tällä kokoonpanolla ja ensi vuoden tapaaminenkin lyötiin jo lukkoon, se tulee olemaan Lyypekissä. Nyt ollaan kotona ja tuijotetaan lämpömittaria, joka lauantaina saattaa näyttää jopa +38C, huh. Se on kesä.

Montag, 6. Juni 2022

Helluntaiviikonloppu

 Meillä on pitkä viikonloppu, sillä Saksassa on helluntaimaanantaikin pyhäpäivä kuten ennen oli Suomessakin. Meillä ei ollut muuta ohjelmaa kuin lauantaiksi  olimme kutsuneet ystäväparin syömään, mutta korona teki taas temppunsa ja iski jo toisen kerran kaveriimme, joka on aivan koronan alkuaikoina sairastanut ja sen jälkeen NELJÄ kertaa rokotettu. Jätimme ruoanlaiton ammatti-ihmisille ja lähdimme Bonniin italialaiseen ravintolaan, jossa saimme istua ulkona kastanjapuiden ja viiniköynnösten alla ja syödä mm. Vitello tonnato.


Bonniin lähdimme oikeastaan siksi, että Kunst- und Ausstellungshalle täytti 30 v ja siinä yhteydessä oli paljon ohjelmaa. Yksi niistä oli suomalaisen valotaiteilija Kari Kolan valaistus kattoterassin torneissa.



Nämä tyypit ilmeisesti esiintyivät siellä myöhemmin illalla.




Sunnuntaina soitti kummipoika ja ehdotti, että lähdettäisimme yhdessä Bergisch Gladbachiin taidenäyttelyyn , joka oli Zandersin paperitehtaan entisen omistajan talossa. Jossain vaiheessa Zanders taisi olla Metsä-Serlan omistuksessa. Siellä oli kahden taiteilijan näyttelyt. Ensimmäinen oli Katharina Hinsbergin planeetat, jossa huoneesta toiseen kulkee ketju muovivahasta tehtyjä palleroita. Siellä piti olla hyvin varovainen liikkuessaan, sillä helposti olisi voinut syntyä dominoeffekti.



Toinen taiteilija oli naapurimme ystävä Inge Schmidt


Inge oli tällä kertaa tehnyt paljon paperipusseista taidetta.

Näyttelyn jälkeen menimme kahvilaan omenapannukakulle ja sitten kiirehdimme lähijunalle, mutta huono tuuri, ensin ilmoitus, että juna on ajassaan, sitten että se myöhästyy vartin ja loppujen lopuksi ilmoitus, että junaliikenne ei toimi, ensiapulääkärit on kutsuttu paikalle. Suomeksi se tarkoittaa, että joku raukka on taas hypännyt junan alle, mikä on aina todella kurjaa veturinkuljettajallekin. Se on valitettavasti hyvin pidetty itsemurhakeino. Ja siitä syntyi taas aikamoinen liikennekaaos, kun täällä on muutenkin nyt julkiset kulkuneuvot enemmän kuin täynnä, sillä valtio on halunnut tukea ihmisiä polttoaineen korkeiden hintojen takia ja jokainen voi ostaa 9 euron kuukausilipun, joka käy kaikkiin julkisiin paitsi pikajuniin ja nyt on porukkaa liikkeellä. Syltin mondeeni saari Pohjanmerellä alkoi heti pelätä, että porukat matkustaa sinne ja turismitoimisto varoitteli tulijoita, mutta siitäpä innostuikin jotkut punkkarit ja lähtivät sinne, nukkuvat ilmeisesti hiekkarannoilla, sillä hotellit on kalliita ja täynnä. No, me kuitenkin onnistuimme löytämään ensin bussin ja sitten ratikan ja pääsimme kotiin punaisten ruusujen ja metsämansikoiden luokse.




Sonntag, 29. Mai 2022

Vuoden ensimmäiset yövieraat

Allulan B&B:ssä on ollut pandemian aikana aika vähän kysyntää, mutta nyt saimme harvinaisia vieraita, kun aussiystävät ehtivät poiketa matkallaan Schwarzwaldista Tukholmaan. Olen tutustunut vaimoon vuosi ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kun olin Heidelbergin yliopistossa. Asunnon saanti oli vaikeaa ja alussa asuin pensionaatissa, jossa ei ollut edes suihkua, huoneessani oli vain lavuaari, jonne tuli kylmä vesi ja jos tarvitsin lämmintä vettä, sitä piti erikseen pyytää ja omistajat lämmittivät ison kattilallisen vettä hellalla ja toivat sen huoneeseeni. Aika alkeellista se oli verrattuna Suomessa elämiseen,  siellä oli ihmisillä sentään sauna. Sitten kuulin, että USAn armeijan headquartersin upseeriperheillä oli ns. maiden room babysitteriä varten ja löysin perheen, jonne pääsin babysitteriksi ja sain huoneen, jossa oli keskuslämmitys. Kylppäri oli yhteinen norjalaisen ja saksalaisen tytön kanssa ja saksalainen tyttö U. muutti sitten valmistuttuaan Australiaan ja hän käväisi nyt meillä miehensä kanssa. Etsin esille muutaman valokuvan Heidelbergin ajalta. Tässä olin U:n kanssa liftimatkalla hänen sisarensa luo Schwarzwaldiin, kuvan kiva setä otti meidät kyytiin ja kolmannessa kuvassa U:n perheen pikkutyttö kampaa U:n hiuksia. Minunkin suomalainen hiuslaatu oli hyvin pidetty mustien pikkutyttöjen keskuudessa, omia hiuksiaan heidän oli vaikea kammata.




Tässä paria vuotta myöhemmin aamupalalla muistelemassa niitä aikoja


Kun on parsa-aika, vieraat saivat tietenkin parsapiirakkaa



Turkkilainen apulaisemme toi meille kahta eri itse valmistettua paprikapulveria, granaattiomenasiirappia ja jauhettua minttua. Nämä kaikki on hänen kälynsä itse valmistanut Anatoliassa. 



Ärsyttää nämä skootterit, joita täällä ihmiset jättävät vaikka minne. Joku aika sitten puolisokea vanhus oli kaatunut pahasti jalkakäytävällä skootterirykelmään eikä itse päässyt siitä enää ylös. Miksi ihmeessä kaupunki ei saa aikaiseksi antaa kunnon sakkoja väärin parkatuista vekottimista. Tässä kuvassa ne ovat vähän syrjässä, mutta useimmiten todella pahassa paikkaa.


Puhelimesta löytyi kuva iltakävelyltä, lintu poikineen langalla



Freitag, 20. Mai 2022

Tuli sade rankka

 Kun lämpötilat alkaa nousta kohti +30C, voi odottaa rajuilmaa. Tässä Allumies vielä lueskelee varjossa Kindleänsä


ja oli avannut ylimmmän kerroksen kattoikkunat tuulettaakseen tunkkaista kuumaa ilmaa, mutta mitenkkäs taas kävikään, hirmumyrsky tuli eikä mies muistanut avanneensa ikkunoita ja nyt sitten kuivatellaan mattoa. Onneksi olin laittanut pöydällä olevan valokuvia sisältävän pahvilaatikon pois, muuten olisi kuvat turmeltuneet.


Rikkaruohot pysyy hyvin hengissä, nämä kellot on tulleet itsestään eikä rajusadekaan saanut niitä poikki. Rakastan tuota väriä.


Oli pakko kuvata nuo kauniit ruoka-annokset täkäläisessä ravintolassa.





Lukulaitteen huono puoli on se, että ei niin helposti voi selailla edestakaisin. Luen parhaillaan Daniel Speckin romaania Jaffa road, joka kertoo kolmesta perheestä, kolmesta sukupolvesta ja kolmesta uskonnosta ja piti oikein ottaa valokuva kirjan henkilöluettelosta, kun oli alussa vaikea tajuta kuka on kuka. 670 sivun kirjaa ei ole ilmeisesti vielä käännetty saksasta muille kielille, mutta kun käännös tulee, suosittelen. Exodus tulee mm. esiin, muistan kun ahmin sen kirjan aikanaan.


Radiossa soi ajankohtaisesta syystä Conquest of paradise. Yksi elämäni ikimuistoisista hetkistä oli se kun seisoimme laivan kannella matkalla kohti Abu simbeliä ja taustalla soi tämä kappale, olin kuin Kate Winslet Titanicin keulassa.

Mutta nyt ei olla Kate Winslet eikä Egyptissä vaan kotona ja pitäisi alkaa kuorimaan parsaa, sillä illalla tulee ruokavieraita. Hauskaa viikonloppua!

Freitag, 13. Mai 2022

Ihan kuin kesä

 Luonto on ainakin kaksi viikkoa aikaansa edellä ja sadetta kaivattaisiin kovasti. Ei ole normaalia, että tähän aikaan vuodesta pitää jo tuhlata arvokasta vesijohtovettä. Mutta onhan noista kukista iloa.


Eilen kävimme Schloss Dyck´in vesilinnaa ihailemassa, se on vain 35km päässä meiltä, mutta ei ole koskaan tullut käytyä. Näppäilin siellä muutaman kuvan ja vasta kotona huomasin miten hieno tuosta ensimmäisestä tuli kun siihen sattui tuo valkoinen pilvi. Olihan se näkemisen arvoinen paikka.









Ostin terassille uuden vahakankaan, kun vanha Marimekon unikko oli niin haalistunut. Tällä kertaa innostuin ruotsalaiseen Dalahäst-liinaan. Ja yhtä aikaa sen kanssa tuli postissa käytettynä ostamani Hollantilainen talo, jota mm. Leena ja Katja ovat kehuneet. Jo ainoastaan kansikuvan takia kirja on hieno.


Meidän pihassa on rakennustyöt meineillään ja mm. autotallin murattiseinälle rakentaa rautiaispariskunta  pesää. Olen aika kehno tunnistamaan lintuja, mutta onneksi löytyy ornitologituttavia, jotka tunnistavat äänet, jotka nauhoitin. Rautiainen oli meille tähän mennessä jalkapalloilija. Vähän kurja, että en voi oikein avata auringonvarjoa, kun se ehkä hämää pariskuntaa.