Meillä on tänään helluntaimaanantai ja kutsuttiin ystäviä brunssille. Syöjiä oli 10 henkeä ja lääh lääh, kokkailin varmaan koko sunnuntain ja nousin tänään aamulla aikaisin laittamaan pöytiä ja etsimään kokoon tuoleja ja silittämään pöytäliinoja. Ilma oli mitä ihanin, parempaa ei olisi voinut toivoa.
Onneksi leipomo oli auki pyhäpäivästä huolimatta ja saimme aamulla ostaa tuoretta leipää.
Buffetti laitettiin olkkarin ruokapöydälle, josta on lyhyt matka terassille. Tarjolla oli mm. parsapiirakkaa, jonka pohja tehdään paahtoleivästä eli helppo tehdä.
Vieraille kelpas paistetut kesäkurpitsaviipaleet basilikan kanssa tomaattimehussa.
Ulla Svenskin kivasta kirjasta Suloiset suolaiset sain yrttikierukoiden reseptin.
Lohipastrami oli myös highlight vieraiden mielestä.
Jälkiruokana oli juustotarjotin ja uskokaa tai älkää seitsemän munan mansikkatäytekakku ja sen ne söi KAIKKI. Kuva jäi ottamatta.
Oi mitä ihania herkkuja olet taas valmistanut! Kyllä vieraasi varmaankin olivat tyytyväisiä! Ja lohipastrami on herkkua;en ole pitkään aikaan tehnyt,nami!
AntwortenLöschenMuistelinkin, että olet sitä joskus tehnyt, silloin kun en tiennyt siitä vielä mitään, nyt se on yksi suosikki.
LöschenOletpas järjestänyt kunnon tarjoilut juhliisi!
AntwortenLöschenTässä tulee ihan nälkä kuvia katsellessa.
Meillä viileni tänään ilma ja hieman sattaa ropsauttikin:)
Meillä on vielä kaunista, mutta loppuviikoksi on luvassa huonoa säätä. Helluntai oli ihanteellinen.
LöschenSaiskos kesäkurpitsaviipaleiden tarkempaa ohjetta? Kiitos vaan!
AntwortenLöschenSaa toki: Meillä taisi olla kolme kevätkurpitsaa, jotka leikattiin pituussuunnassa puolen sentin siivuiksi ja itketettiin suolalla ja neste pyyhittiin sitten pois. Viipaleet paistettiin oliiviöljyssä molemmin puolin ja laitettiin taas talouspaperin päälle. Vajaa 4 dl tomaattimehua vatkattiin 1,25 desin kanssa oliiviöljyä ja siihen puristettiin kolme valkosipulin kynttä ja maustettiin hyvin suolalla ja mustapippurilla. Kastiketta ei siis keitetä. Kesäkurpitsat laitettiin astiaan, väliin aina basilikan lehtiä ja tomaattikastike päälle, annetaan maustua yön yli.
LöschenHyvältä kuulostaa. Tarjotaanko kylmänä?
LöschenKylmänä syödään. Resepti on yhdestä italialaisesta keittokirjasta, siinä olivat tehneet alkupalalautasen, jolla oliiveja,ohuita viipaleita salamia ja parmesaania ja näitä kesäkurpitsoja.
LöschenNo kyllä olet ahertanut ja valmistanut herkkuja. Aattelin, että olette taas hauskalla patikointireissulla jossain Westerwaldissa, Eifelilla usw. Minä tänään vaan hammaslääkärissä vuosikatsastuksessa, onneksi alles in Ordnung. Voisin sanoa kuin vanhassa TV-mainoksessa: Mutti, Mutti er hat überhaupt nicht gebohrt! Tämä tulee minulle aina mieleen hammaslääkäriin mennessä.
AntwortenLöschenMaikki
Joo, muistan tuon mainoksen ja oli siihen aikaan lentävä lause, kun tultiin h-lääkäristä, sanottiin että Mutti, Mutti...
Löschenjuhlavan näköistä, Ruattis saa tuoretta leipää joka bensa-asemalla, vaikka.
AntwortenLöschenSaa täältäkin joltain bensa-asemilta leipää, mutta ei ole ihan tuon leipurin leivän veroista.
LöschenUpeat tarjoilut ja kauniisti katettu! Noissa on kyllä ollut hirveä homma, mutta kiva jos niitä voi sentään valmistaa jo edellisenä päivänä, ettet ollut maanantaina ihan kuollut.
AntwortenLöschenLauantai-iltana olin puolikuollut, meinasi loppua aika kesken.
LöschenOi ihanaa, "kunpa oisin saanut olla mukanaaa...".
AntwortenLöschenFünf sind geladen, zehn sind gekommen. Gieß` Wasser zu Suppe, heiß` alle willkommen. Olisit kyllä vielä mahtunut mukaan.
LöschenTäällä viihtyy pitempäänkin, on niin herkullista kaikki! Yrttikierukoita pitäisi tehdä taas kerran, ne ovat oikein suosikkejani. Kaikki oreganoa, timjamia, basilikaa.... sisältävät ovat herkkua.
AntwortenLöschenMeillä nettiyhteys oli poikki toista päivää, joten pyysin J:n eilen kertomaan, mistä olit postannut. Hyvin hän kuvailikin:-))
Tuo tuore sakasalinen leipä sai hänet toteamaan: NAM!
Ja nyt takaisin tarjoilujen pariin.
Kuten arvaat, pitää olla saksalainen!!!!
LöschenNoi leivät oli kyllä niin ihania, että vieraatkin kysyi minkä leipomon ne oli. Onneksi se on tässä lähin leipomo.
LöschenTuollaisia herkkuja täällä näytät. Olen laihdutuskuurilla ja TAAS tuli nälkä. Aivan mahtavan noutopöydän olet vieraille valmistanut.
AntwortenLöschenSLUUUURPS! Odotan kutsua, tai sitten tulen kuokkimaan enskerralla!! :)
AntwortenLöschen