Donnerstag, 18. September 2008

Leaving on a jet plane

ei kun kuumailmapallolla vaan. Viides kerta toden sanoo eli neljän epäonnistuneen yrityksen ja kuukausien odotuksen jälkeen viidennellä kerralla oli tarpeeksi mutta ei liikaa tuulta ja pääsimme vihdoinkin lentämään.
Ensimmäisessä kuvassa pallon kori, joka tuotiin peräkärryllä puistoon, josta pallo starttasi.

Meitä oli lentäjän lisäksi kahdeksan matkustajaa, jotka jaettiin kahden hengen karsinoihin korin nurkkiin ja lentäjä oli korin keskellä kaasupullojen kanssa. Seuraavassa kuvassa maassa makaavaa palloa täytetään ilmalla. Mun homma oli pidellä kiinni yhdestä köydestä, mutta sain toisella kädellä napattua kuvan pallon sisältä.

Ilmassa ollaan, kuvassa meidän varjomme.

Reinin silta jää taakse. Ilma oli aurinkoinen, mutta valitettavasti vähän utuinen.

Lensimme hanhifarmin yli ja kun lähestyimme sitä, hanhet pelästyivät ääntä ja juoksivat kaikki yhteen kasaan, kun aluksi olivat hajallaan siellä niityllä.

Maahan lasku oli aika "sportlich" kuten lentäjä sanoi, sillä alhaalla maassa oli kova tuuli ja vasta neljännellä yrityksellä pysyimme maassa ja kori kaatui kyljelleen ja me yritimme sitten jotenkin kömpiä sieltä ulos.
Kokemus oli hieno, lähtisin heti uudelleen.

3 Kommentare:

  1. Vau teitä!! Varmasti upea kokemus ja mahtavia kuvia! Mekin harkitsimme muutama vuosi sitten, olimme jo lähdössä seuraamaan ryhmän mukana minne kuumailmapallo laskeutuu, mutta tuulen takia se matka peruuntui, emmekä ole yrittäneet uudestaan..
    Olin hukannut sun blogin osoitteen, se vaan katosi (pienet sormet??), onneksi kommentoit ja pääsin takaisin :) Kysyinkö sulta jo saako linkittää blogisi omaani?
    Hyvää viikonloppua teille!!

    AntwortenLöschen
  2. Sennie: totta kai saat linkittää.
    Hauskaa viikonloppua! Muistelen tähän aikaa vuodesta aina New Englandia, kun kaksi vuotta sitten olimme siellä syyskuussa.

    AntwortenLöschen
  3. Kiitos, Allu, käyn sen tekemässä ;)
    Ihan vähän alkaa punertaa jo täällä, mutta kohta on väriloisto upeimmillaan, pitääkin suunnitella hiking reissuja pohjoisten vuorille kameran kanssa :)

    AntwortenLöschen