Sonntag, 14. Juni 2009

Täällä taas


Burgundin unikot ja ruiskaunokit ovat takanapäin ja on taas ihan kiva olla kotona.
Ensimmäinen pyöräilypäivä oli une grande catastrophe, sillä ystävämme Geen piti korjata puhjennut kumi NELJÄ kertaa ja se kamalassa sateessa. Pyöräfirma saa kuulla meiltä kunniansa huonojen renkaiden takia. Onneksi minulla oli mukana kummitytöltä peritty loistavalaatuinen Rukka-sadeviitta, jonka ansioista pysyin suhteellisen kuivana. Ensimmäisillä kilometreillä Gee, joka ei ole kovin paljon pyöräillyt, teki yhtäkkiä täysjarrutuksen ja linkosi pyöränsä siippani päälle, joka kaatui aika pahasti ja loukkasi vasemman käsivartensa niin ettei voinut sitä lainkaan käyttää. Onneksi hän on niin taitava pyöräilijä, että pystyi ajamaan 70km yhdellä kädellä. Seuraava yö oli minulle uneton, sillä miehellä oli kamala kipu lääkkeistä huolimatta ja annoin hänelle tyynyni käsivarren pehmusteeksi enkä raaskinut kiskoa yhteisestä peitosta osuuttani, kun hän vihdoin nukahti sen päälle. Siinä sitten leikiskelin kännykälläni ja olin iloinen, että hotellissa oli langaton nettiyhteys. Tarkoitus oli mennä seuraavana päivänä Maconissa röntgeniin, mutta aamulla olimme sitä mieltä, että mitään ei ole murtunut vaan kyseessä oli ilmeisesti "vain" limapussin ärsytys ja vähitellen ne kivut antoivat periksi ja kättä saattoi taas käyttää.
Seuraavana päivänä taivas oli usein uhkaavan näköinen, mutta sade ei ylttänyt aivan meihin asti.


Sitten oli välillä aivan sininen taivas.


Mutta suurimman osan ajasta taivas oli tällainen:


Ajelimme kauniita teitä monen eri joen yli tai rannalla


ja näimme paljon kauniita kyliä ja kukkia


Pyöräretken päätyttyä piipahdimme miehen työkeikan takia muutamaksi tunniksi aurinkoiseen Zürichiin ja sieltä jatkoimme matkaa takaisin Ranskan puolelle iki-ihanaan Elsassiin, jonka taloja ja maisemia en kyllästy katsomaan


Asuimme Itterswillerin kylässä tässä hotellissa

Huolimatta ensimmäisen päivän vastoinkäymisistä matka oli oikein onnistunut ja jopa ystävämme Gee oli erittäin tyytyväinen ja lähtee ensi kerrallakin mukaan.

14 Kommentare:

  1. Kuulostaa todella kivalta reissulta ja ihania kuvia! Tervetuloa takaisin blogimaailmaan!

    AntwortenLöschen
  2. Hienoja kuvia ja hieno oli reissukin sitten loppujen lopuksi. Kuulemme varmaan lisää myöhemmin.

    AntwortenLöschen
  3. Kiva kun olet taas täällä! Olettepa sitkeitä kun kaikista alkuonnettomuuksista huolimatta jaksoitte jatkaa pyöräilyä! Hienoja kuvia matkan varrelta!

    AntwortenLöschen
  4. Hyvä, että alkuhankaluuksien jälkeen matka sai kuitenkin jatkua mukavasti. Kauniita kuvia.
    Leppoisaa kotiutumista ja uutta viikkoa!

    AntwortenLöschen
  5. Ihania kuvia! Tuollaisilla matkoilla aina sattuu ja tapahtuu, onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin. Tervetuloa takaisin arkeen!

    AntwortenLöschen
  6. mizyéna: no joo, ne kuvat ei nyt kyllä ole ihan sun tasoasi
    Clarissa: saapa nähdä onko lisää kertomista ja kamera oli pakko pitää takana laukussa eikä sitä ehtinyt ottaa usein esiin, joten kuvia ei ole montaa.
    Yaelian: pakko oli painaa eteenpäin, kun oli ehdittävä palauttaa pyörä määräpäivänä
    Nurkkalintu: kiitos ja kivaa viikkoa sinnekin
    kato nyt tätäkin: meille sattui onneksi kaikki ekana päivänä, sen jälkeen oli pannenfrei.

    AntwortenLöschen
  7. super kauniilta nayttaa tuo elsassin kyla ja muutenkin ihania maisemakuvia!

    Pyoraily on vahan sellaista mielikuvissa ihanaa liihottelua mutta todellisuudessa valilla kovaa rehkimista. Onneksi teilla sujui mukavasti alun kitkoista huolimatta... :)

    ...ja kivaa etta olet takaisin :)

    AntwortenLöschen
  8. MaaMaa: Elsass on yksi Euroopan ihanimpia kolkkia, kannattaa käydä

    AntwortenLöschen
  9. Upeita kuvia! Kurjia vastoinkäymisiä myös.. Ja pöö, kun missasin sun arvonnan meidän kouluhässäköissä :)

    AntwortenLöschen
  10. sennie: harmi ettet ehtinyt mukaan, mutta sitten ensi kerralla..

    AntwortenLöschen
  11. No olipa kurja alku, mutta onneksi sitten reissu parani.
    Muistan yhden meidän Suomen loman kauan sitten kun ekana iltana lämmitettiin saunaa ja isäntä luiskahti sateesta märällä kalliolla ja nyrjäytti ranteensa, joka vaivasi koko loman ajan.

    Elsassi on ihana, valitettavasti olen käynyt vain kerran. Olitteko muuten Nancyssa?

    AntwortenLöschen
  12. Soili: ei oltu Nancyssa vaan yövyttiin Metzissä ja se olikin hyvä päätös, kun oli iiihana hotelli ja illalla tuomiokirkko oli niin fantastinen näky, että harmitti, että olin jättänyt kameran hotelliin.

    AntwortenLöschen
  13. Oi kuinka kauniita taloja. Hienosti olet onnistunut kuvissa :D

    AntwortenLöschen
  14. -S-: ihania taloja riitti vaikka millä mitalla, mutta aina ei ollut kameran käden ulottuvilla

    AntwortenLöschen