käytiin mm. taidemessuilla, siellä on aina kiva katsella myös yleisöä, en vaan valitettavasti kehtaa valokuvata
Olivat näköjään tehneet meistäkin taulun ihan kysymättä lupaa.
ja vahingossa olin laukaissut kameran eteisessä ja ottanut kuvan lämpöpatterista, aika hieno otos, olis voinut mennä kaupaksi taidemessuilla
. |
Juoksin tänään keskustan kirjakaupoissa etsimässä ystävälle synttärilahjaa. Kirja on saanut Booker prizen ja oli nyt jo loppuunmyyty, mutta yhdestä kaupasta löytyi vielä yksi.
Kaupungilla oli jo joulutunnelmaa, joulutoreja pantiin pystyyn ja joulukoristeita oli jo kaupat täynnä. Tiesittekö, että joulukuusi on saksalainen perinne? Ensimmäiset joulukuuset ilmestyivät koteihin 1400-luvulla ja Luther julisti joulukuusen joulun symboliksi kun taas katolisilla seuduilla seimi oli symboli. Joulukuusi koristeltiin usein pähkinöillä ja omenilla ja myöhemmin itäsaksalainen lasinpuhaltimo alkoi valmistaa koristeeksi lasisia lintuja ja palloja, joita ilman ei nykyään voi joulukuusta kuvitella.
Mikä helpotus, olet terve! Nyt vain kiireesti tutkimaan, mitä kaikkea mielenkiintoista täällä taas näkyy!
AntwortenLöschenOlitpa taas tehnyt kivan postauksen! Niinn hieno taideteos tuo, jossa näkyy mies ja nainen, ja nainen kantaa Matisse-kassia:)
AntwortenLöschenTodella taidetta!
LöschenBaijerilaiset ystävämme ovat joskus sanoneet, että joulumänty olisi se saksalainen joulupuu. Heillä oli mänty, kun olimme heillä joulun jälkeen vuonna 2006.
AntwortenLöschenEnpä ole mäntyä nähnyt muualla kuin Australiassa. Meidän baijerilaisystävät ostavat aina kuusen.
LöschenHeillä oli kyllä muutamia muitakin erikoisia juttuja, joista sanoivat, että tämä on sitä aitoa ja oikeaa baijerilaisuutta tai saksalaisuutta. :D
LöschenVai tuollaista taidetta! :) Kamalaa, kun joulukin tulee niin nopeasti ja vaikka mitä pitäis ehtiä tehdä ennen kuin lähden Lappiin. Nyt voin taas tehdä jotain, kun olin siellä silmäpolilla viime viikolla ja maailma kirkastui taas!
AntwortenLöschenJust eilen kerroin kavereille miten hienoa on joulut Lapissa olleet, tänä vuonna olemme puoliksi kotona ja puoliksi yllätyspaikassa.
Löschen