Dienstag, 2. September 2014

Lohta lautasella

Kokeilin uutta reseptiä, jossa kypsennetään lohi ihan tavallisen posliinilautasen päällä uunissa.
Lautaselle laitetaan vähän oliiviöljyä ja sen päälle raastetaan sitruunan ja appelsiinin kuorta. Reseptissä luki nieriä, mutta sitä en sattunut saamaan ja ostin lohta. Kala maustetaan suolalla ja pippurilla ja leikataan noin 8cm paloiksi ja laitetaan nahka puoli ylöspäin lautaselle. Nahka sivellään myös öljyllä ja lautasen päälle tulee tiiviisti kelmua* ja kala laitetaan +80C uuniin noin varttitunniksi. Kun nahka irtoaa helposti, kala on valmista.


Lisukkeena söimme salaattia, jossa oli ohueksi leikattua fenkolia, appelsiinin fileitä, öljyä, sitruunamehua, S&P ja karamellisoituja saksanpähkinöitä. Valmista puolessa tunnissa.

*Meillä sattui olemaan mikroon käyvää kelmua, mutta ilmeisesti ihan tavallinenkin käy, koska lämpötila on aika alhainen.

8 Kommentare:

  1. Näyttää vielä raa-alle, mutta se kai siinä oli tarkoituskin?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei se tosiaan ole niin (yli)kypsä mitä äiti aikanaan teki, mutta on mehevä ja ihan syötävä, syödäänhän sitä sushiakin. Muistan miten me oltiin kerran kauan sitten Bostonissa yhdessä hienossa kalaravintolassa ja siellä kysyivät, minkä kypsyysasteen haluamme eikä me moukat oltu ikinä ennen kuulleetkaan, että kala ei olisi aina "welldone".

      Löschen
  2. Varmasti maistuvaa lohta. Minä kuitenkin laitoin viikonloppuna lohifileen lasiseen uunivuokaan, nahka alapuolelle. Päälle hitusen suolaa, kuivattua lipstikkaa ja tuoretta tilliä. Foliota kanneksi ja vuoka mökillä hellanuuniin. Miedossa lämmössä hitaasti muhien tuli mehevä kalaruoka, sitruunalohkoja oli tarjolla niille, jotka halusivat sillä lohipalaansa vielä maustaa. Kala - ja varsinkin lohi - on perheen herkkua, myös Simon.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niin minäkin usein teen, mutta halusin nyt kokeilla tätä tv:ssä näkemääni konstia ja hyvin onnistui.

      Löschen
  3. No olipas mielenkiintoinen valmistustapa. Mä aina jotenkin pelkään hirveästi kelmun kanssa kypsentämistä, kun pelkään, että se sulaa. Hirvittää kun kokkiohjelmassakin keittelevät kana- yms. rullia kelmuun käärittyinä. Ei ehkä kävisi Rainbow-halpiskelmu siihen?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei se kelmu taida sulaa noin miedossa lämmössä, vaatii kuulemma reilusti yli sata astetta.

      Löschen
  4. Näyttää ja kuulostaa hyvältä! Ja melko helppotekoistakin....voisi onnistua jopa minulta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tämä resepti oli kokkilähetyksessä, jossa piti valmistaa alkupala 35 minuutissa eli nopea tehdä.

      Löschen