Donnerstag, 10. Februar 2011

7

  

Tällainen tunnustus on tullut pariltakin taholta, kiitokset lähettäjille. Olen varmaan jo ennenkin kertonut seitsemän ominaistuisuutta itsestäni, mutta riittäähän niitä vaikka kuinka.
 
  1. Olen aina ollut „minä itte“ ja opetellut omin nokkineni lukemaan, kirjoittamaan, sitomaan kengännauhat ja uimaan. Pidän kynää joittenkin mielestä ihan väärin kädessä ja uimisliikkeetkään eivät ole aivan ammattimaisia, mutta olenpahan selvinnyt hengissä.


2. En koskaan voisi syödä sammakonreisiä, ostereita tai etanoita.

3. Olen ns. välivarastoija. Allumies tuli joku päivä sitten töistä ja kertoi nauraen, että oli kuullut kotimatkalla autoradiossa lähetyksen minusta. Siellä kerrottiin ihmistyypistä, joka ei koskaan tee asiaa heti valmiiksi. Kun palaan lomalta, laitan matkalaukusta yläkertaan menevät tavarat yläkerran portaille ja kellariin menevät kellarin portaille, kun Allumies taas kantaa heti kiltisti tavarat lopulliselle paikalleen kaappiin.

4. En ole koskaan ollut juovuksissa. Pidän viinistä ja joskus oluestakin, mutta en koskaan juo liikaa.

5. Olen huono parkkeeraamaan autoa, varsinkin kadun vasemmalle puolelle ja osittain korkealle jalkakäytävälle parkkeeraaminen ei tahdo onnistua. Myös kartanlukutaitoni ovat puutteelliset, ainakin autoa ajettaessa.  Pitäisi varmaan ostaa  tämä kirja, ehkä sieltä löytyisi apu.


6. Tykkään kutsua ystäviä syömään, mutta laittaessani ruokaa keittiö on kuin maanjäristyksen jäljiltä ja kaikki astiat ovat likaisena, kun taas Allumies ("loppuvarastoija") tiskailee jatkuvasti jokaisen kipon.

7. Rakastan kukkia ja kun tuo kämppäkaveri ei sellaisia vieläkään ole oppinut oma-aloitteisesti ostamaan vaimolleen, ostan niitä sitten jatkuvasti itse, „minä itte“ kun olen.


Hauskaa viikonloppua, etenkin naisille, jotka eivät osaa lukea karttaa.

EDIT: miksikänhän mä toivottelen tänään kaikille hauskaa viikonloppua, vaikka on vasta torstai???

25 Kommentare:

  1. Ensin ajattelin, että mitäs sä nyt mun listani oot tänne laittanut kunnes luin tuosta maanjäristyksestä. Vaikka olen välivarastoija muuten niin keittiössä olen loppuvarastoija.

    AntwortenLöschen
  2. Olipa hauska lista! :D Ja voi sitä viikonloppua toivottaa jo nyt jos tahtoo, ehkä kaikki lukijat ei käy täällä huomenna? :)

    AntwortenLöschen
  3. Välivarastoija! Hieno termi, minäkin olen sellainen ja mieheni on loppuvarastoija. Tunnistan itseni myös huonoksi parkkeeraajaksi ja oikeastaan kammoan parkkipaikkoja. Olen aina äärimmäisen helpottunut, kun auto löytää paikkansa.

    Kiva, että teit tämän!

    AntwortenLöschen
  4. Nuo uimaliikkeet näyttävät olevan samaa luokkaa kuin minunkin. Enkä minäkään sammakonreisiä enkä etanoita pane suuhuni. Ja keittiökin on väliin kuin hävityksen kauhistus...niin ainakin tuon miespuolisen mielestä. Hänestä ei keittiössä voi työskennellä, joa kaikki astiat ja tarvikkeet ovat pöydillä. Se on makuasia, vastaan...
    Ja hyvää viikonloppua sinnekin!

    AntwortenLöschen
  5. Välivarastoija, heh, tunnistan.. sinusta en kyllä olisi niin kuvitellut.
    Kiva kun joku toivottaa viikonloppua minullekin, se just alkoi.

    AntwortenLöschen
  6. Onneksi et ole meidan keittiossa! :)
    Mieheni on ollut samanlainen kuin sina mutta han on oppinut...kaamea kaaos on nimittain arsyttavaa siivottavaa ja siksi tiskailen astioita ruuanlaiton valissa ja heti paistamisen jne. jalkeen.
    Inhoan kattilankansitiskausta.

    Tuo valivarastoija on hyva. Mina lajittelen myos mutta kylla ne yleensa jaa myos minun varastoitavaksi! :)

    Taallakin on viikonlopun alun fiilis. Johtuneeko siita etta tanaan on siivouspaiva...ensi viikolla on pari paivaa miehella vapaata ja siivoan nyt niin ei tarvitse vapaita uhrata kuuraamiseen!

    AntwortenLöschen
  7. Clarissa: voi, mistähän sen taidon voisi oppia?
    TaiNa: hyvä syy toivotella jo tänään
    lumiomena: kyllä sitä vielä parkkipaikalla parkkeeraa, mutta kadulla pieneen koloon ja puoliksi jalkakäytävällä, se on se ongelma
    Sira: taisin uida tuossa käsipohjaa
    Sirokko: no niin, sun takiahan mä sitä nyt jo toitottelin
    BLOGitse: tuskin minä tässä elämässä enää opin sen astioitten tiskauksen kokkailun välissä

    AntwortenLöschen
  8. "Välivarastoija" on hauska ja kuvaava termi. Minussakin on hieman sen sortin varastoijaa. En tavallisesti pidä valkoisista tulppaneeista, mutta kimppusi näytti tosi kauniilta. Minä itte kävin tänään ostamassa kevään ensimmäiset esikot. Tarvitsen hieman väriä tähän talven harmauteen ja keväthän on jo tuloillaan. Onko sinunkin puutarhassa jo ensimmäiset kevätkukat tuloillaan?

    AntwortenLöschen
  9. Kasselin kyyhky: Zwischenlagerer oli se saksalainen termi siinä radiolähetyksessä. Meillä kukkii joissakin paikoissa jo lumikellot.

    AntwortenLöschen
  10. Kukkakauppa on minunkin seuraavan kaupunkireissun listalla. Viikonloppua voi hyvin toivotella torstaina, mieli on silloin jo viikonlopun iloissa. Sitä siis sinullekin, iloista ja mukavaa viikonloppua!

    AntwortenLöschen
  11. Olemmeko avioliitossa kloonien kanssa? Tuntui niin tutulta välivarastoinnista kukkakimppuihin ja kaikki siltä väliltä.

    Minusta on erinomainen tapa edes yrittää järjestää pitkä viikonloppu. Minä olen useaankin kertaan toivotellut viikonloppua jo torstaina ja ei se ole vieläkään varma, vaikka sen tekisin, mutta on vielä asiaa arvonnasta yms. joten ehkä jätän aamuun.

    En ol eikinä elämässäni tehnyt taskuparkkeerausta! Kun menin insinööriajoon autonkoulunopettajani totesi, että 'saat kortin, jos tulee autotalliperuutus, et saa, jos tulee taskuparkkeeraus.' Onneksi sain peruutella...

    AntwortenLöschen
  12. Sul on pitkä viikonloppu- tohon viimiseen. Mutta tykkään siitä: Hyvää viikonloppua sullekin :-)!

    Meissä on jotain samaa.. En juo itteeni humalaan (tosin nuorena tein niin), en koe osaavani parkkeerata, pelkään sitä ja ikävöin saksan rouvaparkkeja, enkä pistä suuhuni etanoita, enkä sammakoita. Ja, olen kokki entiseltä ammatiltani... nimimerkillä "koulussa taitavasti huijannut" ja "arvaa miksen ole enää kokki"

    Ai että tykkään lukea ihmisistä ja heidän paljastuksistaan. :D

    AntwortenLöschen
  13. Leena: kloonit:D. Suomessahan on paljon tilaa eli ei sellaisia parkkiongelmia kun meillä. Jos yritän parkkeerata sellaiseen pieneen koloon, mulla on tunne, että ainakin 375 miestä seisoo jossain katsomassa ja nauramassa.
    Susadim: hyvää viikonloppua sullekin
    Natjale: sunhan kokkailuja ja leipomisia olen aina ihaillut, mutta nyt olet sulkenut mut pois blogistasi vai oletko pannut sen kokonaan kiinni???

    AntwortenLöschen
  14. Nyt taidat sensuroida mun kommentteja, sillä aamupäivällä tekemäni kommentti on hävinnyt.

    Se vain piti sanomani, että myös minun kotona asuu välivarastoija.
    Hyvää viikonloppua, tarkoitus pitää huominen vapaana kun tänään olen jo nyt tehnyt 12 tuntia töitä.

    AntwortenLöschen
  15. Helena: no en kyllä sensuroi. Terveisiä välivarastoijalle.

    AntwortenLöschen
  16. NÄitä paljastuksia on aina hauska lukea! Välivarastoija,hauska sanonta! Itse taidan olla enemmän Allumiehen kaltainen varastoija. Ja etanat on itse asiassa aika herkullisia,etenkin valkosipulivoin kanssa.

    AntwortenLöschen
  17. Yaelian: mulle riittää se valkosipuli voi patongin kanssa.

    AntwortenLöschen
  18. Kartanlukutaidot minulla on usein hakusessa, mutta perille olen aina päässyt, vaikka kuskit välillä hermostuukin. Olen innokas suunnistaja, mutta kuntorasteilla on välillä vaikeiksia, kun katselen enemmän lintuja ja puita kuin karttaa. Kerran jouduin kysymään tietä tai suuntaa Suomen armejalta, kun olivat sattumalta maastossa. Minä en ollut enää kartalla vaan ihan pihalla! Jukolan viestissä olen viime vuosina ollut mukana, mutta vain huoltojoukoissa.
    Hyvää viikonloppua täältä lumen keskeltä
    Maikki

    AntwortenLöschen
  19. Minä olen pyykin välivarastoija. Lajittelen ne nätisti pyykkikoriin (kunkin kasat omaan nurkkaansa) ja odotan sitten, että mies tajuaa viedä ne korista kunkin vaatekaappiin (tai tietenkin, lasten pitäisi osata viedä omansa).
    Sammakonreisiä ja etanoita olen syönyt. Kerran. En muista, tykkäsinkö... Autoa en aja, joten en tiedä, osaanko parkkeerata, mutta juovuksissa olen kyllä ollut.

    Hyvää viikonloppua vain! Tänä lukuvuonna olen oppinut sanomaan sen jo torstaina (perjantait on vapaat :-))

    AntwortenLöschen
  20. Allu, kyllästyin taas. Tällänen tuulinen pää kun on :D. Eli kyllä se kaikille on kiinni, se blogi.

    AntwortenLöschen
  21. Hannele: no voi sua
    Maikki: kyllä minä karttaa kotona osaan hyvinkin lukea, mutta jos autossa mies yhtäkkiä kysyy, että minnekäs nyt ja sitten pitää tietää, missä ollaan ja löytää se paikka kartasta ja sitten vielä sanoa sekunnissa, minne pitäis kääntyä, se on se ongelma
    kato nyt tätäkin: joo, se pyykkijuttu on tuttu, nytkin on yksi valmiiksi silitetty kori kellarissa, mutta enpäs vain viitsinyt ottaa sitä mukaan yläkertaan lähtiessäni
    Natjale: no harmi kun kyllästyit, mutta ehkä innostut uudestaan.

    AntwortenLöschen
  22. Välivarastoija! Sellainen on hanikin!
    Imuroinnin jälkeen imuri jätetään keskelle lattiaa odottamaan takaisin varastoon laittamista, syönnin jälkeen astiat tiskipyöydälle odottamaan tiskialtaaseen laittamista, jugurttipurkin likainen kansi roskiksen viereen pöydälle odottamaan että jugurtti on syöty jotta sen voi laittaa roskikseen jugurttipurkin kanssa, jne.. jne.. Ja kaikki nämä ajaa mut hulluuden partaalle, koska mun mielestä puoliksi tehty = ei tehty. ;)

    Karttaa osaan lukea, mutta se pitää aina kääntää niin päin kuin 'ympäristö' on, jotta osaan katsoa ettäs 'mihin suuntaan tästä' ;)

    Aivan mahtavia tunnustuksia!
    Ihanaa viikonloppua Allu! <3

    AntwortenLöschen
  23. Ainiin, piti sanoa, että sammakonreidet on hyviä, vaikka ehkä vähän sitkeitä - muuten maistuu kanalle. Etanat ei maistui oikein millekään, paitsi sille miten ne on valmistettu: mun suosikit on valkosipulietanat, mutta siis valkosipulihan siinä on se varsinainen NAM!
    - Eli et jää paljosta paitsi ;)

    AntwortenLöschen
  24. MaaMaa: Allumies alkoi sen radiolähetyksen jälkeen vähän enemmän ymmärtämään mua, en kerta kaikkiaan voi asialle mitään, sen kanssa on elettävä. Kyllä uskon, että etanat ja sammakot voi maistua hyvälle, ei ole mausta kysymys vaan jotenkin vaan inhoan ja muistelen, miten lapsena paljan jaloin saunaan juostessa sammakko hyppäs jalan päälle nurmikolla, siitä lähtien on ollut sammakkofobia, jonka takia pitäis mennä varmaan terapiaan.

    AntwortenLöschen