Jatkoa Thüringenistä

Suurin Lukas Cranach-näyttelyistä oli Weimarissa.  Siellä olivat esillä mm. Martti Luther ja Katariina Bora sen näköisinä kuin useimmat meistä ehkä heidät kirjoista tuntee. Tällä kaksoistaululla Cranach halusi näyttää avioparin, joka ei katolisen kirkon mukaan olisi saanut olla pariskunta, sillä kyseessähän olivat munkki ja nunna.

Tuttu Raamatun kohta "Antakaa lasten tulla tyköni"

ja  "Se teistä, joka ei ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven"

Tähän pikkumorsiameen minä ihastuin, Sibylle von Cleve meni 14 vuotiaana naimisiin kuuriruhtinas Johann Friedrichin kanssa (vilkutukset Karenille Turkuun, tässä se Hanfried vähän nuorempana kuin Jenassa).

Pääsimme  puolen tunnin odotuksella Weimarin kuuluisaan Anna Amalian kirjastoon, jonne konservomissyistä päästetään vain 250 henkeä päivässä. Kuvassa Anna Amalia ja nuori söpö museossa kävijä audiolaitteen kanssa kuulemassa selitystä taulusta. Kiva, että lapsiakin muistetaan museoissa.

Kirjasto on tietenkin Unescon maailmanperintölistalla niinkuin melkein koko Weimar, jossa on aikanaan asunut Goethe, Schiller, Liszt ja moni muu.  Kirjaston komea rokokoosali paloi pahasti kymmenisen vuotta sitten, mutta hienosti ovat sen korjanneet.

Kirjastoa vastapäätä on Weimarin tunnetuin puu, gingko eli neidonhiuspuu, josta Goethe on kirjoittanut runon. Valitettavasti puu ei ollut vielä oikein vihreä.

Satuin löytämään Goethen runoon suomalaisen käännöksenkin.

Maanantaina museot olivat kiinni ja kiertelimme silloin vähän maaseutua ja poikkesimme kauniiseen Kochbergin linnaan kahville. Kuten kuvasta näkee, ei ilmoissakaan ollut valittamista. Jossain vaiheessa auton lämpömittari näytti jopa +26,5 C.

Aika idyllinen paikka vai mitä tykkäätte?

Linnan puistossa rehottivat valkovuokot.

Kotimatkalla poikkesimme sitten vielä Gothaan, jossa oli myös Cranachia esillä. Kun Weimarissa, jossa oli ne tärkeimmät teokset,  sai ottaa valokuvia, en Gothassa edes kysynyt lupaa ja kun sitten otin kuvan yhdestä taulusta, viereeni marssi kopisevin koroin entinen Stasi-täti vaatimaan, että deletoin sen kuvan välittömästi. Sen jälkeen hän seurasi meitä koko ajan aivan kuin rikollisia. Hän muistutti meitä kovasti siitä Meissenin museotädistä, joka ei päästänyt meitä museon vessaan, jos emme ostaneet lippua museoon. Onneksi tällaiset Stasi-ihmiset ovat nykyään kyllä hyvin harvinaisia ja palvelu oli yleensä kaikkialla oikein ystävällistä.
Thüringen on ehdottomasti näkemisen arvoinen sekä kulttuurinsa että luontonsa takia, suosittelen.