Hehe, mielenkiintoista, käytetäänkö tuota sanaa samassa mielessä kuin saksan "interessant" silloin kun ei haluta paljastaa, että ei niin kamalasti tykkää?
Allu, tuo näyttää minustakin ihan oikeasti mielenkiintoiselta, mutta se sana toimii kyllä myös samalla lailla kuin teidän interessanttinne. Tietyllä äänenpainolla sillä voi ilmaista myös, että sanoja pitää kyseistä asiaa jollain lailla omituisena.
En ole ostanut, mutta pari vuotta sitten oltiin vernissagessa ja sieltä melkein ostimme sellaisen kolmiosaisen taulun kunnes tajusimme, että se hinta oli vain yhden osan eli oli liian kallis.
En ole ikinä käynyt kotiateljeessa, mutta toissa viikonloppuna kävin Kiasmassa ja parin viikon päästä taidan olla menossa Pietariin Eremitaasiin.
Ja edelliseen kirjoitukseesi, että Maultaschen ovat suurta herkkuani!! Toivottavasti niitä tulee taas joskus meidänkin lähi-Lidliin, tai ehkä voisin yrittää tehdä alusta loppuun itse, mutta se kuulosti kauhean monimutkaiselta, kun luin reseptin...
Ei tuokaan ole kotiateljee, vaikka olikin kodikkaasti sisustettu. Se on vanhassa rautatierakennuksessa Frechenissä, siinä on monella taiteilijalla ateljee, kivasti tehty. Täältä saa ainakin Aldista Maultaschen, voi olla Lidlissäkin, mutta en tiedä varmuudella.
Mielenkiintoista!
AntwortenLöschenHehe, mielenkiintoista, käytetäänkö tuota sanaa samassa mielessä kuin saksan "interessant" silloin kun ei haluta paljastaa, että ei niin kamalasti tykkää?
LöschenPäinvastoin! Mielenkiintoista siksi, että minäkin haluaisin nähdä!
LöschenAllu, tuo näyttää minustakin ihan oikeasti mielenkiintoiselta, mutta se sana toimii kyllä myös samalla lailla kuin teidän interessanttinne. Tietyllä äänenpainolla sillä voi ilmaista myös, että sanoja pitää kyseistä asiaa jollain lailla omituisena.
LöschenMinä käytän sitä aika paljon, se on kätevä, jos ei kehtaa sanoa mitään negatiivista. :D
LöschenHienoja teoksia;pidin tuosta keittiötaulusta! Onko teillä naapurirouvan tauluja?
AntwortenLöschenEn ole ostanut, mutta pari vuotta sitten oltiin vernissagessa ja sieltä melkein ostimme sellaisen kolmiosaisen taulun kunnes tajusimme, että se hinta oli vain yhden osan eli oli liian kallis.
LöschenMinulla on yksi puuroa keittävä hiiri grafiikkana, mutta tuollaiset ruokakuvat eivät kyllä ole minun mieleen. Hauska idea kutsua ateljeeseen vieraita.
AntwortenLöschenTaiteilija on itsekin siirtynyt viime aikoina enemmän sänkykuviin. :D
LöschenEn ole ikinä käynyt kotiateljeessa, mutta toissa viikonloppuna kävin Kiasmassa ja parin viikon päästä taidan olla menossa Pietariin Eremitaasiin.
AntwortenLöschenJa edelliseen kirjoitukseesi, että Maultaschen ovat suurta herkkuani!! Toivottavasti niitä tulee taas joskus meidänkin lähi-Lidliin, tai ehkä voisin yrittää tehdä alusta loppuun itse, mutta se kuulosti kauhean monimutkaiselta, kun luin reseptin...
Ei tuokaan ole kotiateljee, vaikka olikin kodikkaasti sisustettu. Se on vanhassa rautatierakennuksessa Frechenissä, siinä on monella taiteilijalla ateljee, kivasti tehty.
LöschenTäältä saa ainakin Aldista Maultaschen, voi olla Lidlissäkin, mutta en tiedä varmuudella.