Montag, 21. Juli 2014

Viikonloppu Würzburgissa

Vietimme ystäväporukan kanssa viikonlopun Würzburgin kaupungissa luoteis-Baijerissa. Ohjelman oli suunnitellut müncheliläinen ystävämme, joka on syntynyt Würzburgissa. Kaupungissa on 136000 asukasta ja sitä on usein verrattu Prahaan ja vähän sellainen Kaarlin sillan tunne tuli nytkin tuolla vanhalla Mainin sillalla.

Me kiipesimme ylös linnoitukseen ja se olikin aikamoinen saavutus +35C:n lämpötilassa. (Tai myönnetään nyt, että me tytöt menimme taksilla ja pojat kävelivät.)

Sieltä olikin sitten hienot maisemat ympäristöön, tässä kapusiinimunkkien pyhiinvaelluskirkko, jota kutsutaan kansan suussa nimellä Käppele eli pikkukappeli.


Palkkioksi annoimme itsellemme Apfelstrudelia ja jäätelöä linnoituksen kahvilassa.



Tärkein Würzburgin nähtävyys on Unescon maailmanperintölistan Residenz eli 1700-luvulla rakennettu ruhtinaspiispojen barokkilinna. Residenssin portaikko on kuuluisa kattomaalauksineen, jotka esittävät neljää maanosaa. Jos ei niskat olisi olleet jo jäykät, maalauksia olisi jaksanut katsella pitempäänkin. Rakennuksen on suunnitellut Balthasar Neumann (myös Käppele on hänen työtään), freskot on maalannut kuuluisa venetsialaismaalari Tiepolo. Maalauksista löytyy hauskoja yksityiskohtia, Tiepolo ei ollut esimerkiksi koskaan nähtyn strutsia ja maalasi siksi strutsille ihmisen jalat.
Residenssin sisällä ei saanut ottaa valokuvia, tuossa portaikossa en ainakaan ehtinyt näkemään kieltotaulua.




Barokin lisäksi löytyy kaupungista myös rokokoota, tässä torin varrella sijaitseva ns. kotkatalo, entinen tuomiokirkon papin talo, sittemmin ravintolanpitäjän talo ja nykyään kaupunginkirjasto.





Ns. Marian kappelista, jota voisi kokonsa puolesta hyvinkin kutsua kirkoksi, löytyi oikein hauska yksityiskohta: portin yläpuolella oleva reliefi esittää Neitsyt Marian perisynnitöntä sikiämistä ja siinä Jeesus-lapsi liukuu mahallaan Jumalan suusta napanuoraa pitkin Marian korvaan. Merkkasin sen kohdan tuohon kuvaan, toivottavasti se näkyy, kun klikkaa sen isommaksi.


Hotellimme oli kivalla paikalla lähellä Mainin rantaa ja aamiaisterassilta oli komea näköala. Huoneissa oli ilmastointi, mikä helpotti kovasti kuumuudessa.


Illaksi löytyi kiva ruokapaikka varjoisalta sisäpihalta viiniravintola Stachelista.


Kuha ja ohrarisotto maistuivat hyvin kylmän Franken-viinin kanssa.


Würzburg on ehdottomasti vierailun arvoinen. Suosittelen.

14 Kommentare:

  1. Upeat maisemat! Würzburgissa minäkin haluaisin vielä joskus käydä - olen vieraillut siellä vain kerran noin puolen tunnin ajan, kun vaihdoin junaa. Ei siinä ehtinyt kuin pari postikorttia ostaa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hyvä, että ainakin postikortit ehdit ostaa. Ensi kerralla sitten pitempään.

      Löschen
  2. Würzburgissa käytiin melkein joka vuosi, Pääsyy oli liike nimeltä Frankonia Jagd ja toinen syy Frankenwein, mitä haettiin lähiseudun viinitiloilta. Kerran tehtiin Rotary klubin kanssa reissu Würzburgiin ja saatiin todellinen kulttuurikylpy kaupungin nähtävyyksiin. Just tultiin Savonlinnasta ja Sulkavalta ja ylihuomenna olisi aiskomus taas Laatokalle länsirannalle, mutta Metsäpirttiin asti ei bensat varmaan riitä.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Frankonialla oli ennen täälläkin liike, mutta ei taida enää olla. Mukana ollut metsästäjä kertoikin, että se pääpaikka on Würzburgissa.

      Löschen
  3. Jälleen paljon historiaa ja paljon kauniita paikkoja. Uskomatonta, kuinka jaksatte sulattaa kaiken. Helppohan meidän lukijoiden on täällä vain ottaa vastaan ja ihailla. Kiitti siis vaan siitä!
    (En pääse kirjautumaan kunnolla , koska "Kaikki Googlen palvelut yhdellä tilillä"- ruutu ohjaa minut väärin☹)
    Helleterveisin Clarissa

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Nuo treffit oli päätetty jo vuosi sitten, oli vähän turhan lähellä tuota Suomen lomaa, mutta ei ollut muuta mahdollisuutta. Jos on liian lämmintä, voin lohduttaa, että 25.8. se loppuu Suomessa.

      Löschen
  4. Wau! Erityiskiitos vekkulin liukumäkeä laskevan Jeesuksen esittelystä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Se lasketteleva Jeesus oli meistäkin huomioimisen arvoinen, vaikka siitä ei monessakaan matkaoppaassa kerrota.

      Löschen
  5. Voi huokaus taas miten kaunista kuvissasi,ja tuo apfelstrudel,oooh!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Huvitti kun kaksi amerikkalaismiestä katsoivat pitkään sitä strudelia ja sanoivat toisilleen, että tuo on AITO strudel.

      Löschen