Montag, 16. Januar 2017

Pomelosalaatti

TV:ssä valmistettiin pomelosalaattia ja kokeilin sitä viikonloppuna ja meistä se maistui Iberico-possun kanssa niin hyvältä, että haluan reseptin muistiin.

Olen jollain Aasian matkalla nähnyt pomelopuita, mutta en muista missä enkä tähän hätään löytänyt ottamaani valokuvaa, joten lainaan Jaelin kuvaa lupaa kysymättä (kiitos Jael ♥).



Pomelohan ei ole niin hapan kuin muut sitrushedelmät ja sopii siksi paremmin myös happovaivaisille (lue: Allumies).

Resepti on kahdelle hengelle.

1 pomelo
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl maapähkinäöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl fariinisokeria
1 porkkana
1 punainen chilipalko
25 g paahdettuja suolaamattomia maapähkinöitä (meillä oli vain suolaisia)
1 rkl seesamiöljyä
1 limetti
1/2 nippua korianteria
1/2 nippua minttua

Filetoi ja pilko pomelo. Kuori on pomelossa hyvin paksu.

Pilko pieneksi sipuli, valkosipuli ja chili.
Leikkaa porkkana tikuiksi. Lisää joukkoon sokeri ,öljyt ja soijakastike ja pähkinät. Puolita limetti ja purista mehu sipuliseikotuksen joukkoon. Käytä toinen puoli koristeluun.

Sekoita pomelopalat ja yrtit salaattiin ja anna sen vetäytyä jonkin aikaa.

5 Kommentare:

  1. Olen jo ennenkin aikonut ostaa ja kokeilla pomeloa. Ehkä nyt pitää, kun on tuo ohje, vaikka kuoriminen on varmaan hankalaa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Paksu kuori, mutta mielestäni melkein helpompi kuoria kuin joku sitkeäkuorinen mandariini, jota ei saa millään kuorittua.

      Löschen
  2. Nam:) Pomelo on kyllä hyvää,mutta siinä on niin hiton paksu kuori,että harvoin tulee ostettua.Tuo kuva on otettu täällä asuvan Sirpan talon puutarhassa,jossa kasvaa pienellä alueella montakin sitruspuuta:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Joo, paksu kuori eli ei siellä sitä hedelmälihaa niin kamalan paljon ole eli me kyllä syötiin tuo salaatti kaksin.

      Löschen
    2. Mutta eksäni tekee kuorista hilloa....

      Löschen