Donnerstag, 6. November 2008

What? Angkor Wat

Viime vuonna oli Bonnissa näyttely, jossa esiteltiin Angkor Watin temppelialue Kambodzassa ja se oli niin mieliinjäävä, että syntyi pakkomielle päästä näkemään paikka luonnossakin. Nyt meillä on sanomaton onni saada lähteä paikan päälle ja lauantaina lennämme Frankfurtista Bangkokin kautta ensin Myanmariin, sitten Laosin kautta Kambodzaan. Koko matka kestää kolme viikkoa ja siitä tulee taatusti sekä mielenkiintoinen että rasittava.
Matkaoppaita on tutkiskeltu jo kotona ja lentokoneessa on 11 tuntia aikaa lukea.

Vierashuoneen sängyn päälle on kerätty jo matkalaukkuun tulevaa tavaraa. Eilen illalla siitä lähti osa takaisin vaatekaappiin, kun koepunnitus näytti yli 20kg.


Hemmoitellun, euroon, pankkiautomaatteihin ja luottokortteihin tottuneen eurooppalaisen piti hommata nippu sileitä dollarin seteleitä ja printata netistä eri maiden valuuttakursseja.


Hätätapauksiin (sanan todellisessa merkityksessä) on mukana sekä veden desinfioimistabletteja, malarialääkettä että Travel John, joka on hätätilanteen pissa-astia, jos ei löydy tarpeeksi nopeasti vessaa.

Voin vaikka nauhoittaa matkalla pienen videon Travel Johnin käyttämisestä ja pistää sen tänne blogiin, jos on kiinnostusta. (:-


7 Kommentare:

  1. "People who don't travel cannot have a global view, all they see is what's in front of them. Those people cannot accept new things because all they know is where they live."
    Martin Yan
    Hyvää matkaa ja miellyttäviä kokemuksia!
    (Travel John jäi kyllä askarruttamaan mieltäni)

    AntwortenLöschen
  2. joo myrnat ottaa meidän mumma aina esille kun on juhla-aika! :)

    hauska tuo travel-john. en oo ikinä niistä kuullut! meinaatko pakata noin paljon kirjoja 3 viikon lomalle? itselle käy aina niin, että jos jonkun kirjan pakkaa jonnekin mukaan, sitä ei taatusti tule koskaan luettua. :)
    onnea 11 tunnin lennolle!

    AntwortenLöschen
  3. clarissa: fiksu mies Martin Yan.
    Se Travel John on vähän sellainen enemmänkin psyykelle tarkoitettu eli se mukana ei tule niin helposti hätä.
    viluinen: kiitos kun piipahdit. Niistä kirjoista on kolme matkaopasta ja lentsikassa ja lentokentällä odottaessa on paljon aikaa lukea.

    AntwortenLöschen
  4. Vau, onpa teillä mielenkiintoinen reissu tiedossa. En malta odottaa matkakuulumisia kuvien kera tottakai.

    Hyvää matkaa!

    AntwortenLöschen
  5. LOL!!!! Vai Travel John....:-D
    Oikein ihanaa matkaa teille!! Toivottavasti bloggaat jonkin verran!

    AntwortenLöschen
  6. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta matkalta, eksoottisia maita. Ja tietysti Travel John kiinnostaa minuakin, kun matkoilla on aina retkillä vähän ongelmaa vessojen löytämisessä. Mistähän niitä saa ostaa.

    AntwortenLöschen
  7. sennie: älä naura
    kirlah: apteekista niitä Johneja saa, myöskin Internetapotheket Saksassa myy. Ei tullut tarvetta käyttää matkalla, joten en voi antaa "Erfahrungsbericht".

    AntwortenLöschen