Montag, 1. Dezember 2008

Päästiin pois Bangkokista

Hengissä ollaan! Kahdeksan tuntia sen jälkeen kun saavuimme Bangkokiin tiistaina 25.11.08 lentokenttä suljettiin. Tapasimme saksalaisia turisteja, jotka joutuivat viettämään sen yön kentällä, kun paluulento ei enää onnistunut, eikä se tosiaankaan ollut kiva kokemus heille. Muuten ei kaupungissa kyllä asiaa huomannut ja me olimme siellä aivan normaalituristina kivassa hotellissa ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kun paluulennon aika alkoi lähestyä eikä ollut tietoa kentän avaamisesta, aloimme järjestää kotimatkaa.Saksalaisen matkatoimiston avulla löytyi mahdollisuus lentää Phuketin kentältä hollantilaisella koneella Kölniin ja pakkohan se mahdollisuus oli käyttää. Ensin bussilla 14 tuntia Phuketiin ja sieltä lentokoneella kansainvälisen turistiporukan kanssa 12 tunnin lento Saksaan. Ja kotikentällä tieto, että matkatavarat on lähteneet ilmeisesti Frankfurtiin. Phuketin kentältä lähti aamulla tasan kaksi lentokonetta ja on aika saavutus, että meidän kaikkien matkatavarat joutui väärään koneeseen. Eniten harmittaa, että kameran muistikortti Burman kuvineen on matkalaukussa, jossa muuten on vain likaisia kesävaatteita, joilla ei olisi väliä.
Nyt olen VÄSYNYT ja lähden saunaan ja sitten nukkumaan.

Kommentare:

  1. No matkahan päättyi sitten hyvin, kun kotiin pääsitte. Olipa teillä päätös reissulle. Toivottavasti saat matkatavarat takaisin, sillä oletan että siellä kameran muistissa on paljon hienoa materiaalia.
    Tervetuloa takaisin blogimaailmaan ja hyvää adventtiaikaa !

    AntwortenLöschen
  2. Kiva kun olet takaisin!!

    Matkakuulumisia ja kuvia odotellen :)

    AntwortenLöschen
  3. Huh, mikä päätös lomalle...! Onneksi pääsitte kotiin. Kiva että olet palannut blogistaniaan :)

    AntwortenLöschen
  4. clarissa, marita ja sennie:
    kiitos tervetulotoivotuksista, on kiva olla taas kotona ja blogistaniassa, vaikka matka olikin antoisa.

    AntwortenLöschen
  5. Hyvaa kotiinpaluuta, toivottavasti kuvasi saat pian. :)

    Lampoisia jouluisia terveisia toivotellen.

    AntwortenLöschen
  6. M'man: olet näköjään pistänyt blogiisi salasanan. Voinko saada sen?

    AntwortenLöschen
  7. Allu, laitappas pieni meilinpoikanen profiilissani loytyvaan sahkopostiosoitteeseen ja laitan sullekin kutsun. ETsiskelin toissa paivana meiliasi, mutten sita taalta blogistasi onnistunut loytamaan. Eli odottelinkin vain, etta hihkaiset ;) ( Blogillani oli postaus/'ilmoitus', etta joulukuun alusta se muuttuisi yksiyiseksi. Olit silloin viela Bangkokissa) ;)

    AntwortenLöschen
  8. Hei Ulla !
    Olen seurannut Bangkokin tilannetta. Olipa hyvä, että klikkasin blogiisi, ja sain lukea heti, että olette jo päässeet kotiin. Tervetuloa. Leppoisaa kotiutumista. Maija

    AntwortenLöschen