Sain ensimmäisen kelloni kansakouluikäisenä. Se oli veljeni vanha rannekello ja sain sen joululahjaksi. Naapurit huomasivat joulupäivänä, että olin saanut kellon, sillä leikin ulkona ja katsoin jatkuvasti aikaa. Siitä lähtien olen aina pitänyt kelloa ja katson sitä aivan liian usein, vähän niinkuin refleksinomaisesti enkä koskaan voisi lähteä minnekään ilman kelloa. Ilmeisesti jonkinlainen kellomania on geeneissäni, perittynä tädiltäni, jolta olen saanut useimmat kuvien kelloista. Pyöreän seinäkellon ostimme kauan sitten Englannista antiikkiliikkeestä ja se on toiminut moitteettomasti ja on jatkuvassa käytössä.
Kellot ovat kivoja. Hieno tuo alavasemman seinäkello!
AntwortenLöschenItse olen eräältä koulutukseltani kelloseppä, enkä tietenkään lähes koskaan kanna kelloa mukanani. Suutarin lapsella ei ole lapsia tai miten se meni...
ii: Se kello on tädin perintöjä, mutta täytyy myöntää, että emme aina jaksa vetää sitä joka päivä. Pyöreässä englantilaisessa kellossa on "eight days movement" kuten kauppias sanoi eli sitä ei tarvitse vetää kuin kerran viikossa.
AntwortenLöschen