Donnerstag, 16. Oktober 2014

The wedding

Taidanpa aloittaa matkakuvauksen häistä, kun tuntuu, että kaikki haluavat kuulla ensimmäisenä hääraportin. Valokuvia ei mulla ole kovasti, kun paikalla oli aika tungos ja ammattikuvaajien/filmaajien lisäksi turhankin paljon valokuvaavia vieraita. Sulhanen on opiskellut filmialaa ja luulen, että tulemme näkemään vielä parempia kuvia kuin minun ottamani olisivat.

Ennen vihkimistä morsian joutui nukkumaan yön vanhempiensa luona ja siellä oli hääpäivän aamuna tilaisuus, johon me  emme saaneet osallistua (paitsi vanhemmat) ja jota minä kutsun nyt vaikkapa Polterabendiksi, sillä nimitys Polterabend johtuu sanasta "poltern", joka tarkoittaa metelöimistä ja metelillä karkoitetaan pahat henget pois. Morsian oli piilossa vanhempiensa sängyssä varta vasten tilaisuutta varten ostettujen punaisten lakanoiden päällä ja sulhanen joutui ratkaisemaan kaikenlaisia tehtäviä ennenkuin hänestä oli pahat henget karkoitettu ja hän sai luvan hakea morsiamen makuuhuoneesta. Vanhemmat olivat ostaneet nuorelleparille perinteisiä esineitä kuten punaiset tohvelit tai neulaa ja lankaa sun muuta.



Meidät vietiin hotellista shuttlebussilla  hääpaikalle ravintolaan, joka on aikanaan ollut brittiarmeijan kirkko ja sehän sopikin hienosti tätä tilaisuutta varten.


kuvakaappaus täältä

Vihkiminen tapahtui ulkona ja pöydän ääressä istuivat hääparin ja virkailijan lisäksi todistajina sulhasen paras ystävä ja morsiamen isä (joka muuten voitti Seoulin olympialaisissa 1988 keilailussa hopeaa , pronssia sai näköjään suomalainen Tapani Peltola). Isä oli mielestäni niin nuoren pojanklopin näköinen, että en ensin lainkaan tajunnut, että hän ei ollut siellä mikään apupoika vaan morsiamen isä.


Tippa tuli linssiin, kun morsiuspari vannoi toisilleen pitkät vihkivalat, jossa lupasivat rakastaa toisiaan ja huolehtia toisistaan.



Saksalaisystävät panivat pariskunnan kilpailemaan kumpi leikkaa nopeammin kynsisaksilla lakanaan piirretyn sydämen irti. Morsian voitti eli hän saa määräämisvallan avioliitossa.
Vasemmalla lakanaa pitelevät sukulaislapset ovat muuten Brysselistä ja he puhuvat saksalaisen äitinsä kanssa saksaa, englantilaisen isän kanssa englantia ja keskenään ranskaa. Kateeksi käy heidän kielitaitoaan ja kyseessä on vielä kolme niin tärkeää kieltä.


Kaasot ja best manit menivät niitylle yhteiskuvaan morsiusparin kanssa. En kehdannut mennä kovin lähelle ottamaan kuvaa.


Aika erilaisia tapoja näkyi olevan Singaporessa. Morsian ja sulhanen olivat jo paikalla, kun saavuimme tilaisuuteen ja olin vähän epävarma mennäkö moikkaamaan vain ei. Morsiamen vanhemmat olivat aika paljon syrjässä eikä morsiamen isä pitänyt puhetta, mutta hän toki talutti tyttärensä "alttarille" eli vihkipöydän ääreen. Sulhasen isällä taas on journalistin taitoja ja hän piti hauskan puheen, jonka best man käänsi sujuvasti englanniksi, mutta tuntui siltä, että singaporelaisilla ei ollut suurempaa kiinnostusta kuunnella puhetta ja mölinä taustalla oli harmittava. Minutkin mainittiin nimellä, sillä jos en olisi vajaa 10v sitten välittänyt sulhaselle kiinalaisen työkaverini Hongin kautta kontaktia kiinalaiseen filmiyhtiöön, sulhanen ei todennäköisesti olisi nyt Aasiassa ja nämä häät olisi jääneet näkemättä.
Ruokailun jälkeen siirryttiin taas puutarhaan ja siellä sulhasen hyvät kaverit näyttivät sulhasesta tekemänsä loistavan filmin, siltä alalta kun ovat eli osaavat. Tanssia ei ollut ohjelmassa, vaikka live-musiikkia kyllä ja bändi soitti morsiusparin lempimusiikkia ja oli jopa harjoitellut muutaman kappaleen saksaksi. Oli ihan kiva ilta, varsinkin kun meillä oli pöytäseurana mukavia ihmisiä, mutta paikallisiin ei kyllä oikein saanut kontaktia ja vähän pelottikin puhua heille, kun meidän oli vaikea ymmärtää heidän englantiaan.

21 Kommentare:

  1. Olipa kiva hääraportti:) ja jännä tuo pahojen henkien karkoittaminen ja punaiset lakanat;D
    Nätti pari:)

    AntwortenLöschen
  2. Mielenkiintoisia tuollaiset monikuittuuriset häät. Ja niin kaunis morsian. Grüsse an Jetlag ;)

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Schreibfehlerteufel lässt grüssen....piti olla monikulttuuriset.

      Löschen
    2. On se vaan niin nätti ja karismaattinen tyttö.

      Löschen
  3. Mielenkiintoista! Morsian kaunis kuin kukkanen. Toivottavasti liitosta tulee onnellinen, nyt kun pahat hengetkin on poistettu.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei kai siinä voi mennä mikään pieleen, kun pahat henget on poistettu ja ainakin saksalainen anoppiväki on enemmän kuin tyytyväinen miniään.

      Löschen
  4. Komea pari ja upeat häät, on juhlatilakin vallan erikoisen hieno eikä pahoista hengistä pelkoa.
    Olisikohan sinunkin kannattanut suorittaa joku 'pyhän veden pirskotus' ennen edellisen postauksen riisipellolle menoa...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olisinpa arvannutkin hakea pyhää vettä tai mennä jonnekin hindutemppelin lammikkoon.

      Löschen
  5. Todella kaunis morsian. Jännä miten erilaisia häitä voi muuten olla. Olisi kiva joskus kuulla saksalaisistakin häistä :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Toivotaan, että saksalainen kummipoika menee ensi vuonna naimisiin ja voin sitten kertoa saksalaisista häistä, en ole aikoihin ollutkaan täällä häissä, viimeksi varmaan yli 10v sitten Eifel-vuoristossa.

      Löschen
    2. Onko lupaillut jo vai vain toivot :)? Meillä veljeni menee ens kesänä naimisiin :)
      Eifel... nyt tuli taas ikävä sinne...

      Löschen
    3. Kyllä kerran vähän vihjaili, että kosisi ensi vuonna. Tänä vuonna molemmat väittelivät kemian tohtoriksi eikä ollut aikaa järjestää häitä.

      Löschen
  6. Lisää häitä! Onko B. mrnossa naimisiin?

    AntwortenLöschen
  7. Paljon olette nähneet, mutta kyllä tuon takia kannatti matkustaa "maan ääriin". Häitähäm on kaikenlaisia, nämä tuntuivat olevan tunnelmaltaan lämpimät, ei liian prameat ja hauskoja nuo sikäläiset perinteiset tavat.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei me kyllä olla kaduttu, että lähdettiin matkaan.

      Löschen
  8. Oli kiinnostavaa ja mukavaa luettavaa ja katsottavaa. Mielenkiintoisia tapoja, paljon uutta ja jotain tuttuakin. Teillä oli takuulla hieno matka kaikin tavoin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä oltiin oikein tyytyväisiä matkaan, vaikka Singapore ei ole koskaan ollut toivelistalla, mutta Indonesian kanssa yhdistettynä kaikki osui nappiin.

      Löschen