Dienstag, 28. Juli 2015

Kaatopaikkaa ja kaakeleita

Tänään saimme aikaiseksi viedä pari vanhaa käyttökelvotonta tuolia kaatopaikalle. Kaatopaikan miehet ovat keränneet vastaanottokomiteaksi kaikenlaisia jänniä juttuja.


Kaatopaikalta oli sitten lyhyt matka kaakelikauppaan. Meidän pitää nimittäin välttämättä uudistaa keittiön klinkkerilattia, johon on vuosien mittaan pudonnut niin paljon tavaraa, että se on täynnä pieniä mustia pisteitä, jotka näyttävät roskilta ja käyvät hermoille. Jos ja kun laitetaan uusi lattia keittiöön, on pakko laittaa myös eteiseen ja jos se laitetaan eteiseen, on pakkoa laittaa uusi myös vierasvessaan ja nyt sitten lähdettiin ensimmäistä kertaa liikkeelle tutkimaan mitä markkinoilla nykyään on tarjolla.
Tällä hetkellä ainakin Saksassa on kovasti muodissa klinkkerilattia, joka on aivan puulattian näköinen. Sellaisen laittoi hyvä ystävämme uuteen asuntoonsa ja se on todella onnistuneen näköinen ja helppohoitoinen ja kestää putoavia veitsiäkin. Klinkkereitä on saatavana vaikka minkä värisenä. Otin kuvankin yhdestä mallista, mutta ei siitä oikein näe mitään, mutta tästä [KLIK] saa aika hyvän käsityksen. Kaupassa oli hyvä palvelu ja lupasivat laittaa meille perjantaiksi muutamia "lautoja", jotka voimme tuoda kotiin katsottavaksi.
Käsienpesualtaita ja vessanpyttyjäkin kävimme jo katsomassa, tässä yksi ehdokas, vaikka Allumies ei  kyllä oikein innostunut. Etsintä jatkuu.



Kommentare:

  1. Ensimmäinen reissu kaakelikauppaan viime syksynä keittiöremonttia suunnitellessa oli aikamoinen kokemus. Laattoja on paljon, hienoja ja kamalia, jokaiseen makuun. Nyt meillä on tarkoitus uusia vessan kaapit ja lavuaari, lattia ja seinät olkoot tuollaisinaan vaikka laatat eivät ihan meidän makuumme olekaan.
    Pesualtaan ja hanan valinta on muuten vaikeaa...
    Laatta-/klinkkerilattiahan taitaa olla Keski-Euroopassa aika lailla standardi keittiössä. Meidän väliaikaiskeittiöissämme niissä on ollut lähinnä vaikeita versioita - leveät saumat, järjettömästi likaa keräävä pinta.... Kotona meillä on 15-vuotias tammiparketti, joka ei pelästy liasta ja vedestä. Kavereiden uudehkoon parkettiin jää jälki jokaisesta vesitipasta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ennen ne laatat on olleetkin ihan eri laatua kuin nykyään, kuulimme siitä esitelmän tänään, mutta en pysty toistamaan. Sen muistan, että niissä oli Spannung (jännite?), mutta nyt ei ole vaan ne on "entspannt" ja nyt jos putoaa veitsi kärjelleen ylhäältä, on epätodennäköistä, että se osuu sen klinkkerin "huippuun". Meillä on ollut huonompia kokemuksia parketista, kun minä hullu silloin vaadin, että ei osteta ruotsalaista Tarkettia vaan suomalaista, en muista enää firmaa ja se on ollut epätyydyttävä. Ensin tuo puun näköinen klinkkeri tuntui ajatuksena aivan kamalalta, mutta nyt olen ihastunut näköön ja ominaisuuksiin.

      Löschen
  2. On ihanaa saada laattakohtauksia! Meillä on nyt laatoitettu erilaisilla italialaisilla laatoilla keittiön lattia, työpöytien välitila, alakerran vierasvessa, josta jatkoimme saman tien koko alakerran aulan, sauna ja pesuhone tietysti ja kaiken alla lattialmmitys. Kannatti uhrata aikaa, että löysi mieluisimmat! Yhteenkään en ole kyllästynyt ja itseasiassa saunan röpönen kiviseinä, jossa yksikään kivi ei ole samanlainen, taitaa estää meidän muuton täältä pois kokonaan. Liian iso talo vain melle kahdelle...Toivottavati löydtä mieluisat <3

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä oli tässä melkoinen stressi yhden laatan kanssa, kun keittiöön laitettiin uusi ulkokaihdin ja sen kellolaite on pienempi kuin entisen käsikäyttöisen vipu eli vanha reikä oli isompi kuin uusi eikä yhtään varalaattaa enää talossa, kunnes muistui mieleen, että olin joskus käyttänyt yhtä laattaa pannunalusena ja pitkän etsinnän jälkeen se löytyi autotallin hyllyltä ja saimme kokonaisen laatan sen rikkinäisen tilalle. Nyt aiomme ostaa reilusti varalaattoja!

      Löschen
  3. Eiköhän sopivat löydy pian! Ehkä näenkin ne, jos saadaan sopiva visiittiaika nyt syksyksi.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei taida ehtiä siksi, marraskuussa voisivat ehkä tehdä, mutta ollaan silloin down under eli taitaa mennä joulukuuhun.

      Löschen
  4. Kaatopaikat ovat mielenkiintoisia paikkoja......lintu- ja kasviparatiiseja. Toissa päivänä käytiin kolmella eri kaatopaikalla.
    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kerroinkohan mä sen tarinan, kun saksalaiset ystävämme olivat Ruotsissa kanootilla kaatuneet ja menettäneet kaikki tavaransa, mies myös kenkänsä. Oli noin 10km matka autolle ja hän ei voinut kulkea paljain jaloin siinä maastossa ja haki kaatopaikalta kaikenlaisia tarvikkeita ja teki niistä "kengät". Vähän oli seuraavan pikkukaupungin kenkäkauppias katsonut ihmeissään asiakkaan kenkiä.

      Löschen
  5. Jännän näköinen paikka! Klinkkerilattia ei mulle sopis....

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Parkettia meillä on huoneissa, mutta eteiseen en oikein halua, kun meillä ei ole tuulikaappia ja tullaan sitten suoraan sisälle eikä kukaan saksalainen riisu kenkiään.

      Löschen
  6. Minä ihastun laattoihin, joita en oikeasti haluaisi katsella vuodesta toiseen kylppärissä tai keittiössä. Hauska nähdä mihin päädyitte.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Me ihastuttiin kerran ihaniin laattoihin, mutta onneksi ne oli liian kalliita, sillä en voisi enää sietää niitä.

      Löschen