Montag, 16. März 2009

Why?

Lapsuuden kaverini sairastaa kymmenen vuoden päästä uudelleen puhjennutta syöpää, rintasyövän metastaasit ovat alkaneet jyllätä eri paikoissa. Samaan aikaan hänen mieheltänsä leikattiin pahanlaatuinen aivokasvain, ja jokainen puhelinsoitto saattaa olla tiedoitus miehen kuolemasta.
Tänään minä olen saanut kaksi puhelua:
Hyvä saksalainen ystäväni soitti, että viime viikkoisen leikkauksen tulos tuli tänään. Syöpäsoluja löytyi, uusi leikkaus vielä tällä viikolla ja sitten sytostaattihoito. Olen ensimmäinen, joka asiasta tietää. Hän ei uskaltanut vielä soittaa miehelleen ja kertoa kauhu-uutista.
Toinen hyvä ystävä soitti ja kertoi ex-vaimonsa kuolleen perjantaina 13.3, kaatui yllättäen kotona sohvalle, ilman mitään varoitusta. Tämä nainen hoiti täysin dementioitunutta äitiään kotonaan. Vanha äiti elää, nuori hoitaja on poissa.

15 Kommentare:

  1. Voi miten kurjia uutisia. Ei tuohon varmaan mitään kunnon selitystä löydy;syöpä on niin kavala tauti, olen menettänyt sille vanhempani, tätini, setäni, vanhempien serkkuja ja oma serkkuni sairasti viime vuonna rintasyövän,nyt pitää vain toivoa että pysyy poissa. Kun noin monta ikävää tapausta sattuu samaan aikaan, ei voi tosiaankaan olla kysymättä miksi. Voimia sinulle ja ystävillesi,Allu.

    AntwortenLöschen
  2. Yaelian: kiitos, yritän jaksaa ja toivon, että ystävät jaksaa taistella. On kamalan vaikea löytää oikeita sanoja, kun puhuu heidän kanssaan.

    AntwortenLöschen
  3. Surullisia uutisia. Kaikki sanat tuntuvat aika tyhjiltä. Ehkä ei tarvitakaan paljon sanoja.
    Voimia ystävillesi ja myös sinulle, että jaksat olla hyvä kuuntelija.

    AntwortenLöschen
  4. Clarissa: täytyy jaksaa ja olen jotenkin liikuttunut, kun tunnen olevani tärkeä henkilö, jos minulle asiasta kerrotaan ensimmäisenä

    AntwortenLöschen
  5. Voi kurja. Voimia lähettelen. Lapsuudenystäväni isä kuoli pari viikkoa sitten syöpään mitä sairasti lähes 20 vuotta! Lähisukulaiseni palasi vastikään takaisin työelämään syöpähoitojen jälkeen. Kaikki näyttää hyvältä mutta eihän sitä koskaan uusiutumisista tiedä. Elämä on arvoituksellinen ja aina emme tiedä mikä loppujen lopuksi onkin parhaaksemme.

    AntwortenLöschen
  6. Ei voi muuta kuin toivoa parasta ja voimia ystävällesi ja sinulle. Tuo on niin kauhea asia ja shokki, kun sen kuulee.
    Ja sen on sellaista ylä-ja alamäkeä eikä koskaan tiedä mitä tuleman pitää. Mutta pitää yrittää ajatella vain positiivisesti, ei minkäänlaisia synkkiä ajatuksia!

    AntwortenLöschen
  7. mizyéna: todella arvoituksellinen se elämä on ja joskus miettii, että miksi juuri nuo kiltit ja nuoremmat ihmiset. Tunnen yhden vanhan mummon, joka haluaisi kuolla jo vuosia, kun ei enää pysty kävelemään.
    finkinja: niin, tuttu teema teilläkin tuo tauti. Rukoillaan, että kaikki menee hyvin ja aika hyvältähän miehelläsi näyttää.

    AntwortenLöschen
  8. Tallaiset asiat pysayttavat ja sita miettii paansa puhki miksi, oi miksi...

    Vaikken sinua tunnekaan, lahetan energiaa sinulle, etta jaksat ystavasi vierella seista hanen ja miehensa tukena.

    AntwortenLöschen
  9. M'man: aika traaginen tämä täkäläisen ystävättären tilanne. Uusi iso leikkaus tulossa ja kesäkuulle suunniteltu Burgundin pyörämatka jää Ginalta tekemättä, se on selvää. Ja hän kun on sitä niin odottanut. Kiitos myötätunnosta, tuntuu aika vaikealta lohduttaa miestä, joka varmaan tajuaa tilanteen vakavuuden paremmin kuin potilas itse.

    AntwortenLöschen
  10. Olen pahoillani.
    Elämä on täynnä miksi-kysymyksiä.

    AntwortenLöschen
  11. Nurkkalintu: sitähän tämä elämä on

    AntwortenLöschen
  12. Onpa murheellisia uutisia kerrakseen. Jaksamista sinulle.

    AntwortenLöschen
  13. kirlah: kiitos, on siinä jaksamista. Juuri juttelin Ginan kanssa: huomenna toinen iso leikkaus viikon sisällä, agressiivista syöpälaatua.

    AntwortenLöschen