Donnerstag, 10. Januar 2019

Tammikuu Saksassa ja jupinaa kuntosalilta

Aikamoinen ero on tammikuulla Kölnissä ja tammikuulla Baijerissa.


Ensi viikolla pääsemme juhlimaan ystävämme synttäreitä Baijerissa ja saan taas etsiä sitä varten komerosta viimeksi Lapissa käyttämäni vaatteet. Mikä onni, että varasimme jo kauan sitten junaliput emmekä joudu nyt törppöilemään autolla Baijerin kinoksiin vaan saamme - jos Luoja suo ja Deutsche Bahn ei peru taas junia - istua junassa ja lukea ja olla jo 4,5 tunnissa perillä, mitä ei autolla ikinä voi.

Olen yrittänyt pitkään käydä suhtkoht säännöllisesti kuntosalilla ja siellä tehdään silloin tällöin kontrollitreenit. Tosin ohjaajat muutenkin ohikulkiessaan katsovat ja huomauttavat, jos tekee jotain väärin. Eilen oli pitkästä aikaa kontrolli.



 Salilla on yksi valmentaja, jota en jostain syystä ole koskaan pitänyt sympaattisena, vaikka en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä eikä hän ole tehnyt minulle koskaan mitään pahaa.  Eilen tullessani sisään näin ensimmäisenä hänet ja kiroilin itsekseni, että pitääkö olla niin huono onni ja pitihän olla, olin tämän tyypin uhri. Ilmeisesti hän oli nähnyt, että olin viime vuonna pari kuukautta vapautettu maksuista, kun en selkäleikkauksen takia saanut treenata. Siksi tyyppi kysyi ensimmäisenä, miten on selkävaivat. Sanoin, että selkävaivat loppuivat 22.01.2018 kun heräsin leikkauksesta. Sitten siirryttiin ensimmäiseen laitteeseen, jossa olen käyttänyt asentoa 1 ja se on toiminut hyvin ja sen on moni muu valmentaja vahvistanut. Nyt sitten pitäisi kuulemma muuttaa kakkoseksi. Kun kysyin, miksi ihmeessä, hän vastasi, että selkäkipujeni takia. Mutta kun minulla ei ole minkäänlaista selkäkipua, kivut loppui leikkaukseen. Hänen mukaan minulla on ollut pitkään, vuosikausia selkäkipuja ja ilmeisesti leikkauskaan ei toiminut eli niitä kipuja on edelleen. Kun kysyin, mistä hän sen tietää, hän sanoi, että hän kyllä tietää. Tietää näköjään enemmän kuin itse koskaan olen tiennyt. Seuraavassa laitteessa hän päätti laskea painoa 78 punnasta 60 puntaan eli aikamoinen lasku, on kuulemma parempi niin. Normaalisti yhtä liikettä tehdään kaksi minuuttia ja jos jaksaa kauemmin, nostetaan painoa. No joo, minä aloin sitten tehdä sitä 60 puntaa ja tein ja tein ja olisin voinut jatkaa vaikka puoli tuntia ja kun kysyin, miksi pitää olla niin vähän painoa, jos kerran pystyn tekemään 15 kertaa sen kaksi minuuttia, hän sanoi armollisesti, että voin ensi kerran nostaa painoa kokonaisella KAHDELLA punnalla. Ei ymmärrä. Kahdessa seuraavassa laitteessa, jossa molemmissa oli viime kerralla sattumalta toinen ohjaaja kävellyt ohi ja kehunut, miten hienosti osaan sen, tein tyypin mielestä kaiken väärin. Huvitti muuten, miten paljon agressiot saa aikaan, sillä olisin nyt pystynyt varmaan vaikka mihin painoihin, kun inhosin sitä tyyppiä niin. Oliskohan ollut parempi, jos olisin heti sen ensimmäisen selkäkipukeskustelun jälkeen sanonut, että meillä ei taida kemiat toimia ja jättänyt koko homman? Aion kyllä ensi kerralla jutella jonkun muun ohjaajan kanssa ja jos varaan kontrollitreenin, sanon, että tämä herra ei tule kysymykseen.


15 Kommentare:

  1. No voi jestas mikä ohjaaja; aikamoinen besserwisser sinun selkäsi suhteen;D
    Kylläpä teillä on kesäisen näköistä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On todella vihreää, jouluruusu ja lumikello kukkii.

      Löschen
  2. No olipa ärsyttävä tyyppi!
    Onhan teillä kyllä kesäisen näköistä, mutta kun on kuitenkin kylmä, niin melkein valitsisin tuon lumikuvan. Helppo sanoa, jos ei tarvitse miettiä auto- tai junamatkoja:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kylmä on täälläkin, vain muutama plussa-aste.

      Löschen
  3. Se oli jo besserwisserinkin ohittanut eli oli oikea messerschmid!

    AntwortenLöschen
  4. Voi hitto mikä tyyppi. Kaikenlaisia pällejä sitä saleilla pyöriikin! Minäkin kiukustuin täällä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei todellakaan hyvää asiakaspalvelua, ne muut on onneksi täysin erilaisia.

      Löschen
  5. Katselin aamun hesarista juttua keskisemmän Euroopan lumikaaoksesta. Huh huh.
    Tuollainen tyyppi salilla ei mitenkään innosta iloiseen kuntoiluun. Olipa pököpää.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Katsotaan miten maanantaina päästään perille, siellä on mm. koulut suljettu. Tosin täytyy sanoa, että Suomessa on aina hommat hanskassa jos tulee lunta, meillä on kaaos, jos tulee kolme hiutaletta.

      Löschen
    2. Kaaoshan se oli Amsterdamissakin heti lumipyryn jälkeen. Koulut suljettiin ja etätöitä suositeltiin ihan yleisesti. Mutta ymmärtäähän sen, jos missään ei ole aurauskalustoa ja autoissa kesärenkaat. Eikä kuskeilla tietenkään kokemusta talvikeleistä. Ihan hyvä, että kaikki seisahtuukin hetkeksi. Eri asia sitten tietysti on, jos talvi jatkuu kauemmin kuin muutaman tunnin.. Turvallista reissua teille maanantaiana.

      Löschen
  6. Täällä Berliinissä taitaa olla samanlainen sää kuin Kölnissäkin. Toivottavasti junat pääsevät kulkemaan Baijeriin, kun lisää lunta on luvattu sinne.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Toivotaan, että ICE kulkee, enemmän kai on Regionalbahnit olleet vaikeuksissa. Eilen ystäväni soitti, että heidän seudulla oli jouduttu kaatamaan 70 puuta jonkun tien varrelta.

      Löschen
  7. Hei, punta on rahayksikkö, ei painomitta. Pauna taitaisi olla tuo suomeksi. Vaikka suomessa puhutaan tuossa tapauksessa yleensä kiloista.
    mfg Anneli

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No niinhän se onkin, sekoilin taas, kun Saksaksi molemmat on Pfund. Sen verran harvoin kuulen pauna-sanaa.

      Löschen