Freitag, 18. Dezember 2009

Torstain joulutouhut

Kuinkas näin kävi, että olen saanut ajoissa kaikki joulukortit postiin ja vienyt sanomalehden jakajallekin jo joulukortin ja -rahan ja jynssännyt kylppärin kaakeleita ja saumoja. Meidän vesi on mielettömän kalkkista ja täällä pitäisi joka käytön jälkeen suihkutella sitruunahappoa tai etikkaa kaakeleihin ja lavuaareihin.


Poltettujen manteleiden resepti on haettu esille.


Hopeat on kiillotettu.


Serviettienkeliä yritetty tehdä, mutta kun siitä tuli tuollainen broilerin näköinen


taidan sittenkin palata vanhaan lapikasmalliin


Ja uusia pipareitakin paistoin, kun kämppäkaveri oli näköjään syönyt melkein kaikki eli niitä ei olisi enää riittävästi jouluaaton jälkiruokaan.

25 Kommentare:

  1. Nyt tuli tänne pienoinen joulustressi.
    Piparitiramisuohjetta minäkin olen katonut sillä silmällä.

    AntwortenLöschen
  2. Meillä kans kalkkista vesi, gggrrr.
    Muutama kotimaan joulortti vielä lähettämättä.
    Minä aion tehdä jälkkärin marengeista, pakastevadelmista ja kermavaahdosta, siitä tulee vähän sorbetin tapaista.

    AntwortenLöschen
  3. Hih,broilerin näköinen enkeli:D Hienohan tuosta tuli!
    Oletpa ollut ahkera:-)Täälläkin on vesi kovin kalkkipitoista ja jättää helposti niitä valkoisia jälkiä...

    AntwortenLöschen
  4. En ole ennen tuota lapikasmallia nähnytkään. Nuorena tyttönä minulla oli lapikkaat, mutta Jussi-paita oli vain veljelläni Jussilla. Hyviä pipareita olet tehnyt, kun kämppis ne on pois syönyt. Onko tuo piparijälkiruoka muunnelma tiramisusta?

    AntwortenLöschen
  5. Allu, sinähän olet täydellinen Frau;-)

    Lue mun joulupakina Hyvästi täydelliset joulut! ja istu alas odottamaan yllätystä!

    AntwortenLöschen
  6. Allu, sinähän olet täydellinen Frau;-)

    Lue mun joulupakina Hyvästi täydelliset joulut! ja istu alas odottamaan yllätystä!

    AntwortenLöschen
  7. Hyvin ovat työsi tehtynä joulua varten. Minulla on vielä päässä ajatuksia, joita toteutan, jos jaksan ja viitsin, korttien kirjoitusta vielä on aika lailla. Tänä vuonna jotenkin joulu pääsee yllättämään. Kun vanhenee, ei kaikki asiat enää suju niin kuin ennen... Mutta mitäs pienistä, en minä tee edes suursiivoa kaapeissa, sillä en aio viettää joulua kaapissa. HI HI!!!!

    AntwortenLöschen
  8. violet: :-
    Clarissa: minun pitää vaan valmistaa se rusinarommirahka itse, kun täällä ei ole sellaista convencience food
    Soili: ai teilläkin niin kalkkista. Meillä on tois pual jokkee vähemmän kalkkista, mutta meidän puolen vesi tulee Eifel-vuoristosta ja on kalkkista
    Yaelian: no kyllä se broileria muistuttaa
    Kasselin kyyhky: kyllä se aika lailla muunneltu on ja rahkasta tehdään eikä mascarponesta, mutta aion kokeilla, kun piparit sopii jouluun.
    Leena: harmi, ettei anoppini enää elä. Hän olisi voinut kertoa sulle siitä mun täydellisyydestä tai paremminkin sen puutteesta.

    AntwortenLöschen
  9. On jostain syystä piristävää lukea blogiasi. Olet ehkä valoisa ihminen näinä pimeinä aikoina.
    Kymmenen senttiä lunta puutarhassani täällä Brysässä. Pistä paremmaksi!

    AntwortenLöschen
  10. Äijänkäppyrä: no tässä on jo ehditty odotella sitä lunta, kun me taidetaan olla ainoa paikka ilman lunta Keski-Euroopassa, mutta kun äsken juoksin pihan poikki autotalliin, pihalla näkyi jo valkoista nöyhkää eli perässä tullaan.

    AntwortenLöschen
  11. Maija: mitenkäs mä sut unohdin. En minäkään todellakaan aio viettää jouluani
    kaapissa! :-

    AntwortenLöschen
  12. Rauhallista ja rentoa joulunalusviikkoa! :)

    AntwortenLöschen
  13. voi että, hopeatkin kunnossa. Mieheni uudessa elämässään saisi valita paremman synttäripäivän... Mukavaa hääpäivää teille!

    AntwortenLöschen
  14. Nurkkalintu: samoin sulle
    Hannele: ei ole reilua, että ihmisellä on syntymäpäivä joulun aikoihin.

    AntwortenLöschen
  15. Täälläkin on tosi kalkkista vettä, joten kaakeleita tulee putsattua usein. Hopeita ei ole kiillotettavaksi, eikä pipareitakaan tule paistettua, kun sen homman tekee anoppi (tosin sieltä ei saa suomalaisia pipareita, hyviä ja makeita kylläkin).

    AntwortenLöschen
  16. kato nyt tätäkin: luulin, että teillä on vähän pehmeämpi vesi, mutta ei taida ollakaan.

    AntwortenLöschen
  17. Allu, anoppien puheista, niin elävien kuin edesmenneiden kannattaa kuulla vain puoltolauseet ja muu unohtaa.

    (Vien Reiman huomenna eka kerran ratsastamaan;-)

    Muksaa viikonloppua! You made my week! (Olisin sanonut saksaksi, mutta kun...Eve kehotti nyt verbejä kertailemaan ja antoi vähän pikakrussia puhelimessa. Lomallani luen saksaksi, sillä nyt janoni on iso!)

    AntwortenLöschen
  18. Tämä on eräänlainen paketti, jonka saa avata vasta huomenna, 19.12. Ole hyvä!
    http://www.youtube.com/watch?v=yYJPIZ-C-9c&feature=related

    AntwortenLöschen
  19. Mitenkä/millaisia paahdettuja manteleita meinaat tehdä? Olen kaivellut netistä ainakin tusinan verran ohjeita, enkä tiedä mikä niistä olisi hyvä.

    AntwortenLöschen
  20. Onpa siellä saatu aikaan! En taida kuitenkaan alkaa opetella lautasliinojen taittelua tähän hätään ...
    Meillä myös superkalkkinen vesi ja kun en joka päivä putsaa niin kerran viikossa (tai kahdessa) tylsä homma.
    Levollista lauantaita lumettomasta "landiasta" ;o)
    Heljä

    AntwortenLöschen
  21. Clarissa: kiitos kiitos, eipä näy dementia vielä rouvaa vaivaavan,kun muisti toimii noin hyvin
    Susadim: Jotkut laittaa 200g manteleita, 4 rkl fariinisokeria, 4 rkl vettä ja 1 tl kanelia ja sekoittaa aineet mikron kestävässä vuoassa ja panee kahdeksi minuutiksi mikroon, sekoittaa, taas 2 min, mikroon, sekoittaa ja taas 2 min. mikroon. Sitten levittää pellille jäähtymään. Tuttavani kokeili, muttei ollut aivan vakuuttunut tästä systeemistä.
    Tuon mun ikivanhan keittokirjan reseptin mukaan otetaan 500g manteleita ja 500g sokeria ja 4g kanelia, mutta naapurini sanoi laittavansa vain puolet tuosta sokerimäärästä. (Tuo keittokirja on nimittäin sitä „otetaan kilo voita“-luokkaa.) Sokeriin pistetään vähän vettä ja se sulatetaan (mieluiten kuparisella) pannulla. Tuossa sanotaan, että haarukalla testataan ja puhalletaan ja jos sokeri kuplii, se on o.k. ja lisätään mantelit ja sekoitetaan jatkuvasti puukauhalla niin että mantelit „imee“ sokerin täysin. Pannu otetaan liedeltä ja sekoitetaan jatkuvasti kunnes mantelit ovat „kuivuneet“. Sitten pannu taas liedelle ja manteleita sekoitetaan kunnes ne kiiltävät. Mantelit kaadetaan pellille tai laudalle ja irrotetaan toisistaan.

    AntwortenLöschen
  22. Heljä: meilläkin on nyt ihan pikkuisen lunta! Hauskaa viikonloppua!

    AntwortenLöschen
  23. Dieser Kommentar wurde vom Autor entfernt.

    AntwortenLöschen
  24. No olet kyllä valmis hyvissä ajoin! :)
    Broileri! :D :D
    Ja "kämppiskin" nauratti! :D

    Jouluhali!

    AntwortenLöschen