Donnerstag, 8. Januar 2009

Torstain tapahtumia


Aamu alkoi pienellä kupposella kahvia ja vilkaisulla päivän lehteen, jossa oli ärsyttävä artikkeli. Oikein suloinen päiväkoti suljetaan, kun yliopisto tarvitsee lisää parkkipaikkoja ja talo joudutaan sen takia purkamaan. Autot on taas tärkeämpiä kuin lapset, GRRRR!

Paksut vaatteet päällä ja talvisaappaat jalassa kiiruhdin sitten keskustaan. Tuomiokirkko oli melkein sumussa, puiden oksat vielä yöpakkasesta huurussa. Yritin päästä sisälle katsomaan, onko kirkon vihkivesi tosiaankin jäätynyt niinkuin radiossa sanottiin, mutta kirkossa oli joku virallinen tilaisuus eivätkä halunneet minua mukaan.

Viereisen museon kahvilassa tapasin slovakialaisen Petran, joka oli joskus työpaikassani kesäapulaisena ja kuuluu minun ns. adoptiolapsiini, joiden kanssa pidän yhteyttä, vaikka ei töitä enää yhdessä tehdäkään. Kuvan hedelmäannokset ovat muuten jogurttia eikä jäätelöä!

Petra toi minulle yllätyslahjana hollantilaisen Maarten t'Hartin kirjan. t'Hart on kirjoittanut monta hyvää kirjaa, mutta ilmeisesti niitä ei ole (vielä) käännetty suomeksi, ruotsiksi kylläkin.

Kahvilasta pääsee portaita pitkin suoraan Philharmoniaan, jossa seurasimme sinfoniaorkesterin kenraaliharjoituksia ja siitä tuli taas lisää hyvää karmaa kulttuurikuntooni.

Kun tulin ratikkapysäkille, aurinko olikin tullut esiin ja taivas sininen, vaan ei ole enää, sillä nyt hämärtää ja kaukana horisontissa näkyy ihanaa roosaa.
Annan päivälleni täydet kymmenen pistettä.

5 Kommentare:

  1. Ihana päivä ja postaus! Kuvatkin kauniita!

    AntwortenLöschen
  2. Kateudesta melkein vihreänä luin artikkelisi. Sinulla oli juuri sellainen päivä, jollaisesta minä pidän. Kun asuu pienellä maaseutupaikkakunnalla voi vain muistella entisiä aikoja, kun oli mahdollisuus vastaavaan.
    Hienot kuvat, hienot jogurttiannokset, hieno tuomiokirkko (jonka torniin kauan sitten kiivettiin kapeita kierreportaita pitkin, korkealle, korkealle ja edessä asteleva nunna oli pyörtymäisillään). Suuri miinus Kölnille parkkipaikan rakentamisesta, hyi päättäjiä.

    AntwortenLöschen
  3. sennie: kiitos ja onnea hääpäiväsi johdosta
    Clarissa: ei täällä mahdollisuuksista ole puutetta, joskus kyllä puuttuu energiaa lähteä. Domin torniin en ole kovasti halukas kiipeämään, kun portaat on todella kapeat ja alkaa pyörryttää. Työmiesten lastihissillä pääsimme kerran aivan ylös ja se oli hieno kokemus ja hienot näkymät sieltä alas kirkkoon.

    AntwortenLöschen
  4. Ihana päivä ja niin kauniit maisemat!

    Meilläkin on täällä yhdessä kotimuseossa korkea torni mihin kiivetessä saa pään ihan pökerryksiin :D

    AntwortenLöschen