Sonntag, 4. März 2018

Niksi-Allu

Allulan keittiössä kokeillaan nyt uusia juttuja, en osaa tosin vielä sanoa toimivatko ne odotusten mukaisesti. Ostin ruotsalaisesta mööpelikaupasta tällaisia silikoonikansia, joita voi käyttää esim. hedelmien leikkuupinnalle. En löytänyt niitä Suomen sivuilta, ehkä eivät ole vielä siellä myynnissä tai sitten ovat olleet ja todettu käyttökelvottomaksi.


Meillä käytetään paljon limettejä, sekä kuorta että mehua ja ostan yleensä isomman pussillisen niitä. Joskus kuitenkin tarvitsee vain kuorta tai vain mehua ja limetti saattaa vähän kuivua, jos sitä pitempään säilyttää. Nyt sain Ranskan serkulta idean. Hänhän asuu siellä sitrushedelmien kehdossa, lähellä Mentonia ja ostaa aina parhaita sitruunoita. Nyt joku sitruunakauppias oli kertonut, että sitruunaa voi myös pakastaa ja päätin testata. Kymmenen luomulimetin pussista otin käyttöön puolet ja toisesta puolesta raastoin pieneen lasipurkkiin kuoren ja toiseen lasipurkkiin laitoin limettiä palasina ja purkit pakastimeen. Sieltä voi nyt ottaa tarpeen tullen joko kuorta tai hedelmälihaa, jonka voi käyttää sellaisenaan tai puristaa mehuksi.


16 Kommentare:

  1. Eikos nyt ole "muoviton maaliskuu" niin nuo silikonijutut sopivat siihen.
    Miten hankalaa on sitten noiden eri kokojen kanssa pelata, voit kertoa jatkossa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No ainakaan nuo ei ole kertakäyttöisiä eli parempi käyttää noita kuin esim. kelmua.

      Löschen
  2. Hieno idea. Odottelen mielenkiinnolla käyttäjäraporttia. Harmittaa nuo kuivuvat kurkunpäät!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No kurkunpää ei ainakaan tänä aamuna ollut kuiva. :-)

      Löschen
  3. Tuo on yksi idea, toiseen törmäsin sattumalta äsken täällä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tuo on toki tuttu idea myös ja käytän paljon, mutta aina ei löydy sopivaa "kantta" ja joskus on joku astia mennyt rikki, kun ei oikein istunut toisen päälle ja vei liikaa tilaan jääkaapissa. Kyllä mä tunnustan käyttäväni muovikippojakin paljon, pakastaessa ja muutenkin, vaikka paljon käytän lasipurkkeja.

      Löschen
  4. Sitrusvinkki tulee meillekin tarpeeseen. Kiitos.
    Silikonikansia meillä on joskus ollut kulhojen ja vuokien kansiksi. Niitä oli muutamaa kokoa ja aika hyvin niitä sai venytettyä eri kokoisten astioiden kansiksi. Ainakin salaattikulhoon sellainen oli joskus kätevä. Nyt taitaa kyllä nuo kaikki kannet olla jo loppuunkäytetyt. Ne oli ostettu aikoinaan Suomesta. Että sellaiset silikonit minulla ;-D

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jokaisella omat silikoninsa, onneksi ei ole rinnassa vielä tarvittu.

      Löschen
  5. Silikonikuoret kuulostavat hyvältä idealta. Minä olen parin vuoden ajan pakastanut limettejä, sillä niillä on niin lyhyt kausi täällä (kesän lopussa ,alkusyksy). Mutta olen pakastanut ne kokonaisina, ja nytkin on pakastimessa monta limettiä vielä jäljellä:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. P.S.Pakastan myös inkivääriä, jos sitä on isompi määrä.

      Löschen
    2. Sehän onkin hieno idea pakastaa inkivääriä, taidan heti tehdä. Me ostetaan aina isoja kömpäleitä, mutta joskus loput kuivuu.

      Löschen
  6. Minä käytän useimmiten vain valmista sitruunamehua. Tosi harvoin tulee raasteltua sitruunan kuorta, mutta jos tulee, yritän heti keksiä jonkun käyttötarkoituksen mehulle. Kurkun suoja näyttää hauskalta keksinnöltä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Valmis sitruunamehu saattaisi meillä johtaa avioeroon, joten paras jättää käyttämättä. :-)

      Löschen
  7. Siis voiko inkivääriä pakastaa? Näin talviaikaan juon inkivääriä, mutta tahtoo mennä paljon hukkaan, kun se nahistuu tms. Sitruunat eikä limetit oikein kuulu tämän talouden valikoimiin. :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jaelin mukaan ei ole ongelma ja miksi oliskaan.

      Löschen
  8. APUA!!!! Kurkku homehtui heti, en kyllä suosittele noita!

    AntwortenLöschen