Meillä on taas kaaos kaupungilla, sanoivat juuri radiossa ja kaupungin ympäri menevät moottoritiet ovat kaikki tukkeessa. Talvi ei sovi tänne. Onneksi ei tarvitse lähteä minnekään ja voin ihailla kaunista talvimaisemaa ikkunasta.
Mutta Suomen teitä pelkään vähemmän kuin täkäläisiä. Eilen laitoin liukuesteet kenkiini, mutta ne pitää sitten taas riisua, kun menen tuohon meidän ostoskeskukseen, ettei riko lattiaa.
Niin ei kai näitä teitä tarvitse niin pelätä, hiljattain oli vain viisi autoa ojassa täällä aika lähellä ☹. Ei ole enää rahaa putsata teitä kunnolla ja sitten ovat vielä nuo hirvet, jotka hämärässä loikkivat tielle. Liukuesteittä en minäkään liukkaalla kulje, vaikka hankalia ovatkin.
Kätevää, kun posti kannetaan noin lähelle. Meillä on rivitaloyhtiössämme keskitetty postilaatikot autokatosten seinään ja sinne on ainakin 100 metriä. Matka ei ole pitkä, jos aamun lehdet ja päiväposti tulisivat aina samaan aikaan eikä turhia reissuja tarvitsisi tehdä.
Lunta on satanut täälläkin viime yönä. Kaunista on ja lintulaudalla melkoinen vilske.
Tämä on niin paikallista. Naapuri on Bonnissa opettajana ja eivät siellä meinanneet uskoa, että kelit oli täällä niin huonot, että myöhästyi koulusta, kun siellä oli ollut ihan vihreää.
Kaunis talvinen etupiha teillä. Meidän pihassa ei näy lehdenkantajan jälkiä, lehdet jätetään tien varteen laatikkoon, niinkuin yleensä Suomessa. Lumessa näkyy kyllä paljon muuta. On jäniksen, metsäkauristen, oravien ja lintusten jälkiä. Hyvää talven jatkoa!
Niin meilläkin ennen, ja postipoika, joka tuli pyörällä (me lapset ihailtiin sen talvirenkaita), kävi sisällä lämmittelemässä ja joi kupposen kahviakin.
Turussa näky oli suurin piirtein samanlainen. Sellaisia isoja pakkaslumihiutaleita on satanut varmaan lähes kymmenen senttiä.
AntwortenLöschenMeillä on taas kaaos kaupungilla, sanoivat juuri radiossa ja kaupungin ympäri menevät moottoritiet ovat kaikki tukkeessa. Talvi ei sovi tänne. Onneksi ei tarvitse lähteä minnekään ja voin ihailla kaunista talvimaisemaa ikkunasta.
LöschenLuminen luonto on kaunis, mutta lumisia teitä pelkään. Niihin ei totu koskaan.
AntwortenLöschenMutta Suomen teitä pelkään vähemmän kuin täkäläisiä. Eilen laitoin liukuesteet kenkiini, mutta ne pitää sitten taas riisua, kun menen tuohon meidän ostoskeskukseen, ettei riko lattiaa.
LöschenNiin ei kai näitä teitä tarvitse niin pelätä, hiljattain oli vain viisi autoa ojassa täällä aika lähellä ☹. Ei ole enää rahaa putsata teitä kunnolla ja sitten ovat vielä nuo hirvet, jotka hämärässä loikkivat tielle.
LöschenLiukuesteittä en minäkään liukkaalla kulje, vaikka hankalia ovatkin.
Kätevää, kun posti kannetaan noin lähelle. Meillä on rivitaloyhtiössämme keskitetty postilaatikot autokatosten seinään ja sinne on ainakin 100 metriä. Matka ei ole pitkä, jos aamun lehdet ja päiväposti tulisivat aina samaan aikaan eikä turhia reissuja tarvitsisi tehdä.
AntwortenLöschenLunta on satanut täälläkin viime yönä. Kaunista on ja lintulaudalla melkoinen vilske.
Meillä kannetaan onneksi kaikki ihan taloon asti, jopa lauantaina. Talitinttejä ja punarintoja vilisee tässäkin.
LöschenKaunis, sininen talvimaisema...meilläkin on lunta,mutta ei vielä ihan kaaokseen asti.
AntwortenLöschenTämä on niin paikallista. Naapuri on Bonnissa opettajana ja eivät siellä meinanneet uskoa, että kelit oli täällä niin huonot, että myöhästyi koulusta, kun siellä oli ollut ihan vihreää.
LöschenKaunis talvinen etupiha teillä. Meidän pihassa ei näy lehdenkantajan jälkiä, lehdet jätetään tien varteen laatikkoon, niinkuin yleensä Suomessa. Lumessa näkyy kyllä paljon muuta. On jäniksen, metsäkauristen, oravien ja lintusten jälkiä.
AntwortenLöschenHyvää talven jatkoa!
Maikki
Minun aikaan Suomessa kannettiin posti perille asti, mutta muistan, että isän piti sitten joskus laittaa tien viereen postilaatikko.
LöschenNiin meilläkin ennen, ja postipoika, joka tuli pyörällä (me lapset ihailtiin sen talvirenkaita), kävi sisällä lämmittelemässä ja joi kupposen kahviakin.
LöschenMaikki
Kivasti lunta teillä:) Ja sininen valo tekee tuon kuvan kauniiksi:)
AntwortenLöschenOli kyllä niin ihana tunnelma, melkein teki mieli lähteä ulos kävelemään jo kuudelta aamulla, mutta en voinut, kun tänne oli sähkömies tulossa.
LöschenAi teillekin on tullut kunnon talvi. Nyt voin jo todeta, että se on paljon mukavampi nähdä kuvassa kuin kokea livenä.
AntwortenLöschenKaunistahan tämä on, mutta ei tätä tarvitse kovin kauan olla, viikko riittää. Sen jälkeen kun katkaisin ne kaksi rannettani, olen vähän hysteerinen.
LöschenMeillä on ollut koko päivän pumpulilunta, pehmeää ja kevyttä. Eikä liukasta.
AntwortenLöschenVarmaan kaunista
Löschen