Dienstag, 24. Februar 2009

Välimeren värejä

Côte d'Azur on helmikuussa täynnä keltaisia mimosan (herra Googlen mukaan suomeksi tuntokasvi)kukkia

Sinistäkin löytyi vaikka millä mitalla, sekä taivaalta että merestä

Saippuaa saa vaikka minkä värisenä, samoin myös Laguiole-veitsiä



Taloja löytyy kaikissa värisävyissä, ihania ikkunaluukkuja ja ovia

Jopa roskat pistetään värillisiin pusseihin. Tässä ei ole kysymyksessä roskamiesten lakko kuten ensin luulimme, vaan Marseillessa tehtiin elokuvaa, jonka rekvisiittaa kuvassa


Neljä aurinkoista päivää vietetty Ranskassa, liikuttu paljon, syöty päivällä ulkona auringossa salaattia, nähty serkun uusi söpö omistusasunto, päivitelty Provencen asuntojen hintoja, juteltu yömyöhään serkun kanssa. Côte d'Azur on tähän vuoden aikaan ihana paikka, kesällä en siellä viihtyisi turistimassojen joukossa.
Lento illalla sujui hyvin, vaikka vieressäni istuikin tukeva englantilainen stereotyyppi, joka vei puolet minunkin paikastani tai ainakin yritti, sillä suomalainen hakkapeliitta/emanssi taisteli urheasti omasta paikastaan. Toisella puolella käytävää istui kolme mieshenkilöä, joista jokainen tilasi yhtä aikaa
- kuohuviiniä
- punaviiniä
- kahvia
- kivennäisvettä
Lentoemäntä ihmetteli moista hinkua ja iski meille välillä silmää. Miesten piti saada kaikkea ja saada kaikkea yhtä aikaa, ilmeisesti pelossa, että juomat loppuu kesken.
Arvoitus: minkä maalaisia miehet olivat?
a) englantilaisia
b) saksalaisia
c) suomalaisia

vastaus:
ɐısıɐlɐɯons uıʞuǝʇǝıʇ

KIPPIS

9 Kommentare:

  1. Ihania värejä, varsinkin noissa saippuoissa on ihan uskomattoman laaja väriskaala!

    Heti arvasin,että ne oli suomalaisia......;-)

    AntwortenLöschen
  2. Kauniita värejä ja kaikki muukin niin viehättävää, alin kuva on toki asia erikseen.
    Sehän tässä on jo todettu, että herra Googlella on hyvä huumorintaju!
    Meidän tytär on muuten erittäin allerginen "tuntokasvikukalle", muistan sen eräästä joulusta. Onnekseen hän ei oleskellut noilla seuduilla helmikuussa, vaan joskus myöhemmin keväällä.
    Olisin arvannut, että norjalaisia, mutta ei ollut sitä vaihtoehtoa:)
    Ihmeellistä,kuinkas nyt suomalaiset noin! :))

    AntwortenLöschen
  3. Yaelian: harmi vaan, että saippuaa tulee aika harvoin käytettyä, enemmän käytän iholle sopivampia geelejä
    Clarissa: onhan se Mimose saksan kielessäkin lähellä tunteita tai siis ainakin muodossa Mimöschen se tarkoittaa sellaista herkkää ihmistä.
    Vai että norjalaiseksi epäilit! (:-
    Kyllähän mekin olimme todella yllättyneitä, kun kuulimme miesten puhuvan suomea ja juovan alkoholia, ennen kuulomatonta.

    AntwortenLöschen
  4. Ihania värikuvia, kirjaimellisesti :D
    Ja muutenkin mukavan kuuloiset ranskanpäivät :)

    Nauratti ne miehet jotka tilasi kaikkea :D ...tyypillistä! :D

    AntwortenLöschen
  5. MaaMaa: joo, oli kivaa, mutta niin taisi sullakin olla Lontoossa.

    AntwortenLöschen
  6. Kiitos ihanasta kevaisesta variterapiasta ! :))

    Mukavaa keskiviikkoa!

    AntwortenLöschen
  7. M'man: ole hyvä vaan ja kivaa tuhkakeskiviikkoa sinnekin.

    AntwortenLöschen
  8. Hehee, hauska postaus :)
    Kivan kuuloiset Ranskanpäivät!

    AntwortenLöschen
  9. Sennie: no oli kyllä kiva lyhyt loma ja sain väriäkin naamaan auringosta ja ihmiset kyselee, että missä olen ollut.

    AntwortenLöschen