Dienstag, 4. November 2014

Singapore I

Singapore on siisti maa ja siellä toimii kaikki.  Muutama vuosi sitten maahan ei saanut tuoda purukumia, se oli samalla listalla aseitten kanssa, mutta nyt on kai sen verran annettu periksi, että terveyssyistä syötävää purkkaa (xylitoli jne) saa kuulemma olla, mutta kukaan siellä ei kyllä purkkaa näytä jauhavan. (Saisivat kieltää purkan täälläkin, jotta tuomiokirkon portaat pysyisivät puhtaana.  Luin jostain, että Saksan kunnat käyttävät vuosittain 900 miljoonaa euroa purukumien jälkien siivoamiseen! Sille rahalla löytyisi parempikin reikä, esim. pakolaisapu.) Singaporessa saa kovat sakot, jos ei tottele, kieltolappuja on joka paikassa. Yleisissä kulkuneuvoissa oli mm. kielto kuljettaa haisevaa durio-hedelmää.
Kaikki digitalisoitu. Jotkut häävieraat halusivat lähettää postikortteja kotiin, mutta niitä ei ollutkaan ihan joka nurkalla myytävänä niinkuin Balilla ja postimerkkejä piti etsiä sitäkin kauemmin. Yksityisautoja näkee hyvin vähän, autot ovat suurimmaksi osaksi takseja ja taksimaksut ovat Saksaan verrattuna edullisia, suurin osa ihmisistä käyttää MRT:tä (Mass Rapid Transportation), joka toimii hienosti. Ostimme kortin, johon sai tankata rahaa kuten Helsingissä ja sitä oli helppo käyttää eikä tarvinnut miettiä, minne asti ajaa ja mitä se maksaa, sillä kortti näytettiin lähtöasemalla ja määränpäässä ja systeemi buukkasi oikean hinnan. Harvoin näki junassa ihmistä, joka ei olisi näplännyt kännykkäänsä tai hyvin monet katsoivat elokuvia. Myös queuing toimii kuten briteissä.


Niinkuin Bali, Singaporekaan ei ole koskaan ollut toivelistallani ylimpänä, mutta kyllä siellä mukavasti riitti katsomista viideksi päiväksi, joista tosin melkein kaksi meni häihin ja seuraavan päivän tapaamiseen morsiusparin ja muiden eurooppalaisten häävieraiden kanssa.
Luontoakin Singaporesta löytyy, kävimme mm. Gardens by the bay-puistossa ja sen valtavan isoissa kasvihuoneissa sekä  kasvitieteellisessä puutarhassa. Yleensä kasvihuoneissa on aina kuumaa ja kosteaa, mutta Singaporessa sieltä löytyikin oikein ihanaa viileää  ilmaa, sillä siellä oli esillä kaikkien vyöhykkeiden kasvit, oli mm. Välimeren ja alppien kasveja. Puisto on lähellä Singaporen maamerkkiä, Marina Bay hotellia, jonka katolla on mm. uima-allas palmuineen.


Oikein iso vesiputouskin oli Cloud Forest-kasvihuoneessa.


Tästä kuvasta näkyy koko puistoalue ja vasemmalla Cloud Forest ja Flower Dome-hallit. Kuva on otettu iltahämärässä Marina Bay Sands hotellin yläterassilta, jossa odotimme pimeän tuloa.



Kasvitieteelliseen puutarhaan pääsee ilmaiseksi ja siellä oli mukava kävellä. Orkidea-osastolle piti maksaa pieni pääsymaksu ja siellä onkin orkidea poikineen. Itse on ole mitenkään orkidea-addikti, pikemminkin meillä kuolee kaikki lahjaksi saamani orkideat, mutta olihan siellä komeita kukkia, sitä ei voi kieltää.


Bougainvilleaa löytyi montaa eri väriä.



Ajelimme köysiradalla Mount Faberille. Valitettavasti ilma oli vähän utuinen eikä saanut hyviä kuvia. Köysiradasta käsin näki koko kaupungin, mutta sehän ei olekaan päivällä mielestäni mitenkään erikoinen, vasta pimeän tultua se pääsee oikeuksiinsa.


Ylhäällä vuorella oli parempi ilma ja vähän ihmisiä ja kävelimme oikein pitkän lenkin. Sieltä näkyi mm. Daniel Libeskindin suunnittelemat korkeat talot.


Villeistä apinoista varoitettiin, mutta emme onneksi tavanneet niitä. Olen jossain Aasiassa nähnyt, miten ne varastavat juomapullon kädestä tai repun enkä välitä niitä tavata.


Kävelylenkin jälkeen palasimme kaupunkiin etsimään ilmastoitua tilaa, sillä vaikka vuorella oli parempi ilma, oli silti läähättävän kuuma ja välillä piti ostaa lisää juotavaa.  Mietimme, leikkisimmekö Kroisosta ja menisimme kaupungin tunnettuun Raffles-hotelliin nauttimaan high tea, mutta nuukuus voitti ja päätimme  katsoa  Rafflesin vain ulkoapäin, se ei sentään maksanut mitään. Allumiehen mielettömän rikas pomohan suositteli meille Raffles-hotellia, se on kuulemma "must" Singaporessa, mutta me taisimme maksaa nyt omassa hotellissamme viidestä yöstä saman hinnan kuin Rafflesissa olisi maksanut yksi yö.



Silmänruoka ei poistanut pientä nälkäämme, jonka sitten tyydytimme singaporelaisen teefirman TGW:n teesalongissa nauttimalla "high tea" ja se oli oikein hyvä ratkaisu.



18 Kommentare:

  1. Sitten kävitte juomassa Singapore Slingin jossain muualla kuin Rafflesissa, kuten sitä mainostetaan?
    Jotenkin mulla tuli mieleen tuosta Hongkong, jossa olen ollut kerran (ja se riittää, kuuluikin vielä silloin Britannialle).

    Kiva, että nyt tiedän miltä Liebeskindin talot näyttävät. Minullahan onkin hänen tekemä käsilaukku ja lompakko! Muitakin tuttuja näkyi valokuvissa...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Heh heh, Helena. Mitähän Libeskind ilman eetä tykkäisi, jos kuulisi, että sä sekoitat hänet Liebeskindiin een kanssa? Ja et muista, että Berliinin juutalaismuseo on Libeskindin suunnittelema! Singapore sling skipattiin paikallisten suosituksesta.

      Löschen
    2. Auts, nyt sait minut yhden e:n vuoksi kiinni! Luulin kyllä, että kyseessä opn sama tyyppi, koska Berliinin LiEbeskind on myös arkkitehti. Muistin kyllä tuon Berliinin juutalaismuseon suunnittelijan, mutta...

      Löschen
    3. mun tietääkseni arkkitehti Libeskind, laukkufirma Liebeskind

      Löschen
    4. Jos laukuntekijä ei ole arkkitehti, niin olen saanut yhdeltä saksalaiselta väärää tietoa!

      Löschen
    5. Siltä näyttää, että sait väärää tietoa. Laukkufirma Liebeskind on kolmen nuoren kaverin perustama firma, joka valmistaa vintagelaukkuja eikä maailmankuululla arkkitehdillä ole taatusti sen kanssa mitään tekemistä.

      Löschen
  2. Nyt alkaa jo hengästyttää tuo nähtävyksien paljous. Kylläpä ehditte nähdä kaikenlaista! Pysykää kotona jonkin aikaa, että ehditte sulattaa kaiken tuon.
    Kiitti kaikista hienoista kuvista! Kyllä minun kelpaa, kun saan ihailla niitä ilman, että tulee läähättävän kuuma:-))

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Se kuumuus on kyllä liikaa, jos viisi minuuttia on ulkona, sitä alkaa jo etsiä ilmastoitua ostoskeskusta ja metroa. Nyt nautitaan Euroopan säästä.

      Löschen
    2. Piti vielä sanoa, että kahdesta ekasta kuvasta sain päivän naurut. Neljännessä kuvassa turistilmiehellä on ympäristöön sopiva vaatetus värien sunteen. Vaimo on varmaan ne valikoinut;-)

      Löschen
    3. Vaimo olisi jo aikoja sitten heittänyt tuon ikivanhan paidan matonkuteisiin, jos olisi saanut.

      Löschen
  3. On kyllä niin paljon uutta nähty, että hyvä jos tuon kaiken jaksaa sulattaa. Väliin tulee sellainenkin ajatus, että onko tämä kaikki nähtävyys vain turisteille, vai onko todellakin noin satumaista kaikki. Mukava näitä on katsella näin kaukaa, kun ei tarvitse siellä kuumuudessa itse olla.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No ei nyt tarvitse olla kuumuudessa, kun ykskaks lämpötila laski ja vettä sataa. Nautin, kun äsken kävelin kumisaappaat jalassa kauppaan ja hengitin sadeilmaa.

      Löschen
  4. Oon ollut hetken blogitauolla ja nyt tulin tännekin piipahtamaan ja wow minkä virtuaalimatkan sainkaan heti kokea! Aikamoinen paikka näkyy olevan...hienoa teknologiaa, mutta toisaalta hieman itseäni ärsyttää tuo ajatus että kun ollaan ihmisten ilmoilla vaikka metrossa niin räplätään sitten vain kännyköitä. Nyt jaktan lukemista...seuraavaksi taidan päästä Balille, wohooooo :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Onhan tässä tosiaan ehditty käymään kaukomailla.

      Löschen
  5. Upeita matkakuvia hienon kerronnan kera. Nämä ovat aina ihania tällaiselle matkustamattomalle.....

    AntwortenLöschen
  6. Justiinsa kirjoitin, että en kaipaa ulkomaille. Että en nyt sitten kaipaa ulkomaille:D.

    AntwortenLöschen