Samstag, 19. September 2009

Perjantai 18.9.

Eilen oli 18.9. ja äitini äidin Hilma Fredrikan, ystäväni tyttären Anabellan ja kummipoika Been syntymäpäivä. Hilma Fredrikasta ei ole juuri muistoja, kun hän kuoli ollessani hyvin pieni. Hilma oli kamalan vanhana saanut lapsensa ja kun äitinikin sai minut vanhana, ikäeroa oli paljon. Muistan Hilmasta vain, että hän oli kovin ryppyinen. Hilma asui aikanaan Laatokan rannalla Metsäpirtissä.´, jossa mies oli tullivartija Venäjän rajalla. Kuvassa olen puolen vuoden vanhana Hilman sylissä.


Eilen menin ratikalla kaupunkiin ortopedin vastaanotolle, jonka organisaatiosta olen aina ihmeissäni. Jos on annettu aika 10:45, niin juuri sillä minuutilla ystävällinen tyttö tulee hakemaan odotushuoneesta ja vie lääkärin puheille. Sanoin päivää ja "ei sitten mitään röntgeniä kiitos", johon lääkäri naurahti ja kysyi, oliko hänellä muka röntgenkatse silmissä. Katsoi nilkkaa ultraäänellä ja sanoi heti, että rusto-ongelma kyseessä eli seuraavaan huoneeseen magneettikuvaan. Siellä taas ystävällinen tyttö tunki jalkani putkeen ja sitä sitten kuvattiin vajaa puoli tuntia. Onneksi olin ottanut kirjan mukaan ja aika kuluikin nopeasti. Tyttö huuteli vielä väliaikatietoja, että tiesin kuinka kauan vielä kestää, kun kello piti riisua ennen kuvausta. Magneettikuva vahvisti diagnoosin eli nilkkanivelen rusto on yhdestä kohtaa lähes kokonaan pois ja luut hankaavat toisiaan vasten. Ensi viikolla on uusi aika lääkärille, puhutaan jatkohoidosta, joka saattaa olla jonkunlainen tähystys. Positiivinen uutinen oli, että saan kävellä aivan normaalisti ja sauvakävellä, vain juoksu ja hyppiminen on kielletty.
Aivan peanuts nämä vaivat siihen verrattuna, mitä kuulin entiseltä työkaverilta, joka kyynärsauvan kanssa sattui samaan ratikkaan. Hän (vähän yli 50v) on ollut pitkään sairaseläkkeellä selkävikojen takia, monta kertaa leikattu, mutta edelleen kovia kipuja. Hän oli matkalla sairaalaan katsomaan miestään (myös entinen työtoveri), joka joutui selkävaivojen takia jo kauan ennen vaimoa sairaseläkkeelle. Tällä oli todettu viime vuonna munuaissyöpä, sitten leikattu, haava oli auennut, suolet menneet siinä täysin sekaisin, seurauksena suolen tukkeuma ja sitten lamaantunut suolisto. Nainen oli mielissään, että mies on vielä hengissä. Ei tässä kannata pienen nivelrikon takia valittaa. Ulkona on ihana syys- eikun kesäpäivä, luvassa +25C ja illalla tulee hyvät ystävät meille syömään eli kaikki on o.k.
Hauskaa viikonloppua!

12 Kommentare:

  1. Juu, eipä tässä kannata pienistä vaivoista valitella, kun kuulee, mitä joku toinen joutuu kärsimään. Olen niin kiitollinen, että ex-kolleegani Marita pääsi pois kärsittyään kaikenlaisista kivuista, chemoterapiasta keuhkojen liimaamiseen jne...
    Niinhän Sinäkin Allu kirjoiit entisten kolleegoittesi sairauksista, joita ei ollut vähän.
    Aurinkoista viikonloppua ja leppoisaa oloa vieraittesi kanssa illalla.

    AntwortenLöschen
  2. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa olla varaosien tarvetta... Paranemisia.
    Sää on tosiaan hieno täällä pohjoisessakin, kiitos Bornholmin yllä olevan korkeapaineen alueen.
    Mukavaa iltaa vieraiden kanssa.

    AntwortenLöschen
  3. Olitpa suloinen vauveli!
    Tuo täsmällisyys taitaa olla yleistä Saksassa....;-)
    Kaikenlaisia vaivoja tulee vanhetessa. Kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä,jos voit kuitenkin ihan normaalisti jalan kanssa kävellä.
    Mukavaa viikonloppua Allu!

    AntwortenLöschen
  4. Jalallesi paranemisia!

    Minun isäni onkin kotoisin melkein Hilman naapurista. Piti oikein tarkistaa, missä Metsäpirtti on, ja siellähän se on porsaspitäjän eli Sakkolan naapurissa.

    AntwortenLöschen
  5. Maija: sanopas muuta. Kivan viikonloppun jatkoa sullekin.
    Soili: jestas, ei kai tässä nyt vielä varaosia tartte laittaa, vaikka ei sitä koskaan tiedä.
    Yaelian: kiitos♥ Kuule ei ne yleensä vastaanotoilla niin täsmällisiä ole,olen joskus joutunut parikin tuntia odottamaan, vaikka oli varattu aika.
    kato nyt tätäkin: katos vaan, Sakkolasta, tuttu nimi sekin

    AntwortenLöschen
  6. Mukavia nuo vanhat mustavalkoiset kuvat. Minkähänlaisia muistoja meidän lapsenlapset tai heidän lapsensa meistä saavat. Nykyisin video- ja muita kuvia on ihan tuhottomasti. Joskus tuntuu, että kuville annettiin ennen enemmän arvoa, koska ne olivat niin harvinaisia.

    AntwortenLöschen
  7. Turhia röntgen kuvia otetaan niin paljon. Multa otettu monta kymmentä...vähän hirvittää. Hyvä, jos selviät tähystyksellä, tosin kyllä sekin tarkoittaa viikkojen lepoa. Hauskaa iltaa ja muistapa nyt sitten, ettet pistä vieraitten kanssa ripaskaksi parin viinilasillisen jälkeen :)

    AntwortenLöschen
  8. Miten on mahdollista, että sinut tunnistaa hyvin tuosta vauvakuvasta. Hiuksia ja kokoa taitaa siinä olla hiukan vähemmän, muuten ihan kuin nyt pari vuotta myöhemmin.

    Isoäidilläsi oli hienot nimet. Isäni äiti oli nimeltään myös Hilma, vanhimman tyttäremme toinen nimi on Fredrika. Et sitten perinyt noita nimiä, vai? (Kun asuimme Turun lähistöllä lasten ollessa pieniä, sääli neuvolatäti tytärtä, jolla on niin vaikea nimi kuin Fredrika. Ei ole tuottanut mitään vaikeuksia ainakaan vielä. Kehuja kyllä)

    AntwortenLöschen
  9. Anne: nimenomaan, kyllä ne vanhat kuvat oli jotenkin arvokkaita, kun sen verran harvinaisia.
    Susadim: jalka on sen verran o.k., että ripaskakin vois olla mahdollista, mutta ei kai ole hyväksi, joten jätän sen
    Clarissa: lapsena aina ihmettelin ja ihailin sitä Fredrika-nimeä, mutta eivät antaneet minulle. Hilma ei ollut muotia, kun synnyin eikä Fredrikakaan. Sain toisen etunimeni serkun mukaan ja ekan nimen ehdotus tuli Alma-mummulta ja olenkin siitä ihan mielissäni, kun sen tuntevat täälläkin eikä tarvitse aina tavailla nimeänsä.

    AntwortenLöschen
  10. Kaunis kuva :)

    Kulumia tulee, kun vuodet kuluvat.
    Paranemista toivotan!

    AntwortenLöschen
  11. Nurkkalintu: onhan tässä jo muutama vuosi tullut "kulutettua"
    Sennie: kiitos, jalka on nyt hyvä, en vaan tiedä mitä jälkihoitoa tekisi,kun en aina usko lääkäreitä

    AntwortenLöschen