Matkustamisen vaikeutta ja kirjoja

Luin  juuri Hesarista, että Suomi lasketaan nyt koronatilastoissa punaiseksi maaksi eli jotkut maat saattavat vaatia Suomesta tuleville vaikkapa karanteenin. Saksa on yhtä punainen eli tänne tullessa tuskin on isompia ongelmia. Ystävämme eivät ole nähneet Singaporessa asuvia pojanpoikia kahteen vuoteen ja miettivät nyt lähtöä Singaporeen, mutta ei vain teoriassa vaan myös käytännössä he varmaan joutuisivat parin viikon karanteeniin. Karanteenin voisi pitää pojan asunnossa, mutta minkähänlainen juttu siitä tulisi, kun asunnossa olisi neljä aikuista, kaksi lasta ja myanmarilainen kotiapulainen ja kaksi aikuista tekisi kotoa käsin etätöitä, tuskin ihanteellinen konstellaatio. 

Me olemme lähdössä muutamaksi päiväksi Italian puolelle Etelä-Tiroliin eli Alto Adigeen ja saimme nyt viestin, että Italia vaatii täytettäväksi European Union digital Passenger Locator Formin.  Nimi on pitkä ja pitkän aikaa kuluikin sen täyttämiseen, sinne piti melkein ilmoittaa kengän numerokin. Piti mm. jo täyttäessä päättää, mistä kohtaa ylittää Italian rajan, normaalisti tuollainen asia päätetään vasta kun on tarkistanut liikennetilanteen ja tietää missä on sillä hetkellä vähemmän ruuhkia.

Menemme tuttuun hotelliin, josta onneksi löytyi vielä yksi vapaa huone. Ai että on ihana päästä patikoimaan ja hengittämään puhdasta vuoristoilmaa ja nauttimaan etelä-tirolilaisesta ruoasta, jossa yhdistyy täydellisesti italialainen ja saksalainen keittiö.

Säätiedotus on tällä hetkellä ookoo, mutta jos tulee sadepäiviä, hotellissa on loistava SPAratiisi, jossa voi helliä itseään. Lukemistakin latasin riittävästi kindleeni. Margaritan ja Gretchenin olen noista jo lukenut. Stay away from Gretchen-sanonta on peräisin sodan jälkeiseltä ajalta, jolloin amerikkalaisia miehityssolttuja kiellettiin pitämään sormet irti saksalaistytöistä. Tuo kirja on Spiegel-lehden bestsellerlistalla ja kertoo Gretasta, joka joutui sodan jälkeen pakenemaan perheensä kanssa Itä-Preussista Heidelbergiin, jossa hän rakastui GI-Bobiin, loistava kertomus sodanjälkeisestä Saksasta ja rasismista. Minulle siitäkin syystä kiva, että kirja kertoo paljon vanhasta kotikaupungistani Heidelbergistä.

Luen paljon sähkökirjoja, sillä saan suomalaiset kirjat edullisesti ilman postikuluja ja saksalaisia saamme usein tuttavilta ja last but not least ei tarvitse ostaa lisää kirjahyllyjä, joita tässä huushollissa on jo hyvin paljon. Nyt aloitin lukea kirjaa nimeltä „Der Buchspazierer“, miten sen nyt kääntäis, kirjakävelijä on yhtä hassu kuin tuo keksitty saksalainen nimikin. Nyt kun katson tuota kirjan kansikuvaa, täytyy sanoa, että tämän kirjan haluaisin kyllä paperisena. En ole vielä montaa sivua lukenut, mutta nyt jo ajattelen, että tämä kuuluu luokkaan Pikku prinssi. Sen verran vain tiedän itsekin, että tämä on kertomus yksinäisestä vanhasta miehestä, joka on apulaisena kirjakaupassa ja kuljettaa iltaisin asiakkaille heidän tilaamiansa kirjoja. Hän on antanut asiakkailleen tyyppien mukaan nimen kirjallisuudesta, siellä on Mr. Darcy, Rouva Pitkätossu, Tohtori Faustus jne. Kuvaan tulee mukaan pieni tyttö, mutta en ole vielä niin pitkällä tässä kirjojen magiasta kertovassa romaanissa, jonka kansi on aivan ihana

Viikonlopun arvoitus

Kuka arvaa kumpi näistä on minun esiäitini ja kumpi kummipojan

uıǝʞıo ʇısɐʌɹɐ

Kultainen ja tulinen lokakuu

Lokakuuta kutsutaan Saksassa usein kultaiseksi lokakuuksi ja sitä se on nytkin, lehdet puissa on tosin vielä aika vihreitä, mutta aurinkoa riittää ja on niin lämmintä, että olemme vielä istuneet terasilla päiväsaikaan. Sauvakävelyreitillä on taas ihania lampaita, en voi koskaan olla kuvaamatta.

Taidemuseossa on Picasso-näyttely nimeltä Der geteilte Picasso eli jaettu Picasso, poliittisia teoksia ja miten länsi- ja itäsaksalaiset näkivät Picasson. Itäsaksalaisilla oli vähän ongelmia Picasson taiteen kanssa, mutta toisaalta Picasso oli kommunisti ja lännessä Picasso ei olisi kelvannut taideopettajaksi, koska hän oli kommunisti. Täällähän kommari ei kelvannut edes veturinkuljettajaksi.

Museokahvilan bataattiquiche oli niin nätti, että piti ottaa kuva.

Eilen viikon kruunasi sitten ilotulitus keittiössä, kun leivänpaahdin syttyi ilmiliekkeihin. Saimme sammutettua, mutta tuhoa se oli ehtinyt tehdä, pyökkinen työpöytä kärsi, mutta sen voi höylätä ja Ikeasta saa uusia muovilaatikoita, Ankarsrumiin pitää ostaa uusi johto. En ikipäivänä jätä enää leivänpaahdinta pistorasiaan. Ja mikä onni, että olimme kotona.

 

Lohdutuksena kukkia torilta

Life lately

Syyskuu meni tänä vuonna nopeasti ohi, kun oli paljon kivaa ohjelmaa. Ensin kiva viikonloppu varaperheen kanssa Sauerlandissa, sitten viikon onnistunut pyörämatka Frankenissa. Kotiin palattuamme meillä oli jopa kaksi livekonserttia, ensin Musik in den Häusern der Stadt-tapahtuman puitteissa italialaisen viuluduon Duo Marchesin hieno konsertti yksityistalon hienossa sisäpihassa, jopa kuohuviinitarjoilun kera. 

Ja toinen konsertti oli „kummiminiän“ levynjulkaisutilaisuus. Konsertti oli nimeltään City lights ja se oli sopivasti tuomiokirkon vieressä eli ikkunasta näkyi valaistu kirkko, city lights.  Laitan tähän levyn qr-koodin kuvan, en tiedä pääseekö siitä levylle. Köyhät muusikot kiittävät, jos klikkaatte heitä jossain striimingissä.

Perjantaina ajelimme Aacheniin katsomaan Albrecht Dürer-näyttelyä. Oli hauska lukea, että Dürer kulki aikanaan Antwepeniin samaa reittiä mitä me ajoimme pyörällä Bambergista Mainin rantaa, hän siis laivalla, me pyörällä. Aachenissa tuli vastaan hauska kadunnimi = Henger Herrjotts Fott, mikä on suomeksi Herrajumalan pepun takana.  Kaupungin erikoisuus on yrttipiparileivonnainen tai miksi sitä nyt voisi kutsua, me mukaan ison levyn ja pussillisen sekundapalasia,  nam nam kahvin kanssa, huomasin juuri, että pussi on jo aika lailla tyhjentynyt. 

Lauantaina meillä oli patikkaporukan 13 kilsan lenkki renaturoidulla ruskohiilialueella, keskimmäisestä kuvasta näkee minkäläinen ruska meillä jo on. 

Illalla oli sitten vielä naapuriston get together talojen edessä olevalla aukiolla, grilli, oluttynnyri ja kaikenlaista ruokaa ja juttelua kaikkien kesken, meillä on tosi kiva naapuristo. Oli jo lokakuu, mutta niin lämmin, että voitiin olla myöhään illalla vielä ulkona.

Eilen yritimme koko päivän varata lentoa Suomeen, kun piipahdan luokkakokouksessa ensi kuussa. KOKO päivän tuli viesti, että systeemi ei toimi. Päätimme yrittää tänä aamuna aikaisin, jippii, systeemi toimi, MUTTA hinta oli noussut SATASELLA.  Kaiken kukkuraksi systeemi oli muuttanut nimessä olevan saksalain üün uuksi eli sukunimi oli väärin ja nimeähän ei lippuun voi vaihtaa. Ihmeen kautta saimme chatin kautta yhteyden ja sieltä sanottiin että „you can travel with u“. Taitaa kohta olla helpompi ja halvempi lentää Lufthansalla Müncheniin ja sieltä Helsinkiin kuin Finnairilla Düsseldorfista suoraan Helsinkiin. Lento Air Francella Kölnistä Pariisin kautta Helsinkiin olisi ollut kai halvin, mutta ei nyt huvita kukkuilla tunsikausia Charles de Goullella, kun on vain muutaman päivän matka. Eli se nykyisistä lentomatkoista.

Matkan loppu

Viimeinen etappi oli oikeastaan kaikkein kaunein, sillä ajelimme aivan Mainin rannassa. Siellä oli paljon campingalueita tai asuinautoleirejä, autojen rekistereistä näki, että Frankfurtin lähistön asukkaat viettävät siellä viikonloppua ja jopa lomia. Jostain syystä en löydä kännykästä lainkaan kuvia tuolta päivältä eli olen ilmeisesti vain nauttinut maisemista kuten pitäisikin. Viimeinen kaupunki oli Aschaffenburg, joka oli 

meille tuttu ennestään. Kaupungin keskustassa on komea renessanssilinna, joka jäi sekin kuvaamatta. Onneksi on WiKipedia, sieltä löytyy kuva.

foto Wikipedia

Linnan lähellä olevalla aukiolla oli rokotuksenvastustajien mielenosoitus, kyllä ne jaksaa, joskus tekis mieli.....

Olimme illalla syömässä tosi kivassa ravintolassa ja totesimme porukalla, että sovimme hyvin yhteen ja ensi vuoden matka tehdään samalla kokoonpanolla.

Aamulla yhdeksältä meidät ja pyörät haettiin hotellista ja kuljetettiin yli 300km päähän Bambergiin, jonne olimme jättäneet automme parkkiin. 

Kaksi pariskuntaa lähti heti ajamaan kotiin yli 400km matkaa ja me ja baijerilaisystäväpari ajoimme lähistöllä olevaan hotelliin kahden yön hemmottelulomalle. Kahvihammasta pakotti ja kakkuakin teki mieli, kun olimme syöneet vain yhden sämpylän aamulla. Varsinaista kakkua emme saaneet, mutta tuskin se olisi ollut parempaa kuin tämä mangomaracujapallo.

Aamiainen ja ruoka hotellissa olivat vähän eri luokkaa kuin matkan varren paikat. Franken on osa Baijeria, vaikka asukkaat eivät halua olla baijerilaisia vaan frankeja mutta ruoka on aika lailla samaa tuhtia tavaraa kuin Baijerissa, jossa syödään kovasti punaista lihaa ja juodaan olutta. 

Hotellin spa oli auki, mutta sinne pääsi vain rajoitettu määrä ihmisiä. Laskenta tapahtui kumiankkojen avulla. Jos oli ankkoja vapaana, piti ottaa yksi ja se piti lopuksi laittaa erilliseen koriin desinfiointia varten.  Täällähän desinfioidaan usein myös kuulakärkikynät eli jos joudut jossain allekirjoittamaan, saat puhtaan kynän. Yhdessä hotellissa oli tehty respaan jopa testinurkkaus, siinä asiakkaat saivat ilmaiseksi testata itsensä.

Liikuntaa olimme saaneet viikon aikana tarpeeksi ja nyt oli aika tehdä ostoksia. Lähistöllä on useita tehtaanmyymälöitä ja sieltä löytyi meidän kukista huolehtineelle naapuripariskunnalle Villeroy & Bochin nätti maljakko, meille itselle Rosenthalin myslikuppeja, Mac‘in paitapusero ja villapaita,Tefalin paistinpannu, kaikki todella halvalla. 

Kotimatka sujui hienosti kunnes lähestyimme Kölniä, kaikki moottoritiet tukossa, jotkut vielä suljettu tulvavahinkojen takia, jossain rekka kaatunut ja siinäpä olikin sumplaaminen ajella kaupungin läpi sikin sokin, mutta löytyihän se koti sitten tuntien päästä.

Pyörällä mm.Lumikin maisemissa / 4. ja 5. etappi 2x 60 km

Matka jatkui Mainin rantaa ensin pohjoiseen ja sitten taas etelään niinkuin se joki kiertelee. Helle helpotti ja aamupäivällä laitoimme jo pitkähihaista päälle.

Jumppamaikkamme E. alkoi jossain vaiheessa venyttelemään ja muutkin innostuivat kokeilemaan hänen ohjeitaan

Sitten pysähdyimme Lohrin kaupunkiin, jossa Lumikin sanotaan asuneen. Satuhan on Grimmin veljesten kokoelmasta, mutta hehän ovat keräilleet satuja kautta Saksan ja voi hyvinkin olla, että löysivät Lumikin Lohrista. Tässä linnassa Lumikin esikuva on asunut.

Linnan lähellä on kerro kerro kuvastin, mutta ei toiminut nyt oikein, koska sieltä näkyi minun pärstäni.

Seuraava yöpymispaikka oli Marktheidenfeld, jossa hotelli oli matkan paras ja Allumiehelle ennestään tuttu työmatkoilta.

Noin 60km päässä oli meille myös ennestään tuttu kaupunki Miltenberg. Siellä on paljon kauniita vanhoja taloja ja mm. Saksan vanhin majatalo Zum Riesen.

Matka jatkuu…

Pyörällä Schweinfurt - Kitzingen - Karlstadt / 2. ja 3. etappi

Schweinfurtista matka jatkui ja ensimmäinen stoppi oli oikeastaan Volkachin söpö viinikylä, mutta sitä ennen pysähdyimme katsomaan taas pyhiinvaelluskirkkoa nimeltä Maria im Weingarten, joka on kuten nimi sanoo viinivuorella. Kaikki naiset ja kaksi miehistä olivat halukkaat kiipeämään kuumassa ilmassa ylös vuorelle, kaksi kulttuurista vähemmän kiinnostunutta miestä halusivat välttämättä jäädä alas vartioimaan polkupyöriä.

Kirkon arvokkain teos on tunnetun kuvanveistäjän ,Tilman Riemenschneiderin puusta veistämä madonna

 Volkachissa mietimme ostammeko jostain kaupasta purtavaa, mutta sitten Allumies keksi katsoa mitä lempiravintolamme tarjoaa lounaaksi ja sieltähän löytyikin tarjous, josta kukaan ei kieltäytynyt. Siellä oli tarjolla hintaan 19 euroa kahden hengen Brotzeit, johon kuului vielä lasi talon omaan valkoviiniä. Brotzeit-nimitystä käytetään Baijerissa, se tarkoittaa ruokataukoa, enemmänkin päiväsaikaan eikä lämmintä ruokaa vaan leipää, brezeliä, juustoa, makkaraa jne. Aurinko oli aika polttava ja me saimme istua varjossa ja nauttia.

Reitillä tuli seuraavaksi vastaan Münsterschwarzachin benediktiiniluostari, jonka me Allumiehen kanssa olemme nähneet ja todenneet tylsäksi, mutta muut jaksoivat katsoa sen ja me istahdimme vesipullon kanssa hellettä pakoon varjoisaan paikkaan.

Seuraavan yön vietimme Kitzingenissä, siellä oli tuo hotelli, jossa tosiaan aamiainen oli tarjolla pusseissa ja lasipurkeissa. Siellä oli jopa hotellin respaan tehty testinurkkaus, jossa sai tehdä koronatestin, jos ei ollut lopullista rokotusta, aika hyvää palvelua, kun tarjoavat ilmaisen testin. Pyöräilimme koko ajan Frankenin alueella, Franken kuuluu Baijeriin, mutta asukkaat eivät sano olevansa baijerilaisia vaan painottavat olevansa Franken. Ruoka on meikäläiselle vähän liian tuhtia kuten baijerilainenkin ruoka on. Kitzingenistä löytyi kreikkalainen ravintola, josta sai sentään kalaakin, vaikka annokset olivat sielläkin valtavia eikä tarvinnut syödä perunaknödeleitä, joita olen koko ikäni inhonnut. Olin veljeni kanssa lukiolaisena Saksassa ravintolassa syömässä ja luulimme tilaavamme Kartoffel eli perunaa, mutta ilmeisesti siinä luki Kartoffelknödel ja se oli sellainen liisteripallo, jonka olisi voinut heittää seinään ja se olisi liimautunut siihen. Ei kiitos, minulle ei tarvitse tarjota knödeleitä.

Matka jatkui Ochsenfurtiin, jossa etsimme kauppaa, josta saisi shampoota, mutta huh, se olikin hankalaa. Pikkukylistä ei löytynyt keskustasta mitään, google näytti, että kolmen kilometrin päässä väärällä suunnalla olisi isompi kemikalikauppa, mutta emme halunneet lisäkilometrejä. Onneksi matkan varrella tuli vastaan isompi market, josta löytyi tarvittavat tarpeet. Ochsenfurt on muuten kiva paikka, paljon vanhoja taloja. 

Seuraavan yön olimme pienessä Karlstadtin kaupungissa. Sieltä muistan vain hyvän jäätelön katukahvilasta, hyvän hotellihuoneen ja ravintolan, josta olin toivonut saavani jotain kevyttä hyvää ruokaa, mutta senkin ruokalista oli täynnä lihaa, lihaa ja lihaa.

Jatkuu…