Freitag, 9. Januar 2009

Valokuvien ylenpaljous

Oli se ennen helppoa, kun kamerassa oli filmirulla ja sillä otettiin 12 kuvaa ja etukäteen tarkkaan mietittiin mitä kuvattiin, ettei tulisi turhaa kuvaa otettua. Sitten tuli kinofilmi ja 36 kuvan rulla ja se tuntui jo isolta kuvamäärältä. Mutta nyt on digikamera ja digikuvien ongelmana on niiden runsaus. Miten jaksaa lajitella satoja kuvia? Kun isäni kuoli, saimme perinnöksi valtavan määrän dioja, joista suurin osa joutui kaatopaikalle, kun ei ollut muuta mahdollisuutta. Mitähän kuvamääriä seuraavat sukupolvet perivät vanhemmiltaan? Sain vihdoinkin aikaiseksi katsoa läpi marraskuisen lomamme kuvia ja teetettyä paperikuvia Burman osalta ja ostin jopa jo albumin ja liimaa eli ei ole mitään syytä olla tekemättä albumia. Ohessa kollaasi Aasian lapsista. Joitakin Burman kuvia löytyy täältä.

5 Kommentare:

  1. IHanalla virtuaalisella matkalla kavin juuri, kiitos kuviesi.

    Pyorailijat sillalla ja munkki takaa kuvattuna jaivat mieleen viela diaesityksesi jalkeenkin. SEllaisista kuvista pidan erityisesti. Kovin eksoottista ja kaunista. Oli varmasti ihana kayda lampimassa piipahtamassa keskella kylmaa talvea. :)

    Hauskaa viikonloppua!

    AntwortenLöschen
  2. ps. hoksasin, etta "jaivat mieleen viela diaesityksesi jalkeenkin", voisi ymmartaa vaarin. Tarkoitin, tietysti kaikkia kuvia eksoottisiksi, kauniiksi, mutta lemppareikseni jaivat siis nuo kaksi. ;)

    AntwortenLöschen
  3. Mikä sattuma, täällä minä juuri yritän valikoida mitä kuvia haluan teettää paperikuviksi, mikä ei ollenkaan ole mukavaa hommaa. Taas on kerääntynyt suuret määrät, joten nyt kun on taas kerran tarjouskampanjoita, pitäisi saada tämä työ tehdyksi.
    Sitten tuli vielä tämä miellyttävä tauko, kun halusin katsoa nämä sinun kuvasi. Ne ovat niin satumaisen hienoja, että tässä aloin miettiä, onko mitään järkeä teettää näitä omia arkipäiväisiä kuvia. No on kai kuitenkin.

    AntwortenLöschen
  4. Katsoin kuvanne Burmasta. Oli kuin olisin itsekin ollut mukana!!!! Kiitos hienoista kuvista.
    Minullakin on tällä hetkellä kova into saada kuvia albumiin. Sain jo synttäreiltäni reilu vuosi sitten otetut kuvat albumiin, ja nyt on hyvä jatkaa, kun tiedän, että Sinäkin olet samoissa puuhissa.
    Kaunista viikonloppua Teille sinne Kölniin. Onhan aurinkoa huomenna kait odotettavissa. Kyllä on upeet kelit, jos ei tarvi autolla ajella. Meillä on täällä paljon vitivalkoista lunta....

    AntwortenLöschen
  5. M'man: no ne kaksi on munkin lemppareita. Silta oli vähän hankala kuvata keinuvasta soutuveneestä käsin ja piti odottaa, että joku mielenkiintoinen menisi sillan yli ja saisi siitä kuvan ja onneksi tuli nuo pyöräilijät. Aurinko laski niin nopeasti, ettei ollut paljon aikaa.
    Clarissa: no onhan ne arkikuvatkin ihania ja ei kai nuo lomakuvat ole muille niin kiinnostavia kuin meille, kun olemme itse olleet siellä.
    Maija: olihan sullakin ihania kuvia siinä CD:llä viime matkaltasi

    AntwortenLöschen