Montag, 16. Februar 2009

Kirjojen kirjo

Suomen televisiossa oli joskus hyvä mainos. Siinä tyttö ja poika miettivät lahjan ostamista muistaakseni isällensä ja tyttö kekkasi, että "hei, ostetaan sille kirja", johon poika vastasi, että "mutta sillähän on jo ". No, on meilläkin pari kirjaa.
Niitä löytyy pääasiassa tästä työhuoneesta, jossa nyt istun. Isoimmissa hyllyissä niitä on toinen mokoma takarivissä. Ne ovat joskus olleet jopa aakkosjärjestyksessä, mutta nyt pitäisi välttämättä löytää joku, joka ei vain istu koneen ääressä vaan siivoaa kirjahyllyjä. Kuvissa OSA meidän hyllyistä. Kuten huomaatte, me olemme Lundian kanta-asiakkaita.







Olohuoneesta löytyy pääasiassa tietosanakirjoja ja matkaoppaita.


Kellarin hyllystä löytyy Goethen kootut, joita en taatusti lue, sillä ne on kirjoitettu vanhoilla fraktuurakirjaimilla. Ester Ståhlbergin päiväkirjat on sattumalta siinä vieressä, kun ne tulivat juuri lainamatkalta kotiin ja niiden entinen paikka oli viety.

En mielelläni heitä kirjoja pois, vaikka viime vuonna kyllä kannoin muutaman roskaromaanin paperinkeräykseen. Kolme roskaromaania, joista en ole vieläkään luopunut, on vanhoja ruotsalaisia Allersin rakkausromaaneja,joita luin kouluaikana innolla ja lainailin luokkakavereille niin että ruotsin opettaja alkoi ihmetellä meidän kielitaidon kohenemista. Suomalaisia kirjoja olen lahjoitellut ulkosuomalaisille (terkut mm. Süderbrarupiin ja Brysseliin), sillä on kiva, jos joku muukin ne lukee.

16 Kommentare:

  1. Mulla on satoja ja satoja kirjoja, koska en osaa luopua yhdestäkään ja osasta kyllä VOISI luopua, vaikkapa Viisikoista...tuskinpa tartun enää "Viisikko ja Linnan aarre"-kirjaan, mutta onhan niillä se tunnearvo kuitenkin ja sen vuoksi vankka paikka hyllyssäni ;)

    Luen mielelläni eri tavoin vaikuttavien naisten elämänkertoja kuten viime aikoina uudemman kerrankin lukemani teokset: Hannelore Kohl, Hillary Clinton, Jehan Sadat, Kirsti Jaantilan toimittama Ella Erosen muotokuva (mikä vaikuttava ja kiehtova ajan kuvaus), Amy Grant...

    Ja klassikoista ehdottomasti Juhani Aho.

    Olisi ihanaa jos olisi oikea kirjasto-huone, jossa olisi kaikki rakkaat kirjat ja hyvä nojatuoli jonka vieressä hyvä lukulamppu! Se on haaveeni, mutta toteutukoohan koskaan? Nyt kirjoja on hyllyissä eteisessä, olohuoneessa, työhuoneessa, makuuhuoneessa ja jopa rappukäytävän ylätasanteella olevassa kirjahyllyssä.

    AntwortenLöschen
  2. Ihanaa! Minä en vielä näyttänyt kirjahyllyjämme. Kerran menin mittanauhan kanssa ympäri, oli aika monta metriä, tainnut unohtaa sen nyt.

    Hihi, kyllä elämä olisikin tylsää ilman kirjoja ;)
    Kirjoja, joita emme enää haluaa, olemme vieneet kierrätykseen, mutta niitä niin vähän.. Usein tullaan uusien kanssa kotiin.

    Kirja-aletta yritetään välttää, huonolla tuloksella. Nyttenkin olen ostanut muutaman ihan uuden kirjan täydellä hinnalla. Mieskin on kova lukemaan, molemmilla meillä niitä harrastuksiakin. Puutarhakirjoja löytyy täältä.

    AntwortenLöschen
  3. Tätä postausta olen odottanut siitä lähtien, kun minulla oli vastaava. Nämä ovat niin kivoja. Tässäpä menee aika tovi, ennen kuin olen mennyt kirjasi läpi:) Meillähän on tuolla kirjastohuoneessa myös Ludian hyllyt lattiasta kattoon. Ne tosiaan jaksavat kannatella urheasti kirjojen painon.
    Kun näitä kirjoja on niin paljon, niin voin siteerata sinua:
    "nyt pitäisi välttämättä löytää joku, joka ei vain istu koneen ääressä vaan siivoaa kirjahyllyjä"

    Ajattele, kun aikoinani opiskelin germaanista filologiaa, jouduimme lukemaan Goetheä ja muitakin fraktuurakirjaimilla kirjoitettuja opuksia. Nuorena jaksoi ja taisi nähdäkin paremmin.
    Jatkuvasti päätän, että nyt tauko, ei uusia kirjoja vähään aikaan. Mitä vielä, nytkin odotan kahta tilaamaani malttamattomana.
    Hyllyjesi sisältöön palaan mahdollisesti myöhemmin!

    AntwortenLöschen
  4. Minna: Ah, Viisikot. Niitä rakastin ja aina kun olin sairas, äiti toi kaupungilta tuliaisina uuden Viisikko-kirjan, mutta ne meni perintönä sukulaistytölle ja muutkin suomalaiset kirjat jäi Suomeen.Minäkin luen nykyään mielelläni elämäkertoja. Meillä on tosiaan kanssa talo täynnä kirjoja, niitä on myös vierashuoneessa pari hyllyä ja yläkerran takkahuoneessa ja vaikka missä.

    AntwortenLöschen
  5. Hannele: en ole ottanut mittaa, mutta varmaan satoja metrejä, kun niitä on tosiaan kahdessa rivissä yhdellä hyllyllä.
    Clarissa: Hyllyt on tosiaan meilläkin lattiasta kattoon, mutta en saa niitä mahtumaan valokuvaan ja piti laittaa ylä- ja alapuoli erikseen. Enkä edes kehdannut laittaa kaikkia, olisi tullut varmaan liikaa kuvia. Kuvat on niin huonoja, ettei niistä taida oikein nähdä kirjojen nimiä ja tosiaan puolet on siellä takana. Ehkä vanhoista kirjoista voisi vielä tehdä eri postauksen.

    AntwortenLöschen
  6. (niin, täälä ei löydy yhtään huonetta ilman kirjoja :)

    AntwortenLöschen
  7. Upeat kirjakokoelmat!
    Meillä ei ole kunnon kirjahyllyä ja kaikki mun aikasemmat kirjat on Suomessa jossain varastossa. Muutama toki niitä on tännekin kiertynyt vuosien varrella!
    Luen hävettävän vähän, mutta kun innostun lukemaan niin luen sitten monta kirjaa peräjälkeen. Sillain kausittain :)

    Viimesimmät mitä olen lukenut oli "Boy in striped pyjamas", "Time travellers wife", "Devil wears Prada" ja myös pari hömppäromsku kirjaa biitsillä :) Tykkään elämänkerroista, Danielle Steelen kirjoista ja sillontällön maistuu kunnon dekkarit, kuten esim Leena Lehtolaisen kirjat. Yhessä välissä luin kaikki Paolo Coelhon kirjat; niistä mun suosikki on "Veronika Decides to Die".

    AntwortenLöschen
  8. MaaMaa: Leena Lehtolaista olen myös lukenut, niitähän on käännetty jopa saksaksi. Coelholta luin aikanaa Alkemistin, jo kauan ennenkuin se tuli muotiin. Ja Yksitoista minuuttia olen myös lukenut, mutta en sen enempää jostain kumman syystä. Pitääkin lukea tuo Veronika. Danielle Steeliä en tunne lainkaan paitsi nimen olen kuullut.

    AntwortenLöschen
  9. Tämäpä onkin mielenkiintoista. Minä luen kirjoja mielelläni, muttei meillä ole näyttää tollaisia hyllyjä. Vaihdan tuttavien kanssa kirjoja, olen kaikkiruokainen, tällä hetkellä luen tosi jännittävää dekkaria Ilkka Remekseltä; 6/12.
    Mutta Allu, jos Sinulla on joitakin kirjoja, joita et ENÄÄ haluaisi pitää hyllyssä, niin voithan tiedustella, ottaisinko minä ne vastaan. Postihan kulkee....

    AntwortenLöschen
  10. Maija: sen Remeksen olen lukenut ja antanut eteenpäin, ilmeisesti Soilille, sinne meni iso paketti viime vuonna, mutta jos jotain tulee, voin lähettää sullekin.

    AntwortenLöschen
  11. Modigliani, Toulouse-Lautrec, Matisse ovat suosikkitaiteilijoitani ♥, Fünfter sein on niin söpö ja mikä upea kokoelma keittokirjoja!
    Mielenkiintoista oli tutustua kirjahyllyihisi.Kiitos! (Kuten mainitsit "näkyvyys" oli paikoitellen vähän heikko,tarpeeksi näkyi kuitenkin).

    AntwortenLöschen
  12. Clarissa: oletpas tarkkasilmäinen. Taidekatalogeja olen lakannut ostamasta,kun vievät paljon tilaa. Nuo Modiglianit sun muut on aika vanhoja, mutta juuri eilen oltiin Bonnissa katsomassa yhtä näyttelyä ja näin mainoksen, että Modigliani-näyttely tulee Bonniin kevään aikana ja sinne menen ilman muuta. Tunnetko Fünfter sein? Se on niin ihana, "luen" sitä usein.Tutustuin siihen aikanaan osteopaatin odotushuoneessa ja ostin sen heti itselleni. Keittokirjoja on paljon muuallakin, tuossa vaan muutama.

    AntwortenLöschen
  13. Jäipäs monta tunisian lippua käynnistäni kun klikkailin kuvia auki :D

    Paljon kirjoja teillä!!

    AntwortenLöschen
  14. Mizyéna: no ihan kiva vähän punaista väriä piristämään sadepäivää

    AntwortenLöschen
  15. Olin iloinen siitä lähettämästäsi kirjasta. Harmitti vaan kovasti kun en voi kehua sitä niin kovin kuin olisin halunnut.
    Se oli OK, mutta se ei ollut hyvä.
    Voi harmi Haahtelaa.

    AntwortenLöschen
  16. violet: no ihan hyvä, ettet sinäkään pitänyt, kun epäilin jo itseäni, kun Haahtelaa kehuttiin aina niin kovasti. Pitää testata niitä muita kirjoja varmaan.

    AntwortenLöschen