Mittwoch, 16. Mai 2012

Wordless Wednesday

Kommentare:

  1. Onneksi sää suosi teitä paremmin kuin ennusteet lupasivat :). Kerrothan matkaohjelmasta sitten kun jaksat, jos vaikka löytyisi uusia, mielenkiintoisia kohteita paikkakunnalla asuvillekin.

    HK (Helsingin kommentoija)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niinpä, olen niin onnellinen, että sääennusteet eivät pitäneet paikkaansa, vain perjantaina illan suussa oli karmea sade ja kamalaa tuultakin oli aina silloin tällöin, mutta su-ma-ti oli yllättävän hienoa. Eipä me mitään uutta varmaan keksitty, hirveän paljon käveltiin ja katsottiin kaupunkia ja kun oli himo sho ppaa ja mukana, aikaa meni turhankin paljon kaupoissa.

      Löschen
  2. Hyvä, että säät eivät niin kamalat olleet. Kävittekö siinä WDC:n paviljongissa? Minkälainen se oli?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Käytiin. Siellä oli teema Utopia ja millaisen kaupungin haluaisi, mutta ei meillä ollut aikaa (ja halua) jäädä haastateltavaksi. Mutta oli kyllä hyvä, että mentiin, sillä ystäväni sai sieltä hienon idean miten tehdä pihapuun ympärille erikoinen penkki.

      Löschen