Mittwoch, 28. Juli 2010

Vielä pari lomakuvaa

Ruotsissa patikoimme ystäviemme kanssa paikallisen järven ympäri. Yläkuvassa oikealla olemme puolessa välissä matkaa, siinä näkyy keskellä heidän kylänsä kirkko. Eipä ollut säässä tai maisemissa valittamista.



Paluumatkalla Tanskan läpi poikkesimme mm. Odenseen, jossa jaksan käydä vaikka kuinka monta kertaa. Salkoruususta minulle tulee aina ensimmäisenä mieleen Odense. Emme kuitenkaan yöpyneet Odensessa vaan Nyborgissa hotelli Hesseletissä, joka on paras hotelli, mitä olemme viime aikoina nähneet. Nätti huone, fantastista ruokaa (alkupalana marinoitua tonnikalaa tryffelin kanssa ja jälkiruokana ihana marjaruoka), oma uimaranta meren rannalla jne. Nyborgin satamassa on uusia asuinrakennuksia, todella onnistunutta arkkitehtuuria.


Saksan puolelle päästyämme poikkesimme Schlei-vuonon lähelle muuttaneiden vanhojen hyvien ystäviemme luokse. Siellä S. tarjosi ensin legendaarisia voisilmäpulliansa, mustikkapiirakkaa ja niin ihanaa omenakakkua, että Allumies puhuu siitä vieläkin.


Kakkukahvien jälkeen lähdimme katsomaan Saksan pienintä kaupunkia. Se on 350 asukkaan Arnis, jossa on söpö merimieskirkko. Huom. urut ovat alttarin päällä.
Noilla seuduilla totesimme, että kyllä Saksassakin on kaunista.

Kommentare:

  1. Tanska on kaunis leikkimökkimaa,
    hyvät tarjoukset.

    AntwortenLöschen
  2. Teillä on ollut kiva reissu,paljon nättejä paikkoja:-)

    AntwortenLöschen
  3. Odense on tosi kiva kaupunki, ja kaunis sellainen!

    AntwortenLöschen
  4. Tanskaa mun pitäis päästä kiertämään vähän enemmän, kun ois henk.koht. opaskin - tosin en tiä kuinka paljon "tuo" itse on isänmaataan kiertänyt ...

    Voisilmäpullaa .... sluuuuuuuuurps!

    Aivan ihania kesäisiä kyliä kuvissa!

    AntwortenLöschen
  5. Myös tuo Tanskan osuus kuulosti houkuttelevalta. Minun mielestäni Saksassa on paljonkin kauniita paikkoja, esim. Altes Land toukokuussa, erään etnologiystäväni kotiseutu Baijerissa, Mustametsä jne. jne.

    Kauheaa ja ikävää se Duisburgin onnettomuus.

    AntwortenLöschen
  6. Allu, Odense on aivan uskomattoman viehättävä paikka. Yövyimme siellä yhden kerran Italiasta palatessa ja penskat mukana. Se jätti meihin kaikkiin tunteen: Tänne palaamme!

    Saksasta, Sveitsistä ja Itävallasta olen löytänyt elämäni kauneimmat näkymät. Usein niihin ovat liittyneet alpit, alppijärvet, lammaspaimenet, kauniit talot tms. Mm. Lindau tuli niin rakkaaksi erään saksalaissarjan takia, että sinne oli pakko lähteä ja vastasi kyllä hyvin, mitä sarja antoi uskoa. Tässä on nyt vielä aikaa miettiä missä olen paossa muutaman ´vuoden päästä...enkä julkista paikkaa ETUKÄTEEN, muuten löytäisin sieltä paikalle lennähtäneet sukulaiset;-)

    AntwortenLöschen
  7. Nättejä paikkoja olettekin löytäneet Ruotsin matkallanne. Tanskassakin löytyy kivoja kohteita, kuten tuo yöpymispaikkannekin. Ja nuo ruotsalaiset järvimaisemat ovat aivan fantastisia. Sinä allu osaat kuvata hyvin......ja laittaa vielä niistä kuvista upean kollaasinkin. Jep!!!!

    AntwortenLöschen
  8. Kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja kaikki!
    Onneksi ei tarvitse joka paikkaan matkustaa itse kun se kay katevasti virtuaalisestikin! :)

    AntwortenLöschen
  9. Hannele: on se tosiaan vähän niinkuin leikkimökkimaa
    Yaelian: nähtiin vain kivaa ja kaunista
    Tuure: on se sellainen satukaupunki, H.C. Andersen on aina mielessä
    MaaMaa: sinne vaan, kun on opas omasta takaa
    Helena: Tanska oli (taas) kerta kaikkiaan söpö maa. Joo, hirveä se Duisburgin juttu. Järjestäjät on nähneet vaan dollarin/euron merkkejä silmissään eikä turvallisuusasioista ole pidetty huolta. Kun tilaisuus on ilmainen, ei ole pääsylippujen myynnin ansiosta minkäänlaista tietoa osanottajien määrästä. Meikäläinen ei tosin ymmärrä, mitä kiinnostavaa ne osanottajat näkee tuollaisessa tapahtumassa, minua sinne ei olisi saanut, vaikka olisivat maksaneet tonnin.
    Leena: Lindau ja Bodenseen seutu muutenkin on ihan nättiä seutua. Oho, onpas sulla sukulaisia. Meillä tulee aina vaan ystävät mukaan ja ne saakin tulla.
    Maija: se hotelli Nyborgissa oli täydellinen
    BLOGitse: halpaa matkustelua, minäkin olen päässyt Casablancaan.

    AntwortenLöschen
  10. Ihania kuvia, etenkin Tanskasta. Sinne haluaisin päästä hieman pitemmäksi aikaa (olen viettänyt pari yötä automatkojen yhteydessä).

    Hauska kuulla Saksan pienimmistä kaupungista. Minulla oli 80-luvulla kirjeystävä Schnackenburgista, ihan entisen Länsi- ja Itä-Saksan rajalla (länsipuolella) ja siellä oli asukkaita melkein tuplasti enemmän :)

    AntwortenLöschen
  11. lumiomena: Ruotsi onkin noissa kuvissa aika lailla Suomen näköinen, Tanska on sitten jo eksoottisempi. Enpä ole minäkään pitempiä aikoja Tanskassa viettänyt, joskus yö läpikulkumatkalla Suomeen tai muutama päivä Köpiksessä työmatkalla. Mutta söötti maa se on.

    AntwortenLöschen
  12. Ajattelinkin ensiksi, että kuvia Suomesta! Aivan ihania paikkoja kaikki. Pullat näyttävät herkullisilta, tänään tuli vain syötyä niin paljon kakkua, joten kinkkuleipää mulle, kiitos ;-)

    AntwortenLöschen
  13. kato nyt tätäkin: no aivan suomalaista maisemaa siellä Smoolannissa olikin.

    AntwortenLöschen
  14. Minä luulinkin ensin, että nämä ovat Suomesta.

    Saksan yksi viehätys ovat juuri pienet, somat kaupungit, joissa saa yleesnä erittäin hyvää kahvia kera Apfelstrudelin sekä luonnollisesti ateriat ovat loistavia.

    AntwortenLöschen
  15. Nyt haen mustikkapiirakkaa ja kahvia ja tulen katselemaan tarkemmin tätä matkajuttua.

    AntwortenLöschen