Etelätirolissa 2022

 Olen varmaan ensimmäisessä elämässäni asunut Etelätirolissa, koska se tuntuu aina niin kotoisalta. Ehkä olin silloin vielä muurahainen, joka kiipeili viinivuorilla. Tänäkin vuonna syksy alkoi huutelemaan, että eikö olisi aika piipahtaa Meraniin ja/tai Bozeniin ja loppujen lopuksi lähdimme viideksi päiväksi tuttuun hotelliin Meranin yläpuolelle Haflingiin. Hotelli on paratiisi, missä omistajaperhe paiskii töitä henkilökunnan kanssa eikä tunne itseään liian hienoksi kantamaan likaisia astioita keittiöön tai leikkaamaan ruohoa. 

Ajoimme tälläkin kertaa Brennerin asemasta Reschenin solan kautta ja ohitimme järvessä olevan kirkon tornin. Tekojärvi tehtiin 1950-luvulla ja sen alle jäi kokonainen kylä ja riippuen veden korkeudesta kirkon tornista näkyy isompi tai pienempi osa.

Poikkesimme cappuccinolle  Malsin kylään ja tilasimme  perinteistä tattarikakkua, jonka välissä on puolukkahilloa.

Hotellissa saimme huoneen ylemmästä kerroksesta ja näkymät oli pilvisenäkin aamuna komeat ja rakastan herätä  lehmänkellojen kilinään.

Luvassa oli iltapäiväksi sadetta, mutta lähdimme silti liikkeelle, ensin bussilla Bozeniin, jossa oli vielä kesäinen ilma, katukahvilat täynnä elämästään nauttivia paikallisia ja iso joukko turisteja. Jostain syystä en ottanut ainuttakaan valokuvaa, mutta tästä löytyy tietoja Bozenista/Bolzanosta. Jos joku on kiinnostunut Etelätirolin historiasta, kannattaa lukea Francesca Melandrin kirja Eva nukkuu, joka on käännetty italiasta saksaksi ja englanniksi, mutta ilmeisesti ei vielä suomeksi, mikä on tosi vahinko, sillä se on todella hyvä kirja.

Bozenista ajoimme bussilla Sigmundskroniin vuorikiipeilijä Reinhold Messnerin vuoristomuseoon, joka kannattaa ehdottomasti nähdä. 

Mietimme miten saisimme tämän hienon taulun mukaan, mutta ei onnistuttu.

Kuten noista kuvista voi aavistaa, taivas pimeni ja juuri kun olimme ehtineet kiertää museon, tuli kaatosade. Bussi oli juuri lähtenyt, seuraava tulisi vasta tunnin päästä eikä auttanut muuta kuin lähteä kaatosateessa patikkapolkua pitkin rinnettä alas ja juosta asemalle Meraniin lähtevään junaan. Kenkäni oli niin märät, että kesti kaksi päivää ennenkuin ne kuivuivat. Meranissa kaaos, bussit myöhässä ja sitten bussi jäi jonnekin puoliväliin ja piti odottaa kaatosateessa puoli tuntia seuraavaa. Uusi sadetakkini piti hyvin vettä, mutta vain polveen asti kumisaappaat olisivat olleet tarpeen.

Seuraavana päivänä oli sitten taas sininen taivas.

Lähdimme ylös vuorille

Päämääränä oli oli Kratzbergin järvi, mutta se oli niin hirveän kivisen ja pitkän tien päässä, että luovutin jossain vaiheessa ja istuin penkille nauttimaan auringosta ja lähetin miehen ottamaan valokuvan järvestä. Tuolla se mies on pienenä pisteenä palaamassa takaisin

ja toi mukanaan kuvan järvestä ja sanoi, että ei se nyt niin ihmeellinen ollut ja joissakin paikoissa piti oikein kiipeillä eli ei olisi ollut my cup of tea.

Paluumatka oli sekin aika hankala ja kiroilin taas, että en ollut muistanut ottaa mukaan sauvoja.

Seuraavana päivänä lähdimme patikoimaan Schennan kylän kautta alas laaksoon Meraniin.

Kaupunki on kaunis ja siellä paljon hyviä kauppoja.

Ajelimme myös Traminin viinikylään, josta Gewürztraminer- rypäle on lähtöisin. Kylän kirkko freskoineen on todella komea

Nämä söpöliinit oli tänä vuonna kastettu kirkossa

Nyt sitä ollaan taas jo Saksan puolella Baijerissa ja lähdetään kohta sairaalaan katsomaan ystävää, joka ehkä tunnistaa meidät, ehkä osaa sanoa nimeni kuten viime kerralla, mutta ei muuten pysty juuri (vielä) puhumaan selvää tekstiä ja on peg-letku-ruuissa, koska ei osaa vielä niellä. Tässä tulee välillä aina huono omatunto, kun itse pääsee matkustelemaan ja nauttimaan kaikesta kauniista kun toisen maatessa sängyssä. Tasan ei käy onnen lahjat sanoi jo Runeberg.