Matka jatkuu pohjoiseen. Pidin enemmän vanhoista Khmerien temppeleistä kuin kaikista kultaisista, joitaThaimaassa kyllä riittää.
Välillä poikkesimme toreille ja kauppahalleihin ja ainakin jokaisessa oli yksi sukupuolensa muuttanut myyjä, tässä arpojen myyjä.
![]() |
![]() |
luokkaretkeläisiä |
Väriä ja rihkamaa riitti ja ihania kasveja
Kuten ylemmästä kuvasta näkee, sää oli kovin sumuinen. Olimme ChiangRain korkeimmalla vuorella, jossa on kuningas Bhumibolin äidin sveitsiläistyyppinen chalet, jossa museo, mutta se oli taas sitä tyyliä, josta emme välitä eli tällä lusikalla äiti söi ja tämän patalapun hän virkkasi. Kuninkaallinen puutarha taas oli näkemisen arvoinen, vaikka olikin aika sumuinen sää ja otin tasan yhden kuvan.
Kiinnostavaa. En ole ikinä ajatellut, että Siam on nykyisin Thaimaa. Pattya pilasi Thaimaan maineen. Nykyisin siellä voivat lomailla myös perheet.
AntwortenLöschenVärejä, värejä, runsain mitoin kaunista katseltavaa! Kuvia on riittänyt useampaankin katselukertaan. Kerroin blogissani aikoinaan sukulaistädistäni, joka teki elämäntyönsä ei aivan tuolla, mutta ei kaukanakaan. Inspiroiduin nyt lukemaan juttuni uudelleen. https://luovaapuuhastelua.blogspot.com/2015/05/sattumien-summa.html#comment-form
AntwortenLöschenKiitos vinkistä, lähdenpä lukemaan
LöschenEi sukupuolensa muuttanut vaan sukupuolensa korjannut henkilö.
AntwortenLöschenKiitos, en tiennyt suomalaista termiä
Löschen