Montag, 3. Juli 2017

Gent - parasta Belgiaa

Maastrichtin keikan jälkeen päätimme käydä Gentissä, joka pelaa mielestäni samassa liigassa kuin Brugge ja ehkä voittaakin Bruggen, joka on eläväiseen yliopistokaupunki Gentiin verrattuna vähän museaalinen. Oikeastaan freiburgilaisystävät halusivat Amsterdamiin, mutta saimme puhuttua heidät ympäri, että lähdimme vähän lähempänä olevaan Gentiin, josta löytää pikusen helpommin parkkipaikankin kuin Amsterdamista. Loppujen lopuksi ystävät olivat sitten täysin hurmaantuneet Gentiin ja kiittelivät, että emme antaneet periksi. Amsterdamin he tuntevat ennestään ja nyt oli sopiva tilaisuus oppia tuntemaan jotain uutta.
Gent sijaitsee Leie-joen rannalla Belgian flaaminkielisellä alueella, noin 60km Brysselistä luoteeseen ja siellä on n. 250000 asukasta. Kaupunki vilisee opiskelijoista, heitä on jo pelkästään Gentin yliopistossa yli 40000 eli melkein puolta enemmän kuin Helsingin yliopistossa.
Parhaiten voi kaupunkiin tutustua tekemällä pari tuntia kestävä laiva-ajelu.


Laiva on myös kätevä paikka istua, jos haluaa puhua kännykkään kaksi tuntia kuten tuo kuvan nainen. Tai ehkä se känny oli vaan kasvanut kiinni korvaan.


Ohitimme laivalla patsaan, joka esittää kaasunaamarilla varustettua enkeliä, sain siitä viime tipalla napattua kuvan, mutta parempi kuin ei mitään. Se on belgialaisen Tom Frantzenin teos, josta taitelija kirjoittaa näin:

 It stands as the Angel of Purification. Due to the pollution, both physical and intellectual, the Angel is forced to wear a gas mask which inhibits him from playing his celestial music. This angers the Angel and, using his trumpet as weapon, he attempts to put man back in his place.




Tuossa talojen välissä olevassa kahvilassa me kävimme kahvilla.



Gent on keskiaikainen kaupunki ja täynnä kauniita vanhoja rakennuksia ja siellä on jopa iso linna, joka varmaan kiinnostaa lapsiperheitä.





Kauneimmillaan kaupunki on illalla pimeän tultua.



Holy Food on  uusi, vanhaan kappeliin tehty "ruokahalli, jossa oli tarjolla mm. etnisiä ruokia.


Kappelin henkeen sopiva kyltti  "please the Lord".


Joissakin Gentin baareissa sai tilata juomien kera juustolautasen. Tämä oli kuuden euron "cheese please"-annos kivassa Proof-nimisessä baarissa, jossa voi maistella vaikkapa erilaisia ginejä. Juustot syödään sinapin kanssa, mikä ei minun lapsuudessani ainakaan ollut tapana Suomessa. Mehän laitamme täällä myös sinappia juuston päälle ja suomalainen kummipoikakin on ottanut sen jo tavakseen.



Tässä kuvassa näkyy vasemmalla puu, jossa riippuu valoisan aikaan valkoisia lintuja, jotka hämärän tultua muuttuvat sinisiksi.


Saimme freiburgilaiset vakuuttuneeksi, että Gent on näkemisen arvoinen kaupunki. Me olimme aivan keskustassa olevassa hotellissa, jolla oli ikää enkä lähde sitä suosittelemaan, mutta ruokapaikkaamme suosittelen, se oli Pakhuis ja todella kiva paikka. Se oli aivan täynnä ja onnen kauppaa satuimme saamaan viimeisen pöydän eli kannattaa varata etukäteen.

18 Kommentare:

  1. Tosi nättejä nuo talot; olen ollut Belgiassa vain Antwerpenissä,mutta koska ajoimme Amsterdamista Antwerpeniin niin voi olla mahdollista että ohitimme myös muita kaupunkeja.
    Mä olen jossain syönyt juustovoileipiä joissa juuston alla on sinappia,en muista missä,mutta tykkään siitä kombosta ,ja olen itsekin joskus tehnyt sellaista.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ette sitten Gentin ohi ole ajaneet, mutta Antwerpenhän on myös kiva kaupunki.

      Löschen
  2. Sait kyllä freiburgilaisten lisäksi minut ja muut ihastumaan Gentiin!
    Juusto ja sinappi on tuttu yhdistelmä lapsuudesta saakka. Muistan, että kesämökillä jos ei ollut sinappia, kelpasi paremman puutteessa tomaattisosekin:) Sopi miedomman makuisten juustojen kanssa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Teillä ollaan aina oltu edistyneempiä kuin mun kotiseudulla. :-)

      Löschen
    2. Hih,sinappi edistyksen mittapuuna,oot sä kans:))

      Löschen
    3. Enpä ole tuota yhdistelmää - juusto ja sinappi - ennen maistellutkaan. Taitaa olla kokeilemisen arvoista...

      Löschen
    4. Saksassa minä sen olen oppinut, hämäläiset ja karjalaiset eivät sitä ilmeisesti tunteneet eli karjalaiset vanhempani ja hämäläispirkanmaalainen lapsuuden ympäristö ei myöskään.

      Löschen
    5. Piti vielä sanoa, että muistan monta ruoka-asiaa kamalan hyvin. Esimerkiksi muistan milloin Suomessa alettiin syömään jugurttia. Sain Saksassa hedelmäjugurttia, sellaista ei tunnettu silloin Suomessa ja ekan kerran sellaista sai Tampereen Stockan kahvilassa, siis luonnonjugurttia mansikkahillon kanssa, valmis hedelmäjugurtti tuli vasta myöhemmin Suomeen.

      Löschen
    6. Minä muistan kun eka kerran maistoin tomaattia tätini luona Kuopiossa. En pitänyt silloin mausta ja tätini kehoitti sitä maistamaan sokerin kanssa. Ei maistunut senkään kanssa. Nykyisin se kuuluu lähes jokapäiväiseen ruokailuun.

      Löschen
  3. Eiko sinappi ole vahan liian tujua tavaraa juuston kanssa nautittavaksi?

    Gent laitetaan muistiin jos joskus Belgiaan eksytaan.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Riippuu paljon sinapista. Tuossa paikassa oli aika tujua, vähän sellaista kun täkäläinen Düsseldorfer Löwensenf, johon verrattuna suomalaiset sinapit on todella mietoja. Sinappihan on sellainen juttu, että täkäläiset suomalaiset tuovat aina sinappia Suomesta ja Suomessa asuvat saksalaiset vaativat Löwensenf.

      Löschen
  4. Gent jäi viimeisimmällä Belgian reissulla katsomatta, vaikka Bruggessa kävimmekin. Se on seuraavana listalla kun sinnepäin mennään. Kiitos kovasti kivoista vinkeista! Alkoi muuten tehdä sinappia mieli. Juustolla tai ilman.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ota sitten mietoa, jos syöt ilman juustoa. :-)

      Löschen
  5. Moin. Moro. Ihania kirjoituksia ja kuvia paikoista, joissa olette vierailleet <3 Piti ihan "putkena" lukea blogiasi, taisit saada uuden seuraajan :) Terveisiä Pohjanmaalta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oi kiitos! Sanotaanko Pohjanmaallakin moro, luulin, että se on tamperelaista?

      Löschen
  6. Moin, Moi Allu. Niinpä tietenkin, heti paljastuin :) Opiskeluvuoteni vietin Tampereella ja vähän ylikin 10 vuotta mukaan lukien siellä asuen, mutta olen Pohjanmaalta lähtöösin,kotoosin,syntyysin, täällä päin sanotahan tutuulle Hei. "Hei, mitä kuuluu?". Ei torellakaan Moi, ittelle se "moi" on tarttunu Tampereen ajoosta, joteen aikas hyvin huomiootte ja noteeraasitte sen ettei taida ihan olla pohjalaista murretta tuo moi. =)

    AntwortenLöschen
  7. Nyt en kyllä jaksa katsoa enää yhtään aurinkoisia kuvia, sillä arvaas minkälainen sää meillä on nyt? +3 astetta, hirveä tuuli ja ennätyssademäärä. Lunta ei sentään satanut, kuten naapurikunnassa on tullut tänään. Ensi kesänä lähden jonnekin etelään enkä pohjoiseen, sillä alkaa jo ottaa päähän tämä.

    Gent on kiva kaupunki, olen käynyt siellä.

    AntwortenLöschen