Dienstag, 14. September 2010

Kulttuurikirkossa

Sofi Oksasen kirja Puhdistus ilmestyi vihdoinkin elokuussa saksan kielellä ja kölniläinen kustantamo ja Kölnin Literaturhaus esittelivät kirjan eilen illalla Kulturkirchessä. Kulturkirche on vuonna 1889 rakennettu neogoottinen evankelinen kirkko, jossa pidetään sekä jumalanpalveluksia että erilaisia kulttuuritapahtumia.
Puhdistus-nimi on käännetty saksaksi Fegefeuer eli kiirastuli ja nimi sopikin sitten hyvin kirkkoon.
Paikallislehden lauantainumeron ylistävä artikkeli Sofista oli saanut paljon ihmisiä liikkeelle, ei ainoastaan suomalaisia vaan myös mm. Saksan tunnetuimman feministin, Alice Schwarzerin, joka istui aivan minun edessäni, ja kirkko oli viimeistä paikkaa myöten täynnä kuulijoita.
Paikallislehden toimittaja esitteli Sofin ja kertoi ensin vähän kirjasta. Sitten näyttelijä Anna Thalbach, joka on lukenut Fegefeuerin äänikirjan, luki eläväisesti otteita kirjasta. Kun Sofi tuli alussa lavalle, hän oli vähän hiljaisen näköinen, mutta kun toimittaja alkoi esittää kysymyksiä, hän vastasi todella kivasti ja sujuvasti englanniksi, oli oikein sympaattinen.
Saksankielinen lehdistö ylistää kirjaa kuusta taivaaseen. Sveitsiläinen Neue Züricher Zeitung pitää kirjaa henkeäsalpaavana ja vertaa sitä Tohtori Živagoon. Jos Sofin tähti on vasta nousussa, on odotettavissa galaktisia tapahtumia. Hyvä Sofi!
Olisin mielelläni ostanut kirjan signeerauksen kanssa tuliaisiksi ystävälleni, jonka tapaan viikonloppuna Freiburgissa, mutta jono oli niin pitkä, että en voinut jäädä odottamaan, kun olin autokuskina muille ja he halusivat kotiin. Nyt täytyy käydä ostamassa se nopeasti kirjakaupasta ennenkuin painos loppuu.

14 Kommentare:

  1. Siis oli loistavat kirkonmenot! Täytyy tsekata onko NZZ netissä ja löytyykö juttu sieltä.

    AntwortenLöschen
  2. Oli varmaan hieno tilaisuus.Utelias kävi jo täälläkin:
    http://www.ksta.de/html/artikel/1281431706993.shtml "Finnlands neuer Popstar der Literatur":)

    AntwortenLöschen
  3. Hienoa, etta tilaisuus oli menestys...olen aina tykannyt Sofista. Upeaa, etta han saa mainetta maailmalla!

    AntwortenLöschen
  4. Puhdistus on loistava kirja. Hienoa, että sitä viedään maailmalle. Upea Sofi!

    AntwortenLöschen
  5. Täytyykin joskus lukea Sofin kirjoja, hänestä itsestään olen kuullut ja lukenut kaikenlaista: mielenkiintoisen kuuloinen persoona

    AntwortenLöschen
  6. Hyvä idea tuo kulttuurikirkko! Se houkuttelee kirkkoon varmasti väkeä, joka ei koskaan kävisi kirkossa, mutta toisaalta myös niitä, jotka käyvät.
    Kiirastuli kuulostaa hyvältä otsikolta Puhdistukselle, joka on tavattoman hieno romaani.

    AntwortenLöschen
  7. Hyvä Sofi! Niin ja puolet kunniasta tietysti myös Viroon.
    Mahtavat raamit kirjan esittelylle.

    AntwortenLöschen
  8. Hienoa,että Sofi oli saanut noin paljon ihmisiä liikkeelle.Täälläkin silloin keväällä kirjan ilmestymisen ja Sofin vierailun yhteydessä kirjoitettiin hänestä tosi paljon.

    AntwortenLöschen
  9. Helena: näytät löytäneen artikkelin
    Clarissa: ai sä löysit meidän StadtAnzünderin
    BLOGitse: kohta kaikki tuntee Sofin täälläkin. Kun Nokialla menee huonosti, on hyvä, että tilalle tulee jotain hyvää suomalaista.
    Marjatta: todella loistava kirja minunkin mielestä
    MaaMaa: lue ihmeessä, siinä saa paljon tietoa neuvostoajasta Virossa
    lumiomena: Sofi oli muuten itsekin tyytyväinen siihen nimen käännökseen. Me kyllä sinne mennessä ihmeteltiin suomalaisnaisten kanssa, että miksi nimeä ei käännetty suoraan, saksan kielessä olisi sana Säuberung, mutta Fegefeuer on ihan hyvä nimi. Täällä on suurin osa ihmisistä katolisia, mutta evankelisilla seurakunnilla on kivoja ideoita. Esimerkiksi kävelykadulla on kiva pieni kirkko, jossa on joka ilta kuudelta kymmenen minuutin hartaus ihmisille, jotka väsyneenä kävelevät ostoskassien kanssa.
    Siro: niin, Viroa ei saa unohtaa
    Yaelian: varmaan nyt ihan joka maassa huomioivat. Olin äsken kahdessa kirjakaupassa ja molemmissa se kirja tunnettiin heti. (Ekasta lähdin pois, kun oli vain yksi kassa ja ainakin 12 ihmistä jonossa.)

    AntwortenLöschen
  10. Saksslainen käännös parempi kuin ruattalainen.. Utrensning

    AntwortenLöschen
  11. Mulla on edelleen Puhdistuskin lukematta, mutta olethan nähnyt mun kirjakasani... haluaisin mennä katsomaan Puhdistus-näytelmän. Lahden kaupunginteatterissa kai olisi ja sitten Åbo svenska teaterissa olisi ruotsiksi.

    Se kävelykadun pikkukirkko on kiva. Mä kävin siinä aina välillä.

    AntwortenLöschen
  12. En ole yhtään hänen kirjaa lukenutkaan.

    Kiitos lintuvinkistä (Sirokon blogissa. Kokeilenpa vielä onnea kysymällä tiedätkö mikä lintu on Hodhod suomeksi?

    AntwortenLöschen
  13. Yksi niistä lukemattomista lukemattomista kirjoista, jonka haluaisin lukea...

    AntwortenLöschen
  14. Hannele: no niinpä onkin
    Sauerkraut: Sofi puhui myös paljon siitä näytelmästä ja olisin kovasti kiinnostunut näkemään senkin, mutta eipä ole täällä tarjolla
    mizyéna: googlen kuvahaun mukaan se taitaa olla saksaksi Wiedehopf, joka on suomeksi kai harjalintu. Näimme muistaakseni sellaisia Egyptissä eli varmaan niitä on teilläkin.
    Heljä: Puhdistus on MUST

    AntwortenLöschen