Dienstag, 5. Februar 2013

Fotokirja ja limerikit

Valtava urakka alkaa olla lopullaan ja fotokirja Vietnamin matkasta valmistuu. Kuinkahan monta tuntia olen lajitellut valtavia määriä valokuvia, aina vaan vähentänyt lukumäärää ja taas vähentänyt ja lisännyt ja vähentänyt ja muuttanut. Nyt kirjassa on 82 sivua ja se saa riittää.


Matkaseurueessa oli mukana kaksi eläkeikäistä sisarusta, jotka kirjoittivat matkan aikana hauskoja limerikkejä kokemuksistamme ja pyysin heitä lähettämään meille kopion runoista ja sainkin sen sitten yhdessä joulukortin kanssa. Kopioin tekstit mukaan fotokirjaani ja kirjoitin esimerkiksi tähän mopokuvaan siihen sopivan limerikin.


Fotokirjoista puheen ollen pelastin viime viikolla jonkun ihmisen fotokirjan sateesta. Postinkantaja oli laittanut sen kadun reunalla olevan postilaatikon päälle, kun se ei mahtunut postilaatikkoon. Tulin sattumalta sateessa ja myrskyssä ohi ja laitoin kirjapaketin laukussani olleeseen muovikassiin. Varmaan se ihminen ihmetteli, kun hänen pakettinsa oli urheiluliikkeen muovikassissa.

Ja lempivitsini limerikeistä on tämä:
Once in a quizshow. There were an Australian and a priest competing against each other. Their scores were equal, so they had to create a verse about "Timbuktu". 
The priest began: 

"I was a father, all my life, 
had no children, had no wife. 
I read the Bible, through and through. 
On my way to Timbuktu." 

Then the Australian told his version: 
"When Tim and I to Brisbane went, 
we met three ladies cheap to rent. 
They were three and we were two, 
so I booked one and Tim booked two!"

15 Kommentare:

  1. Oletpa todella tehnyt kovan työn ja hienon. Kunpa minäkin olisin noin pitkällä noissa kuvissa. Ainakin vielä puolet jäljellä ja odottavat vain ahkeraa kättä. Ja päätä. Nuo limerikit ovat ihania. Kun vain itse keksi jotain noin hauskaa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Lapsena kirjoittelin jotain runoja, mutta nyt en osaisi.

      Löschen
  2. On noissa fotokirjoissa työtä, hiljattain sain valmiiksi kaksi, mutta on niitä sitten hauska lukea jälkeenpäin.
    Hauska limerikki tuossa kuvassa ja kiitos linkistä. Tuli tarpeeseen, koska tuo mun kaverini pistää mut tekemään runonpätkän aina välillä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On siinä työtä ja mitä enemmän kuvia, sitä enemmän töitä. Sain meilin yhdeltä matkakaverilta, joka otti yli 2000 valokuvaa ja sanoi, että ei ole vielä alkanut niitä käsittelemään ja sen kyllä uskon, sillä mulle riitti ne vajaa 500 kuvaa, joista poistin heti suuren määrän.

      Löschen
  3. Minunkin pitäisi taas aloittaa. Olen käyttänyt ifoloria, mutta yhden kirjan värit ei miellyttäneet silmää. Muut taas on ollut hyviä. Eli, kuinkakohan siinä nyt sitten ensi kerralla kävisi. Kun maksaa niinkin paljon, olisi tietysti kiva saada mieluinen kirja.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä on kaksi Pixumin kirjaa ja molemmissa hyvät värit ja toivon, että tässäkin olisi, muuten kyllä harmittaisi maksaa isot rahat.

      Löschen
  4. Oletpa tehnyt valtavan työn! Minulla ei ehkä riittäisi kärsivällisyys... :-)

    Kiinnostuin kovasti noista limerikeistä. Minulle täysin uusi asia.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä kärsivällisyys meinas mennä, varsinkin kun kerran painoin väärää nappia ja jokaiselle oikealle sivulle tuli joku hassu kuva ja ne piti sitten erikseen deletoida.
      En minäkään Suomesta limerikkejä tuntenut, piti nyt oikein kysyä runoilijaystävältäni, mikä Limerick on suomeksi.

      Löschen
  5. Pitäiskö palkata sinut tekemään minun kaikista sadoista Saksan ja lähialueiden kuvista kuvakirjat. :) Mulla ei riitä kärsivällisyyttä.

    AntwortenLöschen
  6. Qual der Wahl....

    Maikki

    AntwortenLöschen
  7. Siis voin kuvitella miten valtava homma! Jälkeenpäin noita kirjoja on sitten mukava katsella:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä mä aamulla huokasin helpotuksesta, kun painoin viimeisen kerran nappia ja tilasin sen kirjan.

      Löschen
  8. Mullakin on ikuisuusprojekti, jota en ole edes vielä aloittanut(!) saada digikuvat kirjoiksi. Eihän kukaan digikuvia ala koneelta katsomaan, eikä niihin saa mitään kuvatekstejäkään ... koskakohan saisin aikaiseksi ...
    Ihanan huomaavainen olit, kun pelastit ohimennen kuvakirjan! :)

    AntwortenLöschen