Samstag, 3. März 2018

Ruokaa ja kulttuuria ja vähän luntakin

Tällä viikolla kohokohta ei ollut fysioterapia, jossa terapeutti "kiusasi" niin, että muistin kaiken vielä seuraavana päivänäkin. Ei silti, en halua mitään silittelyä ja käsittelyn jälkeen tuntuu, että jotkut blockadit (mitä sekin on nyt sitten suomeksi?) ovat parantuneet.

Kävimme kuuntelemassa puolituntisen Beethovenin pastoraalisinfoniaa, kapellimestarina Jukka-Pekka Saraste, joka valitettavasti lähtee kauden loputtua Kölnistä, jossa hän on ollut todella arvostettu kapellimestari.

 Foto: WRD

Sen jälkeen kiiruhdimme syömään lempparibistroomme, joka valitettavasti joutuu lopettamaan lounastarjoilun ja on sitten vain iltaisin auki. Söin alkupalana ruoan nimeltä "Ei" eli muna. Noin kauniisti voi tarjoilla uppomunan, mukana porkkanaa ja misomajoneesia.


Eilen kävimme Itä-Aasian museossa katsomassa japanilaista puutaidetta. Kaikki japanilainen kiinnostaa nyt kun toivomme pääsevämme lokakuussa Japaniin. Lennot Finnairilla ja kiertomatka on buukattu, ei vaan saa tulla väliin mitään selkäleikkauksia tms.

Näyttely oli todella näkemisen arvoinen. Vähän ensin mietimme jaksammeko katsella niin paljon eurooppalaiselle vähän vierasta taidetta, mutta kylläpä jaksoimme ja monen taulun olisin ottanut kotiinkin, jos olisivat tyrkyttäneet.

Ostin Low Carb-lehden, kun tuntuu, että läskit vaan lisääntyy, kun en ole voinut liikkua niin paljon kuin muuten teen, ja eilen illalla kokeilimme ensimmäistä reseptiä eli papaija-avocado-salaattia katkarapujen kanssa ja kyllä kelpasi.


Ehdin illalla kommentoida Irlannin Saaran blogiiin, että ehei, eihän meillä mitään lunta ole, mutta aamulla oli sitten näin:


6 Kommentare:

  1. Teilläkin lunta! Jos nyt sanon, että meillä ei ole, kuinkahan käy huomisaamuna?

    Hyvännäköisiä sapuskoita!

    AntwortenLöschen
  2. Hyvä että olo on käsittelyn jälkeen parempi:) Nätti tuo "muna" annos.
    Minäkin haluan lunta! Mutta sen sijaan saimme hellettä,koko tulevaksi viikoksi ja nyt viikonlopuksi

    AntwortenLöschen
  3. Hyvältä näyttää molemmat annokset. Ja täällä myös kaikki Japania koskeva vetää puoleensa. Ei vain ole näyttelyitä tarjolla.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eikös ole jännä, kun nyt huomaa Japania kaikkialla.

      Löschen