alkoi täällä naapuriston ilotulituksella ja sitä kestikin sitten varmaan puoli kahteen asti yöllä. Ei voi kuin ihmetellä, miten mielettömän paljon ihmiset laittavat rahaa ilotulitukseen ja miten kukaan ei viitsi kerätä roskiansa kadulta.
Yritin ottaa valokuvia ja tämä kuva on mielestäni ehdottomasti kaunein, vaikka ei tästä kyllä sitä ilotulitusta tunnista.
Päivällä lähdimme nauttimaan raikkaasta ilmasta ja teimme kahden sillan kierroksen.
Iltapäivällä soi ovikello moneenkin kertaan, mm. singaporelaiset tulivat toivottamaan hyvää uutta vuotta ja myöhemmin kummipoika espanjalaisen tyttöystävänsä kanssa eli kansainvälistä menoa. Singaporeen odotetaan aprillipäivänä perheenlisäystä, kuinkahan kauniin pikkupojan saavat aikaan, kun ovat niin kaunis pari.
Illalla sytytettiin takkaan tuli, pantiin pyramidi pyörimään ja nautittiin uuden vuoden kunniaksi lasillinen tai kaksi rosekuohuviiniä ja katsottiin Rikospaikkaa, kuunneltiin musiikkia ja luettiin lahjakirjoja.
Hyvä alku vuodelle, mutta jatko ei ole samanlaista, sillä sinisestä taivaasta ei ole tänään mitään jäljellä, nyt sataa tihkuttaa ja tuuli uhkaa kaataa oliivipuumme.
Tunnelmallista teillä sisällä! Ihan tässä silmät pyöreänä katselen ikkunasta ulos: vettä satanut nyt kohta pari vuorokautta, valkoinen joulu muisto vain. Jälkikasvu oli hautautua saapasmaassa lumeen!
AntwortenLöschenBaijerissa on myös satanut aivan kamalasti lunta, mutta heillä on kyllä myös lumikolat sun muut, meiltähän löytyis vaan joku kehno luuta, jos tulisi lunta.
LöschenKun ulkona sataa, onkin ihan kiva nauttia tuollaisissa rauhallisentuntuisissa oloissa päivästä. Berliinissäkin uusi vuosi alkoi aurinkoisena, mutta tänään sitten sataa. Meidän hieno valkoinen talvenalku kesti tasan kaksi päivää.
AntwortenLöschenApril, April, nyt meillä paistaa taas aurinko.
LöschenHyvää uutta vuotta!
AntwortenLöschenJouluaattona sataneet lumet ovat sulaneet ja loskaa on. Myrskyäkin on luvattu. Upea tuo kirkko ja kodikasta teillä!
Hyvää uutta vuotta sinnekin!
LöschenOi, miten hyvältä teidän ensimmäinen päivänne kuulostikaan. Minä vietin päivän tv:n ääressä kun on pakko aina nähdä uudenvuoden konsertti ja siihen perään sitten mäkihyppyä, joten olin hyvin saksalais-itävaltalaisissa tunnelmissa koko päivän. Nyt töissä ja ulkona on harmaata. Vettä sataa, mutta myrsky ei ole niin kovaa kuin ennustettiin. Mukavaa jatkoa!
AntwortenLöschenMuistuu mieleen lapsuuden uudenvuodenpäivät, kun aina katsottiin uudenvuoden konsertti.
LöschenLämmintä ja kodikasta. Täällä kun sataa kuin pahempanakin syyspäivänä, katselee mielellään tuollaisia tunnelmakuvia.
AntwortenLöschenOlis vaan pitänyt siivota ennenkuin ottaa kuvia.
LöschenMinäkin tulin sanomaan, että teillä on kivan ja kodikkaan näköistä. Tykkään puusta ja taljoista.
AntwortenLöschenRahan ampuminen taivaalle ja roskaaminen on ihan järjetöntä. Olemme useana vuonna olleet vuodenvaihteen pohjoisessa, siellä on rauhallisempaa kuin kotona.
Tuo on meidän "talviolkkari" ylimmässä kerroksessa, kesällä ollaan aina alhaalla, kun siitä pääsee suoraan ulos.
LöschenVoi, miten viehättävä koti teillä on! HK
AntwortenLöschenkiitos
LöschenAi tuota teidän pyramidia! Olin tänään pitkästä aikaa kävelyllä, toki eilenkin, sillä meillä oli yli viikko -30 astetta ja nyt hädin tuskin pakkasen puolella. Sininen hetki kesti noin puoli tuntia. Lunta kyllä riittää.
AntwortenLöschenMinusta yksityisten ampumat raketit sais ihan hyvin kieltää. Riittäis nämä kaupunkien, yhdistysten ja osojen firmojen taivaalle ampumat rahat. Täällä oli muuten rauhallista...
Se pyramidi on kyllä tosi hieno. Munkin mielestä pitäisi kieltää yksityisiltä se ammuskelu. Meidänkin pihasta löytyi tänään vaikka mitä roskaa.
LöschenOnpa teillä viihtyisän näköinen nurkkaus:)
AntwortenLöschenMinä odottelin ilotulituksia kauhulla,Bambin tähden,mutta niitä kuului täällä loppujen lopuksi aika vähän:) ONko perheenlisäystä tulossa sille parille jonka häissä olitte?
Aprillipäiväksi odotetaan poikavauvaa, mutta äiti oli vielä niin hoikka että.
LöschenTäälläkin sataa. Lumet ja jää sulaa. Onneksi uusia pakkasia on luvassa. Mutta tuokin on totta: juuri vesisateella ja ankealla säällä lasillinen takkatulen ääressä on parasta. Ja jotenkin ansaittua?
AntwortenLöschenIhme kyllä en ole nyt kamalasti kärsinyt pimeästä ajasta, pikemminkin nauttinut kynttilöistä ja takkatulesta.
LöschenTäällä ei saa ilotulituksi järjestää muuta kuin luvan kanssa. En edes tiedä mistä niitä voisi ostaa. Suomessa pojat ovat aina ihan innoissaan, kun pääsevät ampumaan raketteja. Pienemmätkin paukut käyvät, kun eivät niitä muuten saa ampua. Rahaa saisi menemään raketteihin vaikka kuinka ja niistä saa nauttia vain hetken. Itse en kyllä viitsisi vaivautua!
AntwortenLöschenTeillä on todella ihana koti. Ei ihme, että vieraita jonottaa ovella!
Kyllä ne täälläkin on kaikki innoissaan ja ammuskelivat varmaan yhteensä 2,5 tuntia.
AntwortenLöschenHyvaa uutta vuotta myos teille sinne rapakon toiselle puolelle! Olkoon tama vuosi parempi kuin edellinen. :)
AntwortenLöschen