Sonntag, 13. September 2009

Bretagne 3

Matka jatkui lounaaseen Finisterin maakuntaan, jolle muinaiset roomalaiset antoivat nimeksi Finis Terrae eli maan loppu. Asuimme ihastuttavassa hotellissa Odet-joen rannalla. Kuvassa hotelli, näkymät puutarhasta joelle ja näkymä meidän huoneemme ikkunasta.


Teimme hotellista käsin retkiä ympäristöön, mm.Quimperleen pikkukaupunkiin

ja Concarneaun kaupunkiin, jonka muurien sisällä oleva vanhakaupunki on ehdottomasti näkemisen arvoinen

Pont Aven on tunnettu taiteilijoiden asuinpaikka. Siellä vaikutti mm. Paul Gauguin.

kuva Wikipediasta

Kotimatkalla yövyimme Rouenin kaupungissa Normandiassa, joka oli kaikin puolin miellyttävä tuttavuus, paitsi mitä nyt oli suuria ongelmia löytää tuomiokirkon vieressä oleva hotellimme, sillä GPS yritti lähettää meitä aina kävelykaduille, joita siellä oli runsaasti. Lopulta mies lähti kävellen hotellille ja sai sieltä tarkat ajo-ohjeet, ongelma oli heille tuttu. Jeanne d'Arc poltettiin aikanaan Rouenissa. Kaupungissa oli paljon vanhoja kauniita taloja ja komea tuomiokirkko. Kannattaa käydä!

Kommentare:

  1. Onpa Bretagnessa kauniita paikkoja!

    AntwortenLöschen
  2. Ja lisää houkuttelevan kauniita kuvia. Siellä on tosiaan kaunista.

    AntwortenLöschen
  3. Yaelian: on vaan turhan kaukana asuinpaikastasi
    kato nyt tätäkin: Wenn Engel verreisen.... (paitsi Suomeen!)
    Clarissa: harmittaa, ettei ole ennen tullut lähdettyä

    AntwortenLöschen
  4. Kun olen lukenut kertomustasi Bretagnen matkaltanne, olisi kuin olisin itsekin ollut mukana. Hienoa, että niin hyvin osaat kuvailla ja laitat todella kauniita kuvia sivullesi. Siitä kiitokset tulevat tässä.

    AntwortenLöschen
  5. Vanhinko ettei tullut käytyä Bretagnessa kuin kerran, nyt on paljon pitempi matka...ja Normandiassa ei käyty kertaakaan, mutta entisen asuinpaikan normandialaisen sisarkaupungin delegaatio toi joulutorille aina mahtavaa Calvadosta, jonka maistiaisista ehti tulla perinne...

    AntwortenLöschen
  6. Voi miten se vesi kauniisti siellä maan lopussa.

    AntwortenLöschen
  7. Maija: ollos hyvä
    Soili: me saatiin b&B-emännältä hänen itse tekemää cidreä, jota juotiin tänä iltana aperitiivoja ja se oli tosi hyvää, paljon parempaa kuin kaupasta ostettu. Calvadoksesta en oikein tykkää, liikaa prosentteja.

    AntwortenLöschen
  8. Hannele: oli kaunista vettä juu

    AntwortenLöschen
  9. Bretagne on kaunis, ainakin kuviesi ja postaustesi perusteella.
    Sittku mull on liikaa rahaa, niin..

    AntwortenLöschen
  10. Nurkkalintu: oletko kurkannut säästöpossuusi? Jos siellä vaikka olisikin jo tarpeeksi rahaa.

    AntwortenLöschen
  11. Voi Allu, oon kurkannu! Ei siellä oo tarpeeksi, sillä lähtisin vain kamuni kaa.
    Sitäpaitsi, edellytys lähtemiselle on se, että siellä säästöpossussa olisi liikaa rahaa =))

    AntwortenLöschen
  12. Ettepa kauhean kaukana olleet meilta ;) Rouenissa asuu lapseni kummisetakin :) Ei ole pitka matka sinne ajaa kylaan :)

    Ihania kuvia sinulla taalla taas, ihan matkustelee blogisi kautta :)

    Terveisia kovasti!

    AntwortenLöschen
  13. Nurkkalintu: mutta jos kamunkin possusta löytyisi rahaa
    M'man: no itse asiassa ajattelinkin siellä ajellessamme, että et varmaan ihan kaukana asu.

    AntwortenLöschen
  14. Aivan mahtava tuo kuva (toka ylhààltàpàin) jossa talojen ja kaikkien muidenkin kuvajaiset nàkyvàt sileàstà vedenpinnasta <3

    AntwortenLöschen