Montag, 3. August 2009

Lompakosta löytyy

Joskus yli 10v sitten, kun jalka oli kipsissä ja laiskottelin kotona sohvalla tutkien postimyyntikataloogeja, tilasin itselleni Manufactumista kaikenlaista tavaraa, mm. tämän lompakon. Olen oikeastaan aina ollut lompakkoaddikti, mutta nykyään palaan aina takaisin tähän lompsaan ja uudemmat lojuu laatikossa.



Lompakostani löytyy suomalainen ja saksalainen henkilökortti. En ole koskaan pitänyt isosta passista, jota on hankala kuljettaa ja olin iloinen, kun Suomessa otettiin käyttöön luottokortin kokoinen henkilökortti, jolla pääsee kaikkiin Euroopan maihin.

Sieltä löytyy myös kuukausilippu, jolla voin ajella ympäri kaupunkia bussilla, ratikalla, metrolla ja lähijunalla

ja auton rekisteriote ja ajokortti

ja pankki- ja luotto- ja bonuskortit

ja kaikenlaiset jäsenkortit. Olen ilmeisesti muuttunut tyypilliseksi saksalaiseksi, joka on sellainen "Vereinsmeier" eli jäsenenä vaikka kuinka monessa yhdistyksessä.

Sairasvakuutuskorttikin on varmuuden vuoksi aina mukana.


Tavallisesti lompakkoni on täynnä kaikenlaisia tarpeettomia kuitteja, mutta nyt sieltä löytyi vain kaksi, toinen on mieletön summa uusista silmälaseista. Kävin korjauttamassa entisiä silmälaseja ja sorruin ostamaan uudet, vaikka vannon, että ei ollut tarkoitus ostaa.

Ja mikäs nyt on vialla, kun käteistäkin löytyi tuon verran!? Ei auta muu kuin lähteä kauppaan ostamaan jotain. Eihän tästä maailman taloudellisesta tilanteesta mitään tule, jos ei ole kuluttajia.


Mitäs teidän lompakosta löytyy?

Kommentare:

  1. Olipa hauska postaus-idea! :) Täytyypä paljastaa tänään omankin lompakon sisältö. ;)

    AntwortenLöschen
  2. Hauska postaus. Mun lompakko on tyhjempi, ja tänään pakatessani Suomi-lomaa varten heitän kaiken turhan pois, ainakin olen ajatellut tehdä niin...

    AntwortenLöschen
  3. TaiNa: siitä vaan paljastamaan
    kato nyt tätäkin: on se ainakin kiva, että on nykyään euro eikä tarvitse pitää toista lompakkoa Suomen markkoja varten. Lähdettekö autolla matkaan?

    AntwortenLöschen
  4. Eräälle toiselle lompakkoaddiktille tämä oli ihan loistava postaus.
    Minua on alkanut askarruttaa, mistä tällainen laukku/lompakkoaddiktius johtuu. Haluaisin selityksen.
    Kuulehan sinulla on juuri sellainen lompakko kuin sen pitää olla!

    AntwortenLöschen
  5. Clarissa: en ole löytänyt lääkitystä tuohon tautiin. Jos löydän, saan varman Nobel-palkinnon, ainakin miespuoliset komitean jäsenet varmaan puoltaisivat.

    AntwortenLöschen
  6. Vanha joskus paras. Hihi, minäkin joskus näyttänyt sisältöä :)

    AntwortenLöschen
  7. Hannele: täytyykin mennä etsimään postaustasi

    AntwortenLöschen
  8. Ja minà kun luulin, ettà mun lompakossa on paljon erilaisia kortteja. Erehdyin :D

    AntwortenLöschen
  9. -S-: eikä tuossa edes kaikki, laatikossa on vielä eri lentoyhtiöiden bonuskortteja

    AntwortenLöschen
  10. Mun oma lompakko on tyhjä, koska käytän sitä erittäin harvoin. Meillä on nääs 'talousrahalompakko', jonka ottaa se meistä mukaansa, joka lähtee jotain ostamaan. Siellä on pankkikortit ja bonuskortit, vuoden 2009 kalenterikortti, kissatäysihoitolan kortti, henkilöllisyyskortti ja mun Unfallhilfe- und Blutspender-Paß (kääntäisiköhän hätäapu- ja verenluovutuspassiksi) - en tosin luovuta verta enää aikoihin, mutta hätätilanteessa tietävät heti mun tarkan veriryhmän ja sitäpaitsi liitteeseen on merkitty mun viimeinen jäykkäkouristusrokotus.
    Sitten mulla on vielä minilompakko (8 x 6 cm), joka on kätsy ottaa mukaan vaikka sauvakävelylle, siinä on sisällä pieni tasku, jossa on ostoskärryä varten chip.

    Mitä varten rillit on niin kalliita?? Minä maksoin 970 euroa, vaikka laitettiin vanhoihin kehyksiin.

    AntwortenLöschen
  11. Soili: mun lompsan pitää olla aina mun käsilaukussa, en muistais varmaan ottaa tuollaista talousrahapussia mukaan ja olisin ilman matkalippua ja rahaa.
    Eihän ne sangat niin kalliita ole, mutta kun tällaisella vanhalla ihmisellä pitää olla moniteholasit ja jos haluaa vielä suhtkoht ohuet, niin ne on erityisen kalliita.

    AntwortenLöschen
  12. Kivasti on joka lajin seteleitä, paitsi niitä suurimpia joita olen nähnyt vain kerran-pari: satanen ja 2satanen. Mielettömiä summia!

    Mullakin lompakko tursuilee kuitteja, näyttää niin paksulle ja hyvinvoivalle - mutta totuus on erilainen ;D

    Mulla käytössä kankainen Marimekkolompsa. Tosin se on jo kulmista puhki, joten uusi pitää ostaa :)

    Kiva postaus!

    AntwortenLöschen
  13. MaaMaa: katos kun en huomannutkaan, että oli eri seteleitä. Meillä oli kerran lahjaksi saatu viissatanen ja yritettiin maksaa sillä lomalla Ranskassa, mutta no way, ei edes pankissa saanut vaihdettua. Meidän kaveri, jolla on tili Ranskassa, maksoi sillä panon tilillensä ja haki sitten 500 euroa pankkiautomaatista ja niin saimme pienemmäksi rahan.

    AntwortenLöschen
  14. Mun lompakko on vanha ja kulunut (kuin omistajansakin) ja (molempien) sisältö ja aktiviteetti on vähäistä.

    AntwortenLöschen
  15. Nurkkalintu: no niin olen minäkin, vanha ja kulunut

    AntwortenLöschen