En tiedä, miten hyvin suomalaiset tuntevat pohjoisfriisiläisen Syltin saaren, joka on Pohjanmerellä lähellä Tanskaa. Syltille ei ole autotietä, sinne pääsee Saksan mantereelta ainoastaan junalla tai autojunalla, Tanskan puolelta sinne kulkee lautta Rømøn saarelta. Syltillä on hienot hiekkarannat ja Saksan hienosto lomailee mielellään siellä. Joku aika sitten tuli tosi edullinen tarjous viidestä yöstä yhdessä saaren luksushotelleista, jonne en olisi varmaan ikinä normaalisti päässyt, kun en olisi valmis maksamaan sellaisia summia, mutta nyt otimme hyvän tarjouksen vastaan. Keuhkoputkeni olivat muutenkin suolaisen meri-ilman tarpeessa ja niinpä sitten lähdimme matkaan, tällainen sumu oli kotonakin lähtiessämme.
Poikkesimme pohjoisessa Itzehoen kaupunkiin kahville ja onneksi älysin ottaa kuvan kirkosta, se on nimittäin lomamme melkein ainoa värikäs kuva, sillä siellä oli kaunis ilma.
Kristalliyön muistona oli joku kukittanut kadun kompastuskivet.
Jätimme auton mantereelle Klanxbüllin kylään ja hyppäsimme siellä junaan, joka vei meidät 20 minuutissa saarelle.
Hotelli oli todella kiva, saimme upgradin huoneeseen ja nautimme pitkästä a la carte-aamiaisesta ja luimme joka aamu parisen tuntia lehtiä kaikessa rauhassa. Spa oli melkein tyhjä ja saimme saunoa ja uida niin paljon kuin lystäsi.
Kalaa syötiin joka päivä ja Pohjanmeren pienet katkaravut ovat suurta herkkuani.
Laitan tänne nyt näitä ruokakuvia, että tulee vähän väriä, tässä herkullista kampelaa. Marraskuinen Sylt ei ollut - niinkuin odotimmekin - tietenkään kovin värikäs eli ulkokuvat on tylsiä.
Yhtenä päivänä menimme bussilla muutaman kilometrin päässä olevaan Keitumin kylään, joka on mielestäni saaren kaunein, sillä siellä on paljon kauniita taloja. Perinteinen syltiläinen talo on ruokokattoinen ja näimme paljon uusia rakennuksia, jotka oli tehty entiseen tyyliin.
Tyypillistä on myös hienot kiviaidat.
Reissun värikkäin kuva syntyi keitumilaisessa kahvilassa, jonne poikkesimme juomaan friisiläistä teetä.
Keitumissa tuli vastaan kätevä autonominen bussi, joka otettiin käyttöön huhtikuussa. Se pysähtyy tietyillä pysäkeillä. Emme ehtineet kokeilla.
No olihan meillä sentään yhtenä päivänä ihan pikkuisen sinistä taivasta näkyvillä.
Ei mennyt ihan nappiin, kun itse olin röhässä ja jouduin jopa pyytämään kotilääkäriä lähettämään apteekkiin yskänlääkkeen reseptin ja Allumiehen polvi reistaili ja ulkona satoi ja tuuli. Onneksi hotellissa oli se ihana Spa, saimme saunoa ja uida ja lueskella. Kesällä en Syltille lähtisi, sillä siellä on aivan liian täyttä ja kallista kuin mikä.
Olen nähnyt paljon mainoksia Syltistä ja yksi hampurilainen kaverini kävi siellä. Kuvien perusteella tosi kaunis paikka. Ja teillä on ollut kiva lomanen. Helena
AntwortenLöschenHampurista on paljon lyhempi matka eli paljon hampurilaisia siellä.
LöschenTuonne menisin oikein mielelläni ja tuo sumuinen sää olisi mieluisin minulle, muutenkin kuin hintapolittiisen syyn vuoksi. Pidän paikoista etenkin off season.
AntwortenLöschenOff season onkin aina paras. Kesällä tai jouluna tuonne ei voi mennä.
LöschenOi, kun näyttää kauniilta ja kotoisalta. Tuntuu, että menitte juuri oikeaan aikaan: mieli lepää rauhallisessa tunnelmassa.
AntwortenLöschenHarmittaa vain etten saanut juuri kuvia emmekä voineet sään takia liikkua paljon.
LöschenAuf Sylt zu sein, verändert alles.
AntwortenLöschenWeite, so weit das Auge reicht. Freiheit, all das zu tun, was frei macht. Gedanken, vom Winde verweht.
Die Insel, das Meer, der Horizont – Sylt ist mehr als nur eine Urlaubsinsel. Sylt ist ein Gefühl, ein Lebensgefühl. Wen es einmal packt, der kommt nicht mehr los.
Mutta ei niin kiva, jos röhä ja polvi hiukan häiritsivät lomaanne.
sairaana on usein mieluummin kotona
LöschenOi noita Pohjanmeren rantoja on minullakin ikävä. Säästä viis!
AntwortenLöschenJa pikku rapusia myös. Niillä herkuttelimme myös Alankomaissa.
Toivottavasti olet jo kunnossa.
Ne ravut on meillä kamalan kalliita, mutta Syltillä niitä sai syödä yllinkyllin.
LöschenIhana reissu teillä! En tiedä, uskaltaisinko mennä tuollaiseen autonomiseen bussiin. Ties minne sitä päätyisi. :-D
AntwortenLöschenEn ole minäkään kovin halukas kyytiin, jos ei ole kuskia.
Löschen