Montag, 12. Februar 2018

Ruusumaanantai

Tänään on ns. ruusumaanantai (Rosenmontag), niin nimitetään laskiaistiistaita edeltävää maanantaita, joka on Kölnin karnevaalien huippukohta. Kaupungilla on noin seitsemän kilometrin pituinen kulkue erilaisine vaunuineen ja jalkaryhmineen ja miljoona katsojaa sitä ihmettelemässä ja huutamassa KAMELLE, joka tarkoittaa karkkia tai STRÜSSJER, joka tarkoittaa kukkakimppua ja kulkueen vaunuista lentelee karkkeja ja pieniä kukkakimppuja. Aivan varmaa tietoa ruusumaanantain nimen syntymisestä ei ole, mutta epäillään, että se saattaisi johtua sanasta "rasen", joka tarkoittaa riehumista. Ja kovaa riehumistahan tämä Reininmaan karnevaali on esim. verrattuna Baijeriin, jossa on tänään tavallinen arkipäivä. Tyypillistä on täällä myös mukaansatempaava musiikki. Kun nahkahousut laulavat usein niitä vanhoja laulujaan, jossa sanotaan Prosit ja Gemütlichkeit, täällä tehdään uusia korvamatoja, jotka leviävät sitten jopa Müncheniin asti. Kuulostaa vähän hassulta, kun sielläkin kuulee laulettavan Viva Colonia eli eläköön Köln.


Me olemme lähes joka vuosi käyttäneet karnevaalin pitkät viikonloput matkoihin, mutta tänä vuonna en leikkaukseni ja korsettini takia ollut halukas lähtemään minnekään kauemmas ja niinpä me sitten "juhlimme" eilen karnevaalia kaupunginosamme kulkuetta katsoen ja sen jälkeen olimme naapurissa jatkoilla. Vein mukanani pellillisen Kotilieden Chorizopiirakkaa ja sen söivät taas ensimmäisenä isosta bufetista.

Tässä odotellaan kulkueen saapumista. Kulkueessa on mukana paikallisia karnevaaliyhdistyksiä, kouluja, lastentarhoja jne.



Ilmassa lentelee karkkeja, suklaata, nallekarkkeja ja tällä kertaa jopa pieniä paperinenäliinapakkauksia. Kaikilla tai ainakin lapsilla on mukana iso kassi ja he saattavat helposti saada sen täyteen makeisia. 



Tämä mies oli pukeutunut sumopainijaksi ja vasemmalla kuvassa palomiehen puvussa naapurien kummipoika Jakob, joka oli tullut Eifel-vuoristosta ihmettelemään suurkaupungin menoa.


Oma kummipoikamme (vas.) oli tänä vuonna kultainen vasikka, kasvot kullattu ja selässä lehmän talja. Punaperuukkisesta naapuristamme oikealla näkyy välistä haikaramies ja hänen sylissään vihreä paketti, se oli porukkamme nuorimmainen söpöliini, jonka nenä oli myös maalattu punaiseksi.


Oli ihan kiva karnevaalisunnuntai, kun kaikki olivat ihan sivistyneesti.  Tänään emme kyllä uskaltaudu emmekä haluakaan keskustaan. Huomenna on laskiastiista ja illalla poltetaan syntipukki ja keskiviikkona on tuhkakeskiviikko, jolloin katoliset hakevat tuhkaristin otsaansa. Keskiviikkoiltana on tapana käydä syömässä kalaa ja torstaina alkaa paastoaika.

11 Kommentare:

  1. Jotain samaa, jotain erilaista. Nimittäin karnevaaleissa siellä ja täällä. Tai tarkemmin sanottuna Den Boschissa. Amsterdamissa karnevaalit eivät näy.

    Kiitos kannustuksenne, mekin käväisimme sitten edes yhden paraatin katsastamassa. Kivaa oli ja nyt edes pienoinen käsitys karnevaalimeiningistä. Kuvia näet blogistani.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Vähän pienemmässä mittakaavassa siellä Hollannissa. Täällä näkee paljon hollantilaisturisteja karnevaaliaikaan.

      Löschen
  2. Hauska karnevaali,ja onhan se kiva kun päälle lentää kivoja juttuja;D

    AntwortenLöschen
  3. Onpa teillä kova sutina laskiaisen aikaan. Kaikenlaista nimikkopäivää...

    AntwortenLöschen
  4. Baselissa onkin laskiaiskarnevaalit viikon kuluttua. Tuohan näytti ihan hauskalta. Tulee Sveitsin laskiaiset mieleen!
    Uh tuota "kansanmusiikkihumppaa" en kestä yhtään kuunnella, siis tuosta viimeisestä pätkästä ainakin sitä tuli.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No niin Helena, nyt tuli iso moka. Wenn et Trömmelche jeht lauletaan aina kun Kölnin FC (harvoin) tekee maalin. Saapa nähdä, päästetäänkö sua nyt enää Kölniin.

      Löschen
    2. Mutta kamalaa musiikkia se on, suljin heti sen mökän. :) :)

      Löschen
  5. Eikö ollutkin hauska sattuma, että viime keskiviikkona saatiin hallitusnauvottelut päätökseen - ainakin toistaiseksi- kun oli neuvoteltu 10 päivää putkeen yötäpäivää? Neuvottelijoista mm.Saarlandin pääministeri Annegret Kramp-Karrenbauer (CDU) ehti sopivasti Saarbrückeniin esiintymään Faschingistunnossa, Rheinland-Pfalzin pääministeri Malu Dreyer (SPD) ja oppositionjohtaja Julia Klöckner puolestaan ehtivät sopivasti perjantaiksi Mainziin televisioituun " Mainz bleibt Mainz "-istuntoon, sunnuntaiksi Frankenthaliin televisioituun "Badisch-Pfälzische Fastnacht"-istuntoon kuulemaan, miten narrit kommentoivat heidän töppäilyjään. Tänään taas piti olla näkymvissä Mainzissa katsomassa Rosenmontagskulkuetta ja illalla "Fasching im Schloß", johon toivat myös puoluetovereitaan Berliinistä ja Hessenistä. Faschingit eivät ole huvia vaan vakavat juhlat. Ensi keskiviikkona taas on kiire puolueitten poliittisiin tuhkakeskiviikko-kokouksiin (Politische Aschermittwoch). Kiirettä pitää. Kuinka tässä nyt niin hyvin kävikään.:D
    Meilläkin on huomenna pieni kaupunginosakulkue, jossa saavat kulkea kaikki halukkaat yksin tai ryhmässä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Joo, ainahan niitä pärstiä näkyy niissä karnevaalitilaisuuksissa nauramassa joillekin ihan tyhmille(kin) vitseille, ne on niin durchtrainiert siinä ne poliitikot.

      Löschen
  6. Tajusin nyt vasta ensimmäisen kerran elämässäni, että karnevaalithan taitavat olla samaan aikaan joka puolella maailmaa. Täälläkin oli - tai siis on vieläkin - karnevaalit, ja hieno kulkuekin olisi ollut lauantaina, mutta jätimme sen suosiolla välistä.

    AntwortenLöschen