Tässä pariskunta alttarilla todistajiensa kanssa.
Ulkona odotti sitten jo shamppanja. Rahalla saa melkein kaikkea, mutta ei kuitenkaan kaunista ilmaa ja niinpä eiliseksi sattui kesän huonoin päivä. Tänään on taas sininen pilvetön taivas, mutta eilen oli todellinen sade- ja myrskypäivä ja pari minuuttia tuon kuvan ottamisen jälkeen vieraat joutuivat pakenemaan teltan alle sateen suojaan.
Juhlat jatkuivat sitten pariskunnan kotona. Sinne oli laitettu paljon pyöreitä pöytiä apupöydiksi.
Tarjoilijat kantoivat vieraille jatkuvasti pieniä annoksia herkkuja. Tuossa turskavaiheessa en enää jaksanut syödä mitään ja siksi seuraavista annoksista eli naudan fileestä, sitruunasorbetista ja mansikkajälkiruoasta ei ole valokuvia.
Juomia oli tietenkin tarjolla vaikka mitä. Jos ei halunnut juoda itseään juovuksiin kalliilla shamppanjalla, voi siirtyä erilaisiin viineihin ja lopussa oli myös ainakin kymmentä eri digestiiviä tarjolla. Jokaiseen juomaan löytyi tietenkin sopiva lasi eikä mitään sinappilaseja.
Joku oli tuonut lahjaksi kolme pientä kumiankkaa, yhden morsiamelle, yhden sulhaselle ja kolmas oli Amor, mutta ankat menivät heti piiloon ja tuossa niitä yritetään pyydystää.
Kaatosade yllätti useammankin kerran ja myrsky uhkasi viedä mukanaan avoimet auringon(sateen)varjot. Tästä ehkä näkee veden kohdalta miten kovasti sataa.
Myöhemmin illalla sade kuitenkin lakkasi ja lammikko oli tyyni.
Pariskunta oli tyytyväinen juhliinsa, vaimo sai häälahjaksi avokuplan, ettei aina tarvitse ajella pelkästään Bemarilla tai Smartilla. La vita è bella♥
Niin, rahalla ei todellakaan saa kaikkea, ei edes kaunista ilmaa! Tuo kuva ankanmetsästyksestä oli kyllä paras, rouvat ovat siinä niin tohkeissaan;)
AntwortenLöschenniinpä
LöschenVoi, raha ei tuo onnea...ei edes rauhaa, mutta ehkä kyllä kumiankkoja. Kaikki miljonäärin naineet ystäväni ovat jo eronneet ja heistä näkee, että helppoa ei ole ollut...Heistä yhden mantra on nyt, että 'raha on rakkauden tuho.' Joillekin se on uho, mutta miltä tuntuu kun party is over ja vieraat ovat lähteneet, missä on läheisyys, lämpö ja aito rakkaus? Ei ainakaan ulkoisen pröystäilyn näyttämöillä...
AntwortenLöschenKolmas avioliitto miehellä.
LöschenJaa...rahalla saa jos jotakin! Ei kuitenkaan kaikkea! Kaikkihan toivovat hääpäiväksi kaunista ilmaa, mutta onhan se sanonta niinkin, että sade tuo onnea. Ihan miten päin vain ajattelee...Toivotaan kuitenkin pariskunnalle onnellisia päiviä yhdessä.
AntwortenLöschenUskonnonopettajani kun vihki pariskuntia, niin hän osasi aina sanoa, miksi oli hienoa, että satoi tai miksi oli hienoa, että aurinko paistoi.
LöschenTätä postausta odottelin malttamattomana. Sain lukea sen rauhassa, kun Matkakaveri siivoaa, esikoinen on kaverinsa mökillä ja Pellavapää etsii kaveria itselleen. Kävi vaan välillä ilmoittamassa ovella, että on kylmä ja pipoa tarvittaisiin. Tää lähtee siivoamaan. Mukavan letkeää sunnuntaita teille! HK
AntwortenLöschenTiesin, että odotit ja yritin kiirehtiä.
LöschenMiksi tämä älytön amerikkalaisuuden matkinta? Miksei voisi viettää hopea- tms häitä? Pukukoodista eivät kai niin välittäneet, kun tuossa alttarilla ei näkynyt niin hienolta?
AntwortenLöschenNo se nyt olisi vielä puuttunut, että olisi ollut huntu ja kaikki. Mietin jo, että jos kiusaisin ja heittelisin riisiä.
LöschenEn tarkoittanut morsiuspukua, vaan hieman parempia vaatteita hienot puitteet omaavaan juhlaan...
LöschenNo johan oli bileet. Ei tainnut puuttua mitään? :-)
AntwortenLöschenEn keksi mitään mitä olisi puuttunut.
LöschenOlipa siinä juhlat ja nuo tarjottavat,huh mitä herkkuja:)
AntwortenLöschenOli tosiaan hyvää ihan kaikki, paikalla oli kaksi kokkia.
LöschenRahalla saa ja hevosella pääsee. Mutta mitä saa ja minne pääsee?
AntwortenLöschenMe ollaan köyhempiä, mutta ei ole sitten tarvinnut vaihtaa aviopuolisia, etunsa siinäkin.
Löschen