Dienstag, 7. Februar 2012

Kettuja, karhuja ja joutsenia

Bloggaamisella on myös paljon positiivisia sivuvaikutuksia. Esimerkiksi eilen kolahti postiluukku ja sieltä tuli blogiystävä Helenalta Runebergin palkinto eli Katja Ketun Kätilö

ja joulukuussa tuli Clarissan pajasta söpön söpö muistivihko huonomuistisuudesta kärsivälle bloggaajalle. Se on niin kiva, että annan isäni nimissä anteeksi tekijänoikeuksien loukkaamisen hänen ottamastaan valokuvasta.

Meillä on taas aivan upea aamu, luvassa viitisen astetta pakkasta ja paljon aurinkoa eli täydellinen päivä. Laitan nyt paljon vaatetta päälle ja lähden kohta katsomaan, miten joutsenparat pärjäävät jäätyneellä lammella.

Kommentare:

  1. Se on kyllä tuo kuva, joka tekee muistivihosta söpön söpön. Koska kuva tuli sinun käyttöösi, en voinut olla lainaamatta sitä salaa. Yllätyksiähän ei voi paljastaa etukäteen. Kuitenkin - mikä helpotus tuo anteeksianto:-))

    Kätilö on minulla vielä lukematta, mutta TBR-listaltani se löytyy.

    AntwortenLöschen
  2. Hyviä lukuhetkiä Kätilön seurassa. Minusta kirja on älyttömän hyvä, varsikin siinä käytetty lappilainen murre, johon minun kylläkin piti ensin tottua.
    Meillä sää on lautunut ja lunta tulla tupruttaa lisää.

    Maikki

    AntwortenLöschen
  3. Clarissa: no ei ollut vaikeaa antaa anteeksi♥
    Maikki: lappilainen murre on kölschiläisellekin varmaan uutta
    Hannele: tosi kiva, arvokas lahja

    AntwortenLöschen
  4. Hieno muistikirjanen...pikku-Allu nallen kanssa. :)

    AntwortenLöschen
  5. Täällä tulipalopakkaset hieman hellittäneet. Aurinko on just laskemassa tuonne varuskunnan metsän taakse! Olipa teillä herkkuviiniä vaali-illan palan painikkeena. En ole punaviinien ystävä, mutta Baroloa minäkin voin nautiskella.

    AntwortenLöschen
  6. Blogimaailma on ihana! Kätilö on varmaan hyvä,sitä on kovin kehuttu. Meillä on hiekkamyrskyä...

    AntwortenLöschen
  7. Nauti kirjasta! Vihko on tosi söpö!

    Täällä on jo ilta ja pimeä, en päässyt tänään ulkoilemaan kun meni taas ylitöiksi. Sää oisi ollut täälläkin mitä mainioin.

    t. Helena

    AntwortenLöschen
  8. Onhan kaunis muistivihko! Kerro, kun luet Kätilön, mitä siitä pidit. Minulle ei oikein mennyt jakeluun... vaikka saikin täällä Runebergin palkinnon.

    AntwortenLöschen
  9. Toivoinkin Katja Ketun Kätilön voittavan Runeberg-palkinnon, vaikka en ole sitä vielä lukenutkaan, selaillut vain.

    Valloittavan söpö dementikon apuväline sinulla nyt :)

    Saga

    AntwortenLöschen
  10. Lissu: oli ihan ookoo tuo viini eikä edes kallista Baroloksi
    Yaelian: inhottavaa se hiekkamyrsky, meillekin saattaa joskus tulla vähän Saharan hiekkaa, vaikka ei uskoisi
    Helena: kiitos vaan vielä kerran kirjasta♥
    Saga: dementikko saattaa unohtaa ikänsä, kun katsoo tuota kuvaa

    AntwortenLöschen
  11. Jep, olen samaa mieltä. Clarissa osaa mitä vain.

    AntwortenLöschen